Team Lypsikki
09.03.2012, 21:04
Tää aihe kuuluu tänne, ei enää tapahtumiin (hyvä että aihe on suljettu).
4x4Jamboreen ja Nordic Trialin piti olla Suomulla heinäkuun alussa. Alunperin suunnitelmana oli järjestää koko roska Sallassa, mutta kunta pisti kapuloita rattaisiin, koska tapahtuma ei sovi kunnan imagoon. Parin viikon kuluttua Salla-tunturissa pidetään moottorikelkkakisat. Imago?
Asiaan. Suomun herraisoherra sai mahdollisuuden järjestää em. tapahtumat omiin niimiinsä. Kiitoksena tästä luvattiin mulle töitä ja häämatkantapaista sekä Sallan Offikerholle (meidän nuorisolle) mönkkärisafaria ym. mukavaa. Tapahtumaan luvattiin ilmaiset ajoalueet, halvat majoitukset, saunat ja oheistoiminnat. Lopulta asiat menivät niin, että Suomu olisi ottanut kaiken tuoton itselleen ja järjestäjät (minä) olisivat maksaneet kulut. Ajoalueet olisivat edelleen olleet ilmaiset, mutta perästä tulevaa laskua en tahtonut saada. Tässä joitain aiheita tapahtuman peruuttamiseen.
Nyt. Suomun herraisoherra erosi (sai kenkää) tehtävästään. Kaverin toiminta tuo uudelle johtajalle päivittäin ikäviä yllätyksiä monessa muodossa monen vuoden takaa. Vaikka edelleen ottaa päähän, olen tyytyväinen, että perstuntuma oli oikeassa.
Ehkä. Olin tänään yhteydessä uuteen johtajaan. Sävelet olivat selvät; entisen "pomon" sotkut selvitetään ja lähdetään kohti uutta. Mikä tärkeintä, offisakkia ei tulla sulkemaan pois tunturista! Edelleen on aluetta missä ajella ja mökkejä missä yöpyä. Ehkä vielä täällä voidaan järjestää jotakin asiallista menoa...
Tässä linkki Lapin Kansaan: http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194724499020/artikkeli/suomun+vetaja+vaihtui.html