View Full Version : Kansantalous kasvuun leikkaamalla ja veronkorotuksilla.
http://www.iltalehti.fi/talous/201202290141645_ta.shtml
Lainaus jutusta:
"Hallitus sai eduskunnan luottamuksen asiasta annetun tiedonannon päätteeksi äänin 111-72.
Poissa oli 16 edustajaa, tyhjiä ääniä ei annettu. Ainoa hallituspuolueen eduskuntaryhmän jäsen, joka äänesti hallitusta vastaan, oli vasemmistoliiton Anna Kontula. Hallitusta vastaan äänestivät keskustan, perussuomalaisen ja vasenryhmän kansanedustajat.
Suomen takauksen kokonaismäärä korkoineen ja kuluineen sekä ylitakauksineen on noin 6,65 miljardia euroa. Suomi on neuvotellut Kreikan kanssa ainoana maana vakuudet, jotka kattavat Suomen laskennallisen 2,25 miljardin osuuden Kreikan lainaohjelmasta."
Säästötoimenpiteiden kokonaisvaatimus AAA luottoluokituksen säilyttämiseksi tällä hetkellä on noin 5mrd. Hallitus kaavailee säästötoimenpiteitä jotain välilta 2-5mrd. Tähän kuin lisätään Euron tunkkauskulut niin päästään kokonaissummaan joka on noin 7-11mrd joka leikataan kansalaisten eduista ja varallisuudesta.
Eli kaikki tällä hetkellä julkistetut leikkaukset, veronkorotukset ja etuisuuden poistot ovat vain alkusoittoa sille mitä tuleman pitää.
Saas nähdä kuinka kauan hallitus pysyy kasassa ja rauha maassa kansalaisten toimesta.
Eli karkeesti pari tonnia per työssäkäyvä lärvi. Päästöverot oli omalta kohalta jo sen n.300 egee, ja dieselin hinnankorotus 500-700 egeä per vuosi eli melkein puolet on jo kasassa. Mistähän sen reilun tonnin vielä keksisi??
Limppariin ja makeisiin voisi laittaa jonkun veron niin samalla hoituisi hieman nuorison läskiongelmaakin, ja samaten pleikkareihin yms. ulkoliikunnastavieroitushömpötyksiin.
Markettikaljaan voisi myös mielestäni laittaa jonkun väliaikaispysyväislisäveron, ja alentaa ravintola kaljalta sitä. Sillä saisi sen ketjun pyörimään, samalla kun risteilyt alkaisi taas pyöriä ja se taas antaisi puhtia turistibisnekselle ja vähentäisi varustamotukien tarvetta.Ja samalla saisi rekkajormat duunia kun ajaisivat olvia eestakaisin.
Tulisko noista jo se toinen tonni per naama???
Mutta jo nyt näyttää siltä että tänä vuonna jää joko lomarahat tai yhen kuukauden tili saamatta.Tai molemmat.Ja joka jannulta.
patroltd
02.03.2012, 22:38
Nuo ääliöt ei tajua että mitä enemmän verotetaan sen huonommin täällä menee, varsinkin nämä energiaverot vähentää kaikkea liikkumista ja kulutusta.
Mikä vittu siinä on ettei turhia paperinpyörittäjiä ja pikkuvirkailijoita voi vähentää ja sitä kautta hakea säästöjä.
Kehitysapu, ilmastohömppä, pakoloisvouhotus kaikkineen, onko karsimista HÄ? mutta ei, ei saatana näistä voi leikata vaan lisää maksuja sille joka vielä tekee tuottavaa työtä.
Tähän samaan kastiin menee tuo turpeen verotuksen säätö. Sviddu aivan varmasti siitä aiheutuu päästöjä siinä missä öljystä ja kivihiilestäkin, mutta sillä erotuksella ne päästöt on osa sisä markkinoita, eikä kuten öljy yms. että valuutat pumpataan ulos.
Alkaisi olla aika Suomenkin päättäjien kerätä ne viimeiset itsetunnonrippeet ja ruveta hoitamaan sioita Suomeen päin eikä siten että kaikk ikävät asiat hoidetaan ulos samalla kun niissä mahollisesti oleva rahakin.
Kun nuo vihreät(tm) lukisivat muutakin kun seiskaa (jos luette tätä kokeilkaa edes aku ankkaa) niin voisivat tajutakkin,
että tuo turve on nimenomaan sieltä puhtaammasta päästä oleva energia muoto.
Verrattaen öljyyn tai ydinvoimaan.
Turvevoimaloiden hyötysuhde on kuitenkin n.85% öljyllä lähes sama kun taas ydinvoima nykyisillään vain 30%
Kaiken lisäksi turve on uusiutuva ja sitä löytyy maastamme paljon, joten voimme säädellä sen hintaa itse.
Ja siitä ympäristöstä....vasta 0,6% maamme soista on turpeenotto käytössä. Lähes sama pinta-ala on maanteiden alla.

No turpeen ongelma onkin se tuotannossa vapautuva metaani...
No turpeen ongelma onkin se tuotannossa vapautuva metaani...
ja se määrä polttoainetta mitä kuluu ennekun se on voimalaitoksen kattilassa, mutta kun miettii mikä työllistävä vaikutus sillä on suoraan/välillisesti niin sitte ollaanki jo valtion kannalta ihan eri kannattavuuslukemissa....
Kehitysapu, ilmastohömppä, pakoloisvouhotus kaikkineen, onko karsimista HÄ?
En ota siihen kantaa onko karsimista vai ei mutta näistä saadaan kasaan säästöjä miljoonia, ei miljardeja. Valtio velkaantuu vuosittain 7-9 miljardia euroa.
Sama asia kun Urpilainen ehdotti tätä "lisäveroa" yli 100000 e vuodessa ansaitseville. Näitä henkilöitä on lonkalta heitettynä 50000 kpl Suomessa. Jos jokainen maksaa vaikka 1000 euroa enemmän veroa vuodessa niin kertyy yhteensä 50 miljoonaa euroa. Onhan sekin iso raha mutta toisaalta se on 1 % viidestä miljardista. Eli ei sillä tilanne mihinkään muutu. Tosin onhan sekin yksi pikku puro isossa virrassa.
Turvevoimaloiden hyötysuhde on kuitenkin n.85% öljyllä lähes sama kun taas ydinvoima nykyisillään vain 30%
Luvut sinänsä pitää paikkansa mutta noiden vertailu on hieman harhaanjohtavaa. Esim. Loviisan voimalaitokset on aikanaan suunniteltu vain ja ainoastaan sähkön tuottamiseen. Prosessissa syntyvä hukkalämpö ajetaan mereen. Uudet CHP-turvevoimalat on suunniteltu tuottamaan sekä lämpöä että sähköä.
En ota siihen kantaa onko karsimista vai ei mutta näistä saadaan kasaan säästöjä miljoonia, ei miljardeja. Valtio velkaantuu vuosittain 7-9 miljardia euroa.
.
kehitysapu on yli miljardi/vuosi
maahanmuutto virallinen luku taitaa olla 500miljoonaa, mutta kukaanhan ei usko tähän , jossain ollut arvioita että n.3-4 miljardia olisi kokonais kustannus/vuosi. Ruotsin kulut on 22 prosenttia maan verokertymästä v2009!!
ilmasto hömpästä on vähän vaikea saada lukuja veikkaan että 1-5miljardia
eiköhän noista saisi jo muutaman miljardin leikattua, tosin leikkaa kaikki pois niin ei tarvi velkaantua yhtään.

Onhan noi isoja lukuja mutta ei kai nyt sentään noita kokonaan lopeteta ? Ajattelin sellaista 10-20 % vähennystä.
Kehitysapua tuskin yksikään sivistysvaltio voi lopettaa. Suomi ei taida vieläkään päästä tuohon suosituksen mukaiseen maksuosuuteen.
Maahanmuuton kustannukset varmaan löytyisi jostain netin syövereistä, jos vaan jaksaisi kaivaa.
Olet siis sitä mieltä, että tehdään vanhat kunnon DDR:t ja pusketaan kaikki paskat vaan piipuista taivaalle ja putkista vesistöihin. Kivan perinnön jätät jälkipolville.
En ota siihen kantaa onko karsimista vai ei mutta näistä saadaan kasaan säästöjä miljoonia, ei miljardeja. Valtio velkaantuu vuosittain 7-9 miljardia euroa.
Sama asia kun Urpilainen ehdotti tätä "lisäveroa" yli 100000 e vuodessa ansaitseville. Näitä henkilöitä on lonkalta heitettynä 50000 kpl Suomessa. Jos jokainen maksaa vaikka 1000 euroa enemmän veroa vuodessa niin kertyy yhteensä 50 miljoonaa euroa. Onhan sekin iso raha mutta toisaalta se on 1 % viidestä miljardista. Eli ei sillä tilanne mihinkään muutu. Tosin onhan sekin yksi pikku puro isossa virrassa.
Kiistaton totuus:
Täässähän ei tarviis keskustella leikkauksista ja säästöistä jos olis tajuttu pysyy Eurosta erossa niin kuin Ruotsi viisaasti teki.
Ja sitten käsittelyyn tulevat leikkaukset ja verot.
Näitä jokainen ruotikoon kannaltaan kuin haluaa :D.
Laitelkaa kommentteja puolesta ja vastaan :D.
ALV:n nosto = Kohdistuu normikansalaisiin tuloihin verrattuna eriarvoisesti muttei yrityksiin ollenkaan koska saavat alv:nsä valtiolta takaisin. Asiassa mun mielestä vielä mietittävää kuinkapaljon ja mihin tuotteisiin.
Tuloveron nosto = Kohdistuu kaikkiin kansalaisiin tuloihin verrattuna saman veroisesti.
Yritystukien leikkaaminen = Mielestäni ok. Omillaan toimeentuleva yritys on vahvemmalla pohjalla kuin tuettava.
Leikkaukset sosiaaliturvasta = OK tiettyyn pisteeseen, eli minimi toimeentulo turvataan muttei ökykorvauksia.
Leikkaukset lapsiin ja nuoriin kohdistuvissa asioissa ehdottomasti jäädytettävä koska jo nyt syödään kouluissa ja päiväkodeissa melkein vettä ja näkkäriä.
Mun mielestä ehdoton ykkös kohde:
Kaikkien Valtion ja sen omistuksessa olevien yhtiöiden työntekijoiden palkat pitäisi vähintään puolittaa jos se on yli 10000€/kk koska palkkojen keskiarvo ei ole edes tota 5000€/kk. Maximi valtion tai sen omistuksessa olevien yhtiöiden toimesta maksettava kk-ansio pitäisi olla 10000€/kk.
Alkaisi valtion päämiehet, ministerit, kansanedustajat, Sailakset (450000€/vuosi), Nenoset(?) ja sen lentokapteenit, ym ymmärtämään mitä on olla normi kansalaisen tuloilla.
Sorry, tämä on mun mielestä ammatinvalintakysymys.
Muihin ylellisyysveroihin en ota kantaa kuten polttoaineet, nautintoaineet ym.
Lopuksi nollatasolta olisi ollut huomattavasti helpompi lähteä vahvistamaan Valtion taloutta (huom. lue samoin kuin kansalaisten koska Suomen kansa = Suomen valtio)
kuin 2,5-6,5mrd € pakkasen puolelta jotka on sijoitettu uppoavaan laivaan:mad:.
Jos joku vielä uskoo että lainatut rahat saadaan takain niin he myös uskovat myös varmaan JOULUPUKKIIN.
Ja kaikilla näillä toimenpiteillä alkaa yleistymään ns. harmaa/pimeä talous koska veronmaksajat ja yritykset kiristetään leikkauksilla ja veroilla hengiltä :mad:.
Tämä on sitä ns. kestävää kansantalouden kasvua :D.
Ja vyö kiristyy vielä noin seuraavat 20 vuotta:mad:.
Onnea ja menestyst kaikille tasapuoleisesti.
temmi_hoo
03.03.2012, 10:33
Olet siis sitä mieltä, että tehdään vanhat kunnon DDR:t ja pusketaan kaikki paskat vaan piipuista taivaalle ja putkista vesistöihin. Kivan perinnön jätät jälkipolville.
Sivujuonteena tahtoisin tähän liittyen kertoa pienen huomion oman elinaikani tapahtuneista luonnonsuojelullisista toimista ja vaikutuksista. Olen siis ikäni asunut Kauniaisissa ja Espoossa eli hyvinkin kaupunkimaisessa ja erityisesti kaupungin ja liikenteen ja päästöjen vaikutuksen alaisessa ympäristössä.
Pienenä jolppina olin partiossa ja retkeiltiin Espoon Nuuksiossa ahkerasti jotakuinkin joka viikonloppu ympäri vuoden kävellen ja hiihdellen. Joka kesä ja talvi oli lippukunnan oma noin viikon leiri, minkä lisäksi useimpina kesinä osallistuttiin piirillisiin tai valtakunnallisiin isompiin kesäleireihin ympäri maata.
Ylivoimaisesti dramaattisin ero muun Suomen retkeilyssä oli, että puissa kasvoi naavaa. Se on raskasmetalleille kovin herkkä, eikä siis viihdy missään, missä oli tiheästi ajettua liikennettä tai muutenvaan lyijypäästöjä.
Lyijyttömään bensaan siirtymisen jälkeen jonkin ajan jälkeen noin 90-luvun loppupuolella alkoi joihinkin osiin Espoota tulla puihin naavaa. Nyt sitä kasvaa jotakuinkin kaikkialla, missä tenavat ei revi sitä pois puista ja löytyy sopivia puulajeja. Haagan liikenneympyrän (eräs koko maan vilkkaimmista risteyksistä) keskelläkin.
Tämä postaus ei siis liity aivan suoraan kansantalouden lyhyen tähtäimen säästöihin, vaan enemmänkin pitkän tähtäimen suunnitelmallisuuden merkitykseen. On olemassa joitakin asioita, joiden tekeminen on arvokasta ja oman pesän tulevaisuus kuuluu tähän joukkoon. Muutenkin oman pesän likaaminen edes työllistämismielessä on järkijättöstä puuhaa.
Toki olisi työllistävämpää kaivattaa ojat käsin ja työllistää päivävuorolaisia sitten kanniskelemaan ämpäreissä sitä maata, mutta olisko siinä sitten mitään helvetin tolkkua ja kuka sen maksaisi? Valtio sinällään ei muutenkaan voi luoda työllistävää työtä lisäämättä verokertymää, joten työllistävän puolen teot jää väistämättä yritystoiminnan esteiden poistamiseen.
Onhan noi isoja lukuja mutta ei kai nyt sentään noita kokonaan lopeteta ? Ajattelin sellaista 10-20 % vähennystä.
Kehitysapua tuskin yksikään sivistysvaltio voi lopettaa. Suomi ei taida vieläkään päästä tuohon suosituksen mukaiseen maksuosuuteen.
Maahanmuuton kustannukset varmaan löytyisi jostain netin syövereistä, jos vaan jaksaisi kaivaa.
Olet siis sitä mieltä, että tehdään vanhat kunnon DDR:t ja pusketaan kaikki paskat vaan piipuista taivaalle ja putkista vesistöihin. Kivan perinnön jätät jälkipolville.
kehitys avusta menee ehkä 10% siihen mihin se on tarkoitettu, sillä raha määrällä mitä on 10vuodessa kaikki maat antanut sitä niin ei pitäis olla mitään tarvetta avulle päin vastoin.
maahan muuton kustannuksista on tehty tutkimuksia, ne missä on otettu kaikki huomioon on julistettu salaisiksi,
sun mielestä maailma pelastuu kun raha liikkuu tarpeeksi toisten taskuun.
sun mielestä maailma pelastuu kun raha liikkuu tarpeeksi toisten taskuun.
En tätä kommenttia ymmärrä mutta ei kai tässä elämässä kaikkea tarviikaan.
BJ-40/76
03.03.2012, 19:55
Kiistaton totuus:
----------------
ALV:n nosto = Kohdistuu normikansalaisiin tuloihin verrattuna eriarvoisesti muttei yrityksiin ollenkaan koska saavat alv:nsä valtiolta takaisin. Asiassa mun mielestä vielä mietittävää kuinkapaljon ja mihin tuotteisiin.-----------
Onnea ja menestyst kaikille tasapuoleisesti.
Eipä taida yritykset saada ALV:ta takaisin kokonaan, Vaan ainoastaan omista ostoista.
Myynneistä menee sitten se 23% valtiolle......(tai siis pitäisi mennä...)
Ja perseaukiset maksaa lähes kaikesta ALV:n....
Isotuloiset lentävät ulkomaille ja vievät rahansa maihin, mistä ei tule suomen verottajalle mitään.
Siis ruuan, sähkön ja veden ALV alas, ja "ylellisyystotteiden" ylös
Sivujuonteena tahtoisin tähän liittyen kertoa pienen huomion oman elinaikani tapahtuneista luonnonsuojelullisista toimista ja vaikutuksista. Olen siis ikäni asunut Kauniaisissa ja Espoossa eli hyvinkin kaupunkimaisessa ja erityisesti kaupungin ja liikenteen ja päästöjen vaikutuksen alaisessa ympäristössä.
Pienenä jolppina olin partiossa ja retkeiltiin Espoon Nuuksiossa ahkerasti jotakuinkin joka viikonloppu ympäri vuoden kävellen ja hiihdellen. Joka kesä ja talvi oli lippukunnan oma noin viikon leiri, minkä lisäksi useimpina kesinä osallistuttiin piirillisiin tai valtakunnallisiin isompiin kesäleireihin ympäri maata.
Ylivoimaisesti dramaattisin ero muun Suomen retkeilyssä oli, että puissa kasvoi naavaa. Se on raskasmetalleille kovin herkkä, eikä siis viihdy missään, missä oli tiheästi ajettua liikennettä tai muutenvaan lyijypäästöjä.
Lyijyttömään bensaan siirtymisen jälkeen jonkin ajan jälkeen noin 90-luvun loppupuolella alkoi joihinkin osiin Espoota tulla puihin naavaa. Nyt sitä kasvaa jotakuinkin kaikkialla, missä tenavat ei revi sitä pois puista ja löytyy sopivia puulajeja. Haagan liikenneympyrän (eräs koko maan vilkkaimmista risteyksistä) keskelläkin.
Tämä postaus ei siis liity aivan suoraan kansantalouden lyhyen tähtäimen säästöihin, vaan enemmänkin pitkän tähtäimen suunnitelmallisuuden merkitykseen. On olemassa joitakin asioita, joiden tekeminen on arvokasta ja oman pesän tulevaisuus kuuluu tähän joukkoon. Muutenkin oman pesän likaaminen edes työllistämismielessä on järkijättöstä puuhaa.
Toki olisi työllistävämpää kaivattaa ojat käsin ja työllistää päivävuorolaisia sitten kanniskelemaan ämpäreissä sitä maata, mutta olisko siinä sitten mitään helvetin tolkkua ja kuka sen maksaisi? Valtio sinällään ei muutenkaan voi luoda työllistävää työtä lisäämättä verokertymää, joten työllistävän puolen teot jää väistämättä yritystoiminnan esteiden poistamiseen.
Erittäin hyvä huomio/ postaus!!!
Menee energiapolitiikan puolelle mutta menköön.
Suomessa on,mielestäni järjetöntä olla käyttämättä omia energia varoja kuten juurikin turve,puu ym. Esim. maasta poratun öljyn käyttö talojen lämmittämiseen pitäisi suorastaan kriminalisoida. Ihan vaan siksi että taloissa on aina enemmän tilaa varastoida polttoainetta kuin autoissa, ja lämmitys on aina mahdollista hoitaa jollain muulla kuin öljyllä.
Eli vähät öljyt pitää säästää liikennepolttoaineiksi.
Samoin jos biodiiseliltä/etanolilta poistettaisiin valmisteverot kokonaan niin kotimainen tuotanto pääsisi vauhtiin täysin llman tukia.Samalla tämä johtaisi siihen että viljan ym. maatalouden ylituotanto hommat poistuisi ja sielläkin voitaisiin siirtyä ihan suoraan markkinatalouteen. Eli kaikki ruuaksi kelpaamaton kama käytettäisiin polttoaineeksi.
Maailimanlaajuisesti tämä johtaisi siihen että kehitysmaissakin alkaisi olla kannattavaa kasvattaa omat viljat eikä ottaa niitä tuilla kasvatettuja ylituotantojyviä almuina vastaan.
Samalla öljyn kulutus ja siten myös hinnat laskisivat joten talous elpyisi sitäkin kautta...
Mutta mitä tehdä niille tuhansille Eu / kansallisille virkamiehille jotka työkseen jarruttavat tätä kehitystä????
Kaikki on vaan tahdosta kiinni ja siitä että uskaltaako maailma otta sen askeleen että maajussit pääsevät pois kommunistisestä tukijärjestelmästä...
Samsonite
03.03.2012, 21:36
Eipä taida yritykset saada ALV:ta takaisin kokonaan, Vaan ainoastaan omista ostoista.
Myynneistä menee sitten se 23% valtiolle......(tai siis pitäisi mennä...)
Ja perseaukiset maksaa lähes kaikesta ALV:n....
Isotuloiset lentävät ulkomaille ja vievät rahansa maihin, mistä ei tule suomen verottajalle mitään.
Siis ruuan, sähkön ja veden ALV alas, ja "ylellisyystotteiden" ylös
Korjataan vielä sen verran, että yritykset voi vähentää ostojen ALVit myynnin ALVeista ennen Verokarhulle tilitystä. Jos ei mitään myy niin ei voi ALVejakaan mistään vähentää ?
Toi alvisysteemi ol susi jo syntyessään...
Saahan sil kyl kätevästi puljattua noita viiden vuoden tähdenlentoja kilpailua vääristämään.
BJ-40/76
04.03.2012, 00:33
Korjataan vielä sen verran, että yritykset voi vähentää ostojen ALVit myynnin ALVeista ennen Verokarhulle tilitystä. Jos ei mitään myy niin ei voi ALVejakaan mistään vähentää ?
Mutta jos katsellaan normaalin suomalaisen yrittäjän näkökulmasta:
Siis ostetaan ALV:n alaista tavaraa vaikkapa miljoonalla, ja firman myynti
on alle miljoona (en muista miten tuon alv-tilin vyörytys onnistuu:mad:)
niin miten firma voi pyöriä? siis ilman ulkopuolista rahoitusta!
No, tuo yritysverotus on ihmeellistä, itse olen ollut töissä OY:ssä, jonka yhden kuukauden liikevaihto oli negatiivinen!:eek: (hyvityslaskut oli suuremmat
kuin laskutus)
Mutta kun puhutaan euron kriisistä; ja kreikasta, niin jopa joku luonto dokumentti, Noita suurimpia, kuvasi elämää kreikassa, ja siellä kalastajat
toivat saaliinsa ilman jäitä laituriin, ja ravintoloitsija osti ne käteisellä, ainakaan tuossa ei tehty yhtään paperia...
Siis: jos suomessa toimittaisi samoin, niin KAIKKI kauppa, mistä ei jää viranomaismerkintöjä,
tehtäisiin "käsikauppana": noita viranomaismerkintöjä jää esim auton katsastuksesta, ja monesta muusta?
Mutta 90%? jäis ulkopuolelle? ostaisitko 15e lääkkeet 30e:llä jos lääkärilasku on kuitilla 100e, ja kuititta 70e? niin kuin kaikki muut tekee?
Samsonite
04.03.2012, 00:41
Sehän riippuu ihan siitä kuinka paljon virmalla on rahaa tilillä....:D
Pointti oli se, että ei niitä alveja voi automaattisesti suoraan saada takaisin.
BJ-40/76
04.03.2012, 01:16
Sehän riippuu ihan siitä kuinka paljon virmalla on rahaa tilillä....:D
Pointti oli se, että ei niitä alveja voi automaattisesti suoraan saada takaisin.
Yksinkertaistan tämän yrittämisen osakeyhtiöön (chit-chat teemalla)
No, Suomessa Osakeyhtiön tehtävä on tuottaa sijoitetulle pääomalle (missään ei kerrota onko se Suhteita, Avunantoa, vai Rahaa) tuottoa,
se mitä käsitetään tuottona, on Arvostus, Ymmärrys Vaikutusmahdollisuus, ja Raha
-> siis raha on työkalu!
se mitä ylläolevassa "Samsonite" topiikissa ihmettelen, on se että kun kuvittelen
Suomalaisen perus- yrittäjän olevan noin 0-taseessa, siis ei velkaa.
Mutta ylläolevassa "Samsonite" esimerkissä firman kassassa on rahaa niin paljon, että kaikki esim. palkkakulut menee kassasta; minä maalaisuuttani oletin että rahoilttajilta:(
Mutta jos katsellaan normaalin suomalaisen yrittäjän näkökulmasta:
Siis ostetaan ALV:n alaista tavaraa vaikkapa miljoonalla, ja firman myynti
on alle miljoona (en muista miten tuon alv-tilin vyörytys onnistuu:mad:)
niin miten firma voi pyöriä? siis ilman ulkopuolista rahoitusta!
No, tuo yritysverotus on ihmeellistä, itse olen ollut töissä OY:ssä, jonka yhden kuukauden liikevaihto oli negatiivinen!:eek: (hyvityslaskut oli suuremmat
kuin laskutus)
Jokaisen yrityksen on pitkässä juoksussa tehtävä voittoa, muuten tulee eteen konkurssi. Toisaalta yrittäminen on pitkäjänteistä hommaa, ei yksi yksittäinen kuukausi sinänsä ratkaise mitään.
Eli yhden kuukauden tulos voi olla pakkasen puolella, jopa negatiivinen kuten kerroit. Pitää vaan olla firman kassassa sen verran rahaa, että tilanteesta päästään yli. Tai sitten saadaan pankista / rahoittajilta lisää pääomaa firmalle jos kassa on tyhjä.
Hyvin toi ALV-homma toimii isommissa yrityksissä, alvia tulee ja menee ihan automaattisesti. Valitettavasti kaikenmaailman hämärämiehet on kuvioissa mukana ja varsinkin pienemmissä yrityksissä noilla alveilla kikkaillaan.
No turpeen ongelma onkin se tuotannossa vapautuva metaani...
Ehkä laskennallisesti, mutta tosiasiassa se suurin murhe on vesistöihin päätyvä liete. Siihenkin konstit on olemassa ihan kohtuupanostuksilla mutta virheiden tiukan lobbauksen takia totaalikieltolinja tuntuu voittavan 6-0.

Osa lobbauksest on olt aiheellistakin, ainakin vapo on tehnyt virheitä ihan tietoisestikin.
Osa lobbauksest on olt aiheellistakin, ainakin vapo on tehnyt virheitä ihan tietoisestikin.
On, tarkoitan vaan että asiat olisi hoidettavissa kohtuuvaivalla ja kustannuksilla, nyt vain tuntuu että täyskieltoa ajetaan ilman vaihtoehtoja.
Tosin itseään saa Vapo syyttää, harmi vaan että asian suurimmat kärsijät löytyy pienyrittäjistä.
Jep, hillitön mörkö tehty tost turpeesta.
Yksityinen saa tapella hallinto-oikeutta myöten, vaik jois ite valumavedet, periaatteessa valitetaan vaik hommat ois paremmin kuin hyvin.
Muutama kymppi on tult "vapon rahoja" välillisesti poltettua, et ymmärrän työllistävänkin puolen, mut aika törkeitä laiminlyöntejä osaavat tehä. Kaik tosin taitaa olla muutaman kuspään tekosia, et oman yksikön tulos ois parempi.
No joo se ne valumat on kyllä helppoa saada kuriin mutta sen metaanin poistaminen on sitten hankalampaa. Mutta sitä nyt vapautuu mm. kaikista käytöstä poistetuista kaatopaikoistakin melko perkeleesti ja niissä sen talteen otto olisi ollu aikapaljon helpompaa.
Mutta takaisin asiaan. On hullua ostaa energiaa ulkoa ja jättää samalla kotimainen energia hyödyntämättä.
Mutta Milläs vielä saataisiin teollisuudelle kannattavuutta??
Oisko se ollu Pölkky Oy:n tj kun ehdotti että pitäisi saada semmosia rekkoja joihin menee kaksi 12 metrin konttia. Ja ruåttissa on jo kokeiltu pitempiä puurekkojakin. Eli jonkinlaisella ehdolla näitäkin voisi kokeilla niillä seuduilla missä se on sijainnin puolesta tarpeen ja ylipäätään mahdollista.
Cruiseristi
05.03.2012, 10:36
Pikkasen tosta alvista...
Kun yksityishenkilö tilaa tuotteen kotiovelleen toisesta eu maasta, tulee se yleensä lähtömaan alvilla.
Eli jos tilaan tuotteen maasta jossa alvikanta on vaikkapa 18% on tuote minulle 5% halvempi kuin, että ostaisin sen manner-suomesta
(olettaen että veroton myyntihinta on sama).
Jos suomalainen kauppias haluaa myydä tuotteen samaan hintaan kuin ulkolainen kolleega,
on suomalaisen myytävä tuote 5% pienemmällä katteella, kuin ulkolainen kilpailija.
Ja jos alan keskikate internetkaupassa on vaikkapa 3% ,syntyy mielenkiintoinen kilpailutilanne :rolleyes:
Kilpailuvirastosta asiaa tiedustellessani, heidän kantansa asiaan oli, ettei sille voi tehdä mitään.(Tuli lähes yllätyksenä:D)
Eli alvin harmonisointi läpi eu:n tai edes läpi koko suomen (ahvenanmaa!) olisi suotavaa ,mutta tuskin toteutuu, koska monet muutkin eu-maat syövät vain rusinat eu-pullasta.
Ja perseaukiset maksaa lähes kaikesta ALV:n....
Kiistaton totuus:
Täässähän ei tarviis keskustella leikkauksista ja säästöistä jos olis tajuttu pysyy Eurosta erossa niin kuin Ruotsi viisaasti teki..
Kaikkien leikkausten ja muiden kuin ALV verokantojen noston jälkeen...........
Näin se vaan menee.....eikä tavallinen matti meikäläinen voi noita ALV:ja missään vähentää. Yritykset voi.
Arvonlisävero on varmaan yksi suurimmista verokannoista joita valtio kerää sen jälkeen kun olet maksanut tuloverosi.
Kaikista ostoksistasi yksityishenkilönä ja yrityksenä maksat valtiolle ALV:tä seuraavan linkin mukaisesti.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arvonlis%C3%A4vero
Tosin yritykset voi sisään kirjatuista ALV:ta vähentää ulosmaksetut ALV:t jotka ovat ns. valtion tukea yritystoiminnalle kaikista ostoista (yleisimmin) 23%.
Järjestelmä perustuu yhteen asiaan joka on seuraava:
Veroa veron päälle.
Koko ajan solmu vaan kiristyy............
Toiset vaan "hengittää" pidempään kuin toiset.
Missä menee raja kansan riistossa?
Hallitusohjelman 1.kohde ALV:n nosto 2%. Helppoa lisätuloa valtiolle. Tämä osuu eniten ns. normi kansalaisiin, heikkotuloisiin ja eläkeläisiin.
Onko tässä mitään järkeä. Tää ei ole saunalahden mainos.
Näillä toimilla kansantalous kestävään kasvuun ja vähäosaiset kyykkyyn???
Mistä tulevan kasvun tekijät yrityksille löytyy jos ne (potentiaalinen työvoima) ajetaan jo alkumetreillä ns. kyykkyyn/hengiltä?
ps.
Jos kaikki asiat olis helppoja niin kaikki tekis niitä.
Nii sen verran pitää puolustaa tuota alvia että sen maksaa kaikki Suomessa asuvat jotka ostavat täältä yhtään mitään eli myös harmaatalous, pimeät virolaiset, ja mamut, ja mustalaiset silloin kun ostoksensa maksavat.
Tuo on paskapuhetta että tuolla alvi kierrätyksellä tuetaan yhtään ketään tai mitään. Jos joka välikäsi maksaisi alvit tuottajasta lähtien niin esim. jos tuottaja myy pottuvarastolle10 eurolla perunaa, joka myy sen tukkurille,joka myy sen vähittäiskaupalle, josta sen käy joku perseaukinen suurperheellinen ostamassa, niin vaikka veroton hinta olisi edelleen tuon kymmenen euroa eli kukaan välikäsistä ei ottaisi lainkaan katetta niin potuille olisi kertynyt hintaa noin 22.90 egeä.
Jos tuota alvi asiaa joku poliitikko erehtyy ronkkimaan edes puheissa niin sen jälkeen täältä häviää viimeisetkin isot firmat ja täällä saadaan olla metsässä ihan itekseen ja kerätä marjat ja kalat ja syödä niitä ja koittaa keksiä miten niistä saadaan valtiolle ne alvit maksettua...
Ja mitä eläkeiän nostoon tulee niin se pitää ottaa käyttöön heti, eikä sitten kun meitsi on eläkeiän kynnyksellä. Koska nyt on suuret ikäluokat jäämässä eläkkeelle niin nyt siitä olisi eniten hyötyä.
Varsinkin ihmiset jotka ovat valtion ja kuntien palveluksessa, on tärkeää pysyä töissä koska he saavat palkan verorahoista koska jos valtion leivistä putoaa eläkkeelle ja tilalle palkataan toinen, niin sitä yhtä työpaikkaa kohden kulut tuplaantuvat. Jopa tämmöisessä tapauksessa voisi käyttää kohtuullisen reiluakin palkkaporkkanaa, tai lyhentää työaikaa.

Tuossa on perää! Mutta mikä puolue uskaltaa tehdä itsemurhan nostattamalla nyt heti eläkeikää..? :rolleyes: -Meinaan ns. suuret ikäluokat äänestävät vielä.. ;)
Sillä ei ole enää merkitystä koska koko suomi tekee kohta kansallisen itsemurhan jos verotusta joudutaan vielä kiristämään. Ei täällä ole enää kenellekkään töitä ja jos jollakin on niin ei se palkka enää riitä mihinkään.
Ja turha kenenkään yrittäjän on valittaa kovia palkkoja kun ei niillä verovähennyksillä juuri leipää osteta.
Kaukana ollaan Kekkosen ajoista.
Näyttää siltä että maailma muuttuu todella paljon mutta minä en. Onkohan mulla ns. pahempaa luokkaa oleva ajatus/aivo vamma. Onko tässä mitään järkee??????
Ei vaan millään pysty sulattamaan tätä 2010 luvun menoa/menoja.
Samsonite
08.03.2012, 07:48
Ei ne yrittäjät mitään valita, ne vähentää työntekijöitä...
No niin prossa alviin lisää ja sehän tarkoittaa hieman toista senttiä litra polttoaineissa...
Hip hurraa.
Jossain oli se dieseli topicci mutta tulkoon tuo riemunkiljahdus vaikka tänne.
No niin prossa alviin lisää ja sehän tarkoittaa hieman toista senttiä litra polttoaineissa...
Hip hurraa.
Jossain oli se dieseli topicci mutta tulkoon tuo riemunkiljahdus vaikka tänne.
Normi kansalaisen näkökulmasta vaikuttaa huolestuttavalta kokonaisveroastetta ajatellen.
Tulovero kaikesta mitä tienaat, oliskohan keskimääräinen tuloveroaste keskiansion mukaan jotain 30%. Heilahtelee tulojen mukaan.
Eli kaikesta mitä ostat maksat päälle vielä arvonlisäveroa 24% sisälti hinta sitten kuinka vähan tai paljon tahansa muita johdannais veroja.
Eli jokaisesta tienatusta Eurosta Valtio rohmuaa noin 50% (riippuu tulo tasosta) ilman johdannais veroja kassaansa :(
Päälle kun lasketaan vielä johdannaiset/ylelliset verot niin veroprosentti alkaa oleen kohdallaan.
Eli veronsäästövinkkinä normi työssäkäyville kansalaisille:
Tienaa vähemmän tuloveron alaista tuloa (eli työskentele himmeesti) ja kuluta vähemmän (maksa himmeesti) niin säästät veroissa :) :) :) ja nyt se on vielä helpompaa kun lähettävät Suomalaisia verovirkailijoita avustamaan Kreikkaan, Kreikan valtion veroviraston avustajiksi ilmais"seksi"(sorry kirjoitusvirhe :)), kesäkuukausina jotta virkailijat pääsevät rannoille makoilemaan. Eli Suomi kontrolli löystyy, mutta normi veronmaksaa korpee/syö kun valion verorahoja tuhlataan tähänkin pelleilyyn:(
Mulla ymmärrys on ollut jo loppu aikaa sitten valtion talouden pitoa kohtaan.
Jos veroja kiristellään lainattavien pääomien maksua varten joista ei ole minkäänlaisia takuita takaisin saamiseksi korkojen kera :( niin munpuolesta sosiaali pummit, pakolaiset, ns. negatiivisen jäljen valtion budjettin jättävät joutaisivat hävityslistalle jotta tavallisen normi kansalaisen arki helpottuisi.
Silti, pidemmälle vietynä: Sen parempaa palvelua saisit valtiolta, terveydenhoito, koulupalvelut jälkikasvulle, jopa toimeentulotukea työttömyyden yllättäessä, vahustenhoidon palvelut, ym eli mitä enemmän olet elosi aikana veroja maksanut sitä parempaa palvelua saisit koska sen olisit ansainnut. Tämä jos mikä olisi oikeuden mukaista veronmaksajia kohtaan, mutta kun ei. Maksetut verot valuu johonkin muualle :(.
Eikä silti ne meno/tulo puolen asiat ole meillä valtion toimesta balanssissa kun maksellaan valtionyhtiöiden johtajille vero tai eläkekassaan kertyneistä varoista MEGA BONUKSIA/ASUMIS TUKIA.
TS. Valtio näyttää mallia omalla käytöksellään että kuppaa kaikkialta jokainen irtonainen EURO ilman minkäänlaista moraalia mikä on vähänkin mahdollista :(
Ollaan ja eletään puupäiden valtakunnassa, tämä on kestävän kansantalouden hoitoa millä kansantalous lähtee nousuun :) :)
Aika näyttä mitä tuleman pitää. :D :D :D
Kyllä kansa maksaa..... :D :D :D mutta kuinka kauan?
Samsonite
23.03.2012, 07:18
http://ehdokas8blogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/100458-sdpn-verolinja-ihmetytt%C3%A4%C3%A4
" Me ei kannateta tasaveroja kun ne vaikuttaa eniten pienituloisiin...." :D
Jossain eilisessä uutislähetyksessä Katainen sanoi jälleen kerran että infra ja väylä hankkeet laitetaan käyntiin että yrityksillä olisi halua investoida suomeen ja luoda UUSIA työpaikkoja.
Tuo sanonta UUSIA TYÖPAIKKOJA alkaa kuulostamaan jo omaan korvaan sen verran kuluneelta että seuraavaksi haluaisin kuulla miten NYKYISET työpaikat saadaan pysymään täällä.
Okei infra ja väylät pitää olla kondiksessa mutta oli ihan vitun turhauttavaa liittää tuo työpaikkajuttu siihen. Varsinkin kun samassa lähetyksessä kerrottiin reilun tuhannen ihmisen irtisanomisesta.
Katainen oli kyllä ihan hemmetin vaivaantuneen oloinen kun asialla kehuskeli. Nukuttaakohan sitä kuinka hyvin kun tietää että Ek:n koura on syvällä hanurissa ja joka liikkeen jälkeen mitä hän yhteisen edun nimissä tekee, lähtee suomesta tuhat työpaikkaa muualle.
Olisikohan aika ruveta rukkaamaan lainsäädäntö samaan suuntaan kuin saksassa eli siellä ei tehtaita niin vain suljeta, vaan suunnilleen joka jamppa hoidetaan uusiin töihin ennen kuin homma on taputeltu.
Tunnen suorastaan myötähäpeää näitä "sinivalkoisia" kansan pelastajia kohtaan. Eikä siltä häpeältä välty kyllä muutkaan.