View Full Version : Vuokra ongelmia
En tiedä miten tässä aina onnistuu, mutta ex. vuokranantajan kanssa on vähän ongelmia. Ihan ajoissa irtisanoin kämpän, joten sen suhteen ei ole ongelmaa. Ongelma on siinä että vuokrasopimus päättyi 30.11.2011. Vuokranantaja teki yllättäen tarkastuksen kämppään 30.11.2011, ilman että ilmoitti meikäläiselle yhtään mitään. Oli käynyt keskellä päivää asunnossa. Tuosta on oikeen sähköposti missä myöntää asian. No yllättäen siellä oli vielä meikäläisen tavaroita. Kyselin sitten joulukuun puolivälissä että missähän tuo vuokratakuu oikeen viipyy. Kuulemma kämppä ollut erittäin törkyinen ja sinne on pitänyt tilaa siivousfirma siivoon. Tuosta sanoin että itsellä oli kaksi siivousalan ammattilaista auttamassa siivoomisessa, joten vähän epäilen hommaan että siellä olisi ollut törkyistä. Oli kuulemma vielä seuraavana päivänä aamusta käynyt asunnolla katsoon ja oli todella törkyinen. Ulko-ovessa oli naarmuja ja sekin piti kuulemma korjaa. Meni kuun loppuun ja selvisi että asunnon sisäovet piti vaihtaa. En tiedä miksi. Kukaan ei kerro minkä takia. Ehjät ne oli kun minä sieltä lähdin. Olin aikaisemmin myös vaatinut vuokran hyvitystä 9kk toimimatta olleesta lattialämmityksestä. Heidän valtuuttama kiinteistöhuoltoyrityksen edustaja oli käynyt paikan päällä toteamassa että se on rikki. Lopulta kun se saatiin toimiin niin siellä oli jokin rajoitin, mikä esti säätämästä lämpöä niin että se oikeesti lämpiäisi. Eli ei siinä vikaa ollut vaan siinä oli rajoitin mikä esti sen käytön. Tuo rajoitin kun poistettiin niin johan se toimi. Kiinteistöhuollon heppu ei tuota säädintä avannut millään. Totesi vaan ettei lattia lämpene. Isännöitsijä vaan totesi että lattia lämmityksessä ei ole ollut mitään vikaa, joten hyvitystä ei tule.
No nyt kun mennään jo helmikuussa niin ollaan tilanteessa missä en saa mitään tietoja sieltä firmasta. Mihinkään sähköpostiin ei vastata. TJ on niin mulkku että ensimmäiseen viestiin minkä sille laitoin ja kyselin näitä puuttuvia kuitteja/tositteita tehdyistä töistä ja vuokratakuuta niin hän vastasi että heidän asianajaja ottaa yhteyttä syytöksiini liittyen. No tuo olematon asianajaja ei ole koskaan soittanut.
Mielenkiintoista hommassa on se että uudet asukkaat allekirjoitti sopimuksen alkamaan 1.12.2011. Minun soppari siis loppui 30.11.2011. 30.11 kun asunnossa käytiin ilman lupia niin on rikottu kotirauhaa. Uudet vuokralaiset ei myöskään tiennyt että 1.12 siellä asunnossa olisi joku käynyt aamusta. Kello 14 uudet asukkaat on alkanut roudaan roippeita sisälle asuntoon, joten missä välissä se on keritty siivoomaan? 4 tuntia sitä on kuulemma siivottu. Kuitenkin uuden vuokralaiset sanoi että lattia oli tahmea ympäri asuntoa. Tuo on vähän outoa koska edelleen käytän samaa lattianpesuainetta ja mulla ei ole koskaan ollut lattiat tahmeet. Mutta jos 1.12 on alkanut uusien vuokralaisten sopimus niin eikö siinä ole taas rikottu kotirauhaa? Ei uudet asukkaat ole tiennyt mitään että asunnossa on käyty aamulla.
Tosiaan mitään kuitteja/tositteita tehdyistä töistä en saa. Nuo sisäovetkin piti vaihtaa, mutta en tiedä miksi. Ilmoitin niille että haluan ne maksamani sisäovet itselleni kun ne kerran oli ehjät, mutta eipä siihen mitään kommentoida. Ja nyt ollaan siinä tilanteessa että koko lafka on ihan hiljaa kun sinne lähettää sähköpostia. Ei tule mitään vastausta.
Joten kellään ideaa miten tässä edetään? Miten saan vuokratakuun itselleni? Selkeesti jos siellä olisi jotain duunia tehty niin kyllä ne kuitit varmaan esittäisi. Nyt niitä ei esitetä. Jos kuitteja ei ole niin ei mitään voida vähentää. Yllättäen pitää jotain ovia vaihtaa mistä aikaisemmin ei ole ollut mitään juttua. Asianajajaa tuossa kanssa selvittelin, mutta kun niiden tuntihinnat on sellaista ryöstöä, että tuskin saan mitään vuokratakuuta kun se menee asianajajan kuluihin. Kotivakuutuksesta ei ole apua, koska ne ei kata kuin osan kuluista ja sitä kautta asianajaja saa taas tuon vuokratakuun itselleen. Voiko tuosta tehdä rikosilmoitusta? Paikan päällä en oikeen voi lähteä käymään kun tuo firma on Nokialla. Sinne on vähän matkaa.
Hieman pistänyt kyllä vituttamaan tuon firman toiminta. Tosin huomasi sen jo vuokralla olo aikana, että ihan sama mistä viasta valittaa niin mitään ei tapahdu. Tuo lattialämmitys on yksi hyvä esimerkki. Olivat vielä valinneet niin hyvän kiinteistöhuolto firman, että talvella kun tuli lunta niin nämä tulee pari päivää myöhemmin auraamaan, jos silloinkaan. Kesällä kävivät pari kertaa nurmikot leikkaamassa. Kaupunki aurasi paremmin ja hoiti viheralueensakin paremmin. Joten aika heikko suoritus.
Ja kun kerran nuo vittuilee meikäläiselle niin vittuillaan takaisin. Tein tuosta kotirauhan rikkomisesta jo joulukuussa rikosilmoituksen. Tais olla ihan joulukuun loppua. Saa edes siitä mielihyvää kun joutuvat maksaan sakkoja.
pastirolli
01.02.2012, 12:39
Mua alkoi vituttamaan rankasti kun luin tuon sun kirjoittaman jutun. :mad:
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/170707/
Pistä viranomaiset liikenteeseen. Saat rahasi korkoineen takaisin. Ja vuokranantajan nimi julkisesti näytille. Perkele!
Vituttaa kun itsellä jäi joskus takuuvuokrat saamatta juuri sen takia kun oli muka niin sotkuinen kämppä. 1600mk vissiin maksoi imurointi.
BJ-40/76
01.02.2012, 17:07
Mutta tulevaisuutta varten:
Kun menette vuokralle, niin ottakaa digikameralla tai videokameralla kuvat kaikista vaurioista, asunto kannattaa tarkistaa enen kuin kantaa kamat sisään.
Ja jos mahdollista, niin jonkun ulkopuolisen läsnäollessa.
Vuokrasopimuksassa pitäs olla yhteystiedot (esim sähköpostiosoite olisi hyvä)
Ja kun lähdette kämpästä, niin samat kuvaukset, ja kuvatkaa myös vauriot.
Ja sitten se loppusiivous: se kannattaa tehdä huolella, sillä tuo vuokraisäntä
tekee siitä bisnestä: sopivat könttähinnan huoneiston siivouksesta, ja sen hoitaa
ennalta määrätty firma, joka mahdollisesti siivoaa myös vuokranantajan toimiston
lähes talkoilla, sillä tuota loppusiivousta ei tarvi maksaa omilla rahoilla, vaan sinun rahoilla:o
Ja se mikä on ns. luonnollista kulumista on kuin veteen piirretty viiva, mutta esim. reiät ovissa ja koiran kynsimät/jyrsimät ovenpielet eivät ole luonnollista kulumaa.
Ja jos olet asunut asunnossa 10v, niin luonnolliseen kulumaan kuuluu enemmän kuin 2kk uudessa asunnossa asumisen jälkeen.
Käänny vain viranomaisten puoleen, sieltä se alkaa purkaantumaan.
Se, että vuokranantajan/kiinteistöhuollon edustaja käy huoneistossa, ei välttämättä ole kotirauhan rikkomista (esim joku viemäri on ollut tukossa ja käyneet tarkastamassa että eihän sinun asunnossa ole hätä päällä, ja sinua ei
tavoitettu puhelimella tms. selitys keksitty, mutta .....)
Ja toinen asia on tuo vuokrasopimuksen viimmeinen päivä;
Muistaakseni taannoin oli joku pykälä, että koko tilan luovutus ei tapahdu
kerralla, olikohan että osassa tilasta sai olla tavaraa vielä päivän ajan tms.
mutta se on kyllä väärin, että kiinteistön loppusiivous päätetään teettää
viimmeisen vuokrapäivän aamun perusteella.
P.S vuokraennakko taitaa olla semmosta rahaa, että se pitää säilyttää korvamerkittynä, ja tuotto kuuluu sinulle? (muistikuva)
Muistaakseni vuokraennakko on palautettava sitä pyytämättä ASAP vuokrasopimuksen päätyttyä, ja jos jotain on vähennetty, niin selvitys mitä ja miksi.
Ja tuo vuokraennakko on juuri noita ongelmatapauksia varten, mutta jos kämppä on säpäleinä niin sieltä perästä voi tulla myös lasku, ja kun sen repii niin seuraavana haaste oikeuteen..... kannattaa hoitaa nuo yhdeydenpidot todistettavasti, ja muistaa reklamoida.
Ja kun asiat on hankauksissa niin käykää kaikki keskustelut esim sähköpostilla.
(ettei vuokraisänta ala väittämään että että sovitte nimenomaan niin...)
Kun viranomaiset pyytää lausuntoa vuokranantajalta, niin vuokraisäntä soittaa sinulle ja alkaa sopiminen, jos tyrkyttää/uhkailee asianajajalla niin sekin kirjallisena, siis että asianaja edustaa vuokraisäntää.
Laiha sopu on parempi kuin lihava riita, ja sehän riitelyn maksaa joka oli väärässä; jos molemmissa syytä niin voi olla että maksetaan omat asianajokustannukset.
Ja oman asianajajan kanssa voi ehkä tehdä laskutus sopimuksen; siis maksat esim. 70e tunnissa etumaksua, (ja jos loppulaskulle löytyy maksaja vastapuolelta), asianajaja laskuttaa todelliset kustannukset vastapuolelta, ja palauttaa sinun etumaksut.
Ja sitten seuraavalla kerralla nuo alustavat neuvot voivat olla edullisia....
Kannattaa aina sopia vuokranantajan kanssa lopputarkastus tyhjennetyssä ja siivotussa asunnossa. Yhdessä käydään koko kämppä läpi ja kirjataan pöytäkirjaan (joita 2 kpl) kaikki puutteet ja viat sekä kirjataan ylös myös noiden kustannusvaikutukset. Sitten nimet alla ja homma on puikoissa. Toki tuonkin jälkeen vuokranantaja voi esittää vaateita, esim. näin talvella on vähän hankala tarkistaa pihan kuntoa.
Nerdon tapauksessa on ainesta lihavaan ja pitkään riitaan. Aina kannattaa koittaa hoitaa asiat puhumalla, yleensä se toimii. Ja lakimies kun helposti laskuttaa pari sataa tunnilta.
En tiedä miten tässä aina onnistuu...
Älä huoli, kyllä tällä palstalla on meitä jotka tiedämme.
Sä et vaan osaa:D
Tuli mieleen että puhuit vuokraTAKUUSTA, et vuokraVAKUUDESTA. Ensin mainitusta ei vuokranantaja saa ottaa euroakaan korjauskuluja, se on vain ja ainoastaan takuuna maksamattomien vuokrien osalta. Sen sijaan tuosta vakuudesta voidaan vähentää korjauskuluja.
Eli jos sopparissa lukee vuokratakuu --> suoraan lakimiehen kautta yhteys vuokranantajaan. Joutuu maksamaan sen korkojen kera ilman mutinoita. Ja sen päälle joutuu esittämään pitävät perusteet siivoukselle ja noille korjauksille. Tuo "normaali kuluminen" on tosiaan aika hämärä käsite ja niin olen käsittänyt, että laki on pikkuisen enemmän vuokralaisen puolella.
reynolds
01.02.2012, 21:24

Jos sopimuksessa lukee vuokravakuus eikä pelkkä vakuus, silloin voi summaa käyttää pelkästään vuokrarästeihin. Tuli syksyllä käytyä vuokranantaja koulutuksessa kun on pari luukkua vuokralla. Kaikenkaikkiaan oikeutensa tiedostava vuokralainen on todella vahvoilla tälläsissä tilanteissa. Ohessa linkki sivustolle jossa hyödyllistä tietoa.http://www.vuokranantajat.fi/vuokraus/vakuudenkaytto/
näitten juttujen takia en vuokrannut käppää aikoinaan ja hetken mielijohteesta se uli 2vuodes maksamaan 30k E:( kivaa oli vajaan vuoden kun ei ollut muuta tekemistä kun leikata nurmikkoa 10m2 mut ei sit sopinut mulle eikä vaimolle sen vuoden jälleen... vaik on pörnis ni kyllä se ain rivari asumisen voitaa ku on maata alla :D

Talvella varsinkin on varmaan käynt aika pitkäks...
Taas kunnon sontaa lapioitavaksi...
No jos taloudessa on ollu vaikka naisväkeä niin tässä kohtaa siltä saattais olla tuon käynnin jäljiltä kadoksissa yhtä jos toistakin vaatekappaletta, iteltä vaikka läppäri tms.
Siis jos homma ei muuten rupea selviämään. Pelimies oisi jättännää viimeisen vuokran pystyyn tai paljon sitä rahaa nyt siellä sisällä ikinä olikaan, siiheksi kunnes asiat on selvät.
Mutta koska ihmisen perusominaisuuksiin ei normaalisti kuulu jatkuva kusettaminen niin hitostako näitä tietää.:eek:
Kun menette vuokralle, niin ottakaa digikameralla tai videokameralla kuvat kaikista vaurioista, asunto kannattaa tarkistaa enen kuin kantaa kamat sisään.
Ja jos mahdollista, niin jonkun ulkopuolisen läsnäollessa. Tämän on kuullut erittäin monelta ja näin tulen tekemään jatkossa. Ei ihan ensimmäisenä olisi nimittäin uskonut tuollaista säätöä tästäkin tulevan.
Ja sitten se loppusiivous: se kannattaa tehdä huolella, sillä tuo vuokraisäntä
tekee siitä bisnestä: sopivat könttähinnan huoneiston siivouksesta, ja sen hoitaa
ennalta määrätty firma, joka mahdollisesti siivoaa myös vuokranantajan toimiston
lähes talkoilla, sillä tuota loppusiivousta ei tarvi maksaa omilla rahoilla, vaan sinun rahoilla:o Jos kaksi ammatikseen siivoovaa henkilöä ei saa yhtä kämppää siistiksi niin ne on vähän väärällä alalla. Se kämppä oli melkein paremmin siivottu kuin alunperin, koska kun kämppään muutettiin niin kaapeissa oli rakennuspölyä. Minä mitään niistä vinkunut kun putsasin itse ne kaapit. Näin jälkikäteen ajatellen ois pitänyt niistäkin vaan vinkua että siivooja tänne heti. Ilmoitin myös niille että jos ne katsoo esim. hellan taakse tai jääkaapin taakse niin siellä ei ole mitään likaa kummassakaan paikkaa, joten miksi olisin ne siivonnut ja kaiken muun jättänyt putsaamatta.
Ja se mikä on ns. luonnollista kulumista on kuin veteen piirretty viiva, mutta esim. reiät ovissa ja koiran kynsimät/jyrsimät ovenpielet eivät ole luonnollista kulumaa. Nuo ovet oli ihan ehjät. Ei mitään reikiä. Ei naarmuja. Sen takia onkin outoa miksi ne piti vaihtaa?
Käänny vain viranomaisten puoleen, sieltä se alkaa purkaantumaan. Onko tuo viranomainen nyt poliisi vai mikä? Kuluttajaviranomaiselle kun asioidaan niin tuossa tulee varmasti meneen yli vuosi. Sen jälkeen kun yllättäen esitetäänkin kuitit niin eihän siivousta enää siinä vaiheessa voi verotuksessa vähentää.
Se, että vuokranantajan/kiinteistöhuollon edustaja käy huoneistossa, ei välttämättä ole kotirauhan rikkomista (esim joku viemäri on ollut tukossa ja käyneet tarkastamassa että eihän sinun asunnossa ole hätä päällä, ja sinua ei
tavoitettu puhelimella tms. selitys keksitty, mutta .....) Sen alkuperäisen viestin mukaan asuntoon on tehty 30.11 kello 15 muuttotarkastus. Huoneisto ollut silloin todella sotkuinen ja täynnä tavaraa. Tuosta niille ilmoitin että se ei ole kovin suuri yllätys kun siivous ja muutto oli kesken. Käsittääkseni minulla on tuo viimeinen päivä aikaa vielä muuttaa? Mistään vuokrasopimuksesta en löytänyt mitään pykälään että kämppä pitää olla tyhjä edellisenä päivänä että muuttotarkastuksen voi tehdä. Väittivät tietenkin että soittivat, mutta puhelimen logien mukaan soittoa ei ole sinä päivänä kyllä tullut. Muuttotarkistuksen perusteella asuntoon ei voida kyllä mennä yleisavaimella sisään ilman vuokralaisen lupaa. Ilmoitinkin tuosta niille että jos tuosta joku olisi etukäteen soittanut niin olisin sanonut suoraan että muutto on kesken, että jos seuraavana aamuna tehdään vaikka yhdessä tuo tarkistus.
P.S vuokraennakko taitaa olla semmosta rahaa, että se pitää säilyttää korvamerkittynä, ja tuotto kuuluu sinulle? (muistikuva)
Muistaakseni vuokraennakko on palautettava sitä pyytämättä ASAP vuokrasopimuksen päätyttyä, ja jos jotain on vähennetty, niin selvitys mitä ja miksi. Niin kyllä minä vähennykset hyväksyn. Ei siinä mitään, mutta minä haluan niistä kuitit. Haluan myös erittelyn mitä siellä on siivottu jos uudet vuokralaiset muka väitti lattioitakin tahmeiksi. Sisäovetkin uusittiin, mutta en tiedä yhtään miksi. Ilmoitin niille että haluan ne maksamani vanhat sisäovet itselleni, mutta eipä tuohon mitään kommentoitu. Mikäli niillä ei ole noita kuitteja esittää niin vuokratakuusta ei voida vähentää yhtään mitään.
kannattaa hoitaa nuo yhdeydenpidot todistettavasti, ja muistaa reklamoida.
Ja kun asiat on hankauksissa niin käykää kaikki keskustelut esim sähköpostilla.
(ettei vuokraisänta ala väittämään että että sovitte nimenomaan niin...) Kaikki on hoidettu sähköpostilla. En suostu keskustelemaan puhelimessa, koska siitä ei jää mitään todistetta mitä on sovittu. Vanhalla noksulla sai helposti nauhoitettua puhelut, mutta Androidissa en ole vielä päässyt sinne asti että keksisin kuinka se alkaa nauhoittaan puheluita. Mikäli noiden asianajajakin soittelee niin ilmoitan sille kyllä ihan suoraan että en keskustele puhelimessa näistä asioista, että lähettää suoraan sähköpostia vaan.
Laiha sopu on parempi kuin lihava riita, ja sehän riitelyn maksaa joka oli väärässä; jos molemmissa syytä niin voi olla että maksetaan omat asianajokustannukset.
Ja oman asianajajan kanssa voi ehkä tehdä laskutus sopimuksen; siis maksat esim. 70e tunnissa etumaksua, (ja jos loppulaskulle löytyy maksaja vastapuolelta), asianajaja laskuttaa todelliset kustannukset vastapuolelta, ja palauttaa sinun etumaksut.
Ja sitten seuraavalla kerralla nuo alustavat neuvot voivat olla edullisia.... Mitä tuosta olen jo asianajajan kanssa jutellut niin se oli sitä mieltä että oli lopputulos mikä tahansa niin erittäin todennäköisesti asianajajan kuluja en voi laittaa vastapuolen piikkiin. Että vaikka tuon voittaisi oikeudessa niin epäili ettei kulut mene niille. Olenhan tuosta ollut jo itsekin vuokranantajan roolissa oikeudessa ja siellä päädyttiin siihen että vuokralaisella ei ollut mitään asiaa asua siellä kämpässä ja häätö oli laillinen. Minun touhuissa ollut mitään vikaa, mutta silti minä maksoin KAIKKI oikeudenkäyntikulut, koska minulla oli sitä rahaa ja vastapuolella ei. Lohdutti vitusti se että saan laittaa ne perintään varattomalle ihmiselle.. Näin se oikeus toteutuu suomessa.
Älä huoli, kyllä tällä palstalla on meitä jotka tiedämme.
Sä et vaan osaa:D Nyt on kyllä pakko myöntää, että en olisi ikinä kuvitellut tuollaista säätöä tästä tulevan. Eli en vaan osannut :(
Tästä oppineena jos asun vuokralla niin pitää jättää aina se viimeinen kuu maksamatta. Voi sitten kuitteja vastaan maksaa niitä siivouskuluja jälkikäteen :)
Nyt täytin tuolla kuluttajaviraston sivuilla lomakkeen. Viikossa kuulema pitäisi tulla joku vastausta. Joten odotellaan.
Ja vuokranantajan nimi julkisesti näytille. Perkele! Hmm.. Käsittääkseni tuossa ei kait mitään lakia pitäisi rikkoa jos kertoo tuon vuokra firman nimen? Mietin tuossa myös että saankohan julkaista netissä nuo kaikki keskustelut mitä olen sähköpostilla niiden kanssa käynyt? Sen tiedän että kaikki omat viestit saan varmasti julkaista, mutta saako siinä näkyä tuon toisen osapuolen tekstit? Siinä näkyisi myös silloin nimet ja sähköpostiosoitteet. Eräs kaveri ehdotti että soittaa tuosta johonkin lehteen. Ne kun tekee nykyään kaikesta turhanpäiväisestä jutusta lööppejä. Ehkä julkisuus saisi ne maksamaan?
BJ-40/76
02.02.2012, 11:51
Sitä kannattaa selvittää etukäteen; saatat huomaamatta syyllistyä rikokseen, jota kutsutaan yksityisyyden loukkaamiseseksi.
Sähköpostitse käyty kirjeenvaihto, ja textiviestit aivan eri asia.
Ja tuohon sinun maksamaan häätö- oikeudenkäyntiin.
Suomessa varattomuus/rahanpuute ei ole rikos. Ja sinä olet vuokranantajana hakenut oikeudesta häätöä.
Kuten joku jo aiemmin totesi, niin kun tila vuokrataan asunnoksi, niin laki suojaa vuokralaista tosi hyvin, suuruusluokkaa "vaikka kirjallisesti toisin sovittu, ei voi olla huonommin kuin.."
Ja vuokranantajan oletetaan olevan "ammattilainen", joten hänellä pitäisi tietää sitä ja tätä.
-> nuo asianajo ja oikeudenkäyntikulut menee vähennyksiin vuokratulosta?, normi kuluja:D muista sitten ilmoittaa verottajalle, jos joskus saat euroakaan takasi, menee joka eurosta pääomatulovero:cool:
p.s Jos sinulla todella on kirjallisena, että he omat oma-aloitteisesti tehneet
muuttotarkastuksen vuokrasuhteen kestäessä, ja sen perusteella kutsuttu siivousfirma, niin olet todella vahvoilla!
Kun olet tehnyt rikosilmoituksen/tutkintapyynnön? niin sieltähän se alkaa aikanaan purkaantumaan...
p.s.s eikö nykyään kunnallinen oikeusapu ole jo normaali ihmisten ulottuvilla?
Ja teille, jotka vuokraatte tiloja/asuntoa: vaikka saatte 3 kk. vakuuden, niin voitte jäädä saamaan... sillä esim asunnosta ei saa asukasta pihalle 2-3 kuukaudessa jos vuokralainen päättää asua siinä!
Itse pyytäsin jonkun takaamaan vuokrasuhteesta johtuvat saatavat (esim. vanhemmat, mikäli heillä omaisuutta)
sillä moni rehellinen ihminen (nuori) jää ilman kunnon asuntoa, koska ihan jokaisella ei ole 4 kk. vuokraa pistää lisää asuntoa vaihtaessa.

Kunnallinen oikeusapu riippuu omaisuutesi koosta saako sitä vaiko ei. Tosi suosittelisin jokaisen hankkimaan kotivakuutuksen joka sisältää oikeusturva vakuutuksen. Minulla tilanne lasten huollosta ja vakuutus on korvannut 6k€ omavastuun ollessa 600€. Eikä tarvitse turvautua tumpulaan. Oikeus apua voi saada tiettyyn % asti esim. 80% mutta voi jäädä 50 %.
Vuokranantajan kanssa pitää sopia asunnon tarkitukset niin että tapahtuvat yhdessä. Ja muutenkin niin että asiat toimii mutkattomasti. On paskoja vuokralaisia sekä isäntiä, valitettavasti.
Hei!
Kuluttajansuojalaki ei käsittele huoneenvuokra-asioita mutta kuluttajariitalautakuntaan asian voi viedä käsiteltäväksi jos se ei muuten ratkea.
Kuluttajaliitosta voi kysyä. Yhteystiedot: http://www.kuluttajaliitto.fi/index.phtml?s=141
Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950481
Vuokraopas:http://www.kuluttajaliitto.fi/files/547/Vuokraopas_Suomen_Kuluttajaliitto.pdf
Ystävällisesti,
Tuolta finlexin sivuilta löytyi perin mielenkiintoisia juttuja.
Muutto asuinhuoneistosta
68 §
Muuttopäivä vuokrasopimuksen päätyttyä
Muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymisen jälkeinen arkipäivä. Muuttopäivänä vuokralaisen on jätettävä puolet asuinhuoneistoa vuokranantajan käytettäväksi sekä seuraavana päivänä luovutettava huoneisto kokonaan vuokranantajan hallintaan.
-----
Eli tuon perusteella muuttopäivä ei olekkaan 30.11 vaan 1.12! Vielä silloin saan roudaa roippeita kämpästä pois.
------
Asuinhuoneiston käyttö, kunto ja kunnossapito
20 §
Asuinhuoneiston kunto ja sen puutteellisuus
Jos huoneisto ei vuokrasuhteen alkaessa ole vaadittavassa tai sovitussa kunnossa tai vuokrasuhteen aikana muusta syystä kuin vuokralaisen laiminlyönnin tai huolimattomuuden takia tulee puutteelliseen kuntoon ja vuokranantaja on vastuussa huoneiston kunnosta, vuokralaisella on oikeus purkaa vuokrasopimus, jos puutteellisuudella on olennainen merkitys eikä vuokranantaja kehotuksen saatuaan viivytyksettä tai sovitussa ajassa huolehdi puutteellisuuden poistamisesta taikka puutteellisuutta ei voida korjata. Jos vuokranantaja laiminlyö puutteellisuuden korjauksen, vuokralainen saa vuokrasopimuksen purkamisen sijasta korjata puutteellisuuden vuokranantajan kustannuksella paitsi, jos puutteellisuus johtuu rakennuksen keskeneräisyydestä tai viranomainen on kieltänyt huoneiston käyttämisen. Vuokralaisen on huolehdittava siitä, että puutteellisuuden korjauksesta vuokranantajalle aiheutuvat kustannukset pysyvät kohtuullisina.
23 §
Vuokranantajan vastuu toimenpiteistään
Vuokranantajan tulee huolehtia siitä, ettei vuokranantajan edellä tässä luvussa tarkoitetuista toimenpiteistä aiheudu vuokralaiselle suurempaa haittaa tai häiriötä kuin toimenpiteen suorittamiseksi on välttämätöntä.
Vuokralaisella on oikeus saada vapautus vuokran maksamisesta tai vuokra kohtuullisesti alennetuksi siltä ajalta, jolta huoneistoa ei ole voitu käyttää tai jolta huoneisto ei ole ollut vaadittavassa tai sovitussa kunnossa. Vuokralaisella ei kuitenkaan ole tätä oikeutta, jos huoneiston puutteellinen kunto johtuu vuokralaisen laiminlyönnistä tai muusta huolimattomuudesta taikka korjaus- tai muutostyö on suoritettu vuokralaisen vastattavan vahingon johdosta. Tämän momentin mukaista oikeutta ei ole aikaisemmasta ajankohdasta kuin siitä, jolloin vuokranantaja on saanut tiedon vuokrasuhteen aikana ilmenneestä huoneiston kunnon puutteellisuudesta.
Vuokralaisella on myös oikeus saada korvaus vuokranantajan edellä tässä luvussa tarkoitetun toimenpiteen tai laiminlyönnin aiheuttamasta haitasta tai vahingosta paitsi, jos vuokranantaja osoittaa, ettei huoneiston käyttöön saamisen viivästyminen tai huoneiston puutteellinen kunto ole aiheutunut vuokranantajan toimenpiteestä, laiminlyönnistä tai muusta huolimattomuudesta, taikka jos korjaus- tai muutostyö on suoritettu vuokralaisen vastattavan vahingon johdosta.
24 §
Vuokralaisen ilmoittamisvelvollisuus
Vuokralaisen on viipymättä ilmoitettava vuokranantajalle huoneiston vahingoittumisesta tai sellaisesta puutteellisuudesta, jonka korjaamisesta vuokranantaja on vastuussa. Ilmoitus on tehtävä heti, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi suoritettava viipymättä.
Jos huoneisto jätetään käyttämättä pitkäksi aikaa, vuokralaisen on ilmoitettava siitä vuokranantajalle ja varattava tälle mahdollisuus päästä huoneistoon.
Vuokralainen, joka laiminlyö ilmoittamisvelvollisuutensa, vastaa laiminlyönnistä aiheutuneesta vahingosta.
-------
Tuon perusteella viallinen lattialämmitys olisi pitänyt korjata ja kun sitä ei ole korjattu niin olen oikeutettu korvauksiin?
-----
22 §
Vuokranantajan oikeus päästä asuinhuoneistoon
Huoneiston kunnon ja hoidon valvomista varten vuokralaisen on viivytyksettä sopivana aikana päästettävä vuokranantaja huoneistoon.
Jos huoneisto on tarkoitus myydä tai se on uudelleen vuokrattavissa, vuokranantajalla on oikeus näyttää huoneistoa vuokranantajalle ja vuokralaiselle sopivana aikana.
-----
Tuossa ei nyt suoraan lue, mutta sopivana ajankohtana = vuokranantaja ilmoittaa tulevansa käymään ja katsomaan asuntoa?
----
Vuokralainen ei kuitenkaan ole vastuussa tavanomaisesta kulumisesta aiheutuvista korjauskustan-nuksista. Vuokralaisella ei ole oikeutta vakuuteen vedoten jättää viimeisiä vuokria maksamatta.
Vakuuden pidättämisestä ja sen syistä on ilmoitettava vuokralaiselle kirjallisesti tai sähköpostitse
vuokralaisen ilmoittamaan osoitteeseen. Vuokralaiselle tulee myös lähettää kirjallinen erittely syn-tyneistä kustannuksista. Mikäli perusteita vakuuden käy ttämiseen ei ole, on vakuus palautettava
täysimääräisenä viiv y tyksettä, kun vuokrasuhde on päättyny t, huoneisto ja siihen liitty vät tilat sii-vottu, huoneiston avaimet luovutettu ja huoneistossa tehty kunnontarkastus.
------
Kirjallista erittelyä ei ole lähetetty. Joten hillot pitäisi palauttaa.
Reisrdok
02.02.2012, 15:51
Voi helvetti mikä soppa, voimia tappeluun :( Näistä asioista joutunut joskus vääntämään ja edellisen kämpän kuvasin läpi poismuuttopäivänä tuoreen lehden kanssa :D
Yksityishenkilönä käydyt keskustelut (puhelut, sähköpostit yms. mukaanlukien) saa tallentaa, koitin hakea sitä lainkohtaa mut hitto kun en muista enää mistä löytyy. Joltain lakimieheltä tätä aikoinaan kyselin. Ilmeisesti puhelut ei tahdo oikein kelvata todisteeksi oikeudessa. Mutta saako julkisesti esittää niin onhan noita jos jotakin tekstiviestejä yms. roskalehdissä julkistettu :D
Jos keksit miten puheluja saa nauhotettua niin kerro mullekin..
Puhelut ja tekstarit kelpaa todisteeksi mutta ne pitää olla esitutkinta aineistossa mukana.
Mutta tuo on kyllä niin selvä tapaus että voitolla olet. Joskus luottamushommien puolesta opin tuntemaan yhden erittäin v&%¤%/maisen isännöitsijän joka oli myös hemmetin hyvä työssään.
Se ukkeli kertoi että sillä oli joku hieman vastaava homma tms.riita tapaus jonka tiesi oikeudessa häviävänsä mutta veti sen niin tiukoille että salissa juuri ennen istuntoa antoi periksi ja maksoi homman käteisellä pois.
Muistaakseni se summa oli jotain 18 k€:tä:D
Eli jos tiedät voittavasi niin anna mennä koska tämä teikäläisenkin vuokraisäntä saattaa olla samaa maata eli kokeilee vaan saisiko muutaman huntin ylimääräistä.
Byrocrat
02.02.2012, 22:00
Muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymisen jälkeinen arkipäivä. Muuttopäivänä vuokralaisen on jätettävä puolet asuinhuoneistoa vuokranantajan käytettäväksi sekä seuraavana päivänä luovutettava huoneisto kokonaan vuokranantajan hallintaan.[/i]
-----
Eli tuon perusteella muuttopäivä ei olekkaan 30.11 vaan 1.12! Vielä silloin saan roudaa roippeita kämpästä pois.
------
Vuokralaisella on oikeus saada vapautus vuokran maksamisesta tai vuokra kohtuullisesti alennetuksi siltä ajalta, jolta huoneistoa ei ole voitu käyttää tai jolta huoneisto ei ole ollut vaadittavassa tai sovitussa kunnossa.
24 §
Vuokralaisen ilmoittamisvelvollisuus
Vuokralaisen on viipymättä ilmoitettava vuokranantajalle huoneiston vahingoittumisesta tai sellaisesta puutteellisuudesta, jonka korjaamisesta vuokranantaja on vastuussa. Ilmoitus on tehtävä heti, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi suoritettava viipymättä.
Jos huoneisto jätetään käyttämättä pitkäksi aikaa, vuokralaisen on ilmoitettava siitä vuokranantajalle ja varattava tälle mahdollisuus päästä huoneistoon.
Vuokralainen, joka laiminlyö ilmoittamisvelvollisuutensa, vastaa laiminlyönnistä aiheutuneesta vahingosta.[/i]
-------
Tuon perusteella viallinen lattialämmitys olisi pitänyt korjata ja kun sitä ei ole korjattu niin olen oikeutettu korvauksiin?
-----
22 §
Vuokranantajan oikeus päästä asuinhuoneistoon
Huoneiston kunnon ja hoidon valvomista varten vuokralaisen on viivytyksettä sopivana aikana päästettävä vuokranantaja huoneistoon.
Jos huoneisto on tarkoitus myydä tai se on uudelleen vuokrattavissa, vuokranantajalla on oikeus näyttää huoneistoa vuokranantajalle ja vuokralaiselle sopivana aikana.[/i]
-----
Tuossa ei nyt suoraan lue, mutta sopivana ajankohtana = vuokranantaja ilmoittaa tulevansa käymään ja katsomaan asuntoa?
----
Vakuuden pidättämisestä ja sen syistä on ilmoitettava vuokralaiselle kirjallisesti tai sähköpostitse vuokralaisen ilmoittamaan osoitteeseen. Vuokralaiselle tulee myös lähettää kirjallinen erittely syntyneistä kustannuksista. Mikäli perusteita vakuuden käyttämiseen ei ole, on vakuus palautettava täysimääräisenä viivytyksettä, kun vuokrasuhde on päättynyt, huoneisto ja siihen liittyvät tilat siivottu, huoneiston avaimet luovutettu ja huoneistossa tehty kunnontarkastus.[/i]
------
Kirjallista erittelyä ei ole lähetetty. Joten hillot pitäisi palauttaa.
Ei voi kuin ihmetellä miten yksi mies alinomaan joutuu tällaisiin tilanteisiin :eek: Jos en väärin muista niin muutama vuosi sitten pähkäilit miten hankalan vuokralaisen saisi häädettyä ja nyt ihmettelet kuinka "ilkeä" vuokraisäntä on käynyt (vuokrasuhteen päättymispäivänä) "ilman lupaasi" tarkastamassa omistamansa huoneiston kunnon ennen uuden vuokralaisen sisäänmuuttoa!!
Olen samaa mieltä kanssasi siitä että hänen olisi pitänyt keskustella huoneiston siivouksesta ja ovien uusimistarpeesta ennen kuin on ryhtynyt toimenpiteisiin, mutta se että on käynyt asunnossa sinulle ilmoittamatta ei nyt kovin suuri "rikos" tässä tapauksessa ole eikä varmaankaan johda edes rikostutkintaan vaikka rikosilmoituksen olisitkin tehnyt.
Noista ovienvaihdosta olen sitä mieltä, että en olis ihan varma, että niitä on edes vaihdettu jos ei asiasta löydy mustaa valkoisella. Asiaa on tietty vaikea todistaa muuten kuin käymällä paikalla ja se taas voi olla hankalasti järjestettävissä jollet satu tuntemaan uutta vuokralaista.
Sitten tuosta vuokran hyvityksestä jos lattialämmitys ei ole toiminut vai oliko niin että oli esisäädetty siten että sitä ei päässyt muuttamaan??? Oliko asunnossa muuta lämmitystä eli oliko asunto asuttavissa tuosta puutteesta huolimatta vai peräti asumiskelvoton???:rolleyes:
Tuosta sun jutusta sai sen käsityksen että olet tuolla asunut vaikka lattialämmitys ei "kunnolla" toiminutkaan eli äkkiä ajatellen on ollut kuitenkin asuttavissa?? tarkoittaisi että et ole saamassa tuosta puutteesta hyvityksiä.
Vuokratakuuna (kahden kuukauden) olen ainakin meidän vuokralaisilta pyytänyt pankkitakauksen eli vuokralainen tallettaa sulkutilille kyseisen summan jonka vuokraisäntä sitten vapauttaa kun vuokrasuhde päättyy. Vakuuksista voidaan sitten vuokrasuhteen päättyessä tarpeen vaatiessa vähentää lailliset kulut, mutta yleensähän se palautuu täysimääräisenä ja vieläpä korkoineen (kulloisenkin korkoprosentin mukaan) vuokralaiselle (siis jos pankki sattuu maksamaan korkoa ja nykyisin aika vähän jos ollenkaan:rolleyes:)
Jotta säästyisit suuremmilta kuluilta kannataisi ehkä kysäistä vuokralaisten keskusliiton lakimieheltä neuvoja miten tuon "pidätetyn" vuokratakuun kanssa tulee menetellä. Uskoisin että sieltä saat halvimmalla (jollei peräti ilmaiseksi) parhaat neuvot.
vuokraisäntänä 30 vuotta:)

Laiha sopu on paljon parempi kuin muheva/lihava riita asianajajien välityksellä.
Jos olet oikeassa ja vuokranantaja väärässä niin varmaan yhteisymmärryksen löytyminen sopimukseen on hyvin todennäköinen.
Ps.
Pahin tilanne tulee siitä jos et itse ymmärrä että ole väärässä.
Asianajaja palvelee/rahastaa päämiestään :D.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä että hänen olisi pitänyt keskustella huoneiston siivouksesta ja ovien uusimistarpeesta ennen kuin on ryhtynyt toimenpiteisiin, mutta se että on käynyt asunnossa sinulle ilmoittamatta ei nyt kovin suuri "rikos" tässä tapauksessa ole eikä varmaankaan johda edes rikostutkintaan vaikka rikosilmoituksen olisitkin tehnyt. Kotirauhaa se on rikkonut, siitä on vielä sen lähettämä sähköposti missä se myöntää käyneensä asunnossa ilman lupaa. Selkeä tapaus. Sakot kaverille = mulle hyvä mieli :D
Noista ovienvaihdosta olen sitä mieltä, että en olis ihan varma, että niitä on edes vaihdettu jos ei asiasta löydy mustaa valkoisella. Asiaa on tietty vaikea todistaa muuten kuin käymällä paikalla ja se taas voi olla hankalasti järjestettävissä jollet satu tuntemaan uutta vuokralaista. Kun nuo ongelmat alkoi niin kävin katsomassa tuota asuntoa. Kysyin uusilta vuokralaisilta luvan, saanko tulla sisään katsomaan ja antoivat sen luvan. Tuo vuokrafirma taas ei tuosta ideasta pitänyt pätkääkään. Ilmoittivat ettei mulla ole sinne mitään asiaa mennä käymään. siihen kun vastasin että mikä ongelma mun on mennä pimputtamaan kenen tahansa ovikelloa ja kysyä lupaa tulla asuntoon. Jos saan luvan niin mikä ihme tuossa on ongelma? En mä sinne väkivalloin änkenyt. Voisin melkein käydä uusilta vuokralaisilta kyseleen onko siellä tehty mitään ovien vaihtoja.
Sitten tuosta vuokran hyvityksestä jos lattialämmitys ei ole toiminut vai oliko niin että oli esisäädetty siten että sitä ei päässyt muuttamaan??? Oliko asunnossa muuta lämmitystä eli oliko asunto asuttavissa tuosta puutteesta huolimatta vai peräti asumiskelvoton???:rolleyes: tuossa on kyse pesuhuoneen ainoasta lämmityksestä. Talvella se oli ihan hemmetin kylmä, johtuen siitä että mitään muuta lämmitystä siellä ei ole. Ovea sai koko ajan pitää auki, että siellä oli lämmin. Alussa kun asuntoon muutti se toimi. Ensimmäisessä vika ilmoituksessa ilmoitan niille että ehkä tuo säätölaite on viottunut jotenkin, koska se ei anna nostaa lämpötilaa. Mielestäni sitä pystyi alussa myös nosteleen "tappiin". Jossain välissä sitten kävi niin ettei sitä päässyt säätämään 2-asentoa korkeammalle. max. oli muistaakseni 7. Tämä viimeinen kaveri kun tuli sinne käymään niin se avasi tuon säätimen, poisti sieltä jotain ja nyt sitä pystyi säätämään. Sitä ennen paikan päällä kävi kolme eri jannua, mitkä vaan totesi ettei lattia lämpene. Miksi sen korjaus kesti 9kk? Miksi se korjattiin vasta heti sen jälkeen kun ilmoitin etten maksa täyttä vuokraa jos sitä ei korjata. Tuon ilmoitin vielä niille pariin otteeseen ja kukaan ei siihen kommentoinut yhtään mitään. Siitä kuukausi niin ilmoittivat että en voi yksinään tuollaista päätöstä tehdä. Mihin tietenkin vastasin että jos niitä ei kiinnosta vastata viesteihin mitä kysytään vielä useaan otteeseen niin se ei ole minun ongelmani vaan niiden ongelma.
Jotta säästyisit suuremmilta kuluilta kannataisi ehkä kysäistä vuokralaisten keskusliiton lakimieheltä neuvoja miten tuon "pidätetyn" vuokratakuun kanssa tulee menetellä. Uskoisin että sieltä saat halvimmalla (jollei peräti ilmaiseksi) parhaat neuvot. Viimeisin asianajajan neuvo oli että jos niillä ei ole kuitteja esittää niin niiden pitää palauttaa se summa. Tuosta lattialämmityksestä pitäisi saada jotain hyvitystä, mutta todennäköisesti siitä ei saa. No daa. Tuo vuokrafirma kun ei vastaa mihinkään sähköpostiin. Eivät anna kuitteja, eivät anna takuuvuokraa. Edelleenkin jos siihen palkkaa minkä tahansa asianajajan niin veikkaan että hillot menee sen kuluihin. Joten tuo pitäisi saada jotenkin "ilmaiseksi" toimittamaan ne kuitit tai rahat. Sen takia on miettinyt myös tuota rikosilmoitusta. Poliisit tutkii ja ilmoittaa onko rikos tapahtunut. Onhan tuossa jotain rikollista oltava kun rahoja ei saa, selityksiä ei tule, kuitteja ei tule ja viesteihin ei vastata. Vastuullinen vuokrafirma.
Voisin tehdä niille pienen källin. Perustan nettisivun missä kerrotaan tuon firman toiminnasta. Sitten kun googleen laittaa hakusanaksi tuon firman nimen niin yllättäen hakutuloksissa on ensimmäisenä meikäläisen sivusto :D Tuo olisi vielä kohtuu helppo toteuttaa. Alkaa firma saada vähän mainetta ja kunniaa. Yksivaihtoehto olisi myös muutoinkin tuo julkisuus. Jos jonkun lehden edustaja kyselisi niiltä miksi ne toimivat tuolla tavalla niin ehkä homman sais sillä eteenpäin. Hitto kun en vaan tunne ketään lehtitoimittajaa.
Jos olet oikeassa ja vuokranantaja väärässä niin varmaan yhteisymmärryksen löytyminen sopimukseen on hyvin todennäköinen. Sais sieltä nyt edes jonkun vastaamaan että missä ne hemmetin kuitit korjauksista on, miksi siellä on ovet pitänyt vaihtaa ja missä on loput rahat. Koska mun laskelmien mukaan sieltä pitäisi silti tulla jotain rahaa. Vähän vaikea olla yhteisymmärryksessä kun eivät vastaa yhtään mitään. Nyt olen pistänyt jo 5 viestiä sinne ja mitään eivät vastaa. Edes toimitusjohtaja ei vastaa mitään.
Eli jos tiedät voittavasi niin anna mennä koska tämä teikäläisenkin vuokraisäntä saattaa olla samaa maata eli kokeilee vaan saisiko muutaman huntin ylimääräistä. Tietääkö suomen oikeuslaitoksessa koskaan voittavansa? Sellaista arpapeliä kyllä sielläkin tuo toiminta.
Tietääkö suomen oikeuslaitoksessa koskaan voittavansa? Sellaista arpapeliä kyllä sielläkin tuo toiminta.
Joo varsinkin käräjät on kokemuksen mukaan aika tuuliviiri touhua...
Aivan sama onko siellä lautamiehet vai pelkät tuomarit. Varsinkin Jos kyse ei ole mistään normi rattis, väkivalta, tms. asiasta mitka ratkotaan samalla tavalla kuin aina ennenkin, niin lopputulos voi olla ihan mitä mitä vaan välillä hyvästä, täysin kuvottavaan.....yäks.
Jos joku vakuutus kattaa asianajajan yms.kulut niin sitten tuossa ei ole riskiä mutta muuten saattaa tulla vielä moninverroin kalliimmaksi. Että tiiä sitä sitten.Perseestä koko homma.
Nyt sain sisä ovet itselleni. Haluuko joku ostaa valkoisia sisäovia? Uudet on kuulemma 75€/kpl. Enkä kyllä ymmärrä miksi sisä-ovet piti vaihtaa. Toinen on ihan ehjä. Teipin pala jäänyt oveen. Samalla joku oli siihen lyijykynällä vetänyt viivan, minkä sai kyllä pois. Toisessa ovessa oli myöskin teipin paloja kiinni. Kun niitä irroitti niin se maalaus on niin heiveröistä, että maalit irtoaa mukana. Ehkäpä tuo on sitten syy vaihtaa ovet minun piikkiin kun asuntoon on alunperin valittu huonon maalipinnan omaavia ovia. Poralla kun en tuohon kämppään kiinnittänyt mitään. Teippi oli ihan tälläistä normaalia toimistoteippiä tai sitten tätä ruskeaa paketointiteippiä. Itse pitäisi tuollaisia jälkiä normaalina kulumisena.
Mutta muutoin ovat kyllä ihan ehjät ovet. Kaippa nuo teipin jämät on sitten aiheuttanut ovien uusimisen?
Kuitteja en edelleenkään ole saanut, enkä mitään selvitystä miksi ne piti vaihtaa.
Mutta muutoin ovat kyllä ihan ehjät ovet. Kaippa nuo teipin jämät on sitten aiheuttanut ovien uusimisen?
Teipit tai irrotettujen teippien jäljet eivät ole normaalia kulumista.
Eilen illalla tuli tälläistä viestiä:
Hei,
Vuokra-asunnon kunnossapidosta voidaan sopia vuokrasopimuksessa. Jos siitä ei ole erikseen sovittu, vuokranantaja vastaa huoneiston tavanomaisesta kulumisesta ja kunnossapidosta.
Vuokralaisen vastuulla on hänen huoneistolle aiheuttamansa vahingot.
Vuokralaisen on hoidettava huoneistoa asiallisesti. Normaalikin asuminen kuitenkin kuluttaa huoneistoa, josta vastuu on vuokranantajalla.
Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle sellaiset asuntoon kohdistuvat vahingot, jotka hän on aiheuttanut tahallisesti, laiminlyönnin tai muun huolimattomuuden seurauksena.
Vuokravakuus on olemassa siltä varalta, että vuokralainen aiheuttaa vuokranantajalle vahinkoa. Jos vuokralainen ei korvaa aiheuttamaansa vahinkoa, esimerkiksi maksamatta jääneitä vuokria tai huoneistolle aiheuttamaansa vahinkoa, vuokranantaja voi periä saatavansa vakuudesta.
Jos vuokranantaja väittää, että hänellä on saatava vuokralaiselta, todistustaakka tästä on vuokranantajalla.
Eli jos vuokranantaja väittää, että vuokralainen on vahingoittanut huoneistoa, todistustaakka tästä on vuokranantajalla.
Vakuus palautetaan välittömästi vuokrasuhteen päätyttyä, jos perustetta sen käytölle ei ole, eikä toisin ole sovittu. Vakuuden käytöstä pitää ilmoittaa etukäteen kirjallisesti ja perustella mihin, miksi ja kuinka paljon vakuutta käytetään. Vakuuden palautusta vuokralainen voi hakea kanteella tuomioistuimessa. Haastehakemuksessa vaaditaan vakuutta palautettavaksi vuokralaiselle. Vuokranantajan tulee vastineessaan esittää syyt ja perusteet vakuuden käytölle/pidättämiselle.
Tarvittaessa asian voi siis saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Myös kuluttajariitalautakunta (maksuton) käsittelee vuokrasuhteita koskevia asioita.
Ystävällisin terveisin
XXXXX
lakimies
Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet ry
Noista sisä-ovista ei ole perusteltu yhtään mitään etukäteen. Siivouksesta ei ilmoitettu etukäteen yhtään mitään. Vakuuden käytöstä ei myöskään ilmoitettu yhtään mitään heidän toimestaan. Vasta sen jälkeen kun kyselin joulukuun puolivälissä että milloin se maksetaan niin nuo alkoi paljastua. Joten jos nyt yhtään tuosta mitään ymmärtää niin vuokranantaja on tässä vähän heikoilla? Mitään ei todisteta vuokranantajan toimesta. Sanotaan vaan että nyt tehdään näin ja lasku on ehkä tämän verran.
Noihin sisä-oviin liittyen vielä. Jos kiinnitän julisteen poraamalla oveen niin se on ilmeisesti ihan sallittua, koska poraaminen sallitaan vuokrasopimuksessa. Näin pilkkua nussiakseni ;)
Tuo olematon asianajaja otti viimein yhteyttä.
Mihinkään ei tullut mitään selvitystä. Nyt kaikkien kulujen kanssa olen velkaa vuokrayhtiölle, koska heidän asianajajan lasku on 492€.
Ihan vaan tiedoksi kaikille että lattialämmityksen tehtävä ei ole lämmittää vaan poistaa kosteus. En vaan tiedä miten kosteus poistuu kylmällä lattialämmityksellä?
Asianajajan mukaan laskut toimitetaan minulle heti kun ne saatuaan. On se nyt kumma juttu jos 1.12.2011 on tehty siivous, mistä ei ole vieläkään saatu laskua, mutta tarkka summa on kyllä tiedossa. Oven korjauksesta on tarkka summa tiedossa, mutta ei laskua. Ei ihme jos suomessa tulee työttömiä kun firmat eivät vaan osaa laskuttaa. Tekevät ilmaiseksi töitä.
Niin asianajajan mukaan huoneiston korjaus on kuulemma vielä kesken. Joten ehkäpä tuosta on vielä tulossa jotain lisäkuluja.
Mutta näillä mennään. Asianajaja ilmoitti lähtevänsä lomalle ja palaa joskus kuun lopussa. Tätä tahtia kun jatketaan niin ehkä joskus kesään mennessä jotain kuuluu..
Nyt on tulostettu sähköpostit, täytetty lomakkeet sun muut. Tänään lähtee kirje kuluttajariitalautakuntaan. Katsotaan mitä sieltä tulee.
Tuo olematon asianajaja otti viimein yhteyttä.
Mihinkään ei tullut mitään selvitystä. Nyt kaikkien kulujen kanssa olen velkaa vuokrayhtiölle, koska heidän asianajajan lasku on 492€.
Ihan vaan tiedoksi kaikille että lattialämmityksen tehtävä ei ole lämmittää vaan poistaa kosteus. En vaan tiedä miten kosteus poistuu kylmällä lattialämmityksellä?
Asianajajan mukaan laskut toimitetaan minulle heti kun ne saatuaan. On se nyt kumma juttu jos 1.12.2011 on tehty siivous, mistä ei ole vieläkään saatu laskua, mutta tarkka summa on kyllä tiedossa. Oven korjauksesta on tarkka summa tiedossa, mutta ei laskua. Ei ihme jos suomessa tulee työttömiä kun firmat eivät vaan osaa laskuttaa. Tekevät ilmaiseksi töitä.
Niin asianajajan mukaan huoneiston korjaus on kuulemma vielä kesken. Joten ehkäpä tuosta on vielä tulossa jotain lisäkuluja.
Mutta näillä mennään. Asianajaja ilmoitti lähtevänsä lomalle ja palaa joskus kuun lopussa. Tätä tahtia kun jatketaan niin ehkä joskus kesään mennessä jotain kuuluu..
Jos tuo ei ollut teikäläisen asianajaja niin miksi se laittoi laskun sinulle ?? Eli jos se vuokraisäntä on ostanut palveluja siltä niin se sitten maksaa laskunkin. Ainakin meikäläisen mielestä. Sitten jos hommat on käyty käräjillä niin sitten lasketaan niitä oikeudenkäynti kuluja ym.
Asiallista.

Asiallista. Niin tuo oli siis vastapuolen asianajaja mikä otti siis yhteyttä. Ja tietysti kun niille on tullut kuluja asianajajasta niin ne vähennetään minun vuokratakuusta. Eli en tule koskaan tuolla periaatteella saamaan sieltä yhtään mitään.
Oliko oikee asianajaja, vai joku höpö / OKT / tms. wannabee
Niin tuo oli siis vastapuolen asianajaja mikä otti siis yhteyttä. Ja tietysti kun niille on tullut kuluja asianajajasta niin ne vähennetään minun vuokratakuusta. Eli en tule koskaan tuolla periaatteella saamaan sieltä yhtään mitään.
Ei kai asia nyt ihan näin mene. Ei sinulta voi noin vain laskuttaa työtä, jota et ole itse tilannut tai muutoin asiasta sopinut. Se on vuokranantajan ongelma, jos eivät ilman lakimiestä selviä asioista.
Haiskahtaa vähän uhkailulta, eli heti kun vähän kyselet asioita niin lakimies vastaa ja laskuttaa. Tarkoituksena lienee siis pitää sinun suu supussa :)
Nuo höpöhöpö miehet on täysin jonninjoutavia kavereita, itsellä yksi perseelleen mennyt istunto kun asianajajani ei päässyt paikalle ja tuuraamassa oli oppipoika aka oikeustieteiden kandidaatti. Onkos sinulla jo pätevä asianajaja minkä kanssa olet jakanut tätä?
Oliko oikee asianajaja, vai joku höpö / OKT / tms. wannabee Löytyi tuo firma tampereelta ja taisi siellä olla vajaa 10 asianajajaa, joten ei ehkä ihan mikään pieni firma.
Onkos sinulla jo pätevä asianajaja minkä kanssa olet jakanut tätä? Oli, mutta ei ole enää. Johtuen siitä että jos tuolta saa vaan pienen osan rahoista takaisin niin ne menee silloin sille asianajajalle. Pahimmassa tapauksessa minä maksan siitä että en saa mitään rahoja takaisin. Kahdelta eri asianajajalta olen tuosta kysellyt. Kumpikaan ei maininnut että vuokranantajan pitää kirjallisesti etukäteen kertoa vikakohteista. Muutoinkin tuossa on paljastunut vähän sellaisia tietoja, mitä kumpikaan ei ehdottanut ja mitkä vaikuttavat aika paljon lopputulokseen. Joten ei ne asianajajatkaan kaikkea noista tiedä. Ehkä pitäisi olla kaveri mikä on erikoistunut noihin vuokrausasioihin?
Mutta nyt siis mennään ilman asianajajaa ja katsotaan mitä tuo kuluttajariitalautakunta saa aikaiseksi.
h-a-r-z-a
14.02.2012, 12:04
Oisko http://www.vuokralaiset.fi/ täältä saatavissa apuja?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/vuokrat-maksamatta---isannoitsija-vei-ovet-ja-vessan/art-1288448933145.html
Löytyi tuo firma tampereelta ja taisi siellä olla vajaa 10 asianajajaa, joten ei ehkä ihan mikään pieni firma.
Oli, mutta ei ole enää. Johtuen siitä että jos tuolta saa vaan pienen osan rahoista takaisin niin ne menee silloin sille asianajajalle. Pahimmassa tapauksessa minä maksan siitä että en saa mitään rahoja takaisin. Kahdelta eri asianajajalta olen tuosta kysellyt. Kumpikaan ei maininnut että vuokranantajan pitää kirjallisesti etukäteen kertoa vikakohteista. Muutoinkin tuossa on paljastunut vähän sellaisia tietoja, mitä kumpikaan ei ehdottanut ja mitkä vaikuttavat aika paljon lopputulokseen. Joten ei ne asianajajatkaan kaikkea noista tiedä. Ehkä pitäisi olla kaveri mikä on erikoistunut noihin vuokrausasioihin?
Mutta nyt siis mennään ilman asianajajaa ja katsotaan mitä tuo kuluttajariitalautakunta saa aikaiseksi.
Jos kerran oikeassa olet
1.niin ota asianajaja ja mene sen kans käräjille, ei maksa sulle mittään ja tod.näk. voitat.
2.mene käräjille iliman a-ajajaa ja häviät vaikka olet oikeassa ja maksat kaikki
3.toivottovasti saisitta sovittua ennen näitä.
Mutta sitä vain yritän sanoa että älä ajattele hetkeäkään iliman asianajaa jos tämä vain käräjille mennee, sinne ei yksin kannata mennä..
En tiä nuista kuluttajariitalautakunnista mutta palkkaturvahan on vähä samantapanen puulaaki ja se ei ota kantaa jos on erimielisyyksiä asiassa, JOS firma on pystyssä eikä konkurssia tekemässä..
Eli nuila tievoila tai olettamuksila olet käräjille menossa niin sinuna ainaki ottasin vaikka viimisillä säästöilä tai jos ei niitä ole niin kunnallinen oikeusavustaja kaveriksi käräjille, sielon päättäjinä PERSEREIÄT jokka ei aattele muutako ommaa hiton palakkiota että koska se tilile napsahtaa
Nim. kokemusta on
Jos kerran oikeassa olet
1.niin ota asianajaja ja mene sen kans käräjille, ei maksa sulle mittään ja tod.näk. voitat.
2.mene käräjille iliman a-ajajaa ja häviät vaikka olet oikeassa ja maksat kaikki
3.toivottovasti saisitta sovittua ennen näitä. Mistä tuon asianajajan saa ilmaiseksi? Ainakin mulle jokainen on ilmoittanut että se maksaa. Toki onhan tuo kunnallinen oikeusapukin keksitty, mutta veikkaan että se on täsmälleen samanlainen laitos kuin kela. En minä sieltä saa koskaan yhtään mitään kun käyn töissä.
Mutta jos tuo tosiaan menee oikeuteen niin kyllä sitten joku asianajaja pitää hankkia. Mutta katsotaan mitä tuo lautakunta keksii.
Eikös häviävä puoli maksa aina oikeudenkäyntikulut? Ja mitä noista osaavista asianajajista niin tunnetusta firmasta useamman hengen firmasta minullekkin se otk tuli. Jänkälää voin suositella tampereelta, osaa asiansa ja neuvoo ihan puhelimen kautta soitettaessa ja kysyttäessä, osaa kertoa jopa hintansa kun kertoo homman nimen.
Eikös häviävä puoli maksa aina oikeudenkäyntikulut? Näin minäkin luulin, mutta viimeksi kun olin itse vuokralaisen takia oikeudessa niin vaikka voitin oikeudenkäynnin niin minä jouduin maksamaan oikeudenkäynti kulut, koska vastapuoli oli varaton. Sehän lohduttaa kun voin laittaa ne perintään varattomalle kaverille. Mutta näin se homma vaan menee suomessa. Lakia saa rikkoa mielinmäärin ja rikollisia suojellaan. Rangaistukset saat jos käyt töissä tai omistat jotain. Muutoin ei tule yhtään mitään.
Byrocrat
16.02.2012, 15:32
Oisko http://www.vuokralaiset.fi/ täältä saatavissa apuja?
Nerdo, sun kannataisi ottaa yhteyttä juurikin tuonne niin selviää varmaankin mitä kannattaa tehdä ja miten. Sieltä löytyy myös lakiasiantuntemusta tuohon sinunkin ongelmaasi ja tarvittaessa se vuokralaisen ongelmiin erikoistunut lakimieskin.
Ja kun aina on kyse rahasta niin osan kustannuksista saa kotivakuutuksesta eli pelkällä omavastuulla selviää :cool:
BJ-40/76
18.02.2012, 21:41

Muista kysyä vakuutusyhtiöstä ensin!
Ainakin taannoin noista oikeusturva vakuutuksista piti saada vakuutusyhtiön "lupa"?
Tuo asunnon vuokraus 3. osapuolelle vois olla normi kotivakuutuksen ulkopuolella.
Mulla on ainakin niin huonot vakuutukset, että ei varmaan menisi.
Näin minäkin luulin, mutta viimeksi kun olin itse vuokralaisen takia oikeudessa niin vaikka voitin oikeudenkäynnin niin minä jouduin maksamaan oikeudenkäynti kulut, koska vastapuoli oli varaton. Sehän lohduttaa kun voin laittaa ne perintään varattomalle kaverille. Mutta näin se homma vaan menee suomessa. Lakia saa rikkoa mielinmäärin ja rikollisia suojellaan. Rangaistukset saat jos käyt töissä tai omistat jotain. Muutoin ei tule yhtään mitään.
Jep, mutta nythän on kyseessä yritys eikä yksityishenkilö? Ja vaikka tapauksessasi olisi kyseessä yksityishenkilö niin kyllä sillä on ainakin kämpän verran ulosmitattavaa omaisuutta. Jotain puliveivaria vastaan on ihan turha lähteä käräjöimään kun tosiaan jos on varaton niin myös maksukyvytön ja vaikka korvaukset menisi perintään niin sitäkauttane menee vain ulosottoon jonon jatkoksi.
Samsonite
19.02.2012, 10:32
Yrittäjän oikeusturvavakuutus ei maksa kuin 20-30 € kuussa. :D
Dodih. Nyt tuli viestiä kuluttajariitalautakunnasta. Käsittelyaika 12kk.
Sen lisäksi vuokrayhtiöstä tuli viimein laskut. Vaativat vielä ylimääräistä rahaa 129€. Veikkaan että laittavat tuon perintään. En nyt oikeen tiedä tarviiko tuota maksaa? Jos ilmoitan että asian käsittely on kesken tuolla kuluttajariitalautakunnassa niin riittääköhän se? Soitin tuonne lautakunnan numeroon. Sanoivat että sen voi maksaa, mutta sen saa sitten takaisin (tuota vähän epäilen) tai sen voi jättää maksamatta, mutta jos häviän homman niin joudun maksamaan korkoineen sen. Mutta on tuossa kyllä sen verran vahva näyttö vuokranantajaa kohtaan, että epäilen ettei ne mitään voita.
Jos maksat niin joudut itse perimään sen oikeusteitse takaisin
Eli jos maksulle ei ole perusteita niin älä hemmetissä maksa mitään...
Joo ei lie riitautetuis lie syytä maksaa, jos aikoo voittaa... Kunhan on selvät merkit, et on riitauttant.
Dodih. Nyt tuli viestiä kuluttajariitalautakunnasta. Käsittelyaika 12kk.
Sen lisäksi vuokrayhtiöstä tuli viimein laskut. Vaativat vielä ylimääräistä rahaa 129€. Veikkaan että laittavat tuon perintään. En nyt oikeen tiedä tarviiko tuota maksaa? Jos ilmoitan että asian käsittely on kesken tuolla kuluttajariitalautakunnassa niin riittääköhän se?
Älä maksa vaan jos menee perintään niin ilmoita perintätoimistoon että kyseessä on kiistanalainen asia, perintätoimisto pistää homman jäihin. Ja asian riitauttaminen kirjallisesti (tekstiviesti ja sähköposti riittää, tallenna!) on ehdottomasti tehtävä.
Tuossa tosiaan on sekin vaara että jos maksat niin se voidaan oikeudessa tulkita että hyväksyt (väitetyn) vastuusi asiassa. Tietenkin se riippuu siitä mitä lasku koskee mutta kuitenkin...
Tuossa tosiaan on sekin vaara että jos maksat niin se voidaan oikeudessa tulkita että hyväksyt (väitetyn) vastuusi asiassa. Tietenkin se riippuu siitä mitä lasku koskee mutta kuitenkin... No tuohon laskuun on yhdistetty kaikki kulut ja kun ne laskee yhteen niin vuokratakuu ei riitä siihen ja sitä ylimääräistä summaa perivät.
Pitää varmaan lähettää vielä viesti tuonne vuokrayhtiöön, että en hyväksy niiden laskujen perusteita, enkä suostu maksamaan sitä. Erittelyt puuttuu myös kokonaan.
Ja muistat vähentää niiden laskusta oman asianajajasi kulut jotka ovat sattumalta hiukan suuremmat kuin saamasi lasku. Ja hohoo, olet taas plussan puolella:D
Ja muistat vähentää niiden laskusta oman asianajajasi kulut jotka ovat sattumalta hiukan suuremmat kuin saamasi lasku. Ja hohoo, olet taas plussan puolella:D
Asianajajan tuntipalkka on helposti 200 euroa tunnilta. Ja sun lakimieshän on pirun hidas tekemään hommia :)
Myös vastapuoli voi olla vailla erittelyä tositteineen joten tuskin sieltäkään löytyy maksuhaluja "asianajajan" palkoille...
Dodiih. Päivitetään tätä hieman kun nyt on vähän selvinnyt lisää asioita. Eli sain eilen kirjeen kuluttajariitalautakunnasta. Tuosta lattialämmityksen toimimattomuudesta kun en ole voinut antaa mitään todisteita niin en ole voinut vähentää puolen kuun vuokraa. Sinällään ei mikään yllätys. Joten sen joudun maksamaan. Samaten kun olen alunperin ilmoittanut että voin maksaa etuoven korjauksen niin se voidaan vähentää, mutta koska sitä ei ole mitenkään eritelty mikä sen kustannus on niin lautakunnan mukaan se on 100€. Nuo voi vähentää vuokratakuusta, mutta siivouskuluja ei voi vähentää. Se vaatisi todistaja lausuntoja, mitä kukaan ei ole toimittanut. Joten reilu 300€ pitäisi nyt tulla hilloa. Siihen vaadin vielä asianmukaista korkoa, joka lautakunnan mukaan on 8%. Siitä persiistä että tuohan on vuosikorko :( Olisi ollut juhlaa jos se olisi ollut kuukausi korko. Olisi saanut kunnon hillot.
Lähetin tuossa jos postia sinne firmaan että nyt kun lautakunnan päätös on tullut ja niiden pitää tuo loppusumma mulle palauttaa niin kuinka nopeasti hillot tulee meikäläiselle. Lautakunnan mukaan siihen on 2vk aikaa. Siitä hyvä päätös että jos tästä joutuu nyt oikeuteen noinkin vähäisen summan takia niin erittäin todennäköisesti lopputulos on sama kuin lautakunnan päätös. Vaikka tuo oikeuslaitos onkin tuollainen arvauskeskus. Jäädään seuraan maksaako ne yhtään mitään. Viimeksihän homma tyssäsi siihen ettei firmasta kukaan enää vastannut viesteihin ja heidän asianajaja mussutti kaikkea epämääräistä.
8% vuosikorkokin on tänä päivänä aivan hyvä, tosin alle normaali viivästykoron
Ne taitaa muistaa meikäläisen, koska mitään vastauksia ei ole tullut. Vähän epäilen ettei ne edes vastaa, eikä taatusti palauta rahojakaan.
Sama pelleily näyttää jatkuvan. Ei ollut tähän päivään mennessä tullut mitään vastausta. Joten lähetin toisen viestin niille muistutukseksi. Ja laitoin myös maininnan että jos tämä menee oikeuteen niin kuinka hyvälle siellä näyttää kun heiltä ei kukaan vastaa mitään ja ensi viikon jälkeen he päätyvät kuluttajariitalautakunnan mustallelistalle.
Toimarilta tuli melkein heti vastaus että heidän asianajajansa on minuun yhteydessä. Saa nähdä mitä pelleilyä siltä tulee. Vähän huolestuttavalta näyttää että tämä menee oikeuteen.
Dodih. Ei asianajasta kuulunut mitään, mutta vuokravalvonta kyseli tilinumeroa mihin vuokravakuus voidaan palauttaa. Saa nähdä onko siinä korkoa mukana, mikä piti olla..
-Jarkko-
25.04.2014, 18:56
Jatketaan tähän vaikka onkin vähän eri asiasta kyse.
Telkkarissa pohtivat äsken että pitäisikö alkaa rakentamaan "kunnon ihmisten" vuokrataloja?
Rakennusliikkeen edustaja ei oikein innostunut :D
Ja sitten seuraava visio oli että pitäisikö alkaa rakentamaan "häirikköille" omia taloja:D
Rakennusliikkeen edustaja ei oikein innostunut :D
On niillä murheet...
Pitäisköhän tänää vähän häiriköidä kun ei ole kukaan pitkään aikaan jeesustellut mitään eikä valituksiakaan ole kertynyt...
Kokeilis piruuttaan kepillä jäätä:p
EDITTINÄ: TV2 hullujuttu tais olla ohjelma, että ei se ylevero ihan hukkaan mene kun on noinkin tulenpolttavantärkeät aiheet ;)
Jatketaan tähän vaikka onkin vähän eri asiasta kyse.
Telkkarissa pohtivat äsken että pitäisikö alkaa rakentamaan "kunnon ihmisten" vuokrataloja?
Rakennusliikkeen edustaja ei oikein innostunut :D
Ja sitten seuraava visio oli että pitäisikö alkaa rakentamaan "häirikköille" omia taloja:D
Rakennusliikkeen edustaja ei oikein innostunut :D
Veljen kämppä on vuokralla suorahousuisen vähemmistön edustajalla ja ei koskaan ole niin varmaa vuokranmaksajaa ollutkaan aiemmin. Nimittäin kaupungin sosiaalitoimi...