PDA

View Full Version : Käyttökokemuksia Wranglerista?


Nalle
21.12.2004, 10:35
Nyt lienee alkanut viimeinkin tapahtumaan se kauanpelätty ilmiö, eli Nalle alkaa ihan oikeasti seota. Pitkään haaveissa ollut Jeeppi haluttais hankkia. Hinnat vaan meinaa vielä olla ihan aikuisten oikeasti aikas pahat, eikä oman käyttökokemuksenkaan puute paljoa mieltä ylennä kyseisestä pelistä haaveillessa. Vaan silti semmonen haluttais saada.

Tuossa Searchilla surffailin ja lueskelin Wrankkukysymyksiä ja vastauksia. Noista kysymyksistä ja vastauksista on vaan kulahtanut jo senverran aikaa, että ajattelin ajan olevan otollinen uuden kyselyrumban käynnistämiselle. Eli mitä uutta ja ihmeellistä kerrottavaa porukoilla olis. Kuinka monella täällä ylipäätään on Wrangler? Lähinnä 2puolikkaalla EFI -moottorilla varustetusta olisin kiinnostunut. Se, onko peli YJ vai TJ ei minulle olis paljoakaan merkitystä. Rakentelun kohteeksi sen kuitenkin alistaisin. Ja piikittelijöille jo tässävaiheessa senverran, että 2puolikas EFI kiinnostaa lähinnä siksi, että mielestäni Jeepin luonne pitää selvittää mahdollisimman kevyenä konsturktiona.

Vaan heittäkää nyt joitain kommentteja. Kestääkö ja kulkeeko ja jos ei niin miksei.. Jahka omistajat uskaltautuvat eetteriin, niin saatan piruuksissani ottaa privaa ja kysellä tarkemminkin. Semmoset asiat, kun esim. ruoste, moottorin ja lodjujen kestävyys, perien ja akseleiden kestävyys lukoilla ja ilman, isoilla ja pienillä renkailla varustettuna (isot, nojoo.. ehkä 33set max) ym. ym. tekis mieli selvittää.

Ja mitäkö ToJoHoJolle?? En tässä vielä oikein itsekään tiedä..

Kiitos ja Anteeksi.


Eespäin ja vinssillä loput..

21.12.2004, 20:16
pidä se toyota jos vaihtoehtona on uudempi jeep 90- eteenpäin
laita nekin pennit tojon varustelemiseen renkaisiin, lukkoihin jos ei ole semmosia vielä, taakse sähkövinssi ynnä muuta. se ero on minkä tojotalla ajat 5 kertaa enemmän ja pitemmälle ku jeepillä ainaki nuilla uusilla ellet sioita omaisuutta jeepulan uudelleen rakentamiseen alkaen akselit, vinssi, renkaat, uudet jeepit on aika
herkkiä sähköiltään ja laatikoltaan sekä koneeltaan mitä olen lueskellut eri palstoja mutta omaa kokemusta ei noista city-maastureista ole eikä tule olemaan.

Note! This message was posted anonymously!

KooPee
22.12.2004, 08:49
Yj on latijousilla ja TJ (trendy jeep) kierrejousi alustalla. Tj on huomattavasti parempi aihio maastoautoiluun kun vanha kivireki. Kaikkea osaa saat jeeppeihin mitä vaan ikinä keksit haluta.
Kierrejousialustan päivitys todelliseksi maastonnielijäksi on mahdollista, mutta vaatii jousituksen ja tukivarsien vaihdon paljon pidempiin ja paremmin joustaviin. Keinot on olemassa, mutta fyrkkaa palaa varmasti...

Tepa
27.12.2004, 17:27
Laita Nalle privaviestiä niin pääset kokeileen Roissa 19tkm ajettua 4.0 Tj:tä ja kuulet kokemuksia 2.5 Yj:stä kahvikupin ääressä. Mainioita laitteita molemmat, kun ovat-

Suburban 6.5 Td,At 265/70 17
Wrangler YJ,31"Mt, 4,10