Kirjaudu sisään

View Full Version : 00-02 Cherokee hankinnassa. Neuvoja?


LaGrande
08.09.2009, 15:26
Moi!
Olen pitkän mietinnän jälkeen tullut tulokseen että Jeep Grand Cherokee/Cherokee voisi olla itselleni oikea vaihtoehto. Jos vain olisi hieman varmuutta ja tietoa tai saisin suosituksia sellaisesta mallista joka kannattaisi ostaa, niitä kun on erilaisia jonkunverrankin. Kuulin että sähkövikoja olisi odotettavissa, eikä kannattaisi ostaa sen takia. Jokaisella kuitenkin tuntuu olevan oma käsitys sen mukaan mikä automerkki tallissa on.

Budjetti on n. 10 000 hujakkeilla, eli 2000-2002 haarukassa taitaa olla vuosimalli. Olen katsellut noita 2.5l pienempiä bensa ja turbodiisseleitä, sekä Grandin disseleitä. Isot bensakoneet ei sovi kukkarolle.

Käyttö tulee olemaan suurimmaksi osaksi maantie ja kaupunkiajoa, mutta myös metsäteitä tulee ajeltua ympärivuotisesti, useasti ovat auraamattomiakin. Varsinaisesti metsään en mene ajelemaan, mutta jonkunverran kuitenkin täytyy autoa saada metsäteiden varteen puskiin ajettua jotta pääsee metsäkoneet ohittamaan.

Olisi mukavaa jos joku hieman kertoisi omasta kokemuksistaan ja osaisi suositellakkin jotakin mallia. Korjauksista ja huoltopuolen hommista en kovin paljoa itse ymmärrä vaikka rautakoura olenkin, joten siitä näkökulmastakin hieman vinkkiä jos saisin. Jos on mielestänne joku muukin vaihtoehto parempi, niin ehdottaa sopii.. mutta Jeep se kyllä saisi mieluiten olla.

Kiitos!

JAMANT
08.09.2009, 16:34
No ehkä kannattais kysely laittaa merkkikerhon keskustelupalstalle ( http://www.fjdc.org/bbs/ ), sieltä sais enempi käyttäjien kokemuksia!!

P-KR#1
08.09.2009, 16:49
Jos olisin ostamassa noista jompaakumpaa ja käyttö olisi niinkuin sanot, niin itse ainakin hankkisin Grandin.
Olisi todennäköisesti mukavampi ajella ja vähän isompi.
En tiedä noista Diisseleistä kun ei ole kokemusta, mutta bensakoneista ottaisin V-8 moottorin.
Grandin heikkoja kohtia ja korjaus tarpeita en tiedä kun ei ole Grandista omakohtaisia kokemuksia.
1999 XJ Cherokee 4.0L on mulla ollut kohta 10 v eikä siinä ole suurempia ongelmia ollut. Normaalit huollot ja etujarrut pitilaitella uusiksi, ei juuri muuta.
Jos ajelisin enemmän metsässä, niin sitten ehdottomasti ottaisin XJ:n.

Timo_L
08.09.2009, 17:01
Moi!
Olen pitkän mietinnän jälkeen tullut tulokseen että Jeep Grand Cherokee/Cherokee voisi olla itselleni oikea vaihtoehto. Jos vain olisi hieman varmuutta ja tietoa tai saisin suosituksia sellaisesta mallista joka kannattaisi ostaa, niitä kun on erilaisia jonkunverrankin. Kuulin että sähkövikoja olisi odotettavissa, eikä kannattaisi ostaa sen takia. Jokaisella kuitenkin tuntuu olevan oma käsitys sen mukaan mikä automerkki tallissa on.

Budjetti on n. 10 000 hujakkeilla, eli 2000-2002 haarukassa taitaa olla vuosimalli. Olen katsellut noita 2.5l pienempiä bensa ja turbodiisseleitä, sekä Grandin disseleitä. Isot bensakoneet ei sovi kukkarolle.

Käyttö tulee olemaan suurimmaksi osaksi maantie ja kaupunkiajoa, mutta myös metsäteitä tulee ajeltua ympärivuotisesti, useasti ovat auraamattomiakin. Varsinaisesti metsään en mene ajelemaan, mutta jonkunverran kuitenkin täytyy autoa saada metsäteiden varteen puskiin ajettua jotta pääsee metsäkoneet ohittamaan.

Olisi mukavaa jos joku hieman kertoisi omasta kokemuksistaan ja osaisi suositellakkin jotakin mallia. Korjauksista ja huoltopuolen hommista en kovin paljoa itse ymmärrä vaikka rautakoura olenkin, joten siitä näkökulmastakin hieman vinkkiä jos saisin. Jos on mielestänne joku muukin vaihtoehto parempi, niin ehdottaa sopii.. mutta Jeep se kyllä saisi mieluiten olla.

Kiitos!

Jos tossa hintahaarukassa pyörit niin ota '00-'01 Cherokee, joko 4.0 bensa + automaagi tai sitten se 2.5 litran diesel. Loppupeleissä pienemmän ja isomman bensakoneen kulutuksissa ei ole ihan kauheata eroa, tietysti nelilitrainen hörppäsee jos kaasua painaa reilummin koko ajan.

Toisaalta taas VM motorin dieselit (sekä XJ:n 2,5l että WJ:n 3,1l) on vähän niin ja näin tuon kestävyyden suhteen. On aika helppo rikkoa väärällä käytöllä ja ainakaan itselle ei niiden laadusta ole jäänyt ihan hirveän positiivinen kuva. Koeajossa on itsellä ollut molemmat, ja toki noista Grandi on kivempi. Myös 2,8 litran KJ- CHerokeeta olen testannut ja jos niistä kolmesta pitäisi valita niin Grandi (WJ) vaikka hieman kalliimpia ovatkin.

Muista nyt kuitenkin, että '00-'02 Grandia jos olet etsimässä niin aika löydön saat tehdä jos meinaat ~10k€:lla löytää hyväkuntoisen ja vähän ajetun. Niihin loppuunajettuihin ei ehkä kannata edes koskea. Vanhemman korimallin diesel-Grandin (ZJ) voit jo löytääkin tuolla hintaa, mutta ovat aika harvinaisia.


Toisin sanoen: jos haluat kohtuu vähän ajetun ja hyväkuntoisen '00-'02 Jeepin, niin joutunet melkein tyytymään XJ mallin Cherokeehen (-> '01 asti). Niistä sitten voit valita minkä tahansa, vaihtoehtoja löytyy. Itse kuitenkin ottaisin n oista 4.0 bensan automaatilla. On kaikista luotettavin, hinta-/ laatu paras, kulkee mukavasti ja se mikä menee bensaan niin säästät huolloissa.