PDA

View Full Version : Ville - Poika joka syntyi kultalusikka suussa


tuska
12.03.2003, 23:22
Kävin juuri saunassa ja sain siellä flashbackin nuoruudestani. Mieleeni muistui suunnaton määrä vanhan ystävänni Villen tunarointeja, joita aion nyt kirjottaa tähän niin paljon kuin vain hurmoksessani muistan. Olen maininnut Villen myös kerran aikaisemmin muistelmissani (se kielikurssi tarina).

Asioita joita tämän tarinan lukijan on hyvä tietää: Ville on tyhmä Villellä on rikkaat vanhemmat

Ja sitten itse tarinaan...

1. Kun olimme alaikäisiä huligaaneja, meidän teki tietysti helvetisti mieli viinaa. Ikää kun ei ollut eikä aina saanut ketään sitä viinaa ostamaan tai ei vain ollut rahaa (Villellä kyllä olisi aina sitä rahaa ollut), ajateltiin tehdä sitä kuuluisaa kiljua. Minähän senkin "taidon" jouduin opettelemaan, kun Villellä ei siihen älynystyröitä riittänyt. Ongelmaksi muodostui aluksi se, ettei meillä ollut mitään paikkaa missä sitä olisi käytetty. Piti ottaa pulputuksen ääni ja hiivan haju huomioon. Villen sänky oli viritelty sellaisten matalien kaappien päälle ja kerran me sitten tajuttiin että se tila siellä kaappien takana/sängyn alla on hyvin piilossa ja vieläpä ontto. Tehtiin sitten pelimiehinä reikä yhden kaapin takaseinään, jonka kautta saatiin se kiljupönttö sinne piiloon pörisemään. Kiljut kävi rauhassa ja sitten vedettiin siitä kännit. Humalassa meille sitten tuli jotain erimielisyyksiä ja mä heitin Villeä purukumilla päähän. Noh, sehän jäi tietysti sen hiuksiin kiinni. Ville yritti raivoisasti riuhtoa sitä purkkaa hiuksistaan pois, mutta se vaan sotkeentui pahemmin. "Fiksuna" poikana Ville lähti käymään kotona, jossa aikoi saada tuon mällin pois hiuksistaan, kaatokännissä tietysti. Jätkä marssi kotiinsa, meni vessaan ja rupesi leikkaamaan saksilla hiuksistaan purukumia pois. Villen äiti sattui huomaamaan pojassa jotain outoa ja meni sinne vessaan katsomaan mitä se siellä touhuaa. Oli kuulemma kysynyt että onko kaikki hyvin ja katsonut vielä oudosti. Ville leikkeli tupsun hiuksia pois, tuumasi että kaikki okei ja hoippui takaisin ulos. Mä odottelin Villeä siinä niiden talon lähistöllä ja kun Ville tuli takaisin niin mentiin takaisin kaupunkiin örveltämään. Vähän ennen puoltayötä mä sitten palasin kotiin, jossa vanhemmat oli juuri käyneet saunassa ja sanoivat mulle että sauna on vielä lämmin. Mä menin saunaan. Bad idea, se saakelin kilju kolahti uudelleen/pahemmin kupoliin siellä kuumassa. Kun tulin pois saunasta meinasin sukeltaa vahingossa akvaarioon ja tietysti siinä vaiheessa epäilykset heräs ja mä jouduin kuulusteluun. Faija tenttasi hulluna että mistä mä sain viinaa. Mua rupes vituttamaan se Villen sekoilu siellä vessassa kun se ei edes jäänyt kiinni ryyppäämisestä, sen vanhemmat varmaan ajatteli että se on syntymähumalassa. Sanoin sitten faijalle että tehtiin Villen kanssa kiljua. Hymyilin sisäänpäin kun ajattelin että nyt joutuu Villekin kuseen. Mutta paskat. Faija sanoit että se ei mene Villen vanhemmille sanomaan niiden pojan ryyppäämisestä, saavat itse kuulemma selvittää sen. Vähänkö vitutti.

2. Joskus ihan pentuina jauhettiin ihan saatanasti purkkaa. Minä kun olen tunnetusti nopeampi oppimaan asioita kuin Ville, niin opin myös puhaltelemaan purkkapalloja ennen sitä. Villelle kun näytin tuon tempun niin se vaan tuumas että ihan turha juttu, ei kiinnosta. Meni muutama päivä ja menin taas käymään Villen luona. Sen roskiksessa oli ihan vitusti jauhettua Hubba-Bubbaa (siis niitä saatanan isoja purkkatyynyjä). Oli poika salaa harjoitellut pallojen puhaltelua. Se kehui mulle että se osaa tehdä tosi ison pallon ja rupes peilin edessä jauhamaan purkkaa ja puhaltamaan sitä palloa. Ensin sen suusta tuli pieni purkkapallo ja sen jälkeen sen ilme muuttui tosi ihmeelliseksi. Sitten sen ilme muuttui sellaiseksi panikoivaksi. Sitten se rupes kakomaan, mä ajattelin että nyt se vitun ääliö tukehtuu siihen purkkaan. Vihdoin ja viimein se tajus vetää sen purkan käsillään suusta pois. Se oli IMENYT siitä purkasta ihan helvetin ison pallon kurkkuunsa. Jumalauta mä nauroin.

3. Kerran Ville kehui mulle ja parille muulle kaverille että sillä on tyttöystävä. Vähän epäilytti, kun se jätkä tuntuu olevan tämä kuuluisa puuttuva lenkki ihmisen ja apinan välillä. Sitten eräs päivä mä näin sen tytön. Tyttö kun oli myös jostain rikkaasta perheestä, niin pääteltiin poikien kanssa että Villen vanhemmat on varmasti järjestäneet sen jutun. Maksavat varmaan jotain sille muijalle että se kattelee Villeä vähän aikaa. Kerran pari kaveria, Ville ja sen dooris meni baariin. Ryyppäsivät siellä ja Ville nolasi itsensä taas jollain tapaa täysin, kuten sen tapoihin kuuluu. Sen muijalla paloi siihen hihat ja se sanoi ettei jaksa juoda siideriään loppuun. Se ei ollut ottanut edes yhtään hörppyä siitä tuopista ja kysyi Villeltä että maistuuko sille. Kun vastaus oli myöntävä, niin muija kippasin koko tuopin Villen päähän ja lähti kotiinsa. Ville vaan nauroi.

4. Ville oli "seurustellut" akkansa kanssa reilut 2kk ja se sanoi mulle että sitten kun se saa tussua niin se pitää bileet. Kului pari kuukautta ja Ville piti bileet. Päätin mennä käymään siellä. Kysyin Villeltä että joko se neljän kuukauden seurustelun jälkeen sai? Vastaus oli kieltävä. SÄÄLITTÄVÄÄ! Talossa oli varmaan 50 heppua, vaikka Ville oli pyytänyt vain kymmenkunta. No tietysti sitä alkoi vituttamaan se touhu ja se käski kaikki ulos siitä kämpästä ja sanoi että nyt tuli lähtö kaupunkiin. Ville tuli viimeisenä ovesta ulos, laittoi sen lukkoon ja hyppäsi polkupyörän satulaan. Ei se kerennyt polkea kuin satakunta metriä ja se kaatui, kännissä kun oli. Ville polki pyörän takaisin kotiinsa ja huomasi että ovi oli taas auki ja bileet taas pystyssä. Villekin rauhoittui ja jatkoi biletystä eikä ajanut enää porukkaa ulos. Aamulla kun Ville heräsi, se huomasi peilissä muistilapun jossa luki "Jukka hajotti kaktuksen" ja keittiössä oli television kaukosäädin, jonka päällä oli voita ja makkaraa. Ja tietysti hampaanjäljet. Mä voisin lyödä pallini vetoa että jos niitä jälkiä olisi verrattu Villen hampaisiin niin ne täsmäis.

5. Ville kävi autokoulun muutaman kuukauden mun jälkeen. Mä olin aivan varma ettei sen inssi menis ekalla läpi, mutta toisin kävi. Vahva veikkaus on että sekin inssi oli "maksettu". Rikkaassa perheessä on tietysti helvetin hienot ja kovaa kulkevat autot. Ekana päivänä kortin saatuaan Ville sitten kävi ajelemassa ja pirssi meinasi karata hanskasta. Yhdessä mutkassa se pyyhkäisi erään rivitalon postilaatikot mukaansa. Muutama viikko myöhemmin huomasin sen mutsin auton perässä hillittömän rutun. Ville sanoi että sen äiti oli kolauttanut sen johonkin. Pari päivää myöhemmin kuulin kaverilta että Ville oli peruuttanut sen Jyväskylän keskustassa puuhun. Vittu sanokaa mulle miten Jyväskylän keskustassa voi peruuttaa puuhun?! Vaatii jo taitoa.

6. Villellä on ollut myös kolme moottorikelkkaa. Ensimmäisen sen ajoi puuhun, tosin se itse tippui ensin kyydistä -> kelkka aivan paskaksi. Toisen se ajoi ojaan -> Runko vääränä ja lunastukseen. Kolmannella kelkalla se otti kunnon ilmalennon ja jäi itse sen kelkan alle makaamaan sohjolumeen. Villen onneksi kelkka tippui/pyörähti sen päälle penkki edeltä. No kelkka meni taas paskaksi ja Villelle ei käynyt kuinkaan. Poika päätti jättää kelkkailun ja siirtyä ajamaan motocrossia. Kävi kuulemma joskus jossain kisoissakin, eikä jäänyt ede viimeiseksi. Syy tähän on se että jätkä kiilasi pari muuta pois radalta. Mopoilla ajelukin jäi kun Ville kerran ajoi ns "reikä päässä" sille tuntemattomalla tiellä. Ääliö kaasutteli ylämäkeen ranne mutkalla ja otti kunnon ilmalennon. Ilmassa se sitten huomasi että jumalauta, edessähän on 90 asteen mutka. Tottakai se hyppy meni pitkäksi kun täysillä ajoi. Pyörä meni sopivasti puiden välistä mutta Ville löysi itsensä keskeltä puuta ajoasennossa. Pyörälle ei käynyt kuinkaan, Villeltä halkesi kypärästä lippa ja leukasuojus. Uskomaton tuuri jätkällä.

Mä ihmettelen vieläkin miten se jätkä pysyy hengissä. Se vois vaikka alkaa tekemään stuntteja kun ei koskaan mitään satu.


----------------------------------------------
All of those who are born, most are so fortunate
as to be sentenced to death
for surely they are better off than those
who are sentenced to life.

-tuska-

petris
18.05.2003, 22:07
<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>

Loistavaa tarinaa tuska - LOISTAVAA!

*************************
There's nothing like sex.
*************************

kumikana
19.05.2003, 10:27
lisää tätä


ajatelkaa, jos maailma olisi perse. ja toinen persposki olisi ihmiset jotka tunnet ja toinen ihmiset ketä et tunne, niin silloin, sinä olisit persereikä.