Laskos
11.10.2002, 10:55
Ihan ensimmäiseksi mainittakoon, että näissä tarinoissa en tule kertaakaan paljastamaan, onko minulla oikeasti televisiota vai ei. Se ei kuulu kenellekkään paitsi niille joille siitä haluan kertoa.
Ensimmäinen tarina.
Ensimmäisen kerran törmäsin TV-lupatarkastajiin opiskellessani Vaasassa, teknillisessä oppilaitoksessa tietotekniikan insinööriksi vuosina 1995-1996. Nerokkaimmat voivat tietenkin päätellä, että vuodessa ei insinööriksi valmistuta, joten insinööri en ole. Onneksi.
Olin illalla koululla vääntämässä jotain harkkatyötä ja tulin kotiin siinä seitsemän maissa illalla. Toinen kämppiksistäni, asuin silloin kolmen hengen solussa, oli keittiössä vastassa pieni hymynkare suupielissään. Hän kertoi, että TV-lupatarkastaja kävi kämpillä. Minä tietenkin vähän jännittyneenä jäin odottamaan, että mitä oli tapahtunut. Yhdellä meistä näet oli televisio eikä lupaa hankittuna.
Kämppikseni kertoi, että hän oli pokkana sanonut tarkastajalle, että "ei meillä ole televisiota, tule vaikka katsomaan!". Tähän tarkastaja oli vain todennut, että "asia selvä, uskon kyllä kun kerran olisit päästänyt sisäänkin katsomaan. Hyvää illanjatkoa!".
Näin siis yhteisöltämme säästyi tv-lupamaksurahat ja mieli pysyi hyvänä. Ja kun kerran saimme merkinnän papereihin, että meillä ei _todistetusti_ ole televisiota, niin eivätpä tarkastajat enää häirinneet vaikka naapurissa kävivätkin moneen otteeseen.
- Laskos -
Ensimmäinen tarina.
Ensimmäisen kerran törmäsin TV-lupatarkastajiin opiskellessani Vaasassa, teknillisessä oppilaitoksessa tietotekniikan insinööriksi vuosina 1995-1996. Nerokkaimmat voivat tietenkin päätellä, että vuodessa ei insinööriksi valmistuta, joten insinööri en ole. Onneksi.
Olin illalla koululla vääntämässä jotain harkkatyötä ja tulin kotiin siinä seitsemän maissa illalla. Toinen kämppiksistäni, asuin silloin kolmen hengen solussa, oli keittiössä vastassa pieni hymynkare suupielissään. Hän kertoi, että TV-lupatarkastaja kävi kämpillä. Minä tietenkin vähän jännittyneenä jäin odottamaan, että mitä oli tapahtunut. Yhdellä meistä näet oli televisio eikä lupaa hankittuna.
Kämppikseni kertoi, että hän oli pokkana sanonut tarkastajalle, että "ei meillä ole televisiota, tule vaikka katsomaan!". Tähän tarkastaja oli vain todennut, että "asia selvä, uskon kyllä kun kerran olisit päästänyt sisäänkin katsomaan. Hyvää illanjatkoa!".
Näin siis yhteisöltämme säästyi tv-lupamaksurahat ja mieli pysyi hyvänä. Ja kun kerran saimme merkinnän papereihin, että meillä ei _todistetusti_ ole televisiota, niin eivätpä tarkastajat enää häirinneet vaikka naapurissa kävivätkin moneen otteeseen.
- Laskos -