tuska
12.09.2002, 11:38
Ryypätessä sitä aina sattuu ja tapahtuu, kuten itse kukin on varmaan jo muutaman kerran huomannut.
Mieleeni palautui jopa kuuden vuoden takainen juttu, jonka ajattelin jakaa myös teidän kanssanne.
Tapaus sijoittuu maantieteellisesti Jyväskylään, mutta ajatusmaailmani taisi olla aivan muissa sfääreissä.
Kaveri oli tehnyt muistaakseni jotain pihlajanmarjaviiniä, josta kuulemma tulee helvetillinen krapula. Mun mielestä on aivan sama tuleeko krapula vai ei, pääasia että juomasta löytyy alkoholia. Alettiin sitten kiskomaan oikein kunnolla sitä viiniä. Mulla oli illaksi sovittu sokkotreffit kaupungille joten pieni rohkaisuryyppy oli senkin takia paikallaan.
Meitä oli enemmänkin siellä kaverin kämpällä dokaamassa, mutta osa oli ottanut jotain omia viinoja mukaan, joten sen viinin kittaaminen jäi mulle ja kaverille. Jossain vaiheessa mua oli alkanut paskattamaan ja olin ilmoittanut poistuvani ulostamaan. Vessa sijaitsi heti huoneen oven takana, joten matkaa ei ainakaan ollut liikaa. Kun mä olin jonkin aikaa viipynyt vessassa, kaverit ajatteli että mä olen jäänyt tarkastelemaan posliinia vähän lähemmin, eli oksentamaan. Puolen tunnin kuluttua ne päätti tulla kattomaan etten mä vaan olis sammunut sinne. Äiät avas oven ja huomasi mun räpläävän patterin termostaattia. Muistan itsekin elävästi kavereiden ilmeet kun ne tuijotti mua monttu auki ja kysy "mitä vittua sä teet?". "Koitan avata tätä lukkoa mut ei tää aukee.." vastasin. "No tuu nyt vittuun sieltä!" alkoi komentelu... "NO KUN EN MÄ SAA TÄTÄ SAATANAN LUKKOA AUKI!!" huusin takaisin ja omasta mielestäni koitin availla oven lukkoa. Tässä vaiheessa kaverit tarttuivat käsivarteeni ja kiskoivat minut oviaukosta ulos. Tässä vaiheessa mulla sitten alkoi leikkaamaan oikein kunnolla: "Ai tästäkin pääsee".
5 minuuttia tiukkaa paskomista ja 25 minuuttia termostaatin räpeltelyä laskee veren alkoholipitoisuuttaa siinä määrin, että oli aika taas jatkaa sen viinin juomista. Jonkin aikaa juotiin ja sitten alettiin hiljalleen valua sinne sokkotreffeille. Eihän me päästy kuin 100 metriä kämpältä kaupunkiin päin kun mua rupes oksettamaan aivan helvetisti. Katsoin parhaimmaksi mennä vieressä sijaitsevan kioskin taakse heittämään pitkää sylkeä. Mulle iski aivan saatananmoinen paniikki päälle kun mä näin sen punaisen viinin lentävän mun sisuksista siihen lumihankeen. Mä luulin että se oli verta. Panikoin pari minuuttia kunnes tajusin sen olevan viiniä.
Suoriuduttuani tästä tehtävästä aloin kävellä kavereita kohti, mutta askeleet veivät jatkuvasti väärään suuntaan. Jouduin keskittymään oikein huolella, että pääsin etenemään oikeaan suuntaan. Hitaasti mutta varmasti etenin kavereita kohti, kunnes joku valopää siinä porukassa alkoi antamaan ohjeita "Hyvä, tännepäin... ihan rauhassa...". Mä rupesin tietysti kuuntelemaan mitä mulle sanotaan ja se siitä mun keskittymisestä. Taas mentiin ihan ihmesuuntiin. Löysin itseni samantien lumikinoksesta. Muistan saaneeni illan aikana vielä lumipesutkin, että pysyisin pystyssä, mutta niistä sokkotreffeistä ei tullut kyllä yhtään mitään. Mä en tainnut edes löytää oikeaan paikkaan.
Aamulla hävetti aivan saatanasti toi vessaan eksyminen. Mä en vieläkään tajua miten sellaseen paikkaan voi eksyä mihin hädin tuskin mahtuu.
---------------------
Nemo ante mortem beatus.
-tuska
Mieleeni palautui jopa kuuden vuoden takainen juttu, jonka ajattelin jakaa myös teidän kanssanne.
Tapaus sijoittuu maantieteellisesti Jyväskylään, mutta ajatusmaailmani taisi olla aivan muissa sfääreissä.
Kaveri oli tehnyt muistaakseni jotain pihlajanmarjaviiniä, josta kuulemma tulee helvetillinen krapula. Mun mielestä on aivan sama tuleeko krapula vai ei, pääasia että juomasta löytyy alkoholia. Alettiin sitten kiskomaan oikein kunnolla sitä viiniä. Mulla oli illaksi sovittu sokkotreffit kaupungille joten pieni rohkaisuryyppy oli senkin takia paikallaan.
Meitä oli enemmänkin siellä kaverin kämpällä dokaamassa, mutta osa oli ottanut jotain omia viinoja mukaan, joten sen viinin kittaaminen jäi mulle ja kaverille. Jossain vaiheessa mua oli alkanut paskattamaan ja olin ilmoittanut poistuvani ulostamaan. Vessa sijaitsi heti huoneen oven takana, joten matkaa ei ainakaan ollut liikaa. Kun mä olin jonkin aikaa viipynyt vessassa, kaverit ajatteli että mä olen jäänyt tarkastelemaan posliinia vähän lähemmin, eli oksentamaan. Puolen tunnin kuluttua ne päätti tulla kattomaan etten mä vaan olis sammunut sinne. Äiät avas oven ja huomasi mun räpläävän patterin termostaattia. Muistan itsekin elävästi kavereiden ilmeet kun ne tuijotti mua monttu auki ja kysy "mitä vittua sä teet?". "Koitan avata tätä lukkoa mut ei tää aukee.." vastasin. "No tuu nyt vittuun sieltä!" alkoi komentelu... "NO KUN EN MÄ SAA TÄTÄ SAATANAN LUKKOA AUKI!!" huusin takaisin ja omasta mielestäni koitin availla oven lukkoa. Tässä vaiheessa kaverit tarttuivat käsivarteeni ja kiskoivat minut oviaukosta ulos. Tässä vaiheessa mulla sitten alkoi leikkaamaan oikein kunnolla: "Ai tästäkin pääsee".
5 minuuttia tiukkaa paskomista ja 25 minuuttia termostaatin räpeltelyä laskee veren alkoholipitoisuuttaa siinä määrin, että oli aika taas jatkaa sen viinin juomista. Jonkin aikaa juotiin ja sitten alettiin hiljalleen valua sinne sokkotreffeille. Eihän me päästy kuin 100 metriä kämpältä kaupunkiin päin kun mua rupes oksettamaan aivan helvetisti. Katsoin parhaimmaksi mennä vieressä sijaitsevan kioskin taakse heittämään pitkää sylkeä. Mulle iski aivan saatananmoinen paniikki päälle kun mä näin sen punaisen viinin lentävän mun sisuksista siihen lumihankeen. Mä luulin että se oli verta. Panikoin pari minuuttia kunnes tajusin sen olevan viiniä.
Suoriuduttuani tästä tehtävästä aloin kävellä kavereita kohti, mutta askeleet veivät jatkuvasti väärään suuntaan. Jouduin keskittymään oikein huolella, että pääsin etenemään oikeaan suuntaan. Hitaasti mutta varmasti etenin kavereita kohti, kunnes joku valopää siinä porukassa alkoi antamaan ohjeita "Hyvä, tännepäin... ihan rauhassa...". Mä rupesin tietysti kuuntelemaan mitä mulle sanotaan ja se siitä mun keskittymisestä. Taas mentiin ihan ihmesuuntiin. Löysin itseni samantien lumikinoksesta. Muistan saaneeni illan aikana vielä lumipesutkin, että pysyisin pystyssä, mutta niistä sokkotreffeistä ei tullut kyllä yhtään mitään. Mä en tainnut edes löytää oikeaan paikkaan.
Aamulla hävetti aivan saatanasti toi vessaan eksyminen. Mä en vieläkään tajua miten sellaseen paikkaan voi eksyä mihin hädin tuskin mahtuu.
---------------------
Nemo ante mortem beatus.
-tuska