Laskos
05.07.2002, 11:41
Teillä kaikilla "alan ammattilaisilla" taitaa olla aikaa ensimmäisestä Vette-ajostanne, mutta minä sen sijaan sain tänään elämäni ensimmäisen kosketuksen Corvetteen. Ja täytyy sanoa, että "TAHTOO COREVETTEN"! <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Kaikki alkoi siitä, kun pikkuveljeni pääsee tänään pois armeijasta ja vanhempani päättivät jotenkin palkita hänet vuoden kärsimyksistä. No eivät he nyt sentää Vetteä pikkuveljelle ostaneet, mutta hakevat hänet pois sieltä Vetellä.
Vanhempani tuntevat tamperelaisen autokauppiaan, jolla on ollut Chevrolet Corvette 5.7 Convertible -99 myynnissä jo pitemmän aikaa. Vettehän on enemmän tai vähemmän tunnetun tamperelaisen "liikemiehen" entinen ajopeli, josta hän luopui ehkä noin vuosi sitten.
Tänä aamuna kun olin töihin ajelemassa, vanhempani tulivat vastaan ko. Vetellä ja pakkohan siinä oli u-käännös tehdä ja ampaista heidän perään. Valitettavasti aika oli kovin kortilla joten en ehtinyt kovin pitkää lenkkiä autolla heittämään, mutta muutaman kilometrin kuitenkin.
Ja mikä peli! Ajettavuus huippu, kaikki mahdolliset herkut, kiihtyvyyttä omiin tarpeisiin ja niin edelleen... WOW!
Täytyy sanoa, että olen aiemmin hieman kieroon katsoen lueskellut teidän juttuja ja ylistyksiä Corveteista, mutta nyt kun ymmärrän enemmän asiasta, niin en ihmettele enää yhtään! <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
Hintaa ko. Vetellähän on 89900 € mutta saa nähdä löytyykö sille kovin pian ostajaa... Autokaupan (http://www.kande.fi/) mainostuksen mukaan samanlaisia Vettejä on Suomessa vain 2 kappaletta, pitääkö paikkaansa? Onko kenelläkään muulla kokemuksia tästä tai vastaavasta autosta?
http://www.kande.fi/sivuI/CA0013.jpg
Vette-fani 5.7.2002 alkaen,
- Laskos -