Lars
12.02.2002, 13:34
12.02.2002 10:55
Arnold Schwarzenegger sanoo, ettei hänen uusinta elokuvaansa "Collateral Damagea" ole leikattu tai muuteltu Yhdysvaltain syyskuisten terrori-iskujen jälkeen.
-Syyskuun 11. päivän jälkeen elokuvaa ei ole leikattu, eikä keskusteluista ole muutettu sanaakaan, kertoo Schwarzenegger ennen elokuvansa Italian ensi-iltaa.
Elokuva oli määrä julkistaa viime lokakuussa, mutta sen ensi-iltaa siirrettiin New Yorkin World Trade Centeriin kohdistuneiden hyökkäysten ja erityisesti pelastustöissä menehtyneiden palomiesten vuoksi.
Itävaltalaissyntyinen Schwarzenegger esittää elokuvassaan palomiestä, joka näkee perheensä kuolevan kolumbialaisten kapinallisten pommi-iskussa. Schwarzeneggerin hahmo päättää kostaa perheensä kuoleman kolumbialaisille, kun Yhdysvaltojen viranomaiset kieltäytyivät diplomaattisista syistä puuttumasta asiaan.
Kolumbialaiset yhteisöt Yhdysvalloissa ovat vastustaneet elokuvaa voimakkaasti valittaen, että se antaa negatiivisen ja stereotyyppisen kuvan heidän maastaan.
"Collateral Damage " keräsi ensimmäisenä viikonloppunaan Yhdysvalloissa 17,2 miljoonaa euroa, ja se johtaa tällä hetkellä lipunmyyntitilastoja.
--Lars