Lars
18.12.2001, 17:41
Kasvihuoneilmiö on humpuukia!
26.2.2001
Viime aikoina joka ilta on sääennusteessa ennustettu sään lämpenevän, lauhaa on luvassa, kireä pakkanen hellittää jne. Mutta aamulla sitten sääennustus onkin yllättäen muuttunut! Kun "meteorologit" ovat aamulla katsoneet lämpömittaria ja huomanneet, että onkin edelleen kireä pakkanen, he muuttavatkin "sääennustuksen" niin että hehän oikeastaan olivatkin tavallaan luvanneet vielä tälle päivälle kovaa pakkasta, mutta huomennahan pakkanen sitten ihan oikeasti lauhtuukin! Tietysti tätä toistetaan joka päivä, ja pakkanen vaan jatkuu.
Kun on pakko ajaa saksalaisella "autolla" yhtenään joutavia ajoja, vaikkei haluaisikaan, niin tuo "talviolosuhteisiin" "suunniteltu" "auto" on aina täysin jäässä: renkaat jäätyvät kiinni, ovia ei saa auki ollenkaan, ikkunat ovat jumissa, kaikki lasit pitää joka välissä raaputtaa taltalla ja vasaralla sentin paksuisen teräsjääkuoren alta esiin, ja heti jos lähtee ajamaan - jos pääsee - ne peittyvät sekunnin murto-osassa läpinäkymättömään uuteen jääkerrokseen. Sellainen on tämä "hieno" "auto", joka Suomessa muuten maksaa enemmän kuin missään muualla koko maailmassa. Suomessahan ajetaan, kiitos EU:n sääntöihin myönnetyn erikoispoikkeusluvan, maailman kalleimilla ja huonoimmilla autoilla.
Sitten on vielä näitä "tiedemiehiä", jotka "tietävät", että kasvihuoneilmiö on jo kiihtyvässä vauhdissa ja että Suomen ilmasto on jo tavattomasti lämmennyt! No senhän kaikki jo voivat päivänselvästi huomata, että ilmasto onkin lämmennyt, kun päivisin lämpötila voi nousta välillä jopa hauduttavaan -18 Celsiusasteen pakkaseen siitä tavanomaisesta -37 asteesta. Ja tällaista "kasvihuonelämpöä" olemmekin nyt saaneet "nauttia" jo viikkotolkulla yhteen menoon. Evotiedemiesten ja skeptikoiden salaliitto on "kasvihuoneilmiönkin" takana. Jokainen oikea tiedemies tietää, että koko "ilmiö" on humpuukia, New Age -uskonlahkon propagandaa. Sen tarkoitusperiä voi jokainen hiljaa mielessään miettiä. Tavoitteena heillä on tietysti maailmanhallitus, jonka alamaisille asennetaan mikrosirut. Jokaista voidaan tarkkailla sateliittien välityksellä kaiken aikaa ja ajatuksia lukea. Väärin ajattelijoita voidaan mikrosirun avulla kiduttaa sähköshokeilla koska tahansa.
YK:n mustia helikoptereita pörrää Suomenkin taivaalla jatkuvasti. Salaliitto kerää jo ahkerasti "mustaa listaa", joka tulee käyttöön, kun YK:n maailmanhallitus pääsee valtaan. Esimerkiksi EU:n ja pakkoruotsin vastustajat ovat takuuvarmasti listalla. Suojelupoliisi on osa tätä kansainvälistä salaliittoa, jota johtavat skeptikot. USA:n hallituksella on salainen sopimus ulkoavaruudesta kotoisin olevien humanoidien kanssa. Maailmanhallituksen päämaja tulee olemaan USA:ssa, ja sieltä käsin, avaruusolennoilta saadulla teknologialla, hallitaan koko maailmaa, sen kaikkia ihmisiä.
Yksittäisten toisinajattelijoiden häirintäoperaatiot ovat jo käynnissä. Esimerkiksi aina klo 16 ja 17 välillä talon ohi ajaa kovaääninen moottoripyörä, jonka sähkölaitteet on muunnettu siten, että ne aiheuttavat häiriötä TV-kuvaan. Kadulla kulkee myös jatkuvasti meluavia koululaisia. Jos lähtee ulos, vaikka hakemaan postia laatikosta, joiden siirto eli "laatikkokanto" oli muuten osa tätä operaatiota, ajaa heti paikalle useita autoja, jotka kaasuttelevat äänekkäästi ohi mennessään. Lisäksi kaksi autoa ajaa aina tarkasti ajoittaen paikalle niin, että ne joutuvat ohittamaan juuri minun kohdallani, ja siinä joutuu perääntymään tien äärimmäiseen reunaan ettei jää alle.
Joka kerta kun menee pankkiin, konttoriin lähetetään siitä tieto etukäteen. Kaikista lähitaloista käydään hakemassa pankkiin äkkiä asiakkaita, jotka varaavat heti vuoronumeroita pariksi tunniksi. Tällaisilla pakkasilla pankkien lämmitys nostetaan myös äärimmäisiin lukemiin. Siten operaation kohde joutuu odottamaan tuntikaupalla 30 asteen lämmössä talvivaatteet päällä. Paikalle kutsutut päivystävät asiakkaat ovat tietysti varanneet kaikki istuimet.
Liikennevalot kaupungilla on ohjelmoitu tunnistamaan auto rekisterinumerosta. Kaikki valot näyttävät koko ajan vihreää, mutta vaihtuvat 5 metriä ennen valoihin tuloa punaiseksi. Koska täällä on sijoitettu liikennevalot jokaiseen risteykseen, joutuu esim. kaupunkiasioille mennessä odottamaan 7-9 kertaa liikennevaloissa, johon menee ainakin puoli tuntia. Keskustietokoneeseen ohjelmoidaan kaikkien maailmanhallitusta vastustavien autot, jotta häirintää voidaan säädellä.
Öisin maailmanhallituksen mustiin pukeutuneet agentit käyvät tutkimassa taloa ja vievät tärkeitä kuitteja yms. papereita pois. Huoneisiin lasketaan kaasua. Eri huoneeseen laitetaan erilaisia kaasuja, esim WC:seen lasketaan voimakkaasti haisevaa, pahoinvointia aiheuttavaa kaasua. Virtsaneritystä lisäävää kaasua lasketaan makuuhuoneeseen.
Onneksi kohta kevät ja kesä ovat taas ohi, ja on taas pimeää ja kylmää. Se on suomalaisille ihan oikein. Tänne maailman ankeimpaan maahan ei kukaan järkevä jää asumaan. Tavallinen juntti-suomalainenhan on tyytyväisin silloin, kun on kaikkein ankeimpaa. Järki-ihminen häipyy heti kun voi. Että terve vaan!
--------------------------------------------------------------------------------
np@co.jyu.fi (Mr. Niilo Paasivirta)