Lars
18.12.2001, 17:40
Puoluekatsaus: Osa II: Kokoomus!
24.2.2001
Koska olen eräs maamme kiistattomista vaikuttajista, olisi mille tahansa puolueelle jäsenyydestäni mitä erinomaisinta hyötyä. Toistaiseksi olen torjunut kaikkien puolueiden lähettämät epätoivoiset anomukset jäseneksi liittymisestäni. Kieltäytymiseeni on tietenkin selkeä syy: en ole vielä perehtynyt kaikkien puolueiden ohjelmiin ja ideologiaan, jotta voisin valita, mikä puolue liittyy minuun.
Tätä epäkohtaa alan nyt poistaa merkittävällä työllä, joka tulee epäilemättä kestämään kauan, mutta se on välttämätöntä maamme koko poliittisen kentän kannalta. Eli aion tutustua perinpohjaisesti kaikkien puolueiden ideologiaan ja ohjelmaan, ja kommentoida niitä näin julkisesti, täydellisen puolueettomana ja vailla ennakkoluuloja, kuten aina.
Toisena puoluekatsauksen kohteeksi valitsin Kokoomuksen, jonka arvelin kannattavan samoja arvoja, joita isänmaallinen ja uskovainen suomalainen mies on kautta aikojen kannattanut. Valitettavasti näin ei ollut, vaan ko. puolue oli paha pettymys.
Ensinnäkin Kokoomus väittää periaatteikseen "vapautta", "suvaitsevaisuutta", "yrittäjähenkeä" ja "sosiaalista omatuntoa". Kuitenkin Kokoomus haluaa edistää "kansainvälistä väkivallatonta vuorovaikutusta". Totuus on kuitenkin se, että meillä tulee aina olemaan maassamme armeija - joko oma, tai sitten jonkun muun maan armeija. Tätä Kokoomus ei "periaatteissaan" painota ollenkaan! Kyllä uskottava maanpuolustus on Isänmaamme perusta.
En voi ymmärtää kristinuskomme perusperiaatteiden pilkkaamista, jota Kokoomuksen periaateohjelma sisältää. Ensimmäiseksi pisti pahasti silmään lause "Arvostamme vuosimiljardien kuluessa kehittynyttä elämää sen kaikissa muodoissa". Totuus on kuitenkin, kuten kreationistitiede on jo kiistatta todistanut, että maapallo ei ole vuosimiljardeja vanha, eikä elämä ole "kehittynyt vuosimiljardien kuluessa". Uusia lajeja ei tosiaankaan kehity, vaan alkuperäisistä, täydelliseksi luoduista baramineista rappeutuminen on edennyt eräänlaiseksi rappeutumislajiutumiseksi. Tarpeeksi pitkälle rappeutuneet saman lajin yksilöt eivät enää pysty lisääntymään keskenään, ja tätä jotkut sitten nimittävät "evoluutioksi". Kuten USA:n Kansasin esimerkki osoittaa, evoluutiouskosta ollaan onneksi pääsemässä eroon. Jo tuhannet tiedemiehet ovat hylänneet evouskon. Kokoomus on hylännyt totuuden, ja puolustelee evouskoa.
Ja pilkka vain jatkuu: "Yksilönvapaus ja tasa-arvo voivat toteutua vain moniarvoisessa ja kansanvaltaisessa yhteiskunnassa, jossa naiselle ja miehelle on turvattu yhtäläiset osallistumismahdollisuudet". Ilmeisesti Kokoomus on kaiken maailman viherpiipertäjien kanssa ruvennut nyt kannattamaan "sukupuolikiintiöitä" ja muuta hörhöilyä. Kyllä totuus on se, että virkaan tahi työtehtävään pitää valita se paras henkilö, eikä suosia naisia. Raamattumme kuitenkin selkein sanoin antaa ohjeet naisen paikalle yhteiskunnassamme. Tietenkin nainen on sinänsä ihmisenä melkein yhtä arvokas kuin mieskin. Kokoomus todistaa kuitenkin hylänneensä Raamatun opetukset: "Yksilöllisyyden toteuttamiseksi on kahlitsevia rooliodotuksia purettava. Kehitämme tasa-arvoa heikommassa asemassa olevaa suosimalla." Tuollainen "suosiminen" on Raamattumme vastaista. Sitäpaitsi se on myös täysin kapitalismin ja markkinatalouden periaatteiden vastaista, asioiden, joita luulin Kokoomuksen nimenomaan kannattavan!
Kokoomuksen kannattaisi vaihtaa nimensä Kommunistipuolueeksi. Nimittäin heidän "periaatteissaan" julistetaan ylpeästi: "Koulutuksen rakenteiden, sisältöjen ja koulutusmäärien on muotouduttava ensisijaisesti yksilöiden tekemien valintojen mukaan". Luulin, että Kokoomus ei sentään kannattaisi kommunistista koulujärjestelmää, jossa kaikkien täytyy olla yhtä tyhmiä, vaan että nimenomaan lahjakkaita kannustettaisiin, eikä esim. yliopistoihin päästettäisi ketä vaan jos heitä sinne huvittaa mennä!
Kokoomus on myös ryhtynyt ajamaan innokkaasti pakolaisten ja ulkomaalaisten asiaa. Tietysti suomalaisten kustannuksella. Perusperiaatteena on "Kielellisillä ja kansallisilla vähemmistöillä tulee olla mahdollisuudet säilyttää ja kehittää kulttuuriaan". Eli Kokoomus on mukana jakamassa innokkaasti sosiaaliturvaa pakolaisille ja ulkomaalaisille. Niin, mitäpä suomalaisista, eihän Kokoomuslaisten rahatkaan ole enää Suomessa vaan hyvässä tallessa ulkomaisilla pankkitileillä ja ulkomaisissa osakkeissa. Kokoomuksen mielestä suomalainen kulttuurikin on huonoa. Kyllä ulkomainen kulttuuri on tietysti aina parempi kuin meikäläinen, sanoo Kokoomus.
Kyllä tuli lukiessa ihmeteltyä, että tämäkö oli todella Kokoomuksen periaateohjelma? Kokoomuksen piti olla oikeistopuolue, kodin, uskonnon ja isänmaan asialla! Nuo kolme asiaa oli kuitenkin hylätty täysin, ja periaatteet kuulostivat kommunismilta. En olisi uskonut, että joskus ennen ehkä hyväkin puolue oli näin pilaantunut. Kerrassaan surkeaa.
--------------------------------------------------------------------------------
np@co.jyu.fi (Mr. Niilo Paasivirta)