Lars
18.12.2001, 17:27
Täystyöllisyys on helppo saavuttaa!
22.11.2000
Miten päättäjät voivat olla niin sokeita, etteivät näe, kuinka täystyöllisyys voidaan saavuttaa hetkessä. Yksinkertainen, pieni toimenpide riittää. Otetaan työttömiltä Suomen kansalaisuus pois! Kun ne eivät ole kansalaisia, ei niitä tarvitse laskea työttömiksi.
Jos joku työtön nyt kuitenkin töitä muka haluaa tehdä - sellaista ihmettä en tosin ole milloinkaan nähnyt - niin sehän voi anoa työlupaa. Ja kun on ollut rehellisessä työssä esim. 2 vuotta, niin sen jälkeen voi anoa uudestaan kansalaisuutta. Sen edellytyksenä on tietenkin hyväksyttävästi suoritettu asevelvollisuus, joka osoittaa, että kansalaiseksi pyrkijä on valmis puolustamaan isänmaata aseellisesti.
Näin meidän ei tarvitse tuoda 2 miljoonaa työntekijää ulkomailta, vaan saamme maahan automaattisesti ikäänkuin ulkomaalaisia suuren määrän. En tiedä miksi päättäjät kuvittelevat, että ulkomailta tuleva työvoima muka olisi jotenkin parempaa. Kyllä kokemukset ovat osoittaneet, että ulkomaalaiset aiheuttavat maassamme kaikkein eniten häiriötä ja tekevät ylivoimaisesti eniten rikoksia.
Mikäli kukkahattutädeille eivät kunnolliset toimenpiteet kelpaa, niin on tyydyttävä toiseksi helpompaan ratkaisuun: työttömiltä kaikki avustukset vaan pois rohkeasti. Yllättävästi sitä työtä rupeaa pian löytymään, kun yhteiskunnalta ei mitään rahaa tulekaan. Näin olivat asiat ennen, ja silti maamme selvisi vaikeidenkin aikojen läpi.
Missään muussa maassa ei työttömille ja pakolaisille ole tarjolla sellaista ylellistä ylöspitoa kuin Suomessa. Työtä vieroksuville maksetaan enemmän rahaa kuin monille, jotka tekevät raskasta, vähän arvostettua kokopäivätyötä!
--------------------------------------------------------------------------------
np@co.jyu.fi (Mr. Niilo Paasivirta)