Lars
18.12.2001, 17:16
Microsoftin pitäisi haastaa linuxfanaatikkoja oikeuteen!
1.9.2000
Linuxfanaatikkojen jatkuva Microsoftin ohjelmien herjaaminen alkaa jo mennä kerta kaikkiaan liian pitkälle! Miksei Microsoft ala käyttää oikeuksiaan, ja haasta noita saivartelijoita oikeuteen?
Suomen laki sallii herjaajien haastamisen oikeuteen julkisesta herjaamisesta. Ja siitä nimenomaan on kyse, kun linuxfanaatikot jatkuvasti väittävät, että Microsoftin ohjelmat ovat viallisia, tai "huonoja". Nämä herjaukset esitetään tietenkin ilman minkäänlaisia järkeviä perusteluja.
Kyllä minä olen sen verran Microsoftin erinomaisia käyttöjärjestelmiä asentanut ja käyttänyt, että on selvää, miksi niiden kanssa on joskus ongelmia. Lähes aina vika on käyttäjässä, joka ei osaa, eikä viitsi ottaa asioista selvää. Käyttäjän tekemät virheet ovat ylivoimaisesti tärkein syy kaikkiin ongelmiin. Niistä ei todellakaan saa syyttää Microsoftia.
Loput ongelmat selittyvät poikkeuksetta viallisella raudalla. Esimerkiksi, kun mennään tunkemaan koneeseen jonkun epämääräisen pikkupuljun surkea prosessori aidon Pentiumin® sijasta, senhän tietää, mikä siitä seuraa. Lisäksi nuo linux-hakkerit ylikellottelevat koneitaan miten sattuu ja sitten itkevät Microsoftin huonoutta!
Eli aina, kun nuo raivokkaan fanaattiset Microsoft-vihaajat huutavat ja itkevät kateellisina Microsoftin menestyksen takia, että kuinka Microsoftin ohjelmat muka ovat bugisia, kyseessä on vain epäonnistunut hakkeri, joka ei itse osaa mitään, ja tuntee itsensä huonoksi ja surkeaksi, ja jonka sisällä on pelästynyt pikkupoika.
--------------------------------------------------------------------------------
np@co.jyu.fi (Mr. Niilo Paasivirta)