PDA

View Full Version : Huumetestit ovat hyvä alku!


Lars
18.12.2001, 17:14
Huumetestit ovat hyvä alku!

11.8.2000

Ilokseni sain kuulla tänään erinomaisia uutisia: huumetestit ovat jo käytössä lähes kaikissa kunniallisissa yrityksissä kaikkien uusien työntekijöiden osalta. Tämä on mitä suositeltavin asia, joka toimii toivottavasti esimerkkinä koko EU:ssa. Suomi näyttää nyt, että tämä ei ole maa, johon huumenarkkareilla on mitään asiaa!

On mitä erinomaisin asia, ettei mihinkään työhön pääse enää luikertelemaan inhoittavia ja epäluotettavia narkkareita. Jokainen työpaikka yhteiskunnassamme saattaa kuitenkin olla joskus jollain tavalla tärkeä jopa valtiomme turvallisuuden kannalta. Ajatelkaapa, pelkkä siivoojakin saattaa kuitenkin päästä lukittujen ovien taakse, jossa pidetään esimerkiksi teollisuussalaisuuksia.

Nythän on kuitenkin niin, että huumetestit ovat vasta ensimmäinen askel yhteiskuntamme eheytymisen tiellä. Emmehän suinkaan unohda, että huumeet eivät ole ainoa riippuvuutta aiheuttava asia! Seuraava tärkeä testi, joka olisi myös oltava pakollinen kaikilla työpaikoilla, olisi tietenkin pelihimon testaaminen. Pelihimon valtaan joutuneet eivät pysty kontrolloimaan himoaan ja kyseessä on selkeä riippuvuus! Täten on selvää, että tilanne on verrattavissa narkomaniaan, ja siksi tällaiset ihmiset on karsittava työelämästä pois mitä pikimmin.

Myös alkoholismin testaus on erittäin tärkeä, ja se on myös otettava heti kaikilla työpaikoilla käyttöön. Alkoholismi on helppo todeta verikokeesta. Samalla voidaan verestä selvittää mahdollinen dopingin käyttö. Hormonit, anaboliset steroidit, nandrolon ja muut dopingaineet ovat myös verrattavissa huumeiden käyttöön, ja ne aiheuttavat erittäin vakavia psyykkisiä sivuvaikutuksia. Siksi dopingin käyttäjät on ehdottomasti suljettava pois työpaikoilta.

Kansantulomme jatkuvan kasvun edun nimissä on voitava tutkia kaikista työntekijöistä myös muut riskitekijät. Ei ole syytä ottaa töihin esim. tatuoitua henkilöä. Tatuointi on HIV-riskitekijä, ja se liittyy useimmiten alakulttuureihin, kuten laittomiin moottoripyöräjengeihin, vankiloihin, reiveihin ja sitä kautta huumeiden käyttöön. Erilaiset ns. lävistykset, jossa henkilö on kiinnityttänyt metalliesineitä ihoonsa ja sukuelimiinsä, ovat samaa sarjaa, ja lävistettyä henkilöä ei täten ole syytä ottaa milloinkaan töihin.

Suojelupoliisi voi avustaa työntekijöiden taustojen selvittämisessä. Jäsenyydet kaikenlaisissa hiukankin epäilyttävissä järjestöissä estävät selkeästi henkilön ottamisen työhön. Näitä järjestöjä ovat moottoripyöräkerhot, luonnonsuojelujärjestöt, uskonlahkot, erilaiset salaseurat kuten rotaryt ja lionsit, epämääräiset vaihtoehtopuolueet (joilla ei edes ole kansanedustajia tahi edes puolueen asemaa), pesäpalloseurat, nuorisojärjestöt (esim. NMKY tai NNKY) jne.

Sanomattakin on selvää, ettei sivaria tahi muuta yhteiskuntamme perusarvoja vastustavaa henkilöä ole syytä ottaa töihin. Seksuaalisesti poikkeavat ja pitkätukat eivät tietenkään kuulu työpaikoillemme. Varmasti pätevämpiäkin hakijoita löytyy runsaasti kuin tämmöiset tapaukset! Jokaiselta naispuoleiselta työnhakijalta on tietenkin otettava raskaustesti. Äitiysloma aiheuttaa suuret taloudelliset tappiot yritykselle.

Mahdollisten työntekijöiden koti- ja perheolot on myös tutkittava tarkkaan, samoin taloudellinen tilanne. Pienetkin puutteet ja epäilyt ovat selkeä viesti siitä, että kyseinen työnhakija ei ole sopiva valinta millekään työpaikalle. Myös lapsuuden aika on tarkistettava; tarkkailuluokka, käytösnumeron alennukset, kaikki tämä puhuu selkeää kieltä siitä, että henkilössä on jotain perustavaa laatua olevaa vikaa, eikä hänellä ole asiaa töihin.

Eräs viime aikoina usein huomiotta jätetty seikka on tietysti henkilön ulkomaanmatkat. Erinäisissä maissa käyneet on luonnollisesti hylättävä. Eestissä käynyt on joko huumenarkkari, piraattituotteiden salakuljettaja, mahdollinen tautiriski, alkoholisti ja alkoholin salakuljettaja, ja mahdollisesti hänellä on myös yhteyksiä Venäjän mafiaan. Venäjällä käynyt voi olla pedofiili sekä kaikkea samaa mitä Eestissäkin käynyt.

Afrikassa käynyt on selvä tautiriski. USA:ssa tai Keski-Euroopassa käyneet osoittavat halua muuttaa ulkomaille, joten ei kannata ottaa sellaista töihin, koska ko. henkilö saattaa koska tahansa lähteä. Saksassa käyneillä saattaa lisäksi olla yhteyksiä uusnatseihin. Australiassa käyminen on selvä osoitus muuttoaikeista, ja niin edelleen.

Siinäpä hieman evästä työhönottajille. Kun pitää nämä yksinkertaiset kriteerit mielessä, maamme työpaikoille valitaan aina pätevät, luotettavat ihmiset, ja taloutemme suunta kääntyy vihdoin nousuun!


--------------------------------------------------------------------------------

np@co.jyu.fi (Mr. Niilo Paasivirta)