Lars
18.12.2001, 17:07
Kuria rippileireille!
13.6.2000
Olen jo pitkään kuullut huhuja siitä, että se kaikkein tärkein kokemus nuoriemme kristillisen kasvatuksen tiellä, eli rippileiri, on nykyään rappeutunut juopottelu- ja seksileiriksi, jolla useat nuoret menettävät viattomuutensa lopullisesti. Mutta kauhukseni huomasin valtionkirkkomme webbisivuillakin erittäin kummallista ja epäilyttävää tekstiä, joka näyttäisi suosivan tämän trendin jatkumista!
Rippikouluopetusta ollaan uudistamassa
Keväällä ilmestyneessä rippikoulutyön käsikirjassa rippikoulun opetussisältö kiteytetään kolmeen kohtaan, jotka ovat etiikka, usko ja rukous. Parhaillaan opetussuunnitelmaa ollaan uudistamassa tai ainakin tarkistamassa. Tähän liittyy piispa Eero Huovisen johtaman työryhmän laatima ehdotus uudeksi kristinopiksi. Sen on tarkoitus olla käsikirja, josta opettaja tai oppilas löytää kootusti uskon keskeisen sisällön. Uusi kristinoppi eli katekismus ei ole vielä seurakuntien virallisessa käytössä.
Mitä IHMETTÄ voi kerta kaikkiaan OLLA UUSI KRISTINOPPI?!? Suomen kansa on ollut kristitty jo tuhansien vuosien ajan! Miten muka VOI olla olemassa jokin "UUSI OPPI"! Tämä kuulostaa erittäin epäilyttävältä, onko kyseessä jonkinlainen "New Age" -liike? Valtionkirkkomme päättäjille tiedoksi: New Age on okkultistinen liike, jonka tavoitteena on YK:n alainen maailmanhallinto. Raamatustamme (Joh.Ilm.) voimme lukea, mitä tämmöinen liike tarkoittaa ja mihin se pyrkii!
...jo voimassa oleva opetussuunnitelma vastaa hyvin tarvetta. Pyrkimyksenä on kuitenkin väljentää sitä niin, että paikallistason rooli opetuksen painotuksessa vahvistuu.
Eli tarkoittaako nyt tämä sitä, että rippileireillä ei edes tule enää olemaan ammattitaitoisia kouluttajia, jotka osaavat pitää nuoret ankarassa mutta lempeässä kurissa ja Herran nuhteessa? Rahan säästön merkeissä ollaan siis turmelemassa ja hylkäämässä nuoriso. Jos nuoret päästetään vapaasti oleilemaan, on seurauksena kohta äärettömän irstasta puuhastelua pusikoissa - tytöt antavat auliisti neitsyytensä mennä alkkoholin ja tupakan nostattamassa huumassa!
Myös Repo korostaa opetustilanteen huomioimista. Hänen mukaansa kirjapainotteinen opetus tehoaa paremmin tyttöihin kuin poikiin. Pojat kaipaavat enemmän seikkailua ja toimintaa. Vaihtoehtoisia piispainkokouksen hyväksymiä rippikoulukirjoja on tällä hetkellä peräti 14.
Nythän on niin, että sekä tytöt että pojat kaipaavat rippileirillä erittäin kipeästi vain ankaraa, kristillistä kuria, joka lähes poikkeuksetta kotikasvatuksesta nykyään puuttuu. On ajateltava myös nuorten tulevaa tehtävää maamme puolustamisessa. Täten mitä sopivinta toimintaa rippileirillä on sotilaskoulutus. Siinä on tiukkaa, johdonmukaista kuria, paljon liikuntaa, ja taitoja, jotka tulevat olemaan jatkuvasti hyödyllisiä jokapäiväisessä elämässä. Pojille kunnon sotilaskoulutus on mitä parhainta valmistautumista heidän tärkeintä velvollisuuttaan eli aseellista varusmiespalvelusta varten.
Yleensä varsinkin leireillä ollaan siirrytty koulumaisesta, opettaja- ja johtajakeskeisestä opetustyylistä ongelma- ja oppilaskeskeisyyteen. Avainsanoja ovat elämyksellisyys ja kokemuksellisuus. Rippikoulun tehtävänä on olla osa nuoren kasvun tukiverkostoa.
Parhaiten nuorten kasvua tukee se, että opetellaan kuri ja järjestys kerrankin elämässä. Nykyinen "vapaa kasvatus" on erittäin turmiollista nuorisollemme. Ei ole mitään syytä ruveta joka paikkaan tuomaan kurittomuutta ja täysin vapaata huvittelua, kyllä vähintään rippikoulun on pysyttävä paikkana, jossa nuoret ovat kristillisen kurin alaisuudessa!
--------------------------------------------------------------------------------
np@co.jyu.fi (Mr. Niilo Paasivirta)