PDA

View Full Version : Häiritsevät pulisijat pois netistä!


Lars
18.12.2001, 17:05
Häiritsevät pulisijat pois netistä!

18.5.2000

Viime aikoina Internetissä ja nyysseissä on esiintynyt yhä suuremmassa määrin huonoa keskustelua ja suoranaista häiriköintiä. Suurin syy tilanteeseen on tietysti nuorisomme huono kasvatus, yleinen käytöstapojen rappeutuminen ja muoti-ilmiö, joka on lähtöisin erinäisistä ulkomaisista ryhmittymistä, eli kaikenpuoleinen uskontomme pilkkaaminen eli jumalanpilkka.

Erittelen tässä laajassa artikkelissa Internetissä esiintyvien häiritsevien pulisijoiden ydinryhmät ja heidän tunnusmerkkinsä, sekä toimenpiteet, joihin jokainen kunnon kansalainen pystyy jo omatoimisestikin ryhtymään. Tavoitteenamme on tietysti lainsäädännön kautta poistaa nämä häiritsevät henkilöt netistä, sekä langettaa heille rangaistukset. Tässä toiminnassa tarvitsemme luonnollisesti päättäjien ripeitä toimia. Jokaisen Suomen päättäjän olisi siis luettava mielipiteitäni entistäkin tarkemmin, ja otettava vihdoin niistä oppia. Kuinka usein mielipiteeni onkaan jo osoittautunut käytännössä todeksi, suorastaan yliluonnollisen tarkaksi ennusteeksi!

Tässä siis lista kaikkein äänekkäimmistä ja räikeimmistä nettihäiriköiden ryhmistä, joiden tekemisiin päättäjien ja viranomaisten tulisi ensimmäiseksi puuttua. On tietysti muitakin pienempiä ryhmiä, joiden osalta toimenpiteet eivät ole kiireysjärjestyksessä aivan terävimmässä kärjessä.

Nimimerkillä esiintyvät ovat kaikkein halveksuttavin ryhmä. Nuo pelkurit, vellihousut ja jänishousut kirjoittavat poikkeuksetta aina toisiin henkilöihin kohdistuvia herjauksia piiloutuen raukkamaisesti nimettömyyden suojiin. Noilla yhteiskuntamme selkärangattomilla niljakkeilla ei ole rohkeutta edes kirjoittaa omalla nimellään, joka on mitä halveksuttavinta käytöstä. Epäilemättä jatkuva itsesaastutus ja ilman kuria kasvattaminen on innoittanut noiden onnettomien ja yksinäisten lellivauvojen lapselliset räyhäämiset. Siksi olenkin jo useita kertoja ehdottanut erilaisia lakeja, joilla netin käytöstä tulisi luvanvaraista ja tarkkailtua toimintaa, ja väärinkäytöksistä seuraisi oikeudenmukaiset ja nopeat rangaistukset.

Sivarit, nuo raukkamaisesti velvollisuuksiaan väistelevät hipit, kirjoittelevat yhä kiihkeämmin nettiin, vaatien jatkuvasti "palvelusaikansa" lyhentämistä. Olen jo perustellut seikkaperäisesti mielipidekirjoituksessani "Sivariaikaa ei saa missään nimessä lyhentää!" tämän asian, mutta mikään ei noille velvollisuuksiaan pakoileville, epäilyttäville pitkätukille riitä, vaan he jatkavat itkua vaikka Tuomiopäivään asti.

Opiskelijat ovatkin sitten tyyppiesimerkki ns. "vapaan kasvatuksen" tuotteista. Raamattumme sanoo, että lapsen tulee kunnioittaa vanhempiaan, ja ankara mutta hellä kuri ja, tarvittaessa, ruumiillinenkin rangaistus on lapsen kasvatuksen kannalta oleellinen asia. Valitettavasti lakimme on rappeutunut yhä kauemmas yhteisestä uskonnostamme, ja kepin käyttö on kielletty. Opiskelijoille ei pieni muistutus velvollisuuksistaan olisi todellakaan pahitteeksi. Opiskelijat: tehtävänne on opiskella, se on teidän työtänne! Ei teillä pitäisi olla aikaa tulla nettiin häiriköimään ja esittämään yhä suurempia vaatimuksia rehellisille veronmaksajille. Tämä meno alkaa jo muistuttaa 60-luvun USA:ta. Muistammehan, mitä siellä tapahtui, ja miten USA:n koko yhteiskunta rappeutui tuon aikakauden seurauksena perusteellisesti. Tärkein syy rappioon eivät kuitenkaan olleet hippi-opiskelijat, jotka olivat vain merkityksettömiä räyhääjiä, vaan heidän levittämänsä huumeet. Opiskelijoiden suurin häiriköintiaihe on heidän "riittämätön tukensa". Sehän on kerrassaan naurettavaa! Ei tarvitse kuin lukea mielipidekirjoitukseni "Opiskelijoiden tukia alennettava!", jossa kiistatta todistetaan, että opiskelijoilla on suorastaan ylellisesti rahaa.

Ammattikoululaiset ovat opiskelijoiden ohella suuri, äänekäs räyhääjien ryhmä. Ammattikoululaisten ja ammattikorkeakoululaisten älykkyystaso ei tietenkään riitä minkäänlaiseen asialliseen ja perusteltuun keskusteluun netissä, joten heidän räyhäämisensä lukeminen on poikkeuksetta täydellistä ajanhukkaa. En käsitä, mitä varten ammattikoululaiset täytyy ylipäätään päästää nettiin - kyllä akateeminen sivistys on se minimivaatimus, joka jokaiselta netissä keskustelevalta vaaditaan. Ammattikoululaiset ja ammattikorkeakoululaiset voidaan siis täysin huoletta poistaa netistä kokonaan.

Työttömät, jotka yleensä itkevät suureen ääneen sitä, kun heille ei syydetä jatkuvasti enemmän kalliita veromarkkoja, ovat myös todella äänekäs räyhäävä sakki netissä. Luulin, että työttömät olivat niin tavattoman köyhiä jne., mutta kuitenkin heillä on aikaa kirjoitella nettiin häiritseviä toitotuksiaan päivät pitkät. Työttömän tehtävä Suomessa on etsiä töitä eikä narista tilanteestaan. Joka ei työtä tee, sen ei syömäänkään pidä, ja Suomessamme on kuulemma hirveä työvoimapula! Kyllä se on työttömän omasta tahdosta kiinni, tekemätöntä työtä maastamme löytyy vaikka kuinka. Mutta erinäiset selkärangattomat lapamadot, yhteiskuntamme loiset, eivät näköjään edes halua rehellisiä töitä, vaan hankkivat elantonsa valittamalla, häiriköimällä ja jatkuvia kohtuuttomia vaatimuksia esittämällä. Kannattaisi varoa; veronmaksajien kärsivällisyydellä on rajansa, ja kalliiden veromarkkojen edestä voidaan alkaa vaatia työpanosta, mikäli se osoittautuu välttämättömäksi. Miksi muuten työttömillä on aikaa häiriköidä netissä? Eikö työttömän velvollisuus olisi käyttää aikansa työnhakuun eikä toisarvoisiin puuhiin.

Uskontomme hylänneet eli pakanat ja vääriin uskontoihin kääntyneet, sekä harhaoppisten lahkojen jäsenet ovat suuri mutta äänekäs häirikköryhmä. He huutavat sammumattomalla innolla harhaoppejaan netissä. Olin siinä käsityksessä, että uskontomme pilkkaaminen on edelleen rikos? Miksi noiden ihmisten sallitaan kuitenkin jatkaa pilkkaamista vuodesta toiseen? Suomalaiset ovat jo vuosituhansien ajan olleet vakaasti kristittyjä. Miksi kansamme perusarvot pitää juuri nyt hylätä ja heittää menemään? Onko tämä merkki lähestyvästä Harmageddonin taistelusta? En usko, että Jumala on tyytyväinen suomalaisten kansan enemmistöön. Nyt on aika katua ja tunnustaa synnit! Jeesus pelastaa kansamme tuholta.

Nuoriso liikkuu nyt vilkkaasti netissä, ja räyhää ynnä häiritsee rehellisiä netin käyttäjiä. Vanhemmat: katsokaapa hieman, mitä lapsenne netissä puuhaavat! Osasyynä ovat myös koulut, joissa oppilaat päästetään tietokoneen ääreen ilman jatkuvaa aikuisen valvontaa. Nythän on niin, että alaikäisillä ei oikeastaan pitäisi olla mitään asiaa nettiin. Ajatelkaapa, minkälaista saastaa nuorten herkkiin mieliin saattaa Internetin iljettävän rivoista kolkista vuotaa? Siksi nuorten netinkäyttö on otettava erityisen tarkkaan valvontaan. Selainten lokitiedostoista ja käyttöpäiväkirjoista voidaan helposti tarkistaa, kuka nuori on tehnyt mitäkin netissä, ja ryhtyä asianmukaisiin rangaistustoimenpiteisiin. Kristillinen kasvatus lähtee ankarasta mutta lempeästä kurista.

Omatekoiset populistit eli omituisiin tai kivikautisiin poliittisiin ryhmiin kuuluvat kommunistit ja muut hörhöt jaksavat myös häiritä naurettavilla poliittisilla mielipiteillään normaalien ihmisten keskustelua netissä. Lakimme määrittelee tarkasti, että puolueiden ja yhdistysten tulee olla hyvien tapojen mukaisia. Näin ollen meillä on lakiteknisetkin perusteet siivota poliittinen roska netistämme. Noilla häiriköillä ei ole minkäänlaista aavistustakaan oikeasta politiikasta, he vain soittavat poskeaan ja esittävät täysin järjettömiä näkemyksiään kaikki järkiperusteet ohittaen.

Kommunistit, joiden maailmankuva on romahtanut, ovat onneksi harvalukuinen mutta sitäkin äänekkäämpi ryhmä, jotka jaksavat vielä mainostaa naurettavaa aatettaan netissä. Herätkää jo! Aatteenne on vanhentunut jo edellistä edeltneellä vuosisadalla. Teitä ei ota kukaan enää vakavasti, joten hourailunne vievät vain turhaan aikaa järkeviltä netinkäyttäjiltä.

Eläkeläiset ovat pieni, mutta äänekäs ryhmä, joka jaksaa horista nykyään jopa netissäkin. Kuulkaas nyt, eläkeläiset; olette tehneet raskaan työvelvollisuutenne, eikö teidän olisi aika nauttia rauhaisista vanhuuden päivistä, eikä saarnata kalkkeutuneita näkemyksiänne netissä? Ehkä olisi aika tarkistaa eläkkeiden määriä hieman, kun ne näköjään antavat mahdollisuuden keikkua netissä, jonka minuuttitaksat sentään ovat nykyaikana äärimmäisen korkeat, etenkin Välisuomessa, jossa kansasta suurin osa on jo vanhuuseläkkeellä.

Maalaiset ovat myöskin pikku hiljaa alkaneet saapua nettiin. Ensimmäiseksi he ovat tietenkin alkaneet esittää suuruudenhulluja vaatimuksia, kuinka kaupunkilaisten pitäisi maksaa heille heti paljon enemmän rahaa! Mikä ihme siellä maaseudulla on, kun työkykyisten ja jopa työssäkäyvien ihmisten toimeentulo ja ylöspito tarvitsee maksaa kalliista veromarkoista? Nythän on niin, että ei siellä maaseudullakaan eletä täysihoitolassa, vaan isänmaassamme Suomessa, jossa perinteisesti ollaan eletty työnteolla, eikä korvausten nostamisella. Päättäjät: eikö olisi aika hieman katsoa, miten paljon ja miksi maksamme kalliita verorahoja maaseudulle?

Työläiset eli duunarit räyhäävät myöskin netissä. Onhan se hienoa, että ne jaksavat harrastaa raskaan ja pitkän työpäivän päätyttyä muutakin, mutta kehoittaisin kuitenkin ryhtymään harrastuksiin, jotka eivät vaadi suurta henkistä kapasiteettia. Ammattikoulu- tahi ammatti"korkea"koulupohjalta valmiudet älykkääseen ja perusteltuun keskusteluun ovat kuitenkin sangen heikoissa kantimissa. Tehkää siis työtä, harrastakaa, mutta älkää yrittäkö esiintyä tietäväisinä netissä. Jokainen huomaa kuitenkin sen, miten asia on.

Homoseksualistit ja muut kieroutuneet ääriryhmät heijastavat jumalatonta aikaamme ikävällä tavalla. Netti on tulvillaan saastaa, jota nuo syntiset levittävät. Raamattumme onneksi kertoo tien, jota pitkin homoseksualisti voi eheytyä synneistään, ja tuo eheytyminen on tarjolla jopa homoille, jotka haluavat parantua. Siksi homoseksualistia ei tule heti tuomita, vaan jokaisen kristityn kunnon kansalaisen on kärsivällisesti muistutettava heitä eheytymisen tiestä. Netistä voimme saastaisen materiaalin onneksi poistaa lain avulla.

Luonnonsuojelijat, vegaanit ja kettutytöt kuuluvat usein lisäksi moniinkin eri häirikköryhmiin, joita olen tässä esittänyt. Näiden viherpiipertäjien mielestä maassamme ei milloinkaan saisi kaataa yhtään puuta eikä oikeastaan edes poimia yhtään kasvia mistään. Eläimiä ei milloinkaan saisi "tappaa" - eli teurastaa ruoaksi. Kaiken maan pitäisi antaa rehottaa villinä aarnimetsänä ja eläinten oikeuksien pitäisi mennä jopa ihmisoikeusten edelle. Ruoka pitäisi heidän mielestään kai sitten ostaa ulkomailta. Ihmettelen vain, millä rahalla ruokaa ostettaisiin, kun ei enää olisi mitään tulonlähteitä. Nuo ääriryhmät myös häiritsevät netissä törkeästi, ja toimivat ulkomaisten johtajien alaisuudessa terroristeina.

Tietokonenörtit, joita löytyy nykyään paitsi nuorten, myös vähän vanhempien joukosta, ovat erityisen häiritsevä ryhmä netissä. "Tietokone-ammattilaisen" arvonimen nuo peelot luulevat saavansa sillä, että pilkkaavat ja arvostelevat jokaista, joka ei esimerkiksi tiedä jotain tiettyä pikkuasiaa jostain tietokoneteknologian alalta. Ikäänkuin jokaisen pitäisi olla tietokonealan ammattilainen! Nämä nörtit kuvittelevat, että heillä on erityisoikeudet lällättää netissä, miten huvittaa, ja häiritä rehellisiä kansalaisia aivan miten tahtovat. Muistetaanpa kuitenkin, että tietoliikenteen häirintä ynnä virusten kirjoittaminen ovat maassamme vakavia rikoksia!

Huumeidenkäyttäjät julistavat "ilosanomaansa" nykyään netissä täysin vapaasti! On oikein "muotia" tulla nettiin julistamaan kannabishuumeen "vaarattomuutta" ja muuta mielipuolista hörhöilyä. EI OLE OLEMASSA MIETOJA HUUMEITA! On vain vaarallisia ja erittäin vaarallisia! Porttiteoria on tieteellisesti todistettu fakta! Netistä löytyy kauhistuttavat määrät väärää huumepropagandaa! Näihin pitää ja voidaankin puuttua lakiteitse pian! Väärän huumetiedon esittäminen on rinnastettava rikoksena huumeiden välittämiseen, kuten erinäisissä edistyneemmissä maissa on jo alettu tehdäkin.

Jokainen kansalainen voi helposti ryhtyä omatoimisiin toimenpiteisiin näiden häirikköryhmien karsimiseen netistä. Internet-selain sisältää suodattimet, joiden avulla nyyssikeskustelusta voi henkilökohtaisesti karsia huonot keskustelijat näkymättömiin. Erilaiset valvontaohjelmat estävät selainta eksymästä saastaa sisältäville saiteille. Nämä ovat erinomaisen käteviä, mikäli vanhempi ei jaksa herkeämättä valvoa nuoren puuhailua netissä.


--------------------------------------------------------------------------------

np@co.jyu.fi (Mr. Niilo Paasivirta)