Lars
18.12.2001, 15:36
Opinions: Huumeiden ja päihteiden vaarallisuus!
Eli Huumehemmot Kuriin, osa 8!
25.3.1999
Alkusanat
Internetissä jaetaan nykyään holtittomasti täysin väärää huumetietoa. Siksi totuutta on tuotava myös esille niin paljon kuin mahdollista. Ainoastaan siten voimme auttaa oikeaa tietoa kaipaavia sellaista myöskin löytämään. Lakiimme olisi mitä pikimmin saatava lisäys, jolla väärien huumemielipiteiden esittäminen tulisi ankarasti rangaistavaksi rikokseksi (vrt. jumalanpilkka).
Yhteenveto
Olen tutkinut eräiden huumeiden ja päihteiden vaarallisuutta, ja koonnut yhteenvedon tutkimuksieni tuloksesta tähän taulukkoon. Vaarallisin mahdollinen huume tai päihde saa arvon 100, ja täysin vaaraton arvon 0. Tutkimustiedot olen hankkinut lukemalla lääketieteellisiä kirjoja ja sfnetin uutisryhmiä. Olen myös lukenut Irti Huumeista RY:n huumetietosivut huolellisesti.
Opiaatit 55
Banadiini 50
Kannabis 48
LSD 45
Amfetamiini 45
Kokaiini 45
Liuottimet (imppaus) 41
Uni- ja rauhoittavat lääkkeet 35
Tupakka 9
Alkoholi 7
Johtopäätökset
Voimme selkeästi huomata, että päihteet ovat oikeastaan vaarattomia verrattuna huumeisiin. Päihteitä ei tavallaan saisi edes verrata huumesiin tällä tavalla, mutta huumehemmoille on näytettävä asiat rautakangesta vääntäen tahi muuten he saavat lisää aineistoa propagandaansa.
Yhteiskunnassamme voimme kuitenkin erityisen havannollisesti nyt nähdä, mitä pelkästään päihteet aiheuttavat. Ajatelkaa, mitä sitten tapahtuisi, jos huumeitakin alettaisiin laillistaa! Nykyiset päihteistä aiheutuvat ongelmat olisivat pientä siihen kauhistukseen verrattuna!
Kannabiksen tavaton vaarallisuus piilee sen salakavaluudessa. Sitä pidetään muka "mietona huumeena"! Taulukosta voimme kuitenkin nähdä, että erinlaiset salakavalat vaikutukset tekevät siitä erittäin vaarallisen huumeen. Kannabiksen laillistamisesta ei missään nimessä saisi Suomessa edes puhua, päinvastoin, nyt pitäisi ryhtyä erittäin kiireellisesti nopeisiin toimenpiteisiin tämän äärimmäisen vaarallisen, salakavalan huumeen leviämisen estämiseksi!
Toistaiseksi tutkimuksestani puuttuvat esimerkiksi psykedeelejä sisältävät sienet. Ne voidaan laskea samaan ryhmään kuin LSD.
MDMAn/Extacyn sekä ns. Gamman tutkimukset ovat vielä kesken, mutta niiden vaarallisuus on amfetamiinin ja LSD:n luokkaa.
Perustelut
Olen kerännyt huumeiden ja päihteiden erinlaiset haittavaikutukset, ja antanut niille pisteitä 1-10 niiden vakavuudesta riippuen. Nämä luvut kun laskemme yhteen, saamme selkeän tieteellisen vertailuluvun huumeen tai päihteen haitallisuudesta.
Opiaattien haittavaikutukset:
HIV 10
fyysinen riippuvuus 10
infektiot 5
psyykkinen riippuvuus 10
vieroitusoireet 10
yliannoksen vaara 10
Banadiinin haittavaikutukset:
yliannoksen vaara 10 (erittäin helppo saatavuus)
myrkytys 8 (valmistuksessa tarvitaan kemikaaleja)
psyykkinen riippuvuus 8
vieroitusoireet 8
paniikkitilat 8
psykoosi 8
Kannabiksen haittavaikutukset:
kertyy elimistöön 5
limakalvovauriot 5
muistihäiriöt 5
paniikkitilat 5
passivoituminen 5
psykoosi 8
psyykkinen riippuvuus 8
syrjäytyminen 8
Amfetamiinin haittavaikutukset:
ylienergisyys, levottomuus 6
aistiharhat 5
yliannoksen vaara 5
verenpaineen kohoaminen 3
mielenhäiriö 8
psyykkinen riippuvuus 9
fyysinen riippuvuus 9
Kokaiinin haittavaikutukset:
fyysinen rappeutuminen 8
fyysinen riippuvuus 10
mielenhäiriö 9
psyykkinen riippuvuus 10
yliannoksen vaara 8
Liuottimien haittavaikutukset:
limakalvovauriot 2
aivo- ja muut elimien vauriot 8
paniikkitilat 2
muistihäiriöt 3
psyykkinen riippuvuus 4
sekavuus 6
agressiivisuus 8
tukehtumis- ja sydänpys.riski 8
Uni- ja rauhoittavien lääkkeiden haittavaikutukset:
sekavuus 5
väsymys, raukeus 8
fyysinen riippuvuus 8
myrkytys 8
vieroitusoireet 6
LSD:n haittavaikutukset:
ahdistus 3
paniikkitilat 4
kertyy elimistöön 8
flashbackit 8
mutaatiot sukusoluissa 5
itsemurhayritykset 7
psykoosi 10
Tupakan haittavaikutukset:
riippuvuus 4
keuhko-oireet 5
Alkoholin haittavaikutukset:
tapakäyttö 2
aivovauriot 2
myrkytysoireet 3
--------------------------------------------------------------------------------
np@co.jyu.fi (Mr. Niilo Paasivirta)