View Full Version : HJ "jysähtää" oudosti nelivedolla kiihdytettäessä
A P U V A ! !
Eli oireet ovat seuraavanlaiset:
Neliveto päällä (nopea) ajettaessa, kun painaa kaasupolkimen pohjaan ja tekee ns. täyskaasukiihdytyksen, niin jostain päin HJta kuuluu outo jysähdys. Jos kiihdytystä jatkaa, niin jysähdys toistuu. Tämä ilmiö tulee esille esimerkiksi nelosvaihteella, kun nopeus on noin 80++.. Eli jossain satasen alla.. Todennäköisesti ilmiö esiintyy myös yli satasenkin nopeuksissa, eli sinne asti en ole vinguttanut.
Ilmiö tuli esille ensimmäisen kerran, kun vedin perävaunua ja kiihdytin lumisissa olosuhteissa ylämäkeen juurikin maantienopeuksissa. Nyt ääni kuitenkin tulee ihan asfaltilla ajettaessa, eli mikään pyörä ei pyri sutimaan. Ilmiö on havaittavissa vain kiihdytettäessä, eli tasaisella vauhdilla tuota ääntä ei ainakaan toistaiseksi kuulu.
Ääni ei ole suoranainen kolahdus, vaan pikemminkin sellainen pehmeä "jymps".. Auto ehkä hieman nytkähtää tuon jysähdyksen aikana.. Tai sitten se vain tuntuu siltä.
Eli mikäköhän tuolta vois olla menossa.. Etukardaanissa tuntuu jonkinmoinen välys, eli ainakin etuperän pinjonissa on jonkinverran klappia. En ole pystynyt paikantamaan, tuleeko ääni etuakselilta, vaiko vaihdelaatikolta, mutta jostain etupään suunnalta se tulee, eli peräpäästä ko. ääni ei kuulu.
Ilmiöstä ei ole takavedolla tietoakaan, eli silloin kestää kiihdytellä sen, minkä sielu sietää.
Ja autohan on nappinelivedollinen HJ61 Turbo, vm 87.
*******
Kaiken maailman pullat, mössöt ja sörsselit maistuvat myös Nallen suussa. Mutta niitä se ei kaipaa. Juuri niistä se lihoo.
www.nalle-offroad.com
Edited by - Nalle on 01/05/2008 21:39:33
Ex_inkkari
01.05.2008, 20:41
Onko napalukot kunnossa ???
Power Range
Renkaiden todelliset koot, ja ilmanpaineet? Eli eihän varmasti nopeuseroa kardaaneilla. Miksi kiihdyttelet nelivedolla asfaltilla?
______________________
Minä mistään mitään tiedä.
Miesten lelut on kookkaita.
Ilmiö esiintyi ensimmäisen kerran ihan oikeassa tarpeessa, eli lumisella, liukkaalla tiellä koitin pitää yhdistelmän vauhdin "päällä".. Nyttemmin tapahtuneet kiihdytykset ovat olleet lähinnä vian paikallistamista. Eli jonkinasteinen vikahan tuolla häätyy olla, kun se noin käyttäytyy. Tai ei mulla ennen ole Cruiserit tuollaista temppua tehneet.. Eikä tuokaan, ennenkuin nyt tänä talvena.
Voisiko vikaa lähteä hakemaan etupään pronssiholkeista? Pinjonin laakereista tai välyksistä? Vaiko peräti nelikon siirtäjästä? Vai voisiko ääni tulla vetonivelestä..
Kun ei ummarra.. Ja haluttais tuo piirre saada selvitetyksi. Paitsi, jos se ei ole vakavaa.
Renkaat ovat silmämääräisesti samankokoiset, eli ei ole ainakaan eri kokoluokan kumit, eikä kyllä pinnoitetutkaan. Samoin napalukkojen pitäisi olla ehyet. En kylläkään ole niitä purkanut viimeaikoina.
*******
Kaiken maailman pullat, mössöt ja sörsselit maistuvat myös Nallen suussa. Mutta niitä se ei kaipaa. Juuri niistä se lihoo.
www.nalle-offroad.com
offroadjouni
01.05.2008, 21:25
Kuuluuko ääni jos jakolaatikko on nelivedolla ja napalukot auki?
/* Life Begins at 35" */
SuurSyömäri
01.05.2008, 22:01
Mulla teki tommosta jynksyttelyä ja hannaamista silloin kun oli pinionin mutteri löystynyt. Loppujen lopuksi oli pinionin hampaat sorvautuneet veitsen teriksi kun vihdoin kyykähti lopullisesti.
-SLCK #28-
<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> x-x-x <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
-roadwarrior-
01.05.2008, 22:40
Oma HJ oireili hieman vastaavaasti kun alkoi vaihdelaatikon (ainakin) laakerit vedellä viimeisiään.
Eli neloselle juuri vaihdettua kun painoin reilummin kaasua, tuntui jysähdys, ja samanmoinen nykäsy kun olisi vaihde tippunu päältä, teki samaa myös takavedolla.
Nyt ois laatikko purettu ja laakerointia ja kytkimen vaihtoa vaille, katotaan mitä selviää jun sadaan kasattua.
Iteltä tuo jymähdys tuntui kuuluvan enemmän juuri laatikon alueelta, kuin etu- tai takaperän kohilta.
Ja auto nappinelikko 5vaihteinen HJ60 1986
Don't follow me-
-you won't make it.
Mulla oli sama vika viime talvena. Kinoksessa kun neliveto päällä anto kaasua kuului jysähdys ja meno hieman hyytyi. Vika oli jakolaatikossa nelivedon kytkentäosissa. Vaihtoon meni siirtäjän haarukka ja ratas jota haarukka siirtää vastakappaleineen sekä etukardaanin laipalle menevä akseli(kun se hammaspyörä on siinä kiinteästi kiinni). Vikaa ei aluksi ollut pitävällä alustalla eli neliveto toimi, mutta liukkaalla tiellä kun polkas kaasua nelivedolla kuului jysähdys ja etupäästä katosi veto sekunniksi. Tämä vika esiintyy samanlaisena nopealla ja hitaalla nelikolla, tosin oireet tuli havaittaviksi ensin nopealla nelikolla. Vaikea paikallistaa ilman ulkopuolisia silmiä(kun 4wd merkkivalo ei tähän ehdi reagoida) ja tätä vikaa haettiin ja ihmeteltiin toyota-asentajan kanssa kun vika tuli autoon vasta jakolaatikon remontin jälkeen. Loppulausunto on että kyseiset nelivedon osat kuluvat pareiksi ja jos sieltä jotain vaihtaa joutuu vaihtaan kaikki osat, jos on yhtä huonotuurinen kuin mie oon. Mutta tiiä näistä, vanhoja autoja kun ovat hoojiit. Mun auto on hj61 vm-88
quote:
Kuuluuko ääni jos jakolaatikko on nelivedolla ja napalukot auki?
/* Life Begins at 35" */
Enpähän ole tuota kokeillut..
Vaan tuo siirtäjäongelma kuulostaa kyllä hieman ikävältä.. Jakolaatikko on avattu jopku pari vuotta sitten, silloin kun sinne tungettiin nuo hitaammat välitykset.
Vaihdelaatikko itsessään on laakeroitu kokonaisuudessaan kuluneen talven aikana.
Noh, ei kai siinä muu auta, kuin tiukkoa tuo etupinjoni ja jos ei muu auta, niin siirtäjäpuoli uusiksi.. Ihanan kallista?
Miten nuo etupään pronssiholkit? Voisiko vikaa esiintyä siellä?? Vaikka kylläpä tuo siirtäjävika kuulostaisi juurikin nyt todennäköisimmältä. Pinjonin löysyys puolestaan olis se kaikkein toivottavin <img src=icon_smile_shy.gif border=0 align=middle>
Ainiin.. Ja edittinä, kun ajattelin:
Eli tuossa asfalttikiihdytyksessä ei noilla renkailla luonnollisesti ole sitä pyörintäeroa lainkaan, eli voiko se siirtäjä pelleillä silloinkin, vai vaatiiko se nimenomaan pyörimiseron?
Eli voisiko sittenkin päästä vähemmällä... Noh, pitää tuo etupinjoni kurkata enste.
Kiitokset tähänastisille.. Lisää vinkkejä saa laitella.
*******
Kaiken maailman pullat, mössöt ja sörsselit maistuvat myös Nallen suussa. Mutta niitä se ei kaipaa. Juuri niistä se lihoo.
www.nalle-offroad.com
Edited by - Nalle on 02/05/2008 08:55:08
quote:
quote:
Eli tuossa asfalttikiihdytyksessä ei noilla renkailla luonnollisesti ole sitä pyörintäeroa lainkaan, eli voiko se siirtäjä pelleillä silloinkin, vai vaatiiko se nimenomaan pyörimiseron?
Eli voisiko sittenkin päästä vähemmällä... Noh, pitää tuo etupinjoni kurkata enste.
Voi se nelivedon kytkevä ratas pompata silloinkin pois siitä etukardaanin laipalle menevältä akselin hammaspyörältä kun sitä voimaa moottorista välittyy kyseisille osille abaut 50%. Jos se vika on siirtäjässä niin hyvällä tuurilla sieltä on pelkkä siirtäjän haarukka antautunut lämmön myötävaikutuksesta. Silloin ei tartte muita osia vaihdella. Mulla on jostain jäänyt semmoinen käsitys, että etupää pyörisi aavistuksen nopeampaa kuin takapää, ero on häviävän pieni, mutta voisi kiihdyttäessä korostua, voi olla että nyt muistelen jo jotain toista merkkiä tai jotain traktorijuttuja.
Tuskin pyörivät pakasta vedetytkään renkaat etu- ja taka-akselilla tarkalleen samaa nopeutta, saati sitten kun ovat hiukan kuluneet.
Puhumattakaan siitä, jos vähääkään joutuu rattia kääntämään (esim. mutkassa), silloin alkaa heti akseleiden väliset nopeuserot ladata jännityksiä voimansiirtoon. Useimmiten nämä pääsevät purkautumaan renkaiden sutimisen ja sortamisen kautta.
Se, miksi pitää jäykkää nelivetoa pitävällä alustalla rääkätä jäi kyllä edelleen mysteeriksi.
quote:
Se, miksi pitää jäykkää nelivetoa pitävällä alustalla rääkätä jäi kyllä edelleen mysteeriksi.
Niinkuin tuossa olen jo pariinkin otteeseen maininnut, tuli nuo ensimmäiset oireet esille sellaisessa tilanteessa, jossa kiskoin perävaunua vallan helevetin lumisella tiellä, Hetasta kohti Kittilää. Keli oli pari päivää ollut kohtalaisen ruma ja tienpäällä oli heti kerralla lunta. Eli tuossa tilanteessa ei ollut pitävästä kelistä tietoakaan..
Nyt jälkeenpäin olen tuota vekotinta "rääkännyt" juurikin sen vuoksi, että olen mm. takakardaanin ulostulon laakerin vaihtanut jakolaatikon perseeseen ja testannut, jytiseekö.. Ja kyllä muuten jytisee, eli se loppuunkulunut laakerinpaska ei ollut oireen lähteenä. Senjälkeiset "rääkkäykset" ovat ollet sitä varten, että olen koittanut korva pitkällä kuunnella, mistä suunnasta tuo ääni voisi tulla.
Ja tiedä sitten, onko nelosella, kahdeksankympin vauhdissa, kaasun pohjaan polkeminen ja reippaanlainen kiihdytys suoranaista rääkkäystä, vai markkeeraisiko se kenties kohtalaisen normaalia rekan ohitustilannetta, esimerkiksi.
Ja sitä vikaa olen koittanut hakea juurikin sen vuoksi, että olisi mukava saada selvitettyä tuon oireen lähde, ennenkuin se katkaisee etenemisen hieman haastavammassa paikassa, esimerkiksi hitaalla nelikolla jossain tuolla Jumalan selän takana möngittäessä.
Eli ei tuossa senkummemmasta rääkkäämisestä ole kyse. <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
*******
Kaiken maailman pullat, mössöt ja sörsselit maistuvat myös Nallen suussa. Mutta niitä se ei kaipaa. Juuri niistä se lihoo.
www.nalle-offroad.com
quote:Etukardaanissa tuntuu jonkinmoinen välys, eli ainakin etuperän pinjonissa on jonkinverran klappia.
Mihin suuntaan siinä etukardaanissa on sitä välystä ja kuinka paljon?
-74 Range, 215cid V8
#4x4@ircnet
quote:
quote:Etukardaanissa tuntuu jonkinmoinen välys, eli ainakin etuperän pinjonissa on jonkinverran klappia.
Mihin suuntaan siinä etukardaanissa on sitä välystä ja kuinka paljon?
-74 Range, 215cid V8
#4x4@ircnet
Kylä se lonttasee ihan ylös-alas -suunnassa, eli pinjonin laakeri tuntuis oleva hieman löysällä.. Pitänee kiristellä se enste. Lisäksi pitää vaihtaa joka ainoa kardaanin ristikko, sillä niissäkin tuntuis olevan jonkinverran klappia. En ole kardaania vielä käyttänyt irti, joten en ossoo sannoo, kuika löysällä tuo pinjoni sitten oikeasti on.. Löysällä kuitenkin.
*******
Kaiken maailman pullat, mössöt ja sörsselit maistuvat myös Nallen suussa. Mutta niitä se ei kaipaa. Juuri niistä se lihoo.
www.nalle-offroad.com
quote:Kylä se lonttasee ihan ylös-alas -suunnassa, eli pinjonin laakeri tuntuis oleva hieman löysällä.. Pitänee kiristellä se enste.
Mä olisin jo aika huolissani tuollaisesta välyksestä, taitaa laakerit ja välitys olla jo aika murheellisessa kunnossa.. Mutta napalukothan pelastaa...
-74 Range, 215cid V8
#4x4@ircnet
mie olen sitä mieltä et kaikki äänet ja kolahtelut kuuluu maasturissa kuin maasturissa vuosimalliin ja jos vikaa on nii ajetaan se reippaati ulos vaan...
___________________
www.pahama.com
___________________
Ei s***ana nää suzukit oo
mua varten, tahtoo patrollin! <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
quote:
quote:Kylä se lonttasee ihan ylös-alas -suunnassa, eli pinjonin laakeri tuntuis oleva hieman löysällä.. Pitänee kiristellä se enste.
Mä olisin jo aika huolissani tuollaisesta välyksestä, taitaa laakerit ja välitys olla jo aika murheellisessa kunnossa.. Mutta napalukothan pelastaa...
-74 Range, 215cid V8
#4x4@ircnet
Ehei tuo Toyotassa tunnu vielä missään.. Vuosi takaperin vaihdettiin yhden ensisarjan HJ61sen (lukottoman) perä hieman terveempään.. Sisäpuolen laakerista ei ollut oikeasti, kuin pelkkä muisto vain. Silti pinjoni ja lautanen olivat silmämääräisesti virheettömässä kunnossa. Ja se auto oli muuten liikahtanut sillä rikkinäisellä laakerilla jo melkoisen tovin.
*******
Kaiken maailman pullat, mössöt ja sörsselit maistuvat myös Nallen suussa. Mutta niitä se ei kaipaa. Juuri niistä se lihoo.
www.nalle-offroad.com
Edited by - Nalle on 04/05/2008 18:30:09
Kaikkien paikkojen pikku välykset kertaantuu, ja välillä jännitykset vapautuu jysähtäen... Pinionin laakerit vaihtoon, ja ristikot.
______________________
Minä mistään mitään tiedä.
Miesten lelut on kookkaita.
Homma etenee..
Eli toisessa nelivedon kytkennän alipaineletkussa oli reikä. Letkut uusittu, mutta oireilu jatkuu.. Nyt sitä jysähtelyä on havaittavissa jo ilman isompaakin vedättelyä, vaikka nelikkoa ei muuten olekaan tullut käytettyä.
Kovaa vauhtia olin jakista purkamassa, kun letkuvaurion huomasin. Lootan takapäätä en sentään ollut vielä ehtinyt availemaan.
Paljonkos Arppa kustansi nuo osaset, joista mainitsit?
Edittinä vielä, että takaperän pinjonilla on jo aikamoinen klappi.. Seuraavaksi sen kimppuun.
Perkele, kun on pahimmoilleen henkimaailman juttuja.
Ja viimeisenä edittinä:
Ilman takakardaania, nelikolla ajettaessa oire ilmenee edelleen, joten vika jakolaatikossa. Todennäköisesti siirtäjä, kytkentäholkki, etuvedon akselinpätkä, sekä takavedon akselinpäähän tulevat holkit menevät vaihtoon. Ei muuta ku tilailemaan.
Ihanan kallista, arvaan.
Noniin, eli hintoja selvitelty.
Etuvedon akseli 165.36
Pikari 99,84
Kytkentäholkki 85,02
kytkentähaarukka 54,05
Siis nämä Tamgearsin nettoja.. Toyotalta menis jonkunverran kalliimmaksi, mutta ei aivan älyttömän paljon kuitenkaan.
IIIHANAN KALLISTA :D
Ja perkeles..
Loota purettu. Pikari päällisinpuolin OK, kytkentäholkki niinikään näyttäis ehyeltä, samoin kuin etuvetoakselin kytkentäpinta. Siirtäjän haarukkaa ei vielä ole käpistelty, mutta hyvin tuo holkki tuntuu liikkuvan, kun sitä käsin kampeaa, eikä siitä kuikistelemalla näytä mitään isompaa puuttuvan.
Eli nyt sitten meni taas vaihteeksi likainen sormi rystystä myöten suuhun.
Onko tuossa siirtäjän tangossa ja haarukassa jonkinlaista haarukan etäisyyden säätöä? Entä kuinka herkästi särkyvä komponentti tuo alipainekello loppupeleissä on? Melko selvää nimittäin on jo tässä vaiheessa, että tuo nelivedon kytkentäholkki ei mene, syystä tai kolmannesta, perille asti, vaan jää kantamaan ja sitäkautta pääsee hyppäämään yli nelikolla ajettaessa.
Noh, onneksi illalla tulee muuan guru käymään. Saadaan sitten polttiaisten kanssa ihmetellä ihan kunnolla tuota hommaa. Mutta hyvänä juttuna näyttäis olevan se, että Toyotalta tai Tamgearsilta ei tarvi ainakaan ihan heti lähteä kallista pakettia tilailemaan.
Rekisteröimätön
30.08.2008, 12:58
mulla on lj:ssä saman kuulonen vika,mutta tuossa nytkäyttää myös hittaala puolela ja kuuluu semmonen metallinen kilahdus.
Tuossa tuli semmoinen asia ilmi, että vika kenties voisi olla myös vetonivelen sisäkruunussa.. Eli jos kruunu on halki, pääsee vetoakseli hyppäämään boorilta yli.
Ei perkele... Pahimmoilleen on henkimaailman juttu.
Niin.. Ja minä en muuten ole kuormittanut tuota omaani hitaalla puolella läheskään niinpaljoa, kuin nopealla, eli oire voi hyvinkin ilmetä myös hitaalla nelikolla.
Edittinä
Pohditaanpa nyt oikein urakalla, kun ei muuhunkaan kyetä.
Eli jos vika olisi nelikon kytkennässä, niin silloin kytkentäpintojen pitäisi kaiken järjen mukaan olla paljon pahemmassa kunnossa, mitä ne nyt mulla ovat. Hampaathan eivät ole käytännössä kuluneet lainkaan.. Kytkentäholkkikin näyttää olevan ehyt, eli ei ole poikki tai muuta. Edelleen holkki kytkeytyy etuvedon tumpin kytkentäpinnoille aivan haitoille asti. Noh, alipainekelloa en ole vielä avannut, mutta senkin kuulemma pystyy käsipumpulla testaamaan, eli yläletku irti ja alipainepumpulla n. 0.5kgn pumppaus.. Kellon pitäisi pitää mölyt mahassaan vähintään 30 sek. Tuota ei vielä ole tullut testattua.
Seuraava mikä tulee mieleen, on etukardaanin ristikot.. Pääsevätkö väännättämään johonkin käsittämättömään kulmaan ja lukkoon, jonka sitten ampuu auki? Kardaani eI jyrise, joten en kyllä usko tuohonkaan, mutta mahdollistahan se toki on.
Seuraavaksi mennään pinjonille.. Laakeri on väljä, joten ehkä voitaisiin ajatella, että pinjoni pääsee jumittamaan lautaspyörälle ja sitäkautta ampuu jännityksen jysäyksen kanssa pihalle.. Seuraavana etuperän boorit.. Jos on boori rikki, niin silloin ei jännitys pääse laukeamaan välttämättä yhtenä jymäyksenä, vaan sarjana, mutta toisaalta, taka-akselin vetohan pitää huolen siitä, että meno jatkuu, vaikka boori pääseekin hyppäämään, kenties vain yhden boorin verran, eli siitä yksi jymähdys. Kysymys kuuluukin, mikä boori voi hypätä yli. En oikein usko perämurikan booreja.. Sitävastoin vetonivelen sisäboori, eli kruunun boori kyllä voi hypätä, jos kruunu on halki.
Oivoi..
Ainakin HJ 80-sarjasissa, joissa on jatkuva neliveto, ilmenee tuota etupään vetoakselien sisäpäiden poorien kulumista siihen pisteeseen asti että alkavat hyppimään yli. Tosin en kyllä usko että samaa ilmiötä esiintys näissä irtikytkettävällä nelivedolla olevissa. Kaikkihan on toki mahdollista.
Noniin.. Auton loota on kasassa ja kohta oma loota jumissa, ellei tuo homma rupea kohta selkiintymään.. Epäilykset kohdistuvat etuperään ja vetoniveliin. Katsotaan, kuinka äijän käy.
Rekisteröimätön
31.08.2008, 15:57
purin kans tuosta lj:stä jakolaatikon.Nelivedon kytkentäpinnat aika hyvässä kunnossa,hampaiden etureuna eli nuo viistot pinnat vähän kuluneet pyöreäksi,mutta ei pitäs vaikuttaa kun holkki on perillä.kytkentähaarukka kulunnut 1.5mm kapeammaksi ja sisäpinnalta kans jonkuverran.haarukan ainaki uusin.hankala sanoa johtuuko tuosta.olikos sulla haarukka kulunu.
Haarukka on kenties jonkunverran kulunut, mutta ei niinpaljoa, että selittäis tuota oiretta.
Nyt suoritetut koeajot pelkällä etukardaanilla, etulukko kiinni, osoittaa, että vika on etuperässä. Lukko kiinni ajelu siirsi epäilyn vetoniveliltä itse murikkaan. Eli seuraavaksi etuakseli pura-korjaa-kokoa..
Mulla tosin tuossa etupinjonissa on tuollainen 5min klappi, joten kai se sieltä pääsee jysäyttämään. Lyökö lie yli, vai mitä, mutta jos itselläsi on etukardaanissa tuonkaan verran klappia, niin ei muuta ku loota kasaan ja vianhakua toiselta suunnalta.
Minun käsitykseni mukaan tuolla jakolaatikon sisällä tapahtuvat ylihyppimiset, oli sitten kyseessä hammaspyörä tai etuvedon kytkentäpinnat, aiheuttavat varmasti niin rumaa jälkeä, että niitä ei kertakaikkiaan voi olla huomaamatta. Eli jos sulla on vähänkään useampaa kertaa tuo systeemi päässyt jysäyttämään, niin silloin kytkentäpinnoista pitäisi löytyä hyvin selvät jäljet. Mulla ei pinnoissa ollut oikeastaan mitään tavallisesta poikkeavia jälkiä.. Tosin, kyllähän puolimiljoonaa ajettua kilometriä jotain jälkiä tuonne jättää, mutta ei mitään radikaalia. Toki, tuon kytkentähaarukan vaihto on varmaan hyvä idea. Itse en sitä vaihtanut, mutta ei se sen tarpeessa näyttänyt olevankaan.
Rekisteröimätön
31.08.2008, 17:12
joo onhan siinä etupinjonissa mullaki lappia,kaippa se on aukastava seki.
joo onhan siinä etupinjonissa mullaki lappia,kaippa se on aukastava seki.
Joo. Itse olen aina ylenkatsonut noita pinjonien klappeja, mutta taitaa ne ajat olla nyt takanapäin.. Enhän toki itsekään ole vielä varma, johtuuko tuo jysäys juurikin etupinjonista, mutta jostain se kuitenkin tulee, joten ei siinä muu auta, kuin repiä auki ja katsoa, kellä niinpaljon vituttaa, että möykkäämään pitää alkaa, kun toinen koittaa ihan vaan vähän offata.
mikkoimp
31.08.2008, 21:03
patrollin kanssa juuri saman moista probleemaa pohdein.
ei siinä mikään muu auttanut kuin ajaa vika kunnolla ulos kun ei mistään ensi avaamalla mitään tuntunut löytyvän. juuri tuo euvetarin malja sieltä sitten porsi, siellä pääsi boori hyppimään yli kun oli ilmeisesti sitten vaan aluksi vähän halki, sitten meni kunnolla rikki kun kunnolla antoi runtua, ja tuon korjaamalla vika poistui!
aluksi yritettiin kuuntelemalla ja auton vierellä kävelemällä vikaa etsiä että mistä paukahtaa, ei siitä kyllä mitään selvää paikkaa pystynyt paikallistamaan kun koko etupää vaan jysähti...
Joo. Sehän noissa malmikasoissa onkin raivostuttavaa, että ne pitää vähän perkeleellistä mellakkaa jo muutenkin, saatikka sitten, kun jotain rupeaa oikeasti tapahtumaan. Tuoki pamahdus tai jymähdys tai mikälie onkaan kuulostaa auton sisälle sellaiselta, ei niinkään kolahdukselta, vaan ennemminkin pehmeältä jymähdykseltä. Samalla, kun ääntä oikein koittaa kuunnella, siitä kuuluu seasta ikäänkuin paineilma purkautuis, eli sellainen pihahdus. Aikansa kun kuuntelis, niin siitä varmaan kuuluis noiden äänien lisäksi sellainen vieno pörähdyskin, joka äänen viimeisen nanosekunnin aikana muuttuisi liverrettyihin Porilaisten marssin alkusointuihin.
Auton vierellä kun ääntä kuulosteli, niin se kuulemma tuli selkeästi etuperästä.. Niin, tuliko etuperästä, vai navasta vai akselistolta, vaiko peräti kardaanilta? Aikansa kun olis taas vierellä kävellyt, niin ääni olisi varmaan voinut kuulua jopa pakosarjalta, turbolta tai vaikkapa takaperästä.
Ei noiden kanssa muu vissiin auta, kuin alkaa oikeasti purkamaan ja särkeä ne osat sitten, kun ovat pöydällä, niin löytyy ainakin se heikko kohta.
Se mikä tässä sessiossa nyt on ollut hyvää, on tuon mallin jakolaatikon ja nelikon sielunelämä ainakin tullut hyvinkin tutuksi. Periaatteenhan monikin meistä tietää, mutta purkaminen ja kokoaminen avrtaa elämänkatsomusta aina enemmän, kuin purkukuvan tuijottaminen.
Rekisteröimätön
04.09.2008, 18:21
kasasin tuon lj:jakolaatikon,uusia osia laitoin tuon etuveon siirtäjähaarukan ja etukartaanin jakolaatikon puolen ristikon, ja käänsin kytkentäholkin toisinpäin.pikkusen kerkesin autoa kokkeileen ja tuo jysähys oli tuosta kotturasta poistunu,vielä pittää johonki mäkkeen käyä veättään niin varmistuu.