PDA

View Full Version : Auto meni katsastuksesta läpi


Laskos
09.06.2004, 11:04
Käytin sitten Pedon leimalla tänään ja läpihän se meni, ei mitään huomautettavaa. No se oli kyllä ihan oletettavaakin, sillä reilu viikko sitten siihen tehtiin määräaikaishuolto, jossa samalla vaihdettiin molemmat kallistuksen vakaajat sekä raidetangon pää ja muutenkin auto mentiin läpi sillä silmällä, että se menisi katsastuksesta läpi.

Viime viikonloppuna tosin meinasi usko mennä, kun Peto hyytyi keskelle Pohjanmaan lakeuksia, parhaan kaverini häitä edeltävänä iltana (olin vielä bestmanin roolissa ko. häissä). Huollon yhteydessä vaihdettiin polttoaineen suodatin, ja bensaletku oli irronnut suodattimen toisesta päästä koska sitä ei oltu kiinnitetty oikein. Jouduin sitten hyttysten keskellä irroittamaan renkaan, tunkkaamaan auton ilmaan ja kiinnittämään itse sen letkun, jotta matka pääsi jatkumaan. Soitin siinä sitten ohessa aavistuksen kiukkuisen puhelun korjaamon työnjohtajalle (perjantai-iltana puoli yhdeksän maissa). Työnjohtaja sanoi heti, että kun vaan saat auton hinautettua huoltoon niin lähetä lasku heille. Sain sen onneks korjattua itse, joten rahallista tappiota ei tullut kuin muutaman maahan valuneen bensalitran verran. Työnjohtaja hoiti kuitenkin sen verran hyvin tuon jälkimarkkinoinnin, että lupasi vaihtaa raitisilmasuodattimen Petoon ilmaiseksi. Se kun jäi huollossa vaihtamatta. Näin jälkikäteen siis mieli ihan hyvä, vaikkei perjantai-iltana paljoa hymyilyttänyt.

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Ensi viikolla vaihdetaan vielä raitisilmasuodatin ja taas on ajoaikaa vuodeksi eteenpäin.

- Laskos -

"Voittajat eivät luovuta, luovuttajat eivät voita"
(Juhani Tamminen)

petris
10.06.2004, 09:31
Onneksi olkoon - sekä leimasta, että hienosti onnistuneesta "tienvarsikorjauksesta".

**********************
petris - hautomopäällikkö
**********************