View Full Version : UAZ 89. kipinä häviää
Osaako joku Uazisteista antaa vinkkiä mikä vois olla -89 komandirskyssä hätänä. Ostin pelin vast´ikään. Vanhan omistajan sanoman mukaan pelistä on kipuna hukassa ja ei näin ollen käynnisty. duunipaikan halliin pelin hinattuani, asensin akun ja väänsin virta-avainta. Uaz räjähti tulille ja kävi komeasti. Käynnistin ja sammutin pelin useita kertoja ja toimi moitteettomasti. Kunnes olin loppujenlopuksi siirtämässä autoa takaisin ulos parkkiin, se ei suostunut käynnistymään. Tarkistin testitulpalla tuleeko kipinä ja eihän se tullut. Poistuin työpaikaltani mielessäni kiitellen CCCP tuotteiden huomattavan hyvää laatua. Aamulla UAZ tietysti odotti hallissa, aikomukseni oli hinata se ruutuun mutta ajattelin kuitenkin kokeilla startata. Sotalaite starttasi kuin palmun alta ja sain sen ajettua pihalle mihin taas hyytyi ja sama homma. Muutaman tunnin odottelun jälkeen UAZ taas käynnistyi kuin itsestään. Ajoin auton halliin löysin muutaman heikosti tehdyn liitoksen ja niiden korjauksen jälkeen säätelin auton käyntiä ja kiittelin mielessäni CCCP tuotteiden huomattavan korkeaa laatua. Nyt auto kävi pisimmän pätkän omistushistoriani aikana ja sammutin sen avaimesta ja rupesin korjailemaan muita vikakohteita. Kaveri tuli kattomaan ja ajattelin brassailumielessä näyttää miten Yleisneuvostoliittolainen rauta takoo....MUTTA se ei käynnistynyt. Eli taas kipinä hukassa. Hajonneena CCCP tuotteiden huomattavan korkeaan laatuun mittailin sähkölaitteita ja tulin tulokseen että puola olisi rikki. Vaihdoin puolan ja starttasi/kävi hienosti kunnes...sammui ja ei käynnistynyt. Eli UAZ käynnistyy hyvin kylmänä mutta lämmettyään ei. Aina yön yli huilattuaan laakista tulille. Huomasin myös että jakajasta kuuluu pörisevää ääntä kun sytytysvirta on kytkettynä eli ilmeisesti työntää kipunaa vaikka peli ei edes käy. Tällähaavaa epäilen että sytytysboxi olisi viallinen. Mutta jos jollakulla olisi ennakkotapaus tällaisesta olisin enempi kuin kiitollinen. Alkaa nimittäin ahistamaan jo hivenen ja olen miettinyt onko tota kärjetöntä sytkää ylipäätään mahdollista saada toimivaksi vai vaihdanko kärjelliseesn jakajaan
Note! This message was posted anonymously!
Miten olis länsimainen kärjetön alkuperäseen jakajaan?
-------------------------------
Ennen postausta (http://albinoblacksheep.com/flash/posting.php) <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> THE Search (http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/search.asp)
Kärjellinen on kyllä lähellä idioottivarmaa.
-------------------------------
Ennen postausta (http://albinoblacksheep.com/flash/posting.php) <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> THE Search (http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/search.asp)
MouhijärvenMies
27.03.2007, 16:06
Jos se pörisee niin joku lie kytkenyt sen varajärjestelmälle, siellä repsikan jalkotilassa on musta rele johon tulee yksi johto. Se katkoo puolan ensiövirtaa surinan tahtiin, eli kipinää tulee koko ajan, jakaja sit jakaa sitä vähän sinnepäin pyörijän pyöriessä. Vieressä pitais olla kiiltävä loota johon tulee kolme johtoa, eli se varsinainen sytkäboksi.
Joo. Sellanen musta loota on. Mutta siitä ei mee piuhaa minnekkään. Minne pitäs mennä?
Note! This message was posted anonymously!
Jatkuva pörinä jakajasta viittaa vahvasti siihen, että joku on kytkenyt vauriovärähtelijän käyttöön. Silloin sitä kipunaa tulee jatkuvasti. Tarkista kytkentä repsikan jalkatilasta. Alumiinisesta tupakka-askin kokoisesta sytytys yksiköstä ei saa mennä piuhaa siihen värähtelijään liittimestä K3 eli keskimmäisestä. Siitä pitää mennä puolalle.
Vika viittaa joka tapauksessa siihen sytytys yksikköön joka on muiden sytkä osien tapaan kulutuskamaa. Ehkä se on jo aiemmin antautunut ja värähtelijä on sitten pantu peliin.
Muuten kärjetön systeemi on kyllä hyvä. PALJON parempi kuin kärjellinen joka tietty toimii kanssa kunhan on kunnolla säädöissä.
--Teknik, sano ryssä kun saranan näki.--
Kuvia matkan varrelta (http://stiletti.wipsl.com/gallery/album249)
...että oon hidas naputteleen<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Normaalisti siitä releestä ei menekkään piuhaa mihinkään.
--Teknik, sano ryssä kun saranan näki.--
Kuvia matkan varrelta (http://stiletti.wipsl.com/gallery/album249)
Joo. Mulla se on just niin et siitä ei mee mitään minnekkään. Eli boxiko paskana. By the way? Onko se sytkäboxi tod.kin se röökiaskin kokonen alumiiniboxi? Mä kun luulin että se on se isompi musta mötikkä tästä alumiinihässäkästä 20 cm oikeelle.
Note! This message was posted anonymously!
HEEEI!! Nyt vasta hokasin.
Se kärjetön sytty tarvii oman puolansa ihan mikä vaan ei käy. Älä kysy miks, joku neuvostoinsinöörin juttu...
Enivei, helpoimmalla pääset kun hommaat koko syttypaskan uuden. Jakajan, boksin ja puolan. Maksaa suomessakin selvästi alle satkun toi paketti ja sitten on kaikki uutta.
--Teknik, sano ryssä kun saranan näki.--
Kuvia matkan varrelta (http://stiletti.wipsl.com/gallery/album249)
Se iso musta on laturin jännitteensäädin.
--Teknik, sano ryssä kun saranan näki.--
Kuvia matkan varrelta (http://stiletti.wipsl.com/gallery/album249)
Jep jee. Vaihtelen boxin. Kiitos vinkeistä. Laitan juttuu miten kävi jahka sellasen boxin saan holattua. Silti ihmetyttää miten noi on mukamas avaruudessa käyny.
Note! This message was posted anonymously!
Revolver
28.03.2007, 09:15
Onnea vaan uazin kanssa, sähköviat voivat olla viheliäisiä.
Mutta semmoinen "varoituksen" sana vaan että minä en ainakaan hyvällä katso CCCP laadun mollaamista täällä <img src=icon_smile_evil.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_evil.gif border=0 align=middle> Yleensä ongelmat ovat kyllä käyttäjässä ja tiedon puutteessa kun laadun puutteessa!
Kannattaa muuten rekisteröityä palstalle, niin saa paremmin ohjeita myös <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
UAZ-315126
"Ulyanovsky Avtomobilny Zavod"
VAZ-21013
Joo. Nyt pitäs olla anonyymi ajat taakse jäänyttä elämää. Toi mitä CCCP laadun mollaamiseen tulee. Noiden viittausten piti olla kevennys. Itse useamman ladan omistajana en ole mikään ryssäkauhuinen. Lisäksi monikertaviisumin haltijana "onnelassa" useasti käyneenä olen havainnut paikallistenkin käyttävän "ruskij produkt" ilmaisua toimimattomasta laitteesta. Tästä huolimatta pyydän anteeksi aiheuttamaani mielipahaa Neuvostoystäviltä. Tarkoitukseni ei ollut aiheuttaa pahaamieltä, vaan yrittää olla nokkela(tässä kuitenkaan onnistumatta). Neuvot tulivat kuitenkin tarpeeseen ja selvittivät/auttoivat todella paljon. KIITOS.
Revolver
28.03.2007, 11:22
hyvä hyvä :):) olin vähän kahden vaiheilla että oliko tuo vain huulen heittoa vai ei, anonyymeistä ei aina tiedä. Mutta nyt asiat selveni! Tervetuloa palstalle vaan uazin voimin, KANSA vaatii kuvia <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
UAZ-315126
"Ulyanovsky Avtomobilny Zavod"
VAZ-21013
Joo. Yritän toimittaa kuvia kun jaksais joku kerta niitä napsia. Rojekti on siinä vaiheessa ettei ole niin hirveen "kuvauksellinen". Kunnianhimoisena suunitelmana olisi tarkoitus kilvittää toi peli. Valmistuttuaan tuote muuttaa mökille Kuhmoon möyrintä peliksi ja olisi huomattavasti käytännöllisempi kilpien kanssa kuin ilman.
UAZ:in mukana tuli muuten 2 kansiollista ilmeisesti armeijan mokuja varten tarkoitettua korjaamoohjetta. Aika tyhjentävästi on asiat ilmaistu mutta kytkentäkaaviot on niin heikosti väsättyjä(ilmeisesti noin 1000000 kopioinnin tulos) ettei meinaa oikeen selvitä johtojen värit yms.
Hyvä että löysit palstalle erittäin vaikeasti esitetystä osoitteesta huolimatta <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
Meiltä löytyy alkuperäis kieliset kytkentäkaaviot, kyriliset merkit hieman haittaa tulkintaa, mutta kyllä niistä jyvälle pääsee kun etsii samanlaisia merkkijonoja venäjä/englanti kielisestä varaosa-kirjasta niin selviää mikä osa mikäkin on, johtojen väreistä ei tosin harmittavasti puhuta mitään.
Komandirsky
28.03.2007, 14:19
Tervetuloa UAZien ja niiden ominaisuuksien vaikeaan, mutta ah niin palkitsevaan maailmaan.
Kärjettömälle sytkälle on siellä hanttarin jalkatilassa kaksikin säädintä, joissa tuppaa olemaan aika paljon ominaisuuksia. Minulla on kahdessa UAZissa sellaiset.Niiden toiminnasta onkin jo kuvaus edellä. Ratkaisin itse ominaisuuden rakentamalla sytkänkatkojan Bilhelveten #53-2601:sta, vastaava Hüco on #353-138001 ja Bosch #532601 . Onhan se rienausta, mutta eipä hätiä mitiä -riittää niitä muita ominaisuuksia.
Kämärän Viki hommaa uudet orkkikset, kaveri, joka on vähän niinkuin alan mies, katsoi niitä mustia boxeja ja totesi, ettei saa mistään sellaisia komponentteja -eikä alkanut korjaamaan.
Komandirsky-Äijä
Ei kai Revolveri nyt oikeesti mieltään pahoittanut, kyllä kirjoituksen kevennyksellisen sävyn rivien välistä huomasi.
Sitäpaitsi, kyllä neuvostoliitonihmeitäkin saa noitua, silloin kun ne on rikki, elikkäs paskana, mitä ne on harvoin, loput "viat" on ominaisuuksia joista on turha mesota<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
edit: Vai oliko piikki tarkoitettukin minulle kun kehtasin ehdottaa länsiosien asentamista itäosien tilalle<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
-------------------------------
Ennen postausta (http://albinoblacksheep.com/flash/posting.php) <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> THE Search (http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/search.asp)
Edited by - uazJanne on 30/03/2007 18:47:59
Piikkiä ei oltu tarkoitettu kenellekkään. Perjantaina ropailin UAZia.korjailin pakoputkistoa ja laittelin töötinkatkaisimen erilliseksi kun ei muuten rapottanut. Sitten oioin vähän peltejä. Ei ole vielä ussrcars toimittanut sytkäboxia ja alkaa jo vähän ressaamaan kun ei homma etene ton käynnin suhteen. Katalysaattorin saan ensiviikon aikana ja sitten pitäs vielä laittaa lukollinen ohjausakseli(vai riittääköhän vaihdekeppilukko(niinkuin saabeissa)). Muuttaa pyyhkimet kaksinopeuksiseksi ja värkätä niskatuet. Sen jälkeen,jos se kipinävika nyt on se sytkäboxi, niin mennään kiusaamaan leimamiestä.
Note! This message was posted anonymously!
Kannattaa sitten asennoitua (diapam saattaisi olla kova juttu) kuulemaan tylyä kommenttia katsastuksessa, näkyy olevan toisille käsittämättömän ylivoimainen tehtävä hyväksyä näitä kapistuksia tie käyttöön (pikku hitlereitä) <img src=icon_smile_evil.gif border=0 align=middle>
Lieneekö kateutta, silkkaa vittuilua vai mistä johtuu.
Kyllä piti vaan hymyillä maireasti vaikka kuin teki mieli potkia nilkkoihin inssiä, kun keksimällä yritti keksiä syytä olla lyömättä leimaa (tuli kaikki rattilukon puuttumiset, niskatuet ym. kyllä ilmi).
Onneksi toisella asemalla rekisteröity aikanaan tuolla varustuksella, niin eipä voinut evätä lupaa, kun ei kerran oikeaa vikaa löytynyt.
Mutta onnea ja menestystä katsastukseen, meilläkin tuon pullan(Igorin) rekisteröinti on vielä edessä :)
Riippuu todella paljon asemasta minkälainen homma katsastus on. Mun hoviasemalla katsastusta hoitaa yleensä kaikki vapaana olevat katsurit ja loput kiroaa kun pitikin ottaa tää sierra syyniin juuri kun tuli jotain mielenkiintoistakin. Enemmälti se aika menee neuvostoinsinöörin keksintöjen pällistelyyn ja niistä jutusteluun ja välillä joku muistaa jotain katsastaakin<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
--Teknik, sano ryssä kun saranan näki.--
Kuvia matkan varrelta (http://stiletti.wipsl.com/gallery/album249)
kalkkuna
10.04.2007, 16:52
http://uaz.kalkkuna.org/3741_sahkot.jpg
Tommosesta oli itelle apua. Onkos tuo topicissa aiemmin ilmenny "hätäjakaja" 57, 58 vai 59?
58. Lukeehan se siellä alhaalla<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
E: Katkoviiva kuvaa sitä johtoa joka asennetaan kun sytkäyksikkö 57 pimenee.
--Teknik, sano ryssä kun saranan näki.--
Kuvia matkan varrelta (http://stiletti.wipsl.com/gallery/album249)
Edited by - -MAKE- on 10/04/2007 17:58:26
Niin joo. Toi on sitten pullan kytkis, ettei kukaan muu hämäänny oudoista jutuista. Suljin jo kuvan kun tuli, HETKINEN<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
--Teknik, sano ryssä kun saranan näki.--
Kuvia matkan varrelta (http://stiletti.wipsl.com/gallery/album249)
quote:
Onneksi toisella asemalla rekisteröity aikanaan tuolla varustuksella, niin eipä voinut evätä lupaa, kun ei kerran oikeaa vikaa löytynyt.
Ei muuten oikeesti auta mitään vaikka olisi rekisteröity ilman valoja ja hyväksytty. Lähipiirissä laitettiin viimekesänä vyöt autoon joka rekisteröity ja sen jälkeen vuosikatsastettu useita kertoja.
- UAZ -
Natural Drive
Jotenkin osasin arvella että pikkusieluset katsastusinssit ei UAZ:ia itkemättä hyväksy. Onko pääkaupunkiseudun konttoreista ihmeempiä kokemuksia? Tattarisuon konttori on muistini mukaan kohtuu lepposa paikka.
Tänään sitten vihdoin ja viimein sain sytkäboxin vaihdetuks. Kävi kun Sveitsiläinenkello n. 15 min. ja sammu eikä taaskaan lähteny käymään. Rupes ahistamaan siks paljon että hommailen uuden jakajan ja puolan. Etuvastuksen oonkin jo vaihtanu uuteen. Lisäks oon laittanu etujarrut putkia vaille pelittämään ja oikonu pellit suhtkoht suoraksi. Ois pitäny
alunperinkin tilata kaikki sytkänippelit ois säästyny aikaa ja hermoa roppakaupalla. Ei meinaa oikeen UAZ edistyy kun pitäs olla samaan aikaan
kolmessa eri paikassa. Noh ehkä se tästä.