View Full Version : Harrasteajoneuvojen rakentaminen helpottuu
Kolarikorjaaminen ja harrasteajoneuvojen rakentaminen helpottuvat vuoden alusta
LVM 28.11.2006
Kolarikorjaamisen ja harrasteajoneuvojen rakentamisen niin sanottuja prosenttisäädöksiä lievennetään.
Kuluvien osien vaihtaminen, liikenneturvallisuutta parantavien muutosten teko sekä esimerkiksi kolarissa vaurioituneiden turvajärjestelmien korjaaminen tai uusiminen eivät jatkossa pienennä alkuperäisen ajoneuvon osuutta. Myös kanta-ajoneuvon ennakkotarkastuksesta luovutaan.
Nykyinen lainsäädäntö edellyttää, että harraste- tai kolariajoneuvossa on oltava alkuperäisiä osia yli 50 prosenttia. Muussa tapauksessa ajoneuvo on rekisteröitävä rakennettuna ajoneuvona, jolloin sen on täytettävä uuden ajoneuvon tekniset vaatimukset ja siltä myös peritään uuden vero.
Säädösmuutoksen jälkeen kunnostamis- ja korjaamistarkoituksessa tehdyt osanvaihdot ja korikorjaus sallitaan aiempaa laajemmin. Muun muassa turvatyynyjä ja turvajärjestelmiä ei enää lasketa mukaan ajoneuvon alkuperäisyyttä määriteltäessä.
Lisäksi laskennasta jätetään pois yleiset vaihdettavat osat kuten pyyhkimet, sähköjohdot ja verhoilu. Korin ja rungon suhteellista osuutta painotetaan aikaisempaa enemmän.
Harrastajille uudet säädökset sallivat esimerkiksi korin uudelleenmuotoilun niin, ettei kanta-ajoneuvon osuus pienene. Tämä edellyttää sitä, että alkuperäinen malli ja rakenne säilyvät tunnistettavina.
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus tulee voimaan 1. tammikuuta 2007.
Lähde: www.lvm.fi 28.11.2006
Note! This message was posted anonymously!
miten määritetään harrasteajoneuvo? tuleeko siitä erillinen merkintä jonnekin?
V8:ssa oli juttua niistä prosentti uudistuksista, tais olla uusin numero.
___________________
osia saa ja mopolla
pääsee<img src=/smiley/buttrock.gif border=0 align=middle>
___________________
www.pahama.com
http://www.lvm.fi/oliver/upl440-Prosenttis%E4%E4d%F6s2006.pdf <--Tuossa linkki tuohon säädökseen. Jos katsastusviranomainen suhtautuu suopeasti(jota kyllä epäilen suuresti!) noihin uusiin säädöksiin, niin tämän lajin kannalta näyttäisi ainakin allekirjoittaneen silmiin aikas hyvältä nuo prosenttimuutokset! <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
Teukka
Oho, pitääkin kaivaaa viherpiipertäjän ote esille ja laskeskella josko sinne saisi jo ens vuonna Gti swiftin koneen ja valpin laatikot ihan laillisesti. Akseleien prosentit mukavasti vähentyneet<img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle>
Muistitko käyttää <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/search.asp
longfiedteam
28.11.2006, 22:38
mä tarttisin 303volvon rungon.
Volvon runko ois kiva sais ajella 37" otteessa
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
"Oikastaan tästä, kyllä tuonne puronvarteen pääsee"
Mehän ei onkimaan kävelyllä mennä!
quote:
V8:ssa oli juttua niistä prosentti uudistuksista, tais olla uusin numero.
tämän nähtyäni alkoi suzuki projekti heti! aluksi piti vaihtaa vaan tekniikka mutta nyt vaihtuu akselitkin<img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle>
Oikein lupaavaa:)
Tuosta ei äkkiseltään sattunu silmään mutta ilmeisesti se kanta-auto tarkastuskin on historiaa<img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle>
SuurSyömäri
29.11.2006, 21:07
Noiden rossien myötä tulee SS Tieliikenne katsastetuksi jonain päivänä!!! Ja renkaille hajen Akelta luvan..
Edit: Kannas kutsuu<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Edit2: äkkiseltään laskeskelin että SS:n prossat tulee olemaan noiden ohjeiden mukaan balttiarallaa 36... Kuin on suunnilleen tänäkin päivänä. Tosin volvoaksulat, Lootat ja alusta sisältyvät uusiin rosentteihin.
Jos tämä tarina on tosi niin se on parasta mitä on keksitty aikoihin maasturihenkilöitä ajatellen. mm. tosiaan rajat aukeavat venäjälle kun saa katsastettua laillisesti. Ja ei ole rikollinen olo kun käy yliviritetyllä lotjallaan maitokaupassa...
-SLCK #28-
<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> x-x-x <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Edited by - SuurSyömäri on 29/11/2006 21:08:34
Edited by - SuurSyömäri on 29/11/2006 21:18:45
quote:
... balttiarallaa ...
Jaajaa, minnekkäs miekkosen mieli<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
<center>Menossa Mukana: MäntsälänVaraosa/Kone-Heino,
Mairuen kone ja pultti, AE-Kuljetus,Funny Shop,Britti-Osa, Alu-koo</center>
mites ku tuolla lukee et koskee M1- ja N1-luokan ajoneuvoja...
eikös maastohenkolöautot ja maastopakettiautot ole luokiltaan M1G ja N1G?
vai muistelenko taas päin vittua?
___________________
osia saa ja mopolla
pääsee<img src=/smiley/buttrock.gif border=0 align=middle>
___________________
www.pahama.com
quote:
mites ku tuolla lukee et koskee M1- ja N1-luokan ajoneuvoja...
eikös maastohenkolöautot ja maastopakettiautot ole luokiltaan M1G ja N1G?
vai muistelenko taas päin vittua?
___________________
osia saa ja mopolla
pääsee<img src=/smiley/buttrock.gif border=0 align=middle>
___________________
www.pahama.com
M1G on M1:en alaluokka ja N1G N2:en. Eli koskee myös maastoautoja jotka varustettu G- kirjaimin.
Hyvältä kuulostaa, ainakin hieman on alettu kuunnella autonrakentajia. Tietysti täydellisyyteen on vielä matkaa, jos sitä nyt on edes mahdollista tavoittaa.
-------------------------------
Cruiseri on eri hyvä peli<img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle>
Moi
mitenkän tuossa jos rekisteriotteeseen tulee merkintä "RAKENNETTU AJONEUVO"
niin tuo autoveron kanssa käy?
-Ossi-
voisiko olla vain niin yksinkertainen asia, että mitään merkintää ei tule. Eikös harrasteauton määrittele jo pelkästää ne muutokset mitkä siihen tehdään. Tietysti jossain välissä olisi hyvä luoda oma harrasteauto tyyppi, joka vastaisi museoauto luokitusta sallien kuitenkin muutokset.
-------------------------------
Cruiseri on eri hyvä peli<img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle>
Edited by - Coutsi on 30/11/2006 19:47:22
Edited by - Coutsi on 30/11/2006 19:49:58
No wattu. Mahtaako ens vuonna onnistuu katsastuksessa
prosenttien pudottaminen kun on noi akselit vaan 4%+4%
Kuramato 2
Edited by - 88 on 01/12/2006 18:44:02
quote:
mä tarttisin 303volvon rungon.
taitaa olla tarpeeton volvon runko myynnissä tampereen suunnassa..........katso
O/M/V ajoneuvot tältä palstalta...siis
Myydään 6x6 c303 Volvo vm.79 ilman akseleita/renkaita, kardaaneita sekä ilman vaihdelaatikkoa.
Hyvä kone, ehjä ohjaamo, samoin ehjä miehistönkuljetuskoppi.
Jakolaatikko myydään erikseen hintaan 350 eekkiä. Volvo on Tampereella.
Tarjoa! Tule ihastelemaan paikanpäälle!
HUOM TÄMÄ ON VÄLITETTY ILMOITUS HUOM VÄLITETTY ILMOITUS
autoa myy
T: Lahtinen puh: 0500 555 050.
ent mainosmies
Edited by - vänkäri on 01/12/2006 19:41:47