View Full Version : Kuinkas Rangesta painoa pois?
Tuli mieleen, että Rangesta (-87 EFI) voisi alkaa pudotella painoa. Mitäs kaikkia jippoja tuohon voisi käyttää? Siis sellaisia yksinkertaisia, ei mitään rakennakaikkiosathiilikuidusta -ratkaisuja. Ja toisaalta autoa on tarkoitus pitää edelleen tieliikenteessä.
Itellä tuli pari heti mieleen.
1) Ikkunan nostimien konvertointi manuaalisiksi. Takaovista voisi jättää kokonaan pois.
2) Keskuslukko lepikkoon.
3) Takaluukun askarteleminen jostain köykäisemmästä.
Vai onko kaikkien tällaisten juttujen tekeminen vain "pieru Saharassa"? Kaikki panssarit ja muut hilppeet kuitenkin painaa melkoisesti.
- Lommone Ranke Rooveri -
Ahosensetä
07.09.2006, 06:34
Ikkunat kaikkiaan ovat suurin osa ylhäällä olevasta painosta. Jos ne tekisi sopivasta muovista (ainakin takaoven, takasivujen ja takaluukun), niin painoa putoaisi helposti 40-50 kg.
Ikkunaveivit ja varsinkin keskuslukko ovat kyllä aika kevyet.
Neliovisessa on aika paljon (märkiä) mattoja lattiassa ja tavaratilan pohjassa. Niistä voisi pudota hiukan painoa.
T, Antti
quote:
Ikkunaveivit ja varsinkin keskuslukko ovat kyllä aika kevyet.
Onkos sähköklasien moottorit sitten verrattaen pienet? Tai niinno, kun ajattelee, niin eihän siellä mitään voimamoottoria tarvita. Riittää, kun on tiuha välitys.
quote:
Neliovisessa on aika paljon (märkiä) mattoja lattiassa ja tavaratilan pohjassa.
Joo, näitäkin on vielä jonkin verran jäljellä. Tosiaan on ihan järjetön määrä mattoa ja äänieristysmateriaalia pitkin lattioita.
Täytyy tuota ikkunaremonttia pohtia. Takaluukun yläosahan muutenkin on niin ankeassa kunnossa <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
- Lommone Ranke Rooveri -
Ahosensetä
07.09.2006, 07:14
quote:Onkos sähköklasien moottorit sitten verrattaen pienet?
Ne painaa varmaan 250 g/kpl -> painosäästö noin kilo :)
Kaksiovisen ikkunamekanismit eivät sovi. Neliovisiin on omat käsiveivit, mutta niitä voi olla vaikea löytää (lue: ehkä kalliit) ja ovipahvitkin menevät uusiksi. Ellet sitten laita siihenkin jotain hiilikuitua :)
T, Antti
quote:
... ja ovipahvitkin menevät uusiksi. Ellet sitten laita siihenkin jotain hiilikuitua :)
En ihan hiilikuidusta, mutta ajatus oli tehdä alumiinista. Tässä kohtaa kyllä myönnän pienen tuning-kärpäsen purreen itseäni <img src=icon_smile_blush.gif border=0 align=middle>
- Lommone Ranke Rooveri -
Ahosensetä
07.09.2006, 07:30
Alumiiniset ovivuoraukset ovat hienot, mutta paino ei kyllä laske ...
T, Antti
quote:
Alumiiniset ovivuoraukset ovat hienot, mutta paino ei kyllä laske ...
T, Antti
Ja talvella hohkaa kylmää ihan helkkaristi. Tein joskus 3mm alumiinista suzukin oviin. Jos auto pelkästään offikäytössä niin on helppo pitää puhtaana.
Pitäisköhän sitten jättää ovipahvit kokonaan pois. Ei kai niitä katsastuksessa vaadita, kunhan ovesta ei törrötä mitään teräviä osia.
- Lommone Ranke Rooveri -
Ahosensetä
07.09.2006, 07:41
Ei kai ovipahveja voi vaatia. Vaikka eivät nuokaan juuri mitään paina.
Kojetaulun täytyy olla pehmeä jostain -71 eteenpäin.
T, Antti
Revolver
07.09.2006, 08:27
quote:
Kojetaulun täytyy olla pehmeä jostain -71 eteenpäin.
sorry OT: mutta onneksi uazissa on pehmeää plootua kojetaulussa <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
UAZ-315126
"Ulyanovsky Avtomobilny Zavod"
Kevyen takaluukun malli sulla ei tosiaan oo kaukana. Ehkä siihen "kanalan" luukku malliin kannattaa miettiä paremmat kiinnitys systeemit, mutta muoto ja etenkin paino on niissä kohdillaan.
Ahosensetä
07.09.2006, 08:48
Toi saattoi olla myös joku englantilainen sääntö, koska Series III:en tuli pehmustettu kojetaulu, kun Series II/IIA:ssa oli kokopeltinen.
T, Antti
-penkit....
-tärinänestomassaukset konepellistä ja katosta
-alustan pesu edes neljännesvuosittain
Ahosensetä
07.09.2006, 09:02
Neliovisen penkit eivät enää ole niin painavat kuin 2-ovisen. Vaikka tietty kuppipenkit ovat kevyemmät.
T, Antti
Etupenkit taitaa painaa aika rutosti (jos ei niitä siis jo ole heivattu mäkeen).
Konepeitto (ja katto) lasikuidusta...
____________________________________
- eskimo
OffRoad Kainuu, SLCK #110, Komk OffRoad team
quote:
Konepeitto (ja katto) lasikuidusta...
____________________________________
- eskimo
OffRoad Kainuu, SLCK #110, Komk OffRoad team
Konepeitto on jo,<img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle> pitää punnita paljonko eroa rautaiseen.
Kattopelti on aluminisena kyllä jo niin keveä että sitä ei kannata mihinkään vaihtaa, paitsi verhoukset pois ja liimata jokin kangas tilalle. Orkkis kattoluukullinen voi painaakkin hieman enemmän, jos sellainen on.
Penkit TippaRenu tyyppiset putki/kangas penkit tai -80 luvun Fiat Pandasta, on kevyet ja yksinkertaiset ja jos kankaan vaihtaa tiheään verkkoon niin ei kastu. Ovat vielä yllättävän mukavatkin, tosin ei taida olla niskatukia ainakaan nuissa tipan penkeissä
_ _ _ _ _ _ _
#RR V8 -76#
#LR S1 -55#
Edited by - HäRVeli on 07/09/2006 12:29:55
noin 250kg lähtee tekemämällä lava-auto!
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
"Oikastaan tästä, kyllä tuonne puronvarteen pääsee"
Mehän ei onkimaan kävelyllä mennä!
Konepellistä tuli mieleen, että EFI-Rankussahan siinä on joku systeemi, että se nousee ikäänkuin itsestään, tai ainakin tosi kevyesti, ylös. (Ei tarvitse loordin harrastaa jumppaa <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>). Mitenkäs tuo on toteutettu, onko siellä jotkut painot, vai jouset? Siitäkin muutama gramma <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
- Lommone Ranke Rooveri -
quote:
paitsi verhoukset pois ja liimata jokin kangas tilalle. Orkkis kattoluukullinen voi painaakkin hieman enemmän, jos sellainen on.
Verhoukset nyt paljon mitään paina. Tuo luukullinen katto jo varmana painaakin.
quote:
Konepellistä tuli mieleen, että EFI-Rankussahan siinä on joku systeemi, että se nousee ikäänkuin itsestään, tai ainakin tosi kevyesti, ylös. (Ei tarvitse loordin harrastaa jumppaa ). Mitenkäs tuo on toteutettu, onko siellä jotkut painot, vai jouset?
Jouset (kevyehkö systeemi tämäkin), ja viilauksena että ei se tullut EFI-rankkuun, vaan vasta vuosimalliin 87. Mulla pitää vielä jumpata, vaikka EFI onkin.
Pienistä puroista se merikin syntyy...
-TimoV
"The original anti-theft devices -- Lucas Electric products." RR 3.5EFI Vogue, 1986
http://www.paddockspares.com/pp/OFF_ROAD/Radius_Arms/images/pm738.jpg
Nuilla saapi 40% pois etutukivarsien painosta.
Samalla kevenee lompakko, jos se on ongelma.(sen voi myös jättää kotia)
_ _ _ _ _ _ _
#RR V8 -76#
#LR S1 -55#
Ei rangesta tarvi ottaa mitään pois, eihän se edes ole painava. Hyvin kulukee sellasenaan ja kestää olla lisäpainojakin. Hyvä esimerkki vaikka Lapland Trophyn modiluokassa kaksoisvoitto ja neljäs sija. Tuo kertoo jotain auton hyvistä maasto-ominaisuuksista, jossa on vielä etu-ja takavinssi ja arbit molemmissa akseleissa.
Get the LIFE !!!
Get the JEEP !!!
PSOry ESOry TapUA FJDC
Eijjei pojat, ei noin! Laitoin Hitsulle ja muille ranke-miehille mallia towersiin kuinka autoa pitää rakentaa. <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle> PimpMyRangeRover...!!!<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Mittee sie etelän mies huidot, mikset sinä käytä offia?
Ahosensetä
07.09.2006, 13:35
Paljon hyviä ideoita, mutta edelleen pitäisin sitä ikkunaprojektia järkevimpänä toteutettavaksi ensimmäisenä. Varsinkin kun sekä paino että painopiste laskevat.
Kerro sitten mulle kuinka paljon keveni :)
T, Antti
Ovista itsessään varmaan painoa pois jos teet ohkasesta köykämiinistä verhoilut ja samalla leikkaat ylimääräiset pellit pois. Tosin tulee ovista tosi vetelät.
Luukuista yleensä saa painoa aika hyvin pois.
Vanteet on yks tosin alu lukkovanteita hankala saada kukkoro ystävällisesti. takasivu ikkunat ehkä helpoin toteuttaa pleksillä siitä saa muutaman gramman pois.
Sitten on tietysti kuski (ainakin mun kohdalla lähtis 20kg "helposti")
quote:
Eijjei pojat, ei noin! Laitoin Hitsulle ja muille ranke-miehille mallia towersiin kuinka autoa pitää rakentaa. <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle> PimpMyRangeRover...!!!<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Mittee sie etelän mies huidot, mikset sinä käytä offia?
Ei jumalauta - joku raja sentään tuossakin ohjelmassa. Menivät sitten kajoamaan kaikkein pyhimpään! Ei sentäs onneks vielä voita LREssä ollutta limo Rankku Sporttia. <img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle>
-TimoV
"The original anti-theft devices -- Lucas Electric products." RR 3.5EFI Vogue, 1986
Arvasin että tuo patkä loukkaa jonkun uskontoa, sentään vanha kunnon classic range. Vanha maalaus oli vähän ihmeellinen, mustassa autossa musta-valko kuvio. Itse olisin jättänyt kuvion ja vetänyt muun auton kirkkaalla värillä. Esim oranssiksi.
Mittee sie etelän mies huidot, mikset sinä käytä offia?
Racingrabbit
07.09.2006, 17:08
Mjuikun Classic luokan Rangesta raavittiin aikoinaan ovien sisäpuolelta ja katosta bitumilevyt pois ja painonsäästö oli henkilövaakalla silput punnittuna jotain 20kg
Jos kuski ja appari laihduttaa 25kg per nenä niin kuormaa 50kg vähempi.<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Tervellistä ja hyödyllistä.
aloita matoista, aivan turhat
seuraavaks helppo on turhat penkit pois ja kevyttä tilalle, helppoa ja edullista + mukavuus paranee
ja toi antikaisensedän idea laseista on kans hyvä, etulasi jää jotta on kats kelp
-pee-
ei se satu...
STRANGE POVER <img src=/smiley/firedevil.gif border=0 align=middle>
jatila offroad ry
rover ystävät ry
#235 slck ry
pähäma ry
team UTZ MAN ZAA
Ittestä ei viitti laihduttaa, kun ei oo mistä ottaa. Eihän sitä nyt alle satakilosena pärjäis <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Pitää pistää noita juttuja vireille. Toi lasihomma olis hyvä, mutta mistä pleksit kohtuuhintaan?
Ja tosiaan tällähän ei tulla ajaan maantieajoa hirveästi, joten mukavuus on sivuseikka. Mutta leimakunnossa tota mielellään pitäis.
- Lommone Ranke Rooveri -
Punnitsin tuossa aikani kuluksi 2-ovisen osia mitä oli irtonaisena
ovi kokonainen laseineen 42kg
penkki ilman jalustaa 27kg
taaempi takasivulasi 3,6kg
-74 Range, 215cid V8
#4x4@ircnet
Ahosensetä
07.09.2006, 18:18
Ovet ja etupenkit ovat 2-ovisessa paljon neliovista painavammat.
Noi bitumit kannattaa tarkastaa, niitä saattaa löytyä ovista ja katosta.
Eikä se vinkki alustan pesustakaan ole ihan turha, runkopalkkien sisällä saattaa olla ämpärillinen hiekkaa molemmilla puolilla. Painepesurilla sen saa melko hyvin pois, kun tosissaan yrittää.
T, Antti
quote:
ovi kokonainen laseineen 42kg
Tuntuu aika paljolta tuon paino. Tuossa punnitussa ovessa oli varmaan massat. Ite justaansa remppasin ovien saranoita ja yksikseen nostin ovet paikalleen. Hommaa helpotti toki se, että oven sai nostettua helmapalkin päälle. Ei ne siltikään 40:siltä tuntunu.
quote:
quote:
ovi kokonainen laseineen 42kg
Tuntuu aika paljolta tuon paino. Tuossa punnitussa ovessa oli varmaan massat. Ite justaansa remppasin ovien saranoita ja yksikseen nostin ovet paikalleen. Hommaa helpotti toki se, että oven sai nostettua helmapalkin päälle. Ei ne siltikään 40:siltä tuntunu.
Jospa sullon voimaa niin paljon <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
-Kun tietämätön neuvoo taitamatonta, tuntuu kuin koko turha työ olisi hukkaan mennyttä aikaa..
quote:
aloita matoista, aivan turhat
Painon puolesta off-topic, mutta niistä matoista...
Just korjailen 70-lukuista työkonetta, jossa on ollut bitumit tai mitälie kovaa lattiapellin päällä ja siinä bitumin päällä se semmoinen muovi/vinyyli/tjsp. musta "kokolattiamatto". Pohjapellin paksuudesta on arviolta puolet kadonnut ruosteena. Näkee ruosteen määrästä aika selvästi, kummasta ovesta on enemmän kuljettu ja mihin kohtaan on lumiset kirves/tukkisakset/ym. aina lykätty.
Jätän kaikki bitumit ja matot pois, peltiin vain kovaa kulutusta kestävä uretaanimaali pintaan. On niissä ruosteen raiskaamissa pelleissä karhennuskin jo valmiina. Onneksi on käytetty jotakin 2mm peltiä, eikä ole vielä hitsattavaa, vaan selviää putsilla ja maalilla. Vaihdekeppien ja hydrauliventtiilien käyttövipujen läpivienneistä ajattelin jättää paljekumit uusimatta, niin menee talvella saappaista tulleet sulavedet niistäkin rei'istä maastoon.
Offipalsta.com - sinne ne webwheelerit menneet on
Jos nelioviseen rankkuun löytyy pleksi-ikkunoita niin mulle kans yhdet.
-Paavo
Note! This message was posted anonymously!
Ahosensetä
08.09.2006, 10:42
Täytyy tutkia miten ja mihin hintaan saisi polykarbonaatti-ikkunat 2- ja 4-oviseen Rangeen. Niillä yläkerta kevenisi kummasti.
T, Antti
quote:
Jospa sullon voimaa niin paljon <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle> No niinhän se tietenkin on<img src=icon_smile_clown.gif border=0 align=middle>
Suunnilleen tän verta bitumia kolasin pois raakun konepellistä tänään.
http://static.petrisimolin.com/gallery/data/images/pjtk-DSCN3313.jpg
Kyllä varmaan muutama kilo tavaraa lähti, eli kokonaisuutta aatellen ei pal mitään. Suurin ero vanhaan oli ku konepeltiä laitto kiinni. Rämisi paljon enemmän.
Tosta luukusta oli osa bitumeista jo omia-aikojaan putoillu pois. Ajatuksena on jo keväästä asti ollu, että kun saan kuumailma puhaltimen käsiini, niin kaavin loputkin pois. Ei tarvi enään jatkossa keräillä irronneita bitumin palasia koneen päältä.
quote:Kuinkas Rangesta painoa pois?
http://www.kolumbus.fi/baxxter/range/lyhennetty.JPG
Tuosta on hyvä alottaa kevennys..
-74 Range, 215cid V8
#4x4@ircnet
quote:
quote:Kuinkas Rangesta painoa pois?
http://www.kolumbus.fi/baxxter/range/lyhennetty.JPG
Tuosta on hyvä alottaa kevennys..
-74 Range, 215cid V8
#4x4@ircnet
Jees,way to go!
Tuosta se lähtee, vielä ovet mäkeen ja ketjut tilalle, ettei ukko putoa. Konepelti on kohtuullisen massiivinen, joten joku kuitu/pressu/muu suoja hässäkkä on paikallaan. Niin ja kuskista vähän, jos vaan varaa on.
-pojat on poikia...ja likat tekee lisää-
quote:
Tuosta on hyvä alottaa kevennys..
Oho <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Tuleeko tuo vielä kilpien väliin? Takaa ainakin näkyy lyhentyneen.
- Lommone Ranke Rooveri -
Ei tule enää kuin tarrakilpiä. Koria ja runkoa sais lyhentää akselin takaa, mutta kattoa ei saa lyhentää enempää kuin korin alaosaa, ts. tehdä avolavaa. Siis ilman poikkeuslupaa. Ja poikkeuslupa on ihan naurettavaa riistoa, että parempi ajella tarrakilvillä.
-74 Range, 215cid V8
#4x4@ircnet
Ahosensetä
16.10.2006, 19:37
Etuylitystä tarttis jotenkin vielä lyhentää. Vepele ei omassa projektissaan
http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/topic.asp?TOPIC_ID=27646
ainakaan vielä siirtänyt akselia eteenpäin. Jokohan nyt nähtäisiin ...
quote:Ja poikkeuslupa on ihan naurettavaa riistoa
Ihan samaa mieltä.
T, Antti
quote:
Etuylitystä tarttis jotenkin vielä lyhentää. Vepele ei omassa projektissaan
http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/topic.asp?TOPIC_ID=27646
ainakaan vielä siirtänyt akselia eteenpäin. Jokohan nyt nähtäisiin ...
quote:Ja poikkeuslupa on ihan naurettavaa riistoa
Ihan samaa mieltä.
T, Antti
Antilta tuli kyllä hyviävinkkejä akselin siirtoon, mut jäi tälläkertaa
KYLLÄ KASISSA ON KAUNIS ÄÄNI
Kaljapäissään ei onnistu ku pytyn ohi kuseminen
Mitäs sitä akselia siirtelemään, sahaa vaan keulan poikki :)
**************
Jussi ja Suzuki
quote:Jokohan nyt nähtäisiin
Tässä nyt lähinnä ihmetyttää että miten sitä kerkee ja jaksaa tuon takapään parsia kasaan, niin saa jäädä toi keulan laittaminen..
-74 Range, 215cid V8
#4x4@ircnet