Shuttle
20.05.2006, 11:00
Noniin, jo liikkuu alusta omin voimin, joskin jarrut hukassa, ratti jäi kouraan ja pakoputki vuotaa kuin seula. Mutta kuitenkin.
Seuraavaan viikonloppuun mennessä olisi tarkoitus sovittaa kalustokoria rungon päälle takaisin. Jotta saadaan kiinnikkeet tehtyä ja tarkistettua että se ylipäätään sopii takaisin.
Tarkoitukseen sopii varmaan parhaiten hiab tai vastaava nostolaite.
Painoa korilla ei ole kuin parisataa kiloa, joten voisihan sen miehissäkin nostaa paikalleen mutta mieluummin ottaa hiiabilla.
Korkeutta tosin tarvitaan. Runko itsessään on metrin korkeudessa, ja korilla on korkeutta noin kaksi metriä.
Kun kori on nostettu paikoilleen ja toivottavasti sopinut kiinnikkeisiinkin, porataan altapäin reiät jotta saadaan korinpään reikiin hitsattua pultit. Joten kun reiät on porattu, korin nosto ylös, pultit paikalleen ja pulttien heppaus. Sen jälkeen kokeillaankin että saako sitä vielä menemään paikalleen. Vaihtoehtoisesti koriin hitsataan pulttien sijaan mutterit.
Mikäli kori sopii kuin nenä päähän, on tuossa kokopäivän homma, muuten saattaa mennä kaksikin päivää. Kun kori on varmistettu sopivaksi kiinnikkeiltään ja tukevaksi, voi nosturi poistua laskettuaan korin takaisin maahan (todennäköisesti pukkien tmv päälle)
Seuraavana onkin katkaistujen putkenpätkien umpeenhitsausja mahdollisten tukirakenteiden rakentaminen. Tämän jälkeen meneekin päivä tai pari putsatessa ja maalatessa, ja mätiä korjatessa.
Kun maalaukset ovat kuivanneet onkin hienon hetken aika - korin nosto paikalleen ja kiinnipulttaus - odottamaan seuraavaa irroitusta (toivottavasti 40vuoden kuluttua).
Tähänkin tarvitaan nosturia.
Itse kori näyttää tältä:
http://shuttle.users.daug.net/donna/060111/PICT1610.jpg
Joten jos joltain löytyy Hiab tai vastaava nostolaite jolla pääsee ruohikkoa pitkin perille puitten välistä nostamaan korin ensin esille ja sitten mallaamaan kohdille, voidaan sopivasta korvauksesta puhua.
Viikonloppu 27-28 kuluvaa kuuta saattaisi olla hyvä aika itselleni, toisaalta monella saattaa olla koulun päättäjäisjuhlia?
Yhteydenotot mieluiten tähän, tai PM:nä. Sähköpostikin käy (shuttle (miuku) disketti piste net).
Land Rover Series 2A, 1965. SWB station wagon.
FC paloautoprojekti (http://shuttle.daug.net/donna/)