PDA

View Full Version : Daihatsu 850van 4x4


audiq
28.02.2006, 22:04
Ajattelin laittaa tähän vähän juttua omistamastani Daikusta. Eli minulla oli jouten tuollainen ruosteinen 68tkm ajettu takavetoinen Daikku 850van, josta oli moottori hajonnut. Sain tuossa alkutalvesta "loistavan" ajatuksen muuttaa sen nelivetoiseksi, kun tuli tarvetta "hyötyajoneuvolle", jolla voisi esim. aurata pihaa ja hakea puita. Rakentelussa oli tarkoitus käyttää vain omista varastoista löytyviä osia, eli se rajoitti jonkin verran suunnitelmia.

Ensimmäisenä poistin autosta kaikki ylimääräiset rojut ja aloin suunnittelemaan toteutusta. Tajusin viikon suunnittelun jälkeen, että ei tuollaista voi etukäteen suunnitella, niinpä siirryin rakennusvaiheeseen. Ensimmäisenä aloin sovittamaan eteen Polon etutolppia, jotka sainkin yllättävän helposti sinne sopimaan. Seuraavaksi sovittelin Mazdan taka-akseli Daikun oman poikittaistuen alle, josta sille löytyikin rälläköimällä sopiva kolo.
Tuon jälkeen oli vielä Mazdan perän kavennus sopivaksi. Kun etupää alkoi olemaan valmiina, oli aika siirtyä konehuoneen puolelle, jonne pitikin heti tehdä lisää tilaa, koska tekniikaksi oli tarkoitus laittaa Polon 1.1 litrainen moottori ja vaihteisto. Kun moottoritila oli sopivan kokoinen, rakensin moottori/vaihteisto yhdistelmän ympärille sopivan kehikon, joka hitsattiin myöhemmin Daikun koriin kiinni. Kun moottori/vaihteisto oli paikoillaan aloin rakentamaan jäähdytysjärjestelmää, joka syntyi yllättävän kätevästi vanhasta antennimastosta ja veneen pakoletkusta, jolloin sain jäähdyttimen omalle paikalleen.
Ensimmäinen koekäyttö vaikutti lupaavalle, moottori käynnistyi välittömästi, eikä mitään vuotoja ollut havaittavissa, eli nyt alkoi vauhdikas kardaanin lyhentely, jotta pääsisi pian koejolle. Vaihteensiirrossa käytin Daikun omaa vaihdekeppiä, mutta vaihteistonpäässä joutui jo vähän soveltamaan, mutta toimiva vivusto syntyi lopulta torikatoksen, polkupyörän, pyyhinvivuston osista.

Kun sain kardaanin lyhennettyä oli aika koeajolle, jolla
tuli ensimmäisen kerran tunne, että tämä voi oikeastikin toimia. No takaisin talliin, eli seuraavaksi muutin vaijerikytkimen nesteellä toimivaksi, osat sain Mazdasta ja Ladasta ja neste otetaan Daikun omasta jarrunestesäiliöstä, jolloin sain merkkivalon kojetaulussa näyttämään myös kytkinnesteen määrää. Muutaman koeajon jälkeen oli tullut aika laittaa etukardaani paikoilleen, jonka rakensin Polon vetoakseleista. Kun jarruttavien pyörien määrä oli minimoitu ja taakse asennettu Kuplan piikkipyörät ja eteen normaalit talvipyörät, uskaltauduin ensimmäisen kerran "mönkimään" autolla pellolle. Mönkiminen luonnistui kohtalaisesti, kun Pajeron perässä pysyin, mutta en päässyt vielä varsinaisesti nöyryyttämään kaveria, joka näissä hommissa on ilmeisesti suotavaa?
Kun vihdoin sain "kemppilukot" liimailtua kiinni ja ketjut joka pyörään, alkoi tuntumaan jo siltä, että nyt alkaa kuskilta loppumaan kantti, eli homma alkoi olemaan voitonpuolella. Nyt olen vielä rakennellut koneelle koppaa vanhasta pakastimesta, jotta tavaratilan saisi paremmin hyötykäyttöön ja muutamia muita pieniä paranteluja on tehty. Seuraavana olisi vuorossa lumiauran teko ja tasauspyörästönlukkojen muutokset. Eli sellainen "kierrätyskeskus" täällä.

Jos jollain kysymyksiä autoon liittyen, niin vastaan mielelläni.

¤Offi-Osku¤
28.02.2006, 22:23
kuvia...<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>

<center>-87 Lada Niva ¤projekti kesken¤-

Suomen Niva Clubi @ www.suomennivaclubi.tk</center>

audiq
28.02.2006, 22:35
quote:
kuvia...<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>

<center>-87 Lada Niva ¤projekti kesken¤-

Suomen Niva Clubi @ www.suomennivaclubi.tk</center>


Otin kyllä koneesta ja autosta muutaman kuvan, vaikka ei niistä mitään hyviä tullut ja toistaiseksi aika isoja, mutta en osaa niitä tänne laittaa. Voisin yrittää sp:n kautta niitä lähetellä, jos joku muu osaisi laittaa?

¤Offi-Osku¤
28.02.2006, 23:17
oskivi[miuku]mbnet.fi tuikkase tonne ne niin mä voin laittaa ne tänne jossain välissä :)

<center>-87 Lada Niva ¤projekti kesken¤-

Suomen Niva Clubi @ www.suomennivaclubi.tk</center>

audiq
28.02.2006, 23:54
quote:
oskivi[miuku]mbnet.fi tuikkase tonne ne niin mä voin laittaa ne tänne jossain välissä :)


Toivottavasti sait kuvat? Täytyy jatkossa perehtyä näköjään tuon sähköpostinkin toimintaan...

Nerd-O
01.03.2006, 08:26
Eikös tuota hatsunii saanut joskus ihan alunperin nelivetoisena?

-- Ensi kesän hittituote on oma Suikka projekti --

Nerd-O

Olppa
01.03.2006, 08:30
Joo kansa vaatii kuvia... <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>

_______________________________________________
"Mikä tahansa latinaksi sanottu kuulostaa tärkeältä."

audiq
01.03.2006, 15:39
quote:
Eikös tuota hatsunii saanut joskus ihan alunperin nelivetoisena?

Nerd-O


Muistaakseni olen kerran ollut tehtaan nelikon kyydissä (Daihatsun) ja minulle tarjottiin Subarun vastaavaa koppia, kun aloin Daikkua rakentamaan, mutta halusin välitykset sopiviksi, niin silloin alkuperäisellä vetotavalla ei ollut niin merkitystä, kun nelivetoiseenkin olisi joutunut tekemään melkein samat muutokset.

veejii
01.03.2006, 17:04
mitenkä tosta polon etuvetolaatikosta saa voiman ulos nelivetoa varten? onko tämä joku keskimoottorijuttu?

audiq
01.03.2006, 17:28
Moottori on noin 30-40cm alkuperäistä moottoria taaempana, eli kai se alkaa keskimoottori olemaan. Moottori on pitkittäin ja asennettu niin, että kardaanit on suorassa, eli moottori on aavistuksen vasemmalla auton keskilinjasta. Vaihteiston "vapaaliikesuunta" on siis jouduttu kääntämään nivelillä ja tällä hetkellä vaihdekaavio on käännetty isomman maavaran takia niin, että ykkönen on oikealla alhaalla (vapaaliike siis kuitenkin normaali poikittainen). Normaali kaavio olisi edellyttänyt, että vaihteiston siirtäjän akselista olisi tuotu tangot alaspäin, mutta ne olisivat olleet silloin suojaamattomia ja alimpia osia alustassa. Tuolla käännetyllä kaaviolla sain nivelien määrän minimoitua, jolloin "tuntuma" vaihteistoon on mielestäni parempi kuin alkuperäisessä kokoonpanossa.

veejii
01.03.2006, 19:33
tajusinko mää nyt oikein että polon orkkisvetoakselit onkin nyt kardaaneina ja keulassa on mazdan lyhennetty taka-akseli josta lähtee polon vetarit polon pyörännapoihin?

¤Offi-Osku¤
01.03.2006, 20:08
TUlis kuvii kun pääsis sähköpostiin..<img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle> ongelmia netin kanssa.. <img src=icon_smile_blush.gif border=0 align=middle>

<center>-87 Lada Niva ¤projekti kesken¤-

Suomen Niva Clubi @ www.suomennivaclubi.tk</center>

audiq
01.03.2006, 20:51
quote:
tajusinko mää nyt oikein että polon orkkisvetoakselit onkin nyt kardaaneina ja keulassa on mazdan lyhennetty taka-akseli josta lähtee polon vetarit polon pyörännapoihin?


Eteen menevä kardaani,= Polon vetoakseli, joka on tehty kahdesta puolikkaasta vetoakselista, eli kummassakin päässä on Polon sisempi vetonivel, ja Mazdan kardaanilaippaan on hitsattu vielä Polon sisemmän vetoakselin ulkokehä, eli kaksi ulkokehää peräkkäin ja vain toisessa on roippeet sisällä. Ideana se, että saan perän tarvittaessa auki ja nyt mutterin pystyy avaamaan tuon "tyhjän" ulkokehän läpi. Takana on Daikun oma kardaani lyhennettynä ja etummainen ristikko on korvattu "taas" Polon sisemmällä vetonivelellä, eli laatikon kummassakin päässä on laatikon "omat" sisemmät vetonivelet.

Mazdan kavennetusta taka-akselista lähtee tosiaan Polon lyhennetyt vetoakselit Polon napoihin ja kiinnitys Mazdan perään on hoidettu Polon laatikosta otetuilla laipoilla, jotka on "lyhennetty", eli laitettu stefan kohdilta poikki. Vetoakselit ovat siis kummastakin päästä kiinni "alkuperäisissä" kiinnikkeissään, polossahan sisemmät nivelet ovat kuudella tähtipää mutterilla kiinni vaihteiston laipassa.

Etutolppiin jouduin tekemään uudet kiinnikkeet raidetangoille, etteivät ota koriin kiinni ja siinä käytin hyväkseni Daikun omia kiinnikkeitä, eli rälläköin ne irti Daikun omista tolpista ja hitsasin Polon tolppiin. kiinnikkeet ovat nyt alempana kuin alkuperäisesti (polossa), mutta kuitenkin vielä pyörännavan yläpuolella ja hyvässä suojassa osumilta. Jouset ovat Daikun omat, niin mahtuu ketjut paremmin ja niitä jouduin aavistuksen lyhentämään.

audiq
01.03.2006, 20:58
quote:
TUlis kuvii kun pääsis sähköpostiin..<img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle> ongelmia netin kanssa.. <img src=icon_smile_blush.gif border=0 align=middle>
<center>-87 Lada Niva ¤projekti kesken¤-
Suomen Niva Clubi @ www.suomennivaclubi.tk</center>


OK! Laitoin sulle varmaan liitteenä niin monta sähkölintupöpöö, että kaatu koko netti...

Valitse itse sopiva kuva tai laita kaikki, sinulla vapaat kädet.

Suunniteltiin kaverin kanssa jo Daikku videotakin, mutta toteutus onkin taas toinen juttu?

¤Offi-Osku¤
01.03.2006, 21:04
Juu vaihdoin konetta kohta tulee kuvat..<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>

<center>-87 Lada Niva ¤projekti kesken¤-

Suomen Niva Clubi @ www.suomennivaclubi.tk</center>

¤Offi-Osku¤
01.03.2006, 21:06
http://static.petrisimolin.com/gallery/data/images/%A4Offi-Osku%A4-DSCN1222.JPG

http://static.petrisimolin.com/gallery/data/images/%A4Offi-Osku%A4-DSCN1228.JPG

http://static.petrisimolin.com/gallery/data/images/%A4Offi-Osku%A4-DSCN1236.JPG

aika raju peli..<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>

<center>-87 Lada Niva ¤projekti kesken¤-

Suomen Niva Clubi @ www.suomennivaclubi.tk</center>

audiq
01.03.2006, 21:20
Kiitos kun laitoit kuvat! Toi ylin on ensimmäisiltä koeajoilta.
Alimmassa kuvassa oli juuri laitettu ketjut alle, kun meinasi jäädä jumiin. Ketjut oli tuolloin vain vasemmalla puolella, mutta nyt joka pyörässä. Takana näkyykin hämärästi jäljet, että siitä penkastakin mentiin läpi ja mentiin kuvan oton jälkeen kyllä tuostakin kohtaa, mihin keula osoittaa....

finvalp
01.03.2006, 22:16
...ei helvata voi olla totta ...

AVRO
01.03.2006, 22:29
Kyllähän Paavo hakis tolla akselit Jöötteporista... :)

(aika hauska vieläkin ajatella sitä pikkukinneriä täynnä Volvolaisia)

Life sucks, then you die...

Kumikameli
02.03.2006, 01:15
<img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle>

_________________
Osumat lasketaan.

Pete
02.03.2006, 12:55
Ja kuka on sanonu että kaikki maksaa nykyään liikaa!!
Tsemppiä rakentelulle

audiq
03.03.2006, 17:57
quote:
Ja kuka on sanonu että kaikki maksaa nykyään liikaa!!
Tsemppiä rakentelulle




Itse yllätyin siitä, kuinka halvalla tuollaisen mönkijän voi tehdä niin, että ei tarvitse edes varsinaisesti tinkiä tavoitteista. En edes itse alunperin uskonut, että käyttämistäni "kaatis"rojuista saa tehtyä vielä kulkuneuvon, jolla ajo ei poikkea juurikaan tavallisella autolla ajamisesta.

Joitain ongelmiakin on matkalle sattunut ja tällä hetkellä
ongelmana ovat vetoakselit, eli miten saisin vetoakselit kestämään paremmin? Autosta on kaksi kertaa mennyt sama vetoakseli poikki ja nyt kiinnostaisi tietää, miten nuo akselit pitäisi lämmittää ja jäähdyttää, jotta ne alkaisivat kestämään. Tuo katkeamiskohta on "yllättäin" hitsisauman vierestä, mutta vetoakselia ei kuitenkaan ole katkaistu sauman "alta", vaan monen sentin päästä. Eli vetoakselin päät on hitsattu yhteen ja sauman päälle vedetty putki, joka on hitsattu taas päistään vetoakseliin. Akseli meni korjauksen jälkeen uudestaan toisen sauman vierestä poikki. Ilmeisesti nuo ketjut ja lukot laittavat paikat liian koville.

audiq
03.03.2006, 17:57
quote:
Ja kuka on sanonu että kaikki maksaa nykyään liikaa!!
Tsemppiä rakentelulle




Itse yllätyin siitä, kuinka halvalla tuollaisen mönkijän voi tehdä niin, että ei tarvitse edes varsinaisesti tinkiä tavoitteista. En edes itse alunperin uskonut, että käyttämistäni "kaatis"rojuista saa tehtyä vielä kulkuneuvon, jolla ajo ei poikkea juurikaan tavallisella autolla ajamisesta.

Joitain ongelmiakin on matkalle sattunut ja tällä hetkellä
ongelmana ovat vetoakselit, eli miten saisin vetoakselit kestämään paremmin? Autosta on kaksi kertaa mennyt sama vetoakseli poikki ja nyt kiinnostaisi tietää, miten nuo akselit pitäisi lämmittää ja jäähdyttää, jotta ne alkaisivat kestämään. Tuo katkeamiskohta on "yllättäin" hitsisauman vierestä, mutta vetoakselia ei kuitenkaan ole katkaistu sauman "alta", vaan monen sentin päästä. Eli vetoakselin päät on hitsattu yhteen ja sauman päälle vedetty putki, joka on hitsattu taas päistään vetoakseliin. Akseli meni korjauksen jälkeen uudestaan toisen sauman vierestä poikki. Ilmeisesti nuo ketjut ja lukot laittavat paikat liian koville.

ari
03.03.2006, 18:09
Ai saatana... Hienoa! <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>

--Bågger och turbo-Volvo rules ok!--

ari
03.03.2006, 18:09
Ai saatana... Hienoa! <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>

--Bågger och turbo-Volvo rules ok!--

Jyrppa-88
03.03.2006, 18:29
ASENNE PELI!!!!!!<img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle>

____________________________
&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;
Hyvin menee,mutta menköön!

Jyrppa-88
03.03.2006, 18:29
ASENNE PELI!!!!!!<img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle>

____________________________
&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;&gt;-&lt;
Hyvin menee,mutta menköön!

05.03.2006, 21:16
Menikös tuo akseli siitä putken päätdyn kohdalta poikki? Oletko hitsannut sen putken pään siihen akseliin ympäri? Jos olet niin meneepi taasen poikkes. Minä hitasisin sen "tulppa" hitseinä siitä pukesta, niin ettei tulisi yhtenäistä kierrosta akselille.

Terveisin eero nyybinä kun meni tuo kone huoltoon ja salasana samalla. Jos ylläpito lukee niin sen voisi lähettää uusiksi osoitteeseen:

eero.maki-tulokas (ät) kolumbus.fi

Note! This message was posted anonymously!

audiq
05.03.2006, 21:37
Hitsauksen vierestä meni, eli mihin päällimmäinen putki loppu ja ympäri oli hitsattu.

"Tulppahitsaus = porataan reikiä holkin läpi akseliin ja täytetään hitsaamalla".
Noinko meinasit?? Pitääpä kokeilla.
Kiitos neuvosta!

05.03.2006, 21:54
Ei maksa vaivaa, luulen että helpottaa asiata. Olipas mulla paljon kirotusvirheitä tuossa edellisessä.

taasen eero nyybinä

Note! This message was posted anonymously!

sisua45
05.03.2006, 23:07
Eipä ole tullut mieleen laittaa poikittais moottorisen etuvetoauton tekniikkaa pitkittäin. Täytyy myöntää etten heti tajunnut rakennetta. Audi 100 konetta ja laatikkoa joskus kaavailin jonkun rassin perään, vähän niinkuin köyhän miehen keskimoottori urheiluauto. Sinulla on sitten vissiin kemppilukot kolmessa paikassa? Meinaan kai siellä polon laatikon "perän" tasauspyörästössä täytyy lukko olla, muuten jakaa voimaa kuinka sattuu eteen ja taakse. Minkä mazdan perä siellä edessä on muuten? Ja kuinka välitykset passaa toisiinsa nähden? Vetarin hitsaus on joo hankalaa, kova karkaistu teräs ei tykkää hitsauksesta.

Tälläisiä vehkeitä lisää, näissä on munaa enemmän kuin kymmenessä honda "maasturissa"....!!!

audiq
06.03.2006, 23:16
quote:
Sinulla on sitten vissiin kemppilukot kolmessa paikassa? Meinaan kai siellä Polon laatikon "perän" tasauspyörästössä täytyy lukko olla, muuten jakaa voimaa kuinka sattuu eteen ja taakse.

Minkä mazdan perä siellä edessä on muuten? Ja kuinka välitykset passaa toisiinsa nähden?

Tälläisiä vehkeitä lisää, näissä on munaa enemmän kuin kymmenessä honda "maasturissa"....!!!

Keskellä ei ole vielä lukkoa. Lukko tulee aikanaan, kun saan eteen hommattua ehjän tasauspyörästön. Tuo etuperä oli valmiiksi rikki, niin siitä syystä jouduin hitsaamaan sen lukkoon. Kun taaksekin laitoin lukon, niin meinasin, että menisi kolmella lukolla liian kankeaksi kääntyminen. Tallissa on kyllä jo valmiina laatikko, johon pitäisi tuo keskilukko hitsata. Kun voimanjako on toiminut yllättävän hyvin noinkin, (johtuu ilmeisesti eri välityksistä edessä ja takana), en ole sen takia pitänyt kiirettä keskilukon asennuksessa. Lisäksi mielessä on ollut muitakin vaihtoehtoja, niin olen ihan rauhassa miettinyt eri ratkaisuja. Älyttömin idea oli sähköllä toimiva "luistonesto".

Perä on Mazda 1800:sta, eli siitä Bertone kopasta. Välitykset on tarkoitus laittaa renkailla kohdilleen ja sen takia/ansiosta takana on isommat pyörät.

Hondan "maasturissa" on muuten myös paljon kierrätettyjä materiaaleja, niin kuin on Daikussakin.<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>





Edited by - audiq on 06/03/2006 23:22:14

baxxter
06.03.2006, 23:44
quote:Kun voimanjako on toiminut yllättävän hyvin noinkin, (johtuu ilmeisesti eri välityksistä edessä ja takana), en ole sen takia pitänyt kiirettä keskilukon asennuksessa
Niin, nythän se valitsee itse etu- ja takavedon väliltä sen huonomman vaihtoehdon.. Sittenhän se alkaa menemään kun saa kempin keskellekin :)
quote:Älyttömin idea oli sähköllä toimiva "luistonesto".
Joo, älytön idea! Sittenhän se olis kuin kaikki nykycitimaasturit, tapetaan vauhti ja eteneminen kun pidetään jarrulla vastaan..

-74 Range, 215cid V8
#4x4@ircnet

audiq
07.03.2006, 20:19
quote:quote:Älyttömin idea oli sähköllä toimiva "luistonesto".
Joo, älytön idea! Sittenhän se olis kuin kaikki nykycitimaasturit, tapetaan vauhti ja eteneminen kun pidetään jarrulla vastaan..

-74 Range, 215cid V8
#4x4@ircnet


Yksi tapa olisi tehdä keskelle sähköllä ohjattava lukko, jolloin eteen saisi jäädä tuo kemppilukko. Tuon voi tehdä myös mekaanisesti toimivaksi, mutta ei se sähköinenkään niin vaikea olisi tehdä. Esim. "dynamot" akseleihin ja sieltä virrat releisiin. Akseleiden eri pyörintänopeudet tuottavat eri suuruisen jännitteen ja jännite erolla ohjattaisiin releitä ja releet taas ohjaisivat moottoria, joka vetää lukon päälle. Tuota ohjausta en ole vielä sen tarkemmin miettinyt, mutta jostain tuollaisesta rakenteesta pitäisi suunnittelu aloittaa. Tuollaista "sähkö"lukkoa voisi kokeilla silloin, jos kääntyminen menee kiinteällä keskitasauspyörästönlukolla liian kankeaksi.

tonnisata
08.03.2006, 01:53
Heh , mulla oli joskus alkuperäinen 4wd Daihatsu. Sellanen hmm... omalaatuinen peli se oli , kiinnostustaherättävä. Kone oli se kolmepyttyinen, kaippa jonnekkin kaupunkinopeuksiin ym soppeli, mut ei oikein tielle. Ihmeenhyvä se oli menemään oikeestaan , ja oli alipaine/säköohjauksin lukkojakin siinä . Symppispeli.
Meni sit monkijäprojektiksi, kori pois leikattu ja alustahan on valmis - melkein - monkijäks ...
Harmi kuitenkin kun oli todellakin ehjäkorinen , ajettu jotain 50 tkm vasta.

joopajoo

audiq
10.03.2006, 21:44
Nyt on ongelma-akseli "tulppahitsattu", täytyy huomenna mennä kokeilemaan miten kestää.
Muuten on homma ollut aika "jäissä", kun on ollut nää hiton pakkaset. Seuraavaksi voisi alkaa suunnittelemaan auran kiinnitystä ja sen vaihdelaatikon avausta.



Edited by - audiq on 11/03/2006 00:55:47

audiq
19.03.2006, 03:20
On tullut aika paljon ajeltua Daikulla ja parannusta on selvästi tapahtunut. Eli siinä vaiheessa kun Pajero oli pohjastaan kiinni, pystyi nyt Daikulla vielä vaivatta ajelemaan ympyrää Pajeron ympärillä ja lopuksi hinasin Daikulla Pajeron pois pellolta.


Taka-akseli menee ilmeisesti vaihtoon, sillä jarrurumpu, joka on samantapainen kuin Kuplassa, päätti hajota suht täydellisesti. Lisäksi tuo työnalla oleva keskilukko ja uudet suunnitelmat isommista etupyöristä eivät toimi tuon taka-akselin kanssa. Nykyinen rengastus oli suunniteltu tuollaisenaan toimimaan keskilukollakin, mutta nyt näyttää siltä, että etupyöräkoteloissa olisi tilaa vähän isommillekin pyörille, mutta takana ei voi kokoa enään tarpeeksi kasvattaa, niin uudella taka-akselilla saisi molemmat ongelmat korjattua. Varmaan joku Ladan akseli voisi olla järkevä vaihtoehto, sekin pitäisi sitten vaan kaventaa........Ihan kuin alkaisi mopo lähtemään käsistä....

audiq
19.03.2006, 03:20
On tullut aika paljon ajeltua Daikulla ja parannusta on selvästi tapahtunut. Eli siinä vaiheessa kun Pajero oli pohjastaan kiinni, pystyi nyt Daikulla vielä vaivatta ajelemaan ympyrää Pajeron ympärillä ja lopuksi hinasin Daikulla Pajeron pois pellolta.


Taka-akseli menee ilmeisesti vaihtoon, sillä jarrurumpu, joka on samantapainen kuin Kuplassa, päätti hajota suht täydellisesti. Lisäksi tuo työnalla oleva keskilukko ja uudet suunnitelmat isommista etupyöristä eivät toimi tuon taka-akselin kanssa. Nykyinen rengastus oli suunniteltu tuollaisenaan toimimaan keskilukollakin, mutta nyt näyttää siltä, että etupyöräkoteloissa olisi tilaa vähän isommillekin pyörille, mutta takana ei voi kokoa enään tarpeeksi kasvattaa, niin uudella taka-akselilla saisi molemmat ongelmat korjattua. Varmaan joku Ladan akseli voisi olla järkevä vaihtoehto, sekin pitäisi sitten vaan kaventaa........Ihan kuin alkaisi mopo lähtemään käsistä....

PeteTurku
19.03.2006, 09:48
ei sulta ainakaan ideat lopy. on nimittäin hienoa että löytyy tällaisia pelle pelottomia..

ONNEA PROJEKTIN JATKOON..

Ai mää vai turuust

PeteTurku
19.03.2006, 09:48
ei sulta ainakaan ideat lopy. on nimittäin hienoa että löytyy tällaisia pelle pelottomia..

ONNEA PROJEKTIN JATKOON..

Ai mää vai turuust

POHTO
20.03.2006, 19:05
ei muuta kun talman kisaan fun luokkaan hauskuttaa ja pitää hauskaa.
viime vuonna heinolassa oli joku pelle peloton subarun targa pick upilla ja eteni yllättävän hyvin...

bollocks to EUrope !!!

audiq
20.03.2006, 20:43
quote:
ei muuta kun talman kisaan fun luokkaan hauskuttaa ja pitää hauskaa.
viime vuonna heinolassa oli joku pelle peloton subarun targa pick upilla ja eteni yllättävän hyvin...

bollocks to EUrope !!!



Voi olla että tulen seuraamaan kisoja, mutta ainakin tänä vuonna Daikku saa jäädä kotiin. Olisi kyllä hauska kokeilla miten se pysyisi isompien perässä, mutta kestävyys on toistaiseksi ollut liian huonoa, niin en oikein uskalla lähteä leikkimään. Minun viritykset tuntuvat nyt pysyvän läjässä, mutta tuota alkuperäistä tekniikkaa pitää vielä parannella.

audiq
11.09.2006, 02:33
Projekti ollut toistaiseksi "jäissä", mutta joitain osia olen saanut kuitenkin kerättyä, mm. sen Ladan taka-akselin ja vetokoukun hommasin.

Pitäisi ilmeisesti alkaa siihen talveen varautumaan, niin auran teko alkaisi olemaan ajankohtaista.
Löysin sattumalta vanhan sähkötrukin, niin tuli sellainen ajatus, että saisikohan sen auran noston rakennettua tuosta trukista löytyvillä osilla ja pumpuksi laittaisi Saabin ohjaustehostimenpumpun, joka monille tutumpi Jenkkien konehuoneesta?

Toinen, helpompi vaihtoehto olisi laittaa ihan tavallinen Bilteman sähkövinssi, mutta se ei toisaalta houkuttele, kun menisi vähän hienostelun puolelle, kun ideahan oli nimenomaan tehdä mönkkäri kaatiskuormasta.
Trukista saisi "halvalla" osia ja Saabin haen lähipäivinä muutenkin, kun ajattelin vielä toisen mönkijän rakentaa.
Siihen toiseen ajattelin Jeepin akseleita ja Saabin 16V ruiskukonetta/laatikkoa, vaikka ei se Saabin kone ole kovinkaan järkevä vaihtoehto mönkijään, kun pitäisi asentaa poikittain, mutta toisaalta aihio ei tällä kertaa rajoita rakentelua niin paljon.

Jos jollain ajatuksia/kokemuksia, miten toimisi trukki/Saab-nostolaite, niin laittakaahan juttua.

Ja tietysti muutenkin saa kirjoitella.

mki
14.09.2006, 15:29
Eti jostain vanha puimuri.... esim Volvo ST-237 Thermanius, niissä on kahdella lohkolla oleva hyrauliikka yksikkö joka pelaa siivapyörällä....
Itellä on tuossa pihassa traktoriprojekti.... siinä on nostolaitteisiin ja variaattoriin em. hyrauliikka.

******************************************
- Power is nothing without traction -
- Pajero 4x4 2.5TDIC + BFG AT 31x10,5-15 -

audiq
16.09.2006, 01:48
Tuo olisi kyllä asiallisen kuuloinen idea, mutta mitä kävin traktoripurkaamossa kyselemässä osia, niin kalliiksi tulisi, liian kalliiksi.
Täytyy ensiksi se trukki tutkia, kun onhan siinäkin jokin pumppu oltava.

Daikku edennyt sen verran, että lumilevyn laikkasin vanhasta vesisäiliöstä ja seuraavaksi täytyisi vahvistaa se ja tehdä kiinnitykset autoon. Nostolaite tulee sitten, kun selkiytyy ajatukset.

Vähän mietin, että Daikku-videon voisi tehdä, mutta miten sen sitten tänne saisi ja onko edes kiinnostusta...?

sisua45
16.09.2006, 08:30
Kiinnostusta löytyy!!! Videon laitat 3 towersiin, siellä on ohjeita.

Mittee sie etelän mies huidot, mikset sinä käytä offia?

mki
18.09.2006, 15:00
quote:Tuo olisi kyllä asiallisen kuuloinen idea, mutta mitä kävin traktoripurkaamossa kyselemässä osia, niin kalliiksi tulisi, liian kalliiksi.
Täytyy ensiksi se trukki tutkia, kun onhan siinäkin jokin pumppu oltava.

Aivan, itellä ei oikein hinnasta ole käsitystä, kun appiukko sai pari tuommoista em. puimuria ite "pyysin" molemmista moottori paketit :)

Kannattaa katella ympäristöön, jos ei romunkerääjät oo kaikkia vanhoja puimureita keränny, isännät luopuu aika edukkaasti noist vehkeist...

Toinen mikä tuli mieleen: tehostettu hammastanko + pumppu, välität ohjauspyörää niin et 1/4 kierosta kun kääntää vipua, niin "ratti" pyörii ääri asennosta toiseen, hammastangon rungon laitat daikun keulasta sisään, ja raidetangonpää kiinni levyyn....

Rukissa on yleensä nokkapumppu kampiakselin päässä, melkein joutuu kasailee kaikki rukin hydr. palikat daikkuun....

ähä... kolmas mikä vois toimia, vanha esim. 1413 mersun hyrauliikkapumppu & säiliöpaketti + 1-karainen hydrauliikkalohko, niitä löytyy varmaan sieltä mistä vanhoja kippi lavalla olevia kuorma-auton runkoja

******************************************
- Power is nothing without traction -
- Pajero 4x4 2.5TDIC + BFG AT 31x10,5-15 -

Mutamies
18.09.2006, 16:50
Kyllä ehdottomasti puimurista löytyy todella paljon hyödyllisiä osia projekteihin. Hydrauliikkaosat on tosi käyttökelpoista niistä, ja onhan siellä jokunen hihnapyöräkin...

-Jeppismeininki ja vitulla päähän-
http://smilies.vidahost.com/contrib/ruinkai/smashfreakB.gif

audiq
18.09.2006, 19:00
Tuo hammastanko-nostin on hyvä idea!

Täytyy mittailla, että mahtuuko sen kampi/käyttöpyörä sisälle. Hammastanko voi olla keulassa ja siitä vain akseli sisälle ja samalla tosiaan saa sen "alennusvaihteiston" siihen väliin.

Puimuri meillä kyllä on (MF 163S), mutta siinä mitään hydrauliikkaa ole, vaan samanlainen "käyttöpyörä", tosin ilman tehostinta... :)

Ja 1150kg (mekaaninen, venetrailerista) vinssi saatu, mutta ei vielä asennettu.

audiq
21.09.2006, 00:42
quote:
Kiinnostusta löytyy!!! Videon laitat 3 towersiin, siellä on ohjeita.

Joopa joo, nyt on videopätkä (15sek), mutta enhän minä saa sitä edes koneelta pois, saatika mihinkään torniin... Tutkitaan...

Oli kiva taas pitkästä aikaa mönkiä, kun ei ole Daikulla "hupiajeluita" tullutkaan talven jälkeen tehtyä.
Harmi vaan, ettei videolla näytä yhtään niin hurjalle, kun kuskinpaikalta.

audiq
29.10.2006, 00:08
Miten se voi olla näin vaikeeta saada yksi videopätkä nettiin...

http://www.youtube.com/watch?v=hrlTG3J5J2E

Ei suostunut lyhentämään linkkiä, ei suostunut näyttämään, lataamaan koneelta.... On tää vaikeeta, kun ei osaa.
Jos tuo suostuu toimimaan, niin laitan varmaan myöhemmin lisää.

EDIT: En jaksanut enään perehtyä torneihin, oli jo muutenkin tarpeeksi hankalaa.... Ylläpito poistakoon linkin, jos katsoo aiheelliseksi...




Edited by - audiq on 29/10/2006 01:14:47

audiq
29.10.2006, 18:30
Toinen video http://www.youtube.com/watch?v=XMlOXlOWnpU .

sisua45
29.10.2006, 22:47
Onko sulla lukkoja perissä tuossa vehkeessä? Meni vaan tuosta plutakosta niin helpon tuntuisesti.

Mittee sie etelän mies huidot, mikset sinä käytä offia?

audiq
29.10.2006, 23:29
Perissä on, mutta keskellä ei vieläkään, kun melkein aina se on neljällä sutinut, ennenkuin on kiinni jäänyt. Ja on ollut muuta kiirettä, niin en ole kerennyt väkertämään, kun keskilukko vaatii sen aikaisemmin mainitun taka-akselin vaihdon ja etulukon avaamisen.
Nyt välitykset sellaiset, että vetää takaa hieman "enemmän", mutta isompi takarengas tasoittaa eroa, joten lopputulos on se, että pääsääntöisesti kaikki pyörät sutii... Jos sutii...
Tietysti akselista jos jää kiinni, niin sitten
on jumissa. Tosin tänään ei jäänyt sittenkään, kun on alkanut oppia oikeat kikat...
Yksi mikä ihmetyttää minua, on se, että pakillakaan ei tunnu jäävän, edes ylämäkeen kovin helposti kiinni, vaikka tuo välitys ero on pakilla huono, kun perä kevenee.

audiq
03.03.2007, 17:49
Kuvia laiteltu lisää kotisivuilleni, www.freewebs.com/audi917/daihatsu4x4mnkij.htm .

audiq
05.10.2007, 17:33
Kävin testailemassa Daikkua metsässä ja ihan mukavasti se tuntui siellä menevän.


http://www.freewebs.com/audi917/S5001776.JPG

http://www.freewebs.com/audi917/S5001779.JPG

http://www.freewebs.com/audi917/S5001780.JPG

http://www.freewebs.com/audi917/S5001781.JPG

sisua45
06.10.2007, 08:04
http://www.freewebs.com/audi917/S5001776.JPG

http://www.freewebs.com/audi917/S5001779.JPG

http://www.freewebs.com/audi917/S5001780.JPG

http://www.freewebs.com/audi917/S5001781.JPG




Size [u]does</u> matter, Sisu A-45 (http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/topic.asp?TOPIC_ID=35014)
Pieni on kaunista, Odes 400 ATV (http://www.smartmotorcycle.com/page/atv/atv400.htm)

audiq
17.11.2007, 23:30
http://www.freewebs.com/audi917/FWThumbnails/Daikku-thumb.pnghttp://www.freewebs.com/audi917/FWThumbnails/S5001874-thumb.pnghttp://www.freewebs.com/audi917/FWThumbnails/S5001872-thumb.pnghttp://www.freewebs.com/audi917/FWThumbnails/Daikku2-thumb.png

Tuohon jässähti kuorma päällä, mutta pakilla tuli kiltisti pois.
Luukku tyhjäksi ja sitten meni tuostakin ongelmitta, niin kuin vikasta kuvasta näkyy, kovalla maalla pyörä. :)

audiq
15.12.2007, 00:07
http://www.freewebs.com/audi917/FWThumbnails/S5001969-thumb.pnghttp://www.freewebs.com/audi917/FWThumbnails/S5001968-thumb.png




<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>

sisua45
15.12.2007, 00:13
Mitä tuossa viimeisessä kuvassa on tapahtunut? Mennyt nokka edellä rasvamonttuun...?

Size [u]does</u> matter, Sisu A-45 (http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/topic.asp?TOPIC_ID=35014)
Pieni on kaunista, Odes 400 ATV (http://www.smartmotorcycle.com/page/atv/atv400.htm)
Uudet Sisu-sivut (http://www.sisua.net/forum/index.php)

http://www.litvina.com/tyre/tyre_f118.gif

audiq
15.12.2007, 00:37
quote:
Mitä tuossa viimeisessä kuvassa on tapahtunut? Mennyt nokka edellä rasvamonttuun...?

Jep! Vähän tippui tunkilta. Olin itse alla, mutta ei se onneksi kokonaan sinne mahdu tippumaan.

No mutta saipahan hyvän kuvan otettua Daikun neliveto-rakenteesta. http://www.freewebs.com/audi917/S5001971.JPG

Samsonite
15.12.2007, 10:54
Miepä pistin aikoinaan koko kylen ruttuun kusiaisesta tuolleen.
Ei riittäny raideleveys, ni perillä sit luiskahti kuskin puoli monttuun.

Oli viel helevetin siisti kusiainen.

audiq
18.01.2008, 23:33
Meni sitten etuperän vetoakselista poorit.
Täytyisi vissiinkin muuttaa etuakseli jäykäksi, tuo erillisjousitettu tuntuu olevan kovasti ongelmallinen auton kapeuden takia.
Olisikos kenelläkään hyviä ehdotuksia, mistä korvaava akseli?

Rytari
19.01.2008, 00:38
katettu mönkijä.... noi joustokuvat on kyllä vihasen näköisiä.... joustaako tossa puskurit ja kaikki :), hitto miksei ittelle ole koskaan tullut mieleen että vanhoista jääautoista sais tommosia, juuri kesällä meni paaliin corollan tekniikalla oleva takavetofiesta, siitä olis saanu soppelin takamoottorihirmunkin tai jotian... no ehkä olis kuitenkin ajan puitteissa jäänyt sekin tekemättä.

eikös tohon saisi akselit jostain sj 410 jutusta vaikka... tosin ovattenniin aika kalliita muuhun laitteeseen verrattuna varmaan, siitä tulikin mieleen että onko kukaan rakentanut suzuki carrystä offilaitetta, luulis äkkiä että 4x4 mallissa olis samat akselit kun "henkilömalleissa"... semmoseen sitte lyhyt Flatbed ja jotain...



mikään (http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/topic.asp?TOPIC_ID=21005&ARCHIVE=&whichpage=7) ei ole ikuista, mutta kestäisivät nyt edes järkevää käyttöä prkl...

audiq
19.01.2008, 00:59
quote:
katettu mönkijä.... noi joustokuvat on kyllä vihasen näköisiä.... joustaako tossa puskurit ja kaikki :)...

No jos tarkkaan katsot takaluukun ja korin rakoa takalampun kohdilta tuossa yhdessä kuvassa, niin huomaat, että aika monesta kohdasta joustaa. Luukku auki saattaisi pyörät ylettyä paremmin maahan...

Suzukissa taitaisi tosiaan olla sopiva akseli. Olisikos kellään kuvaa moisesta akselista. Voisi 100e siihen sijoittaa, jos passaisi ohjauksen puolesta.

audiq
20.01.2008, 01:55
Nyt olisi taas Daikkuli kasassa, mutta se Suzukin akseli kiinnostaa edelleen.
Tuo nykyinen kun paukahtaa taas kohta jostain.

Olisiko jollakin hyvää kuvaa Suzukin etuakselista. Kiinnostaisi etenkin ohjauksen toteutus ja kardaanin laippa.
Ja jos joku muistaa leveyden, niin sekin tieto kiinnostaa. Niin ja välitys, että pitääkö taas taka-akseli vaihtaa.

audiq
20.01.2008, 19:04
http://www.freewebs.com/audi917/FWThumbnails/S5002407-thumb.png

Isompi kuva: www.freewebs.com/audi917/S5002407.JPG

22.01.2008, 14:29
huippua! löysin tän topikin justiin

mulla on ajatus tehdä 240 volvosta tuollanen mönkijä etuveto bluebirdin dsl koneella ja laatikolla volvon oma perä kierrejousilla ja etuperäks 345 perä josta loota irrotettu ja luultavasti 323 mazdan etutolpat jotenkin sijotettuna

pitääköhän se kone-laatikko paketti sijottaa repsikan paikalle/jalkatilaan?

cb

Note! This message was posted anonymously!

audiq
22.01.2008, 20:58
Kyllä se melkein takapenkille pitää laittaa. Jos sen haluaa viereensä, niin perät pitää laittaa väärinpäin. Muuten normaali etuveto-tekniikka menee vasemmalla puolen auton keskilinjaa, johtuen vetoakseleiden laippojen sijainnista laatikossa.



Edited by - audiq on 22/01/2008 21:00:09

23.01.2008, 11:03
ne vetoakseli hitsaukset kannattaa sit tehdä vinopäisilla muhvipätkillä tai esim paksuseinästä putkea kouru jonka ympäri hitsataan. tällä saadaan se jännitys muuttumaan leikkausvoimasta veto/puristusvoimiksi jokkiksessa nimittäin käytetään tota kourua

oon funtsinu tekiskö vaan profiilipalkkirungon ite nelivetoselle just tuon koneen sijoituksen vuoks. olis paperiton lkovapeltinen liteace mutta se etutolppien/napojen rakenne mietityttää.

olikos sulla audiq kuvia pyöränripustuksesta

tuo volvo 240 ois passeli kun ois taka-akseli valmiiks kiinni ja perssonit helppo soveltaa eteen mutta jos koneen laittais oikeesti nokalle niin se etuperän alue tulisi ahtaaksi vaikka vetäisi sen toispuolisesti repsikan puolelle paremmin
sit siellä takapenkin tienoilla on aika ahdasta vaikka kannattais ehkä kokeilla enste.

etuveto 323mazdan meinasin palastella tuohon osiks mutta sen etuvetosen bluebirdin koneen sijottelu on ongelma. loppuu tila kesken ja taka-akseli hankala kiinnittää

orion ois toinen ja siitä vois ottaa ohv koneen jos ei diseliä käytä. mutta oman tilansa sekin ottaa ja kun kuskilla pitäis olla tilaa


Note! This message was posted anonymously!

audiq
30.01.2008, 16:03
http://www.freewebs.com/audi917/FWThumbnails/S5002433-thumb.png

Iso kuva= www.freewebs.com/audi917/S5002433.JPG

audiq
10.04.2008, 15:01
http://www.youtube.com/watch?v=fQScxOxjZrI

Unregistered
09.06.2008, 20:24
huippua! löysin tän topikin justiin

mulla on ajatus tehdä 240 volvosta tuollanen mönkijä etuveto bluebirdin dsl koneella ja laatikolla volvon oma perä kierrejousilla ja etuperäks 345 perä josta loota irrotettu ja luultavasti 323 mazdan etutolpat jotenkin sijotettuna

pitääköhän se kone-laatikko paketti sijottaa repsikan paikalle/jalkatilaan?

cb

Note! This message was posted anonymously!

nyt on projekti edennyt. vm 99 :) seat ibiza jossa audin vetarit volvo 345 perä etuperänä, taka-akselina 120y datsunin perä ja kone+loota dsl etuveto bb:stä joka sijoitettuna apumiehen paikalle. koneen kiinnikkeet ja kardaanit sekä vaijerit sähköt ja letkut kiinni vielä...

cb

kivinen
10.06.2008, 13:01
Hih hih:

http://www.youtube.com/watch?v=lj8tmD-J59k&NR=1