View Full Version : Offroad vs. Huumeet
Kaikkihan tietää sen tutun tarinan:
Hankittiin vähän jykevämpi auto kärryn vetoon, tai tilavampaa perheelle, mökkitiellä pitää päästä talvellakin.
Tai "piireissä" oli jollain metsäkelpoisempia laitteita, itse oltiin joskus vaan mukana muttei kuitenkaan osallistuttu.
Mutta kipinä jäi kytemään..
Sitten joskus käytiin sillä omalla vehkeellä vähän kokeilemassa, mutta eihän sillä mihinkään..isommat pyörät pitää saada.
Ensin jotkut käytetyt, kaverilta halvalla, tai ihan ilman..että "saadaan mukaan"..
Sitten meneekin jo tilit sen siliän tien; vinssejä, panssareita, valoja, lukkoperiä. Sitten tilit loppuu, pakko tehdä lisää duunia, hankittujen kamojen asenteluun menee kaikki vapaa-aika.
Illat tallilla, parisuhde hajoaa, ystävänpalvelukset käytetään loppuun. Lopulta tallin täytyttyä akseleista, vaijereista ja loputtomista puskuriprototyypeistä riittää touhun katselu jopa omaisille ja isin tallista lentää projekti tekijöineen lumihankeen.
Auto ei liiku, rahat on loppu, "kamat" lojuu lumihangessa, isäntä juo suruunsa, offipalsta ainoana henkireikänään.
Ja mitä tekee ihana kotimaamme asian eteen?
Korkeintaan käyttömaksut pannaan ulosottoon ahdinkoa lisäten.
Miten sinua autetaan ja tuetaan?
EI MITENKÄÄN!
Ja miksi tämä on väärin? Miksi yhteiskunnan pitäisi tukea harrastustasi?
Vertaa toiseen harrastajaryhmään; huumeharrastajiin.
Tee sama kuvio syöden maria, kräkkiä, kaiken maaliman -fetamiineja ja liimoja.
Jo rientää yhteiskunta apuusi, tarjoaa tukiasuntoa, omaa sossu-tätiä, tukia, avustuksia ja ymmärrystä. Oma tili lähikaupassa "firman" piikkiin, virkistysmatkoja ja koulutusta.
Kela maksaa palkkaa kännykkälaskuihin ja muuhun välttämättömään, toimeentulotuki korvaa loput.
Asuminen, eläminen ja muut on hoidossa. Ainoa, mitä pitää itse yrittää hoitaa ja rahoittaa on harrastus.
Hyvät harrastajaveljet (siis OffRoad), noustaan vaatimaan samoja oikeuksia!
Kriminalisoidaan autojen rakentelu maastokäyttöön tai moisten laitteiden hallussapito. Vinssin ostamisesta lähete psykiatrille (kukapa tarvitsee vinssiä tai 38,5" swamppereita maassa jonka tieverkosto on näin kattava ja hyväkuntoinen?!) joka ohjaa edelleen sossu-tädin luokse täyttämään kuntoutussuunnitelmaa.
Tukiasunto alle, laput kouraan ja päälle ymmärrystä.
Kikotin piiloon kontrollikäyntien aikaan läheiseen pöpelikköön, "yhtään en oo ajanu, mut on ihan vitun vaikeeta". Kun se sosiaalinen verkostokin on niissä piireissä..
Ja illalla suolle.
Ja sääliä sääliä. Siellä se taas oli offivarusteessa nähty, vaikka niin parhaansa yrittää.
Pohjimmiltaan hyvä ihminen, kyllä se vielä joskus matala-autolla ajaa ja saa taas elämänsä kuntoon.
Ehkä. Ymärretään silti, kaikki ansaitsee ihmisarvon, jopa offaaja.
ajattelemisen aihetta antoi (tietenkin) NyyBi
Note! This message was posted anonymously!
Ex_inkkari
24.02.2006, 19:40
itseasiassa tukiasunnon saanti on kohtuu vaikeaa ja se voidaan ottaa myös pois jos homma kusee, rahaa saavat nämä katujen/rappujen sankarit sen minkä laki määrää... sitten ovat omillaan jos rahat tuhlataan heti. Toki ruuan saanti turvataan, mutta ei rahalla.
Itse seuraan tätä oravanpyörää aitiopaikalta joten tiedän mistä puhun.
Pennuille jaffaa, muki tolkulla.
Nyybi tuntee myös porukkaa tiskin molemmin puolin, ja tietää skenen; osa tietää miten toimia ja nauraa helpolle elämälleen, osa ei osaa yhtään mitään ja on aina kusessa.
Pointti olikin vain että kaikille pitää antaa tasapuoliset mahdollisuudet toteuttaa itseään, eikä suosia toista harrastajaryhmää yli toisen.
NyyBi
Note! This message was posted anonymously!
Käyttäjä
24.02.2006, 21:17
Nyybi on nicin omaava ps.comilainen nyybinä tai sitten pirun hyvä huumorinen NYBES...Totta toinen puoli mutta Täytyy muistaa että tämä on täysinvapaaehoistatoimintaa.
- - - - - - - - - - - - -
#perillepääsy ei ole itsetarkoitus vaan matkanteko# Saunalahti rules
SLCK Member #51
kayttaja@offipalsta.com
cruiser60@luukku.com
http://www.petrisimolin.net/gallery/data/images/Kayttaja-sig.png
<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
__________________________________________________ _______________________________
Läheltä saa mennä muttei osua!
Mutamies
24.02.2006, 21:23
http://smilies.vidahost.com/contrib/geno/asshole2.gif
-Jeppismeininki ja vitulla päähän-
Kyllä tää on mulle tuttu juttu, ei iltaa kun käy nukkumaan ettei olisi mielessä kovemmat kamat :)
Onneksi tuo kalusto vastustaa tosi koviin kamoihin siirtymistä, jos tällä jointtitasolla pystyisi vielä vähän aikaa kärvistelemään, tai korkeintaan pykälää kovempaan. Mutta tosi on että kovempiin kamoihin tässä tulee kyllä siirryttyä jos ei kuolema korjaa sitä ennen <img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
Edittiä: kyllä mä nämä offihommat vielä itse kustannan, eiköhän verorahat voi panna johonkin oleellisempaan, vaikka sitten narkkareiden kuntoutukseen. Niin kauan kun nämä narkkishommat on kriminalisoitu niin se ylläpitää kaiken maailman hörhöjen rikollisuutta ja tavallisten elävien kamat ei ole turvassa.
Edited by - Killman on 24/02/2006 21:37:52
Mutamies
24.02.2006, 21:27
<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
-Jeppismeininki ja vitulla päähän-
http://smilies.vidahost.com/contrib/geno/asshole2.gif
quote:
Totta toinen puoli mutta Täytyy muistaa että tämä on täysinvapaaehoistatoimintaa.
Pakottaakos joku sitte narkkareita vetämää mömmöjä?!?!?!?<img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle>
__________________________________________________ _______________________________
Läheltä saa mennä muttei osua!
Käyttäjä
24.02.2006, 21:38
HYVÄ kysymys...<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
- - - - - - - - - - - - -
#perillepääsy ei ole itsetarkoitus vaan matkanteko# Saunalahti rules
SLCK Member #51
kayttaja@offipalsta.com
cruiser60@luukku.com
http://www.petrisimolin.net/gallery/data/images/Kayttaja-sig.png
quote:
quote:
Totta toinen puoli mutta Täytyy muistaa että tämä on täysinvapaaehoistatoimintaa.
Pakottaakos joku sitte narkkareita vetämää mömmöjä?!?!?!?<img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle>
__________________________________________________ _______________________________
Läheltä saa mennä muttei osua!
Ootkos ikinä käyny offivarusteessa?
Ensin saa mutiaiset puoli-ilmatteeks, sitten ne onkin jo ihan paskat, pitää olla kunnon kylkisuojaukset ja swampperit on ainoot oikeet..
Ihan samat lainalaisuudet pätee siellä narkkispuolella, ihmisiä viedään ku pässiä narussa, ei siinä oo mitään sanomista pienellä ku on koukkuun saatu pahimmillaan juuri kortin ajanu kloppi..
Note! This message was posted anonymously!
quote:
Nyybi on nicin omaava ps.comilainen nyybinä tai sitten pirun hyvä huumorinen NYBES...Totta toinen puoli mutta Täytyy muistaa että tämä on täysinvapaaehoistatoimintaa.
Tottakai on nicci, mutta kuka nyt tämmösellä itteensä tahrisi, chit-chat olkoon nyybien-käyttäjien-avautumis-voorumi eikö (ei tarkoittanut Käyttäjää, vaan käyttäjiä) :)
Note! This message was posted anonymously!
quote:
quote:
quote:
Totta toinen puoli mutta Täytyy muistaa että tämä on täysinvapaaehoistatoimintaa.
Pakottaakos joku sitte narkkareita vetämää mömmöjä?!?!?!?<img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle>
__________________________________________________ _______________________________
Läheltä saa mennä muttei osua!
Ootkos ikinä käyny offivarusteessa?
Ensin saa mutiaiset puoli-ilmatteeks, sitten ne onkin jo ihan paskat, pitää olla kunnon kylkisuojaukset ja swampperit on ainoot oikeet..
Ihan samat lainalaisuudet pätee siellä narkkispuolella, ihmisiä viedään ku pässiä narussa, ei siinä oo mitään sanomista pienellä ku on koukkuun saatu pahimmillaan juuri kortin ajanu kloppi..
Note! This message was posted anonymously!
oon käyny...ja itte oon joutunu "koukkuu" jo ennen kortin saantia...piti ostaa 16 kesäsenä ukolle hj:see 31" kumit aluvanteilla että kehtas istua kyyissä...<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
__________________________________________________ _______________________________
Läheltä saa mennä muttei osua!
quote:
Ootkos ikinä käyny offivarusteessa?
Ensin saa mutiaiset puoli-ilmatteeks, sitten ne onkin jo ihan paskat, pitää olla kunnon kylkisuojaukset ja swampperit on ainoot oikeet..
Ja sitten tulee Izo-P ja myy tiskin alta kerran käytettyä "kamaa"... tietäähän sen mitä siitä seuraa<img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Muistitko käyttää <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/search.asp
SuurSyömäri
24.02.2006, 23:44
Kato! Uglysmilie paljastaa kaiken
http://static.petrisimolin.com/gallery/data/images/SuurSyomari-uglyhammer3.gif
Toy vasemmalla on verottaja, sossutantta ja kapitalisti
Toy oikeella oleva on sitten narkkari, alkoholisti ja syrjäytynyt
Keskellä veronmaksaja ja selkärankainen raataja.
Vasen nuija on lainsäädäntö ja oikea jeesustelijat.....
-SLCK #28-
<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> x-x-x <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
quote:
Ja sitten tulee Izo-P ja myy tiskin alta kerran käytettyä "kamaa"... tietäähän sen mitä siitä seuraa<img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Anteeks nyt Izo-L, mutta en tunne ohvivarusteessa ketään Izo-P:tä, mutta minä myin tänään illalla ohimennen yhden koekäytetyn zähkövirvelin äijälle, joka osti ensin pokkerit ja piitlokkivanteet(n.2k€), ku tuntu olevan kortissa vielä varaa. <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Tää on kyl sen verran asiaa, että tän ois hyvin voinu laittaa ihan "naamallisena"<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>ISOKÄSI<img src=/smiley/thewave.gif border=0 align=middle>
-pieru,se tulee perseestä-
-miksi miksi,no miksei-
<img src=/smiley/jerkit.gif border=0 align=middle>
quote:
quote:
Ja sitten tulee Izo-P ja myy tiskin alta kerran käytettyä "kamaa"... tietäähän sen mitä siitä seuraa<img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Anteeks nyt Izo-L, mutta en tunne ohvivarusteessa ketään Izo-P:tä, mutta minä myin tänään illalla ohimennen yhden koekäytetyn zähkövirvelin äijälle, joka osti ensin pokkerit ja piitlokkivanteet(n.2k€), ku tuntu olevan kortissa vielä varaa. <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Ai ai ai, ensin ne aiheuttaa riippuvuuden ja sitten jo mennään uhrien luottokorteille<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Maasturitkin ostetaan väkisin pois pahasti riippuvuudesta kärsiviltä harrastajilta<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
Muistitko käyttää <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/search.asp
Ei voi muuta sanoa kuin nyybi kirjoittaa asiaa että vähän liikaa paapotaa ja autetaan narkkareita kun se on kumminkin omasta tahdosta kiinni mitä tekee ja mitä ottaa?.Ja sit vielä että kaikki ulkomaalaiset rikolliset kotimaahansa kärsimään rangaistuksensa,oli virolainen tai somali?Ei tarvi veroeuroja käyttää niiden ylläpitoon?Mut onneksi tää offiharrastus ei mene niin vereen kuin huumeet tai sit pitää hakee APUVA.<img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle>
"Whiskiä naamaan,kun alkaa saamaan"(talviloma alkoi,heh.heh.hee)<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
Matti ja Mervi yhteen soppii,huomenna viedään "piip" koppiin.
SORRY oli pakko????
Miten niin ei mene vereen <img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_question.gif border=0 align=middle>
Jos joka yö nään unia offista niin eikö se sitten ole jo addiktia ja veressä? Häh?
Jos kaikista yöjutuistani kokoaisi reitin niin olis siinä modeillakin tekemistä <img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle>
Joten, mielestäni offi-riippuvuus on vakavasti otettava, normaalia päivärytmiä haittava sairaus ja siten saatava mielenterveysluokituksiin sairautena joka sairastuneelle aiheuttaa suunnatonta stressiä vähintään siitä että offikaupat on auki vain normaalina kauppojen aukioloaikoina. Hoitona sairastuneen on sallittava käydä (ikkuna-) ostoksilla haluamissaan yrityksissä ko. yrityksen aukioloaikoina palkkaa alentamatta.
SuurSyömäri
25.02.2006, 01:09
Mitään en oo ottanu, mut silti joskus tuntuu siltä kuin vois jotain ottaa......
Darrana 400 mg... Choice of tommorrow!
-SLCK #28-
<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> x-x-x <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
quote; Joten, mielestäni offi-riippuvuus on vakavasti otettava, normaalia päivärytmiä haittava sairaus ja siten saatava mielenterveysluokituksiin sairautena joka sairastuneelle aiheuttaa suunnatonta stressiä vähintään siitä että offikaupat on auki vain normaalina kauppojen aukioloaikoina. Hoitona sairastuneen on sallittava käydä (ikkuna-) ostoksilla haluamissaan yrityksissä ko. yrityksen aukioloaikoina palkkaa alentamatta.
Jos ees likipitäe mentäs ton mukaa ni kait esim lapset tai moottorisaha tai hiihto jne jne.
kuulus samaa kastii, et;
nou tänks tu te truks matö fakker
quote:
stressiä vähintään siitä että offikaupat on auki vain normaalina kauppojen aukioloaikoina.
Kyllähän O-varusteeseen pääsee vaikka keskellä yötä ostoksille, kunhan vain ennen puoltayötä ottaa yhteyttä.
Ne jotka on seurannu palstaa "riittävän" aktiivisesti, ovat huomanneet, että palvelu pelaa yölläkin.<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
Eikös siellä etelässä ole sellasia lansseja jotka kiertelee
ja vaihtaa narkkien ruutat uusiin mitään kyselemättä ja ilmatteeks?
Vaadin että las-c alkaa kierteleen täällä jyväskylässä crossin
pakulla iltaisin offareitten tallien ympäristössä ja vaihtaa katkenneet
vetarit yms. varaosat uusiin mitään kyselemättä ja anonyymisti!
Offipiru
25.02.2006, 10:56
Taidan sairastaa off-roadia! Ensioireet ovat tyhjä rahapussi ja tummuneet silmänaluset ja kädet. :) onneks ei sen vakavampaa.
_____________________________________
YEAH SHE THOUGHT I WAS A VAMPIRE
Huumeet on jees...<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>. taidampa lähtee joppikselle ulos .
volvolet-sugga
25.02.2006, 22:41
<img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle>ai ai ku on hyvät mömmöt piipussa
tp-21 maastoautojen ehdotonta aatelia!
joku tietää aina enemmän kuin sinä(tai on ainakin tietävinään)
[quote]
<img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle>ai ai ku on hyvät mömmöt piipussa
joku tietää aina enemmän kuin sinä(tai on ainakin tietävinään)
TOTTA PUHUT<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> ja olo on kuin kuninkaalla vaikkei valtio sponssaakaan...
hyvä kuulla että maailmalla on kohtalo tovereita <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
meillä riippuvuuteen on altistunut (ja pahasti) koko perhe..molemmilla oma maasturi ja syntymättömälle lapsellekin ostettu jo sähkö-avo-suzuki...iso piha ja tallikin piti saada että varosa autot mahtuvat lähettyville...<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
alottelija
17.03.2006, 09:33
kyl offi on parempi harrastus
Jep makin aloitin vetään 265x75 mutiaisilla nyt siirrytty jo 33 boggereihin ja porttaalit ja 35 on jo haaveissa
taidan olla aika pahasti jo koukussa
Nyybinä sillä eihän sitä kukaan riipppuvuuttaan kehtaa tunustaa
Note! This message was posted anonymously!
Käyttäjä
17.03.2006, 12:03
Alotin 195/15 nyt alla 235/75.15 viikolla haen 30/9,5 15
Pahalta näyttää,ilmottauduin anonyymien offareiden vieroitusryhmään.
Eka tapaamisella pyöriteltiin kottikärrrynpyörää koko aika ja hyvää teki<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_clown.gif border=0 align=middle>
- - - - - - - - - - - - -
#perillepääsy ei ole itsetarkoitus vaan matkanteko# Saunalahti rules
SLCK Member #51
kayttaja@offipalsta.com
cruiser60@luukku.com
http://www.petrisimolin.net/gallery/data/images/Kayttaja-sig.png
Mulla alko tämä offi riippuvuus rakennusaikana ku ostin lava-auton tavaran kuskaukseen,
se sattu oleen neliveto king cabbi. sillä jonkuaikaa offatessa rupes haluamaan maastokelposempaa autoa, niin ostin pätkä patrollin. Siihen sitte vähitellen piti saada isompaa rengasta ja vinssiä... Nyt nuita patrolleja on kolme tuossa pihalla ja porttaalit on menossa alle ja 38,5-15 pökkyrät on tilattu....
millo se MAASTO alakaa?