PDA

View Full Version : Rehellisyys autokaupoissa


Niko
08.02.2006, 10:16
Otsikon mukaista asiaahan ei ole olemassakaan, vaikka joskus toivoisi.

Tässä taas kaikenlaisia kauppakuvioita olen viritellyt, ja tuli mieleen sattumus jonkin ajan takaa. Oli yksi harrastusajoneuvo vähän tuolla kauempana, joten puhelimessa ja sähköpostissa myyjän kanssa asiaa väännettiin jonkin aikaa. Lopuksi kaikki alkoi vaikuttaa hyvältä, kuvat olivat lupaavia, eikä ihmeempiä vikojakaan pitänyt olla. Hintakin alkoi muodostua sopivaksi.

Sovittiin siis treffit puoleen väliin molempien asuinpaikkoja. Kaupan kohde näyttääkin oikein hyvältä, joten mitään estettä kaupalle ei taitaisi olla. Mutta kas, koeajolla ilmeneekin kaupan kohteesta vikoja, jotka lähes estävät ajamisen! Sanomattakin selvää, että kauppoja ei synnykään.

Mutta se vain ihmetyttää, että noita selviä vikoja ei voi mainita puhelimessa tai postissa suoraan. Olisi kumpikin osapuoli säästynyt turhalta ajelulta ja ajanhukalta...

Onneksi on jouheviakin autokauppoja osunut kohdalle. Terveisiä vaan :)

- Lommone Ranke Rooveri -

AnttiH
08.02.2006, 11:53
Joku ihme siinä on, että auton myyntitilanne saa ihmiset peittelemään vikoja ja puutteita. Nyt on viiemisimmät autokaupat menneet ihan hienosti. Tavara on ollut siinä kunnossa, missä luvattukin, mutta joskus vuosia sitten ostin maasturin yksityiseltä myyjältä ja peli oli kaikin puolin kunnossa koeajolla, eikä ollut pahemmin hinnankiroissakaan. Ensimmäisen lenkin, kun heitin, ihmettelin, kun ojan ylityksen jäljiltä ikäänkuin kori jäi rungon päälle ihme asentoon, hieman lenkalleen. Rungon poikkipalkinpätkän oli noheva asentaja askarrellut parin millin pellistä, niponut pop-niiteillä kasaan. Leimainssiä ja ostajaa varten oli peittelytyö onnistunut, massaa ja kuraa pintaan ja vasaralla naputtaen kuullosti olevan palkki kunnossa. No ei muuta kun koria ilmaan kulmasta ja pätkä palkkia alle. Hyväähän siitä ei tuollakeinoin saa millään, mutta paremman, kuin popniittiviritys. Auto meni seuraavalle omistajalle ja rungon heikkous huomioitiin hinnassa. Mutta harmitti kyllä vietävästi, kun menin sillon suinpäin ostamaan.

BJ40 -78 SLCK #262

A-P
08.02.2006, 14:45
No onhan se nyt vähän omaakin ajattelemattomuutta väliin.
Kävin oikein Alavurella asti kattomassa:
http://www.nettiauto.com/582524
Myyjällä ei ollut kykyjä (?) lähettää parempia kuvia,joten eipä siinä kun ajelemaan.
Paikan päällä jo ennen autosta nousemista näkyi "ettei se ole uusi" !!!
Eihän siinä ole koria jäljellä, hiukka vaan ruostetta siellä täällä korin muotoja esittämässä.
Siinä kerkes jo hallin nosto-oven kaikkiin neljään ikkunaan ilmestyä äijän naamat tilannetta kyttäämään (yksikään ei tullut ulos).
Kannoilla kääntyminen ja pois. Tulipahan sukuloitua samalla reissulla.
Käykääpä joku hakemassa se sieltä osiksi! Ei vissiin tietty myykkään järkevään hintaan...

A-P
Kotimainen diesel on jees!!!
Kuvia: http://aph.1g.fi/kuvat/

Gravehill
08.02.2006, 19:18
quote:
No onhan se nyt vähän omaakin ajattelemattomuutta väliin.
Kävin oikein Alavurella asti kattomassa:
http://www.nettiauto.com/582524
Myyjällä ei ollut kykyjä (?) lähettää parempia kuvia,joten eipä siinä kun ajelemaan.
Paikan päällä jo ennen autosta nousemista näkyi "ettei se ole uusi" !!!
Eihän siinä ole koria jäljellä, hiukka vaan ruostetta siellä täällä korin muotoja esittämässä.
Siinä kerkes jo hallin nosto-oven kaikkiin neljään ikkunaan ilmestyä äijän naamat tilannetta kyttäämään (yksikään ei tullut ulos).
Kannoilla kääntyminen ja pois. Tulipahan sukuloitua samalla reissulla.
Käykääpä joku hakemassa se sieltä osiksi! Ei vissiin tietty myykkään järkevään hintaan...

A-P
Kotimainen diesel on jees!!!
Kuvia: http://aph.1g.fi/kuvat/

Ja sääkin oot tota harsoo käyny kattomas, siinä ei muuta hyvää ole kun lukkoakselit, 12H-T kone ja 3+3 paperit. Ja ei takuulla lähde sieltä millään järkevällä hinnalla. Tossa puljussa ei muuten tunneta asiakaspalvelu sanaa ollenkaan, meet sinne vaikka renkaita ostamaan niin äijät menee piiloon kuka mihinkin... saat seistä hallis vaikka tuomiopäivään asti eikä sittenkään kukaan tuu kysymään että mitäs sulle.

-1986 HJ-61-
-1986 KB47-
SLCK#113

T€€MU
08.02.2006, 21:19
Ai hitto, onkse autoliike ?!
Mä oon aina luullu et siinon jonku romukokoelma <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
Nii protojaki on keräilly jo monta, ja aina vaan säilyttää..



*press play on the tape*

pee
08.02.2006, 21:22
[/quote]
Ja sääkin oot tota harsoo käyny kattomas, siinä ei muuta hyvää ole kun lukkoakselit, 12H-T kone ja 3+3 paperit. [/quote]

hih - mitäs muuta hyvää hojos voisi olla <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> nimim. 3 kertaa viikossa tiellejätetty...

-pee-


ei se satu...

STRANGE POVER <img src=/smiley/firedevil.gif border=0 align=middle>

rover ystävät ry
pähäma ry
#235 slck ry

Gravehill
08.02.2006, 21:26
quote:
Ai hitto, onkse autoliike ?!
Mä oon aina luullu et siinon jonku romukokoelma <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
Nii protojaki on keräilly jo monta, ja aina vaan säilyttää..



*press play on the tape*

Heh, on se muuten rengasliikekin, A45:set ja se telarynttämylly ei oo muuten myytävänä, seisovat muuten vaan siinä.<img src=icon_smile_angry.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle>


-1986 HJ-61-
-1986 HJ-60-
SLCK#113

Arska-tehtaalta
08.02.2006, 21:30
Hiukka mukaellen erään perussuomalaisen sanomaa...

"Näytä mulle rehellinen autojobbari, niin näytän sulle Jari Sillanpään tyttöystävän" <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>

Sitäpaitsi autokaupan yksi perus periaatteista on, että mitä pidempään saa ne autot pysymään "varastoissa" niin sitä arvokkaampia ne on. Vrt. autoromuttamojen toiminta...

VonLeka
08.02.2006, 21:31
Tunnustan etten ollut rehellinen kun möin Opel Kadetin vuonna kivi ja vasara: lokarin kaaret olin paikannu näppylähanskoilla ja liimalla ja ruostekohtiin vain kylmästi spräytä päälle. Ilmoituksessani luki: Ruosteeton ja luja. :P
"Minne ne mun hanskat hävis?!" :D

Edit: Tosin jos joku ostaa Opelin niin ihan sama onko siinä peltiä vai kangasta?

Heavy Fucking Metal

Edited by - VonLeka on 08/02/2006 21:32:11

joker
08.02.2006, 23:02
Ostin kerran lapualta yhen patukan liikkeestä.Vikoja löyty mutta en perkeles huomannut katoo kynnystä kokonaan.Oli nimittäin tehty ilmastonti teipillä ja massalla!! ja vielä oli papereissa tuore leima.Kerran myin kans mazran manneille.Paperit oli tehty ja rahat saatu kun kysy että onko kolaroitu.Ja vataus oli ei (unohdin mainita ne kolme kolaria).



Edited by - joker on 08/02/2006 23:06:19

Nalle
09.02.2006, 16:42
quote:
No onhan se nyt vähän omaakin ajattelemattomuutta väliin.
Kävin oikein Alavurella asti kattomassa:
http://www.nettiauto.com/582524
Myyjällä ei ollut kykyjä (?) lähettää parempia kuvia,joten eipä siinä kun ajelemaan.
Paikan päällä jo ennen autosta nousemista näkyi "ettei se ole uusi" !!!
Eihän siinä ole koria jäljellä, hiukka vaan ruostetta siellä täällä korin muotoja esittämässä.
Siinä kerkes jo hallin nosto-oven kaikkiin neljään ikkunaan ilmestyä äijän naamat tilannetta kyttäämään (yksikään ei tullut ulos).
Kannoilla kääntyminen ja pois. Tulipahan sukuloitua samalla reissulla.
Käykääpä joku hakemassa se sieltä osiksi! Ei vissiin tietty myykkään järkevään hintaan...

A-P
Kotimainen diesel on jees!!!
Kuvia: http://aph.1g.fi/kuvat/


Niin... Rehellistä tai ei, niin mulle myyjä ainakin sanoi puhelimessa, että: "Ei sun varmaan noin kaukaa tuota kannata tulla kattoon... On tuo auto vaan sen näkönen tällä hetkellä."

Tosin, se kertoi, että jahka autoon vedetään uusi maali päälle, niin hinta pompsahtaa.. Siinä sitä voipi olla yllätystä kerrakseen tarjolla jossain vaiheessa, ellei pohjia tehdä kunnolla <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>

Kiitos ja Anteeksi


Kaivaa se..

www.nalle-offroad.com

kingkuppi
11.02.2006, 20:29
Taannoin kävin paikallisessa Saabin liikkeessä jutustelemassa tutun automyyjän kanssa ja normaali kysely: "No, miten on kauppa käynyt?". Myyjä vastasi: "Pirun hiljaista on ollut.
Tulis edes joku sukulainen tai oikein hyvä tuttu käymään. Niitä on helpoin vetää linssiin,
kun ne uskovat kaiken mitä minä sanon autoista!".

rairai
11.02.2006, 21:01
Mää myin kerran scotsdalen kaverille..meni pari viikkoa ja laatikko oksensi öljyt liikenneympyrään.Seuraavaks myin caminon kaverille, perä hajos shellin pihalle just ennen vappukruisingia..Ny soitti buikin ostaja et siitä oli laatikko porsinu öljynvaihdon jälkeen...
Kertopaaka ny että rälläättekö te niillä vehkeillä heti kun ne on mun pihasta lähteny kun ne mulla kestää ihan hyvin???

cruiseri
15.02.2006, 17:58
Ite ainakin ostan auton mieluummin myyjältä, joka uskaltaa kertoa viat.
Kun ei oo peukalo keskellä kämmentä niin monet hommat tulee äkkiä korjattua, jos ne vaan tietää ja osaa varautua vähän etukäteen...

Edellisen auton kun möin, niin kerroin ostajalle kaiken mitä vialla oli, mm. venttiilit nakutti, ilmastoinnin kompura rikki -&gt; poistettu käytöstä ym ym ym...

Vähän ajan päästä auto oli nettiautossa myytävänä, ja sitä kehuttiin maasta taivaisiin, ei ylimääräisiä ääniä, ilmastointi vaatisi vain täytön jne...
Ja mikä parasta, autolla oli ajettu yli 300tkm myytäessä, ja huoltokirja loppui johonki 250tkm kohdille, ilmoituksessa mainittiin myös "täydellinen huoltokirja".


Tekis mieli laittaa joku kaveri piruuttaan "kattomaan ja ostamaan" tuota autoa, ja jos se kaveri suu messingillä puhuu livenä paskaa yhtä paljon kuin netissä, niin pitäs melkeen muutaman kaverin kanssa käydä vähän "jututtamassa" sitä!

Glutton
04.03.2006, 10:55
Aina ei voi voittaa olin ostamassa paikallisesta liikkeestä autoa joka oli tulossa sinne ja koska tiesin auton kunnon varasin sen etukäteen, myyjän kanssa sovittiin että sille ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään että otan sen suoraan. No tämä kyseinen auto saapui liikkeeseen ja näin sen heti samana päivänä sielä ja menin myyjän juttusille. kysyin myyjältä että jokos sen voi viedä että rahat olis taskussa... noh näppoärä myyjä ilmoitti minulle että minä en tarvitse sellaista autoa ja se ei sovi minulle, aikani tigattua myyjä paljasti myyneensä auton ja siitä suivaantuneena päästin pari ärrä päätä.. myöhemmin löysi samallaisen auton auto pokkarista. autohan oli tietenkin toisessa päässä suomea mutta koska hinta oli huokea ja auto oli komea niin eikun matkaan...

Tampereella auto liikkeeseen päästyäni huomasin auton olenvan uudelleen maalattu ihan vast ikään, myyjä sanoi että auto oli ollu yrityksen käytössä ja maalilla oli korjailtu teippauksen aiheuttamia jälkiä. no kotvasen taisteltuani ja hintaa vielä tiputettuani päätin ottaa auton... tulo matkalla ongelmat alkoivat osittan oma vika osittain auton vika... tampereelta ostin kauko keskus lukitus yksikön jonka asensin pikku simassa sukulaisen tykönä saman iltana kun ostin auton.. seuraavana päivänä lähdin kohti sodankylää ja miten kävi iisalmen tinoilla pamahti kardaanin ristikko... olinko vähän öönä aapisen laidalla, noh siitä paikalliseen tojo autoon ja aikaa varaamaan no ihme ja kumma sain samalle päivälle muutaman tunnin odotus mutta mitä sitten.. noniin auto on valmis ja matka voi jatkua vai voiko hienot asennukseni tekevät tenän auto on käynnissä, avaimet virtalukossa, vara avaimet hansikas lokerossa, ovet lukossa ja mikä parasta minä seison naama mutrulla auton ulko puolella... ei auta kuin soittaa lukko liikkeeseen.. kellohan on jo niin paljon tässä vaiheessa että eihän siltä kukaan vastaa.. seuraavaksi täytyy soittaa poliisille eihään siinä muukaan auta... polisit tulee paikalla tunnetustikkin vähän pitemmän ajan kuluttua... ensimmäinen puoli tuntia menee selitellessä että on tämä minun auto asiaa ei helpottanut yhtään että nuori mies selvittää että asensin siihen keskus lukituksen enkä pääse sisälle... itse oven avaamisessa ei mennyt kuin kaksi sekunttia käskivät vain kääntyä ympäri ja ovi oli auki... minu kauko keskus lukittu auto ja ja kaks sekunttia ja oveton auki höh... reissu eteni kotiin asti erittäin mainiosti ja meinasi siinä koto puolessa auto kauppias ajaa liikenne mmerkkiin ku näki minun uuden kärryn...

Myöhemmin auto osoittautui täydeksi pommiksi laatikko potki vaihteita pois ja lokarit kukki viimeinen niitti oli kun lapland trophyssä viime kesänä ajoin kunnon risti riipuntaa ja auto sano nirsk ja tkalasin vasempaan reunaan tuli tikku askin levynen rako eli runko antoi periksi pahemman kerran...

mitä me tästä opimme etelän auto on aina etelän auto...
tuli niin paljon tekstiä että ei jaksa alkaa tarkistamaan oikein kirjoitusta...

Ei siitä pääse pitemmälle! - AI EI VAI!!!

Nalle
04.03.2006, 17:17
Kyllä se vaan melkein niin on, että kannattaa ostaa joku vanha kaivoksessa loppuunajettu paska. Se on yleensä hinnaltaan varsin kohtuullinen ja takuuvarmasti ostaja tietää, mitä saa rahojensa vastikkeeksi.. <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle> Tosin, paperihommat kannattaa selvittää, ennenkuin alkaa kuvettaan kaivamaan. Esimerkkinä Hilu-X, jonka paperihommat muuten selvisivät yllättävänkin helposti.

Muuan tuttuni osti kohtalaisen vähänajetun Pajeron, joka on edelleenkin kuin karkki päältäpäin.. Siis tosi sievä. Hinta oli enemmänkin kuin kohdallaan, joten tokihan kaupat syntyivät.. Vaan ongelmia ilmeni jälkeenpäin, lähinnä vajaantuvan jäähdytysnesteen muodossa.. Auto ei makoile lammikossa ja muutenkaan ei valumia ja vuotoja ole havaittavissa. Pelko persiissä, että kannessa häikkää. Eli se siitä autokaupasta. Arvata vaan sopii, onko kauppias yhteistyöhaluinen kaupan purun tai hinnanalennuksen suhteen <img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle>

Kiitos ja Anteeksi

Kaivaa se..

www.nalle-offroad.com

audiq
04.03.2006, 18:46
Itse ostin myyntipuheitten mukaan kaikkein paskimman ja kalleimman auton. Myyjä kuitenkin reilusti kertoi mitä vikoja autossa oli, esim. lämppärinkenno, joka olisi luultavasti jäänyt muuten (kesällä) tarkistamatta. Tuo ostamani auto oli kuitenkin kunnoltaan paras kaikista autoista joita kävin katsomassa, eikä sen kanssa ole muita yllätyksiä ollut, kuin varaosien törkeä hinta, vaikka senkin asian yritin etukäteen selvittää.

Olen kyllä ihmetellyt joitain autoja, joista on oston jälkeen lähes heti hajonnut esim. laatikko tai kone, koska harvoin tuollaiset täysin varoittamatta leviävät.
Mielestäni ostajat voisivat tarkistaa autot huolellisemmin, niin ei tule niitä yllätyksiä myöhemmin niin paljon, vaikka jotkut myyjät tosin eivät tykkää siitä, että ostaja tarkistaa auton perusteellisesti, mutta sellaisilta ei autoja kannata ostaa muutenkaan.

las-c
04.03.2006, 20:24
quote:
Eli se siitä autokaupasta. Arvata vaan sopii, onko kauppias yhteistyöhaluinen kaupan purun tai hinnanalennuksen suhteen <img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle>

Kiitos ja Anteeksi

Kaivaa se..

www.nalle-offroad.com

mut onkos sen edes pakko purkaa sitä kauppaa jos se on yksityishenkilö? <img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle>

.: www.offikuume.com :.

offroadjouni
04.03.2006, 20:29
quote:mut onkos sen edes pakko purkaa sitä kauppaa jos se on yksityishenkilö? <img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle>Ei. Eikä olisi pakko purkaa vaikka olisi autokauppa.

/* Life Begins at 35" */

Arska-tehtaalta
04.03.2006, 20:35
Yksityisen myyjän voi haastaa oikeuteen jos kyseessä on selvä petos.

Liike on taas kuluttajasuojalain puitteissa "joillain tasolla vastuullinen" puolen vuoden aikana havaituista vioista...

Omakohtaisten kokemusten perusteella vältän kaikkia jobbareita