KossuPossu
03.11.2003, 00:32
Rakas päiväkirja!
Olimme tänään aivan tavallisella sunnuntai-ajelulla mieheni Mika-sikasen, ystäväni Hipin ja kissani Mantan kanssa. Rauhallisesti ajella köröttelimme kohti Hipin asuntoa. Kuunttelimme 90-luvun hittejä ja hytkyimme iloisesti niiden tahdissa. Yhtäkkiä havahduin tutun kuuloiseen ääneen. "Maroo!" Olin kauhussani...Onko suurin painajaiseni käynnyt toteen? Varovaisesti kurotin katsomaan takapenkille. En huomannut mitään kuvasta poikkevaa. Siellä istuskeli vain Hippi sairaanloisesti hihitellen. Manta lötkötteli hänen sylissään. Luulin kuulleeni harhoja, joten jatkoin tyytyväisenä köröttelyä ja rallattelin musiikin tahtiin. Vajosin eräänlaiseen koomaan. "Maroo-ooo-ooo" Pidätin henkeäni ja olin aivan hiljaa. "Maroo-ooo" Katselin vaivihkaa peilistä takapenkille. Tarkkailin Hipin suun liikkeitä. Siirsin katsettani alemmas. "Maroooooo" Järkyttävä tosi asia paljastui minulle pian. Kissani Manta oli opetellut salaa marottamaan. Se köllöteli Hipin sylissä, sen laajentuneet pupillit kertoivat kuinka tuskissaan sekin oli. Sen marotus oli sydäntäsärkevää. Olin hyvin pettynyt ja vihainen, pääasiassa itselleni. Kuinka olin saattanut olla niin ajattelematon. Olin altistanut tuon viattoman luontokappaleen maroo-miehen julmuudelle. Surullani ei ole rajaa. Olenko huono emo ja kasvattaja? Voiko Manta koskaan antaa minulle anteeksi? Oppiiko Manta enää koskaan maukumaan kuin oikeat kissat?
Olimme tänään aivan tavallisella sunnuntai-ajelulla mieheni Mika-sikasen, ystäväni Hipin ja kissani Mantan kanssa. Rauhallisesti ajella köröttelimme kohti Hipin asuntoa. Kuunttelimme 90-luvun hittejä ja hytkyimme iloisesti niiden tahdissa. Yhtäkkiä havahduin tutun kuuloiseen ääneen. "Maroo!" Olin kauhussani...Onko suurin painajaiseni käynnyt toteen? Varovaisesti kurotin katsomaan takapenkille. En huomannut mitään kuvasta poikkevaa. Siellä istuskeli vain Hippi sairaanloisesti hihitellen. Manta lötkötteli hänen sylissään. Luulin kuulleeni harhoja, joten jatkoin tyytyväisenä köröttelyä ja rallattelin musiikin tahtiin. Vajosin eräänlaiseen koomaan. "Maroo-ooo-ooo" Pidätin henkeäni ja olin aivan hiljaa. "Maroo-ooo" Katselin vaivihkaa peilistä takapenkille. Tarkkailin Hipin suun liikkeitä. Siirsin katsettani alemmas. "Maroooooo" Järkyttävä tosi asia paljastui minulle pian. Kissani Manta oli opetellut salaa marottamaan. Se köllöteli Hipin sylissä, sen laajentuneet pupillit kertoivat kuinka tuskissaan sekin oli. Sen marotus oli sydäntäsärkevää. Olin hyvin pettynyt ja vihainen, pääasiassa itselleni. Kuinka olin saattanut olla niin ajattelematon. Olin altistanut tuon viattoman luontokappaleen maroo-miehen julmuudelle. Surullani ei ole rajaa. Olenko huono emo ja kasvattaja? Voiko Manta koskaan antaa minulle anteeksi? Oppiiko Manta enää koskaan maukumaan kuin oikeat kissat?