oojiikoo
30.05.2023, 18:42
Alkaa kesä olemaan jo täälläkin ja yötön yö.. Uusien reittien suunnittelua.
Sehän olisi seuraava reissu muutaman viikon päästä hetki enne juhannusta.
Reitin kunnostusta, tarkastuksia Lapland Trophyä varten, siltojen tekoja jne olisi jälleen luvassa. Ja käydään läpi sillat ja muutamia reittejä.
Myöskin uusia reittejä olisi ajatus hakea ja ettiskellä.
Ja tietysti ajellaan safaria myös reilusti.
Lisäinfoa saapi esim. täällä kysymällä. Tai tapahtuma löytyy myös facebookin puolelta.
Alustavaa aikataulua:
Perjantaina saapuminen Raajärvelle ja mahdollisesti pieni safari sekä sauna mikäli niin halutaan. JA tutkitaan karttaa missä olisi uusia mahdollisia ajouria.
Lauantaina aamupalan jälkeen startti, aamupala 8-9 välillä, eli mukaan ehtii vallan mainiosti myös lauantainakin aamusta.
Metsään lähdetään noin klo10 aikoihin.
Kunnostellaan reittejä LT:tä varten ja tarkistellaan sillat yms että ovat kunnossa talven jäljiltä.
Mainarissa päivällinen noin klo 19 (sovitaan aika tarkemmin aamulla ennen lähtöä), ja jos haluamme ja tietenkin halutaan:D, niin sauna lämpeää illaksi
Jos ajointoa riittää ja kalusto toimii, niin pienen reissun voipi käydä lähialueella heittämässä myös sunnuntaina.
Ei muutaku kaikki halukkaat ja lajista kiinnostuneet mukaan.
Ja jos laji kiinnostaa niin reilusti vaan mukaan ja jos ei omaan ajopeliin vielä uskalla luottaa niin eiköhän jokunen kyytiläisen paikkakin löydy porukasta varmaankin.
Safarimaksut:
Jäseniltä 30e/vkl
Ei jäseniltä 30e/päivä
Tapahtuman tukikohtana jo totutusti Raajärven Wanha Kaivoskylä, jossa majoitusta sekä ruokailut ja saunat mahdollistaa Ravintola Mainari henkilökuntineen. Osallistumisen tapahtumaan sekä majoituksen ja ruokailun tarve tulee ilmoittaa JO 11.6 mennessä numeroon o5oo-690787 / Hessu.