PDA

View Full Version : Sj410 1.6 16v automaatti toyotan akseleilla


antti_boy
19.01.2021, 14:19
Hei.

Tässä on tullu harrastettua tuota suzukia jo jonkin aikaa ja ajattelin pikkusen kirjotella.

Lähtökohtana oli tuollainen halvin mahdollinen Sj410.

Aluksi ostin siihen 31x10.5x15 rattaat, ja eihän ne tietenkään mahtunu pyöriin.

Joten rälläkkä käyntiin ja kaaret uusiksi, samalla vaihtui alusta.

Sitten keksin että 10x15 et-44 vanteelle ei 10.5 leveä rengas ole sopiva, joten renkaat vaihtui 33x12.5x15 mutikoihin.

Kun kaaria tuli vähän avarrettua niin piti se koko koppaki hitsailla asiallisempaan kuntoon, ja samalla tuli palkkihelmat.

Alusta asti tekniikka oli tarkoitus vaihtaa, ja tekniikaksi valikoitui 1.3 16v 2001 balenon tupla kateilla varustettu G13BB. Tässä siis paikallaan sj413sen öljypohja ja moottorikorvalliset. Ja perässä Sj413sen laatikko. Balenon vakio pakosarja modattiin ja imusarjaksi vaihdettiin Jimnyn sarja jotta homma olisi vesiletkujen ja pakoputken osalta bolt-on tyyppisempää.

Myös puskurit tuli samalla tehtyä semmoset että vinssinkin saa paikalleen.

Ja viimein koitti hetki että auto oli leimaa vaille "valmis" Ja leima tuli laakista.

Ensimmäisellä safarilla sitten koeponnistettiin autoa. Hyvin muuten pelasi, mutta syyläri osottautui pieneksi, oli vanha sj410 mallinen bilteman 10" puhaltavaksi laitetulla flektillä.

Safarivarusteita lisätty sitä mukaa ku on ollu tarvetta. Elkkä 2" jenkkimallin vetokoukku ja safariteline tuli laiteltua ja samalla garminin GPS. Sitten tuli snorkkelia ja myös syyläri vaihtui honda civicin alujäähyyn ja flekti edelleen puhaltava mutta spallin noin 1000 kuutiota pukkaava malli.

Sitten oltiinkin valmiita Raajärvelle ja Lapland Trophyyn. LT:stä jäi käteen hyvä reissu, mutta autosta löytyi myös huonosti toimiva vinssi.

Vinssille tehtiin täysremontti, jossa meni vaihtoon kaikki johdot ja rele, tämän jälkeen alkoi olemaan melkoisesti vinssissä tehoja.

LT:n jälkeen alkoi pikkusen enemmän polttelemaan sitten lukolliset akselit. Ja muutenkin pieniä jatkojalostamisen tarpeita löytyi. Purkasin yhtenä viikonloppuna kaksi autoa: LN65 hilux josta akselit ja sitten toinen baleno josta moottori. Tässä vaiheessa oli jo hankittuna automaattilaatikkokin peräisin vitarasta.

Näistä ensimmäisenä työnalle meni laatikko ja moottori setupin vaihtaminen. Laatikoksi tuli 03-72LE eli vitaran 4 vaihteinen sähköohjattu malli. Moottorin ja vaihteiston vaihtoon liittyi sitten kummankin johtosarjan sovittaminen, kepin modaus, tunnelin modaus ja välikardaanin rakenteleminen.
Jotta homma ei olisi ollut kovin pitkä operaatio, niin päätettiin tehdä homma yhdessä viikonlopussa. Savotta aloitettiin perjantaina aamulla 08.00 ja ajelin sitten töihin maanantai aamuna uudella tekniikalla.

Tekniikan vaihdon jälkeen sattui löytymään 2000luvun alun 911 porschen penkit edullisesti, ja vanhat penkit oli jostain 600tkm ajetusta L200sesta mitsusta. Joten eivät olleet enää kovin ryhdissään. Muutos ajomukavuudesssa tuntui häntäluussakin pikkuisen hellittäneenä pakotuksen tunteena 200km siirtymillä.

Sitten tällä setupilla käytiin Psoryn kuurankierto kahlaamassa lainarenkailla. Ja täytyy sanoa että 31x10.5x15 special trackit oli aika positiivinen yllätys lumessa, varsinkin kun vertaa 33x12.5x15siin yli kymmenen vuotta vanhoihin mutikoihin.
Tältä raajärven matkalta jäi sitten kotiin tuomisiksi 5 kappaletta tulevia suzukin renkaita 6x6 volvosta. Kokona 35x16x15 beadlock vanteilla ja aika erikoisella et:llä ja jaolla. Näihin joutuu sitten keskiöt vaihtaan.

antti_boy
19.01.2021, 15:59
Seuraavat stepit alkaakin olemaan toteuksen alla.

Elikkä ln65 hilun etuakseli 4.56 välit ja paineilmalukko. Histeer ohjauspalikat
Taakse LJ70 taka-akseli 4.56 välit ja paineilmalukko, levyjarrut.
Kardaaneiksi tulee näillä näkymin toyotan tuplanivelillä varustetut mallit. Aihioita tais olla joku 6 kappaletta hyllyssä.
Automaattilaatikko vaatii hieman perehtymistä, vaikuttaisi että 2. solenoidi ei pelaa.
Alusta jää tuollaiseksi mutta varmaankin SOA:lla mennään ja uretaanipuslat tulee kun vanhat alkaa olla loppu.
Moottoriin sitten saattaa olla alla olevissa kuvissa pientä päivitystä, jotta kulku ei tyssää nuilla boggereilla.

Jakolaatikossa 6.5:1 välitykset ollut jo minulla ekassa katastuksessa pari vuotta sitten.
Levyjarrut edessä vitaran jäähytetyt ja takana sj:n vakiot
Jarrutehostimena joku toyotan mallia sopivasti löyty.
Ohjaustehostin myös rakenneltu jostain toyotan osasta vakion tilalle sopiva malli.

Raajärvellä pienen snorklauksen jäljiltä autoa vaivasi kohtuu pitkään mystinen vika joka osottautui bensapaineen heittelyksi, korjattiin tilanne vaihtamalla balenon vakio pumppu boschin 044seen tanki ulkopuolisella asennuksella ja tankin sisälle arctic catin ufot. Käyntihäiriö korjaantui. Jäipähän vian hausta repullinen kokemusta ja paljon vara-antureita, puolia, yms. Mysteeriksi vika jäikin sillä, tankissa kokeiltiin kahta eri balenon pumppua ja suodattimetkin vaihdettiin kertaalleen. Tämä vika siis alkoi raajärvellä ku käytiin ajamassa, paluumatka oli aika eksoottinen noin 300km matkaan meni aikaa reilut 11 tuntia, välille oli satanu sitte lunta paikotelleen 40cm. Auto kulki vain pikku puolen ykkösellä tyhjäkäynnillä etteenpäin, tämä siis ennen automaattia. Joten matka oli aika pirun pitkä ja turhankin jännittävä, kun mutikoista haettiin sitä m+s merkinnän merkitystä jäisellä e4sella. Viasta huolimatta välillä pääsi jopa 80kmh vauhtiin.


Katsellaampas miten se seuraava safari sitten menee :D

GrapL
20.01.2021, 22:22
Mitkä umpiot tuos on? Melkosen hyvän näköistä tekemistä. Just tuossa jäniksen jälkiä ettiessä isäukon ja sen sj410 kanssa oli puhetta että oispa viellä automaatti.. no mitä näenkään sitten täälä :rolleyes: Jos voi viel udella niin minkä ikäsestä vitarasta tuo tekniikkapaketti oli?

antti_boy
21.01.2021, 08:11
Mitkä umpiot tuos on? Melkosen hyvän näköistä tekemistä. Just tuossa jäniksen jälkiä ettiessä isäukon ja sen sj410 kanssa oli puhetta että oispa viellä automaatti.. no mitä näenkään sitten täälä :rolleyes: Jos voi viel udella niin minkä ikäsestä vitarasta tuo tekniikkapaketti oli?

Umpiot on MK1 golffista, melko bolt on homma.

Automaattiloota on 1991 vuodelta ja ennen vuotta 1995 sähköt, niissä vaihteiston ohjaus omalla aivolaatikolla, siittä etteenpäin on laatikonohjain sisäänrakennettu moottorinohjaimen kanssa.
Vitarassa on kahtaa laatikkoa, eli kolmivaihteinen täysin hydraulinen GM:n 3L30(TH180). Ja nelivaihteinen sähköohjattu aisin 03-72LE. Täysin hydraulisen nelivaihteisen 03-72L / 03-71L laatikot saa käymään kyllä tuonne mutta työ on vähän isompi(nuita lootia löytyy esim volvoista ja toi kaaveli sitten pitää olla tuosta vitaran 4 vaihteisesta.).

Moottori on sitten tällä hetkellä yks lambdainen balenon tekniikka ilmastoinnilla.
Siihen on sitten tulossa megasquirttia ja turboa tulevaisuudessa varmaan ehkä. Kun tuleva renkaistus vähän imee tehoa ja ei tuo mikään raketti tällä hetkellä ole. Tavoitteena olisi että edelleen voisi ajella rajoitusten mukaan, hidastamatta muiden matkantekoa.

antti_boy
15.02.2021, 07:33
Tuli tutkittua toi laatikon solenoidi vikaki, johto poikki. Sen ku korjasi niin yks vikakoodi poistui.
Vielä pitäisi saada muutettua TPS signaali PWM muotoon niin saisi varmaan tuon ohjaimen toimimaan oikein. Ja se on sitte temppu se, varmaankin voipi tuolla megalla saaha sen tehtyä.

Sitte tuli vaiheltua keskiöt vanteisiin. Ja jarrun kiinnikkeet taakse.

Jarruiksi eteen LN110 hilun rekkulat ja taakse LN65sen etujarrut.

Vanteissa oli Volvo C303sen jako ja et, joten joutu vaihtaan keskiöt. Keskiöt peräisin LN65sen vakio vanteista, ET:ksi tuli jotain -44n pintaan

Niin ja tulihan sitä veivattua kardaanien adapteritki jakiksen päähän.

Käytännössä alkaa oleen kohta alle laittoa vaille. Siihen tarvii vielä latipenkit, jarruputket, iskarin kiinnikkeet ja sitte kardaanit.

antti_boy
06.04.2021, 06:22
No niin alkaa kesä lähestymään.


Näppäsin taakse akselin

antti_boy
06.04.2021, 06:26
Sitten kun laatikonohjaukset vaatii PWM signaalina TPS ja ECT tiedot niin näppäsin Megasquirtin.

Käytin suzukin vakio johtosarjan, hukkakipinä puolat, kampuran ja nokan triggerit, koneenlämpötila anturi, läppärungon asentoanturi.

Lisäyksenä bensapaineenanturi, öljynpaineenanturi, laatikon ja moottorin lämpötila anturit, laajakaista lambda sekä ahtopaineen säätöventtiili


Aika plug and pray tyyppinen startti.


Lisäksi tuli näpättyä syyläri takakonttiin kuskin sivuikkunaan.

antti_boy
07.04.2021, 06:56
Alkaa syylärin siirtokin olemaan peltejä vaille valmista

Repro
08.04.2021, 09:56
Minkälaisen paisuntasäiliön meinasit laittaa?

antti_boy
08.04.2021, 10:39
Minkälaisen paisuntasäiliön meinasit laittaa?

Ajettelin orginaalia, eli tän näköstä
https://bparts-eu.s3-eu-west-1.amazonaws.com/images/28258/original/images/28258/clean_image/1ovz3g1gcxe4vzfex6vfqyp4cptkyd8n.jpg

antti_boy
08.04.2021, 10:42
Mitähän tästä tulee :D

antti_boy
12.04.2021, 08:36
Etenee.

Haluaako joku kertoa miten nuo saa parhaiten käännettyä nuo kuvat?

Repro
12.04.2021, 10:49
Kuvien kääntämiseen ei taida auttaa mikään muu kuin ottaa ne alunperinkin vaakatasossa.
Mistä tuo jäähdytin ottaa korvausilman?

antti_boy
12.04.2021, 11:28
Etu skuupista sisään, takaskuupista ulos.
Etuskuupin alla flekti puhaltaa kennon läpi.
Takaskuupin alla flekti imee kennon läpi ja puhaltaa taakseppäin.
Skuuppien välissä pelti joka pakottaa kaiken ilman kennon läpi.
Sisäpuolella oleva kotelo eristää ilman hytän ilmasta.

Eilen kävin kylillä ajelemassa niin ainakin kyläajossa pysy lämmöt kurissa ilman flektiäkin

H&K
12.04.2021, 11:35
Tämä varmaan tiedossa mutta varmuudeksi todetaan nyt kuitenkin että noissa puhaltimissa siivet eivät ole symmetrisiä. Eli puhaltavaksi suunniteltu ei toimi imevänä, ja päinvastoin imeväksi suunniteltu ei toimi puhaltavana. Tai siis toimii, mutta teho on huomattavan alhainen verrattuna suunniteltuun ilman kulkusuuntaan.

antti_boy
12.04.2021, 11:40
Tämä varmaan tiedossa mutta varmuudeksi todetaan nyt kuitenkin että noissa puhaltimissa siivet eivät ole symmetrisiä. Eli puhaltavaksi suunniteltu ei toimi imevänä, ja päinvastoin imeväksi suunniteltu ei toimi puhaltavana. Tai siis toimii, mutta teho on huomattavan alhainen verrattuna suunniteltuun ilman kulkusuuntaan.

Joo tämä tiedossa, ja nuo puhaltimet on käännettvällä siivellä. Ja toinen on kääneettykkin

antti_boy
26.04.2021, 09:15
No niin, nyt on sitten akselit alla.

Puski sitte simpukka stefan pihalle heti kätellyssä

Ja tuollai on ne flektit tuolla.
Kävin sitte ilman tehostinta koeistamassa tuon auton toiminnan ja hitaasti hangessa möyriessä ei keittäny, eikä oikeastaan flektit pyöriny läheskään kokoaikaa. että toimivalta vaikuttaa jäähdytys systeemi

Samalla koeajoreissulla tuli todettua että lukot toimii.
Ja se että lisääntynyt pito ei ollut jakiksen kumeille suotuisa ja jakis vääntyi sellaisiin kulmiin että alkoi kuulumaan pauke kardaaneista.

huhtip
26.04.2021, 13:16
Sitten kun laatikonohjaukset vaatii PWM signaalina TPS ja ECT tiedot niin näppäsin Megasquirtin.

Käytin suzukin vakio johtosarjan, hukkakipinä puolat, kampuran ja nokan triggerit, koneenlämpötila anturi, läppärungon asentoanturi.

Lisäyksenä bensapaineenanturi, öljynpaineenanturi, laatikon ja moottorin lämpötila anturit, laajakaista lambda sekä ahtopaineen säätöventtiili


Aika plug and pray tyyppinen startti.


Lisäksi tuli näpättyä syyläri takakonttiin kuskin sivuikkunaan.


Meinasitko tehdä mitään suojaa noille putkille? Voi tuntua ikävältä kun vuodon sattuessa 100 asteista vettä tulee pistemäisenä suihkuna takaraivoon.

antti_boy
26.04.2021, 17:49
Oli ajatus tehdä tohon täyttöyhteen ympärille semmonen ohjuri.

wikke
26.04.2021, 23:55
Kääntämisestä, miten nuo kumit? :)

antti_boy
27.04.2021, 06:39
Tarkoitatko ihan ohjauspyörästä kääntämistä. Sen osalta näyttää ettei renkaat vastaa mihinkään, akselia viety hieman eteenpäin.


Vai renkaiden pyörimissuunnat vaihdella oikein. Takarenkaat pitää vaihtaa päikseen ja toinen eturengas käyttää vanteelta. On ajatus tehdä ennen ku alkaa maastossa ajeleen isommin.

wikke
29.04.2021, 23:30
Vai renkaiden pyörimissuunnat vaihdella oikein. Takarenkaat pitää vaihtaa päikseen ja toinen eturengas käyttää vanteelta. On ajatus tehdä ennen ku alkaa maastossa ajeleen isommin.

Tätä. Katselin jo tuossa #5 että yksi on toisinajattelija. Vetokuvioiset kenkkuja vararengastuksenkin kantilta, varsinkin jos vaikka haluaisi viitosen kuviolla kierrättää, vaan sitä nykyään tuskin kukaan tekee?

Hieno ja mielenkiintoinen projekti kaikkinensa.

antti_boy
14.05.2023, 09:23
Moottorihan tosiaan on tällä hetkellä g16b balenosta
Turbo 1.8t audista

Viime vuoden trophyssä tuli vähän osumaa ku konepellillä oli pari kytä senttiä jänkää niin ei oikeen osannu väistää näkymättömissä olevia puita.

Ja sitten valmistautuminen vuosittaiseen operaatioon, koska sen sais sen pitkän leiman?

antti_boy
25.05.2023, 09:14
Kevät huollon merkeissä jatkettu.

Jakolaatikon kannakkeista kaksi kolmesta irti rungosta ja jakiksen häkistä yks reikä lähteny murtumaan auki.

Jakolaatikko piti myös tarkistelun yhteydessä kummallista rähinää ulostuloakselin pyörimistaajuudella.
Purkaessa havainto rikkinäisistä laakereista, nyt sitten odotellaan huoltopakettia.

Moottoriöljyiksi vaihtui 10w60set esteri öljyt, kun pakkaa vähän käymään kuumana niin josko tällä pysyis paineet kunnossa.

Myös laturi vaihdettu ja startista kaivettu kourallinen jänkää pois.
Vinssin sisältä löytyi sitten moottorin päästä vähän reilummin paskaa. Tokikaan se vinssi ei kovin kaksisesti enää pyörinytkään.

antti_boy
05.07.2023, 12:48
Nyt ois leimattuna 1.6. 16v turbona automaatilla ja hiluxin akseleilla.

Käyty myös dynossa hakemassa teholaput.
Dynottelun yhteydessä hierottu paljon karttoja yms.
Löydettiin sytkän triggeröinnistä ongelma joka aiheutti pätkimisen 6000rpm tienoilla, tämän selvittely jatku pari päivää dynottelun jälkeenkin ja lopulta selvisi.
Ahdot päädyttiin rajoittamaan 0,5-0,6 baarin tienoille, vakio kiertokankien heikkoiden takia. Eikä puristuksiakaan ole laskettu, eli ne on vakiot 9.5:1. 0,6 bar ahtopaine kuitenkin nostaa dynaamista puristussuhdetta tässä tapauksessa tasolle 15.25 :1

Myös laatikon ohjausta tutkittu vähän tarkemmin, kun dynossa havaittiin että lappaa suoraan neloselle eikä kick down toimi.
Tässä vikoja oli ECT ja TPS tietojan lähettämisessä eculta laatikonhojaimelle, vielä pitäisi tutkia mittaristolta lähtevän nopeustiedon oikeellisuus.
Toivotaan että Raajärvellä pelais laatikko vähän paremmin.

antti_boy
26.07.2023, 08:59
Raajärvellä käyty ja hommat pelasi kohtuu hyvin.
Laatikosta saatu pelaamaan kickdown, mutta turbiinilukko ei tahdo pysyä päällä. Pitäisi tutkia hieman enemmän jossain välissä miten koneenlämpö vaikuttaa tähän.

Ihan ilman vaurioita ei toki selvitty, kun vasemman etuiskarin korvallinen repesi rungosta. No hitsaamalla korjaantui uutta vastaavaksi.

https://laplandtrophy.1g.fi/kuvat/LAPLAND+TROPHY+2023/Videot/WhatsApp+Video+2023-07-13+at+14.14.16.mp4

Kuvia ja videoita tapahtumasta löytyy täältä: https://laplandtrophy.1g.fi/kuvat/

antti_boy
19.10.2023, 06:37
Safarille valmistautuminen lähti tilanteesta, ettei auto lähtenyt edellisen reissun jäljiltä enää käyntiin vaikka ajamalla oli trailerille saatukkin.

Startti oli valmistunut, hiilet loppu ja bendix laite ei enää ampunut kehälle. Kahdesta vanhasta risasta sain kasattua toimivan. Varaosastartin hankinta edessä.

Latauksen kanssa ollut jo jonkin aikaa vähän haasteita suzuin omalla laturilla. Tällä kertaa laitoin 90A hellan 406 bensa pösöstä. Alkoi lataileen jo 14.2V mikä taitaa olla ennätys tässä autossa. Edellinen osittain toimiva latasi 12V. Epäilin jo akkuakin, mutta se kävi motonetissä hoidossa ja rasituskokeessa. Koskaan ei minun aikana ole näin ilosesti mottori pyörinyt startilla, vaikka koneessa on 10w60 öljyt ja pihalla pakkasta 5 astetta.

Pakosarjakin oli pikku suunnitteluvirheiden johdosta hyvinkin halkeillu, mutta se on nyt sitten sekin vahvistettu ja tigillä ratkeamat ajettu ympäri.

antti_boy
18.03.2025, 14:14
Pientä päivitystä tilanteeseen

Kaventelin keulan konepellin levyiseksi lokasuojia avartaen.

Kaventamisen seurauksena konehuoneen tilat alkoivat käydä ahtaaksi, ja vähän muistakin syistä kompura siirtyi katolle, ja saa kaverikseen paineilmasäiliön.

Keulalta myös kaikki ilma / neste jäähdyttimet korvaan neste / neste jäähdyttimillä, joten toinen nestekierto tulee myös ja sen jäähdytin sijoittuu katolle. Laturiksi olen tutkinut vesijäähdytettyä ettei hiilisilta menisi pilalle sukellusharjoituksissa. Pitää vähän tutkia miten tuollainen BMW nestejäähdytteinen laturi mahtuu paikalleen.

Takaikkunassa olevan syylärin flektien ohjauksen toteusta muuttanut myös lämpötilakytkimen tilalle PWM ohjain ja sen ohjaus sitten koneen lämpötilan mukaan.
Tulevaa myös se että koneen nestekierron tehostamista ja kontrollointia lisätään PWM ohjatulla vesipumpulla.
Tuo takaikkunassa oleva kenno ei aivan parhaassa paikkaa ole, niin hiippailuhommissa nesteen lämmöt elää aika reilusti.
Näillä toimilla nesteenlämmöt saataneen parempaan hallintaan.

Laatikkoon tuli tehtyä myös modaus tähän tyyliin https://turbobricks.com/index.php?threads/aw71-free-accumulator-mod.108965/ joka vähentää luistamista ja ripeyttää vaihtoa.

Viime kertaisella reissulla meni sitten latijouset solmuun.

Tästä päästään seuraavaan modaukseen eli kierrejousitus rangen takapään kolmiotuki ja P38 jakareilla etupää.
Samalla akseliväli on tarkoitus muuttaa SWB 203cm -> LWB 237,5cm.
Tähän modaukseen liittyy sitten myös takapään kaarien muutoksia, tässä tilaa tehdään reilusti jotta vähän suurempaa rengaistustakin jatkossa.
Samalla muutokset johtaa tankin siirtämiseen kabiiniin ja takaluuku menee kaksi osaiseksi, takaluukun yläosa on irroitettavissa safarimoodiin kuten etuovetkin

antti_boy
08.04.2025, 05:39
Homma etenee.

Turhaa rompetta purettu roppakaupalla.
Alusta enää lateilla ja jarruletkuilla nippa nappa auton alla.
Alkaa olemaan akselien siirtoa ja tukivarsien mallailua seuraavaksi.

Eli takapään lokareiden jatkot hiukan yli puoli välin.
Samalla takaluukun sopivuuden tarkastelua.

antti_boy
23.04.2025, 07:16
Sinnehän ne alkaa muotoutumaan

antti_boy
24.04.2025, 21:56
Tehdään sitte soppelit vanteetki itte

antti_boy
01.05.2025, 10:51
Alustan korvalliset muotoutumassa ja varret alkaa löytämään paikkansa.

Pari vannetta saatu hitsattua ja pari ois hitsausta vaille.