View Full Version : Kauppakassi U1100
Kun tälläisiä riipustus kertomuksia ei täällä tarpeeksi ole ainakaan omaan mieleen niin pakko kai sitä on aloittaa oma.
Projektin alla on siis tuollainen U1100 (ei mikään sukellusvene) elikkäs tunnetummin 416. Ihan kylän nuoreinta vuosimallia tuo ei kylläkään ole vaan renkaat on pyörineet enemmän tai vähemmän jo vuodesta 81. Itsellä tuo pienoinen ajoneuvo on ollut 2015 syksystä lähtien ja onhan sillä kerran käyty evon maastoakin kurkistamassa (eli liian vähän ajoa)
Tarkoitus olisi rempata tuo sellaiseen kuntoon ettei itseä harmita ja sitten lisäillä kaikenlaista pikkuista herkkua mikäli ylimääräistä jossain kohtaa jostain löytää. Projekti kertomuksen myös toinen syy on se, että sisältöä tänne pitäisi saada tehtyä ---> joten pitää kuluttaa aikaa rempatessa, et saa jotain kerrottavaakin. Yritys olisi kirjottaa jotakin joka viikko ja saada näin jotakin aikaiseksi joka viikko.
Tehtävä listalla on nyt alkuun:
Epämääräisiä sähköjohdotuksia
Jarrujen tunnottomuutta
Kopin ja lavan korotusta
Akkukotelon siirto ja teko
Ruosteiden poisto
Lokareiden asennus
Akseleitten lukkojen putsaus ja tiivisteiden vaihto
Kompuran fiksaus
jne.
Rempattavaa on reippaasti, joten uskon et tästä kertomuksesta ei ärräpäät lopu ja kommentoikaa ihmeessä kaikkea mitä mieleen tulee niin näkee sitten kiinnostaako moinen ketään.
Kuva on kesältä kun alle pyörähti vähän normaalia isommat kummit 14.0-20 ja lokareita ei ole vielä keritty sovittamaan.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=200388
Tällä viikolla on tullut paukutettua projektia eteenpäin jarrujen osalta hieman ja tuli viimein otettua jo tovin työn alla ollut Jarrupääsylinteri käsittelyyn.
Vanhat letkut olivat surkeat (tihkui nesteet läpi) ja jarru tuntuma oli mennyt aika tunnottomaksi. Tähän lisäksi tuli onnistuttua aiempaa jo katkaisemaan täysin umpiruostunut ilmausruuvi, joten sekin piti sitten porailla pois. Porailut eivät menneet ihan nappiin niin fiksattiin tilanne vaihtamalla alkuperäisestä koosta m6 kokoon m8 ilmausruuviin ja kierteytys tehtiin uudelleen.
Pitäisi vielä putsata kunnolla ja sitten vain kasata uusilla osilla käyttöön.
Ennen purkua:
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=200390
sisälmykset olivat vähän huonossa hapessa
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=200391
Ruuvin poisto ja kokoa isommat kierteet
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=200389
Mitäs mieltä ootte pitäiskö vielä putsata ruosteet ja suihkia tuore maali pintaan?
offroadjouni
26.01.2017, 00:03
Hieno peli on. :)Mitäs mieltä ootte pitäiskö vielä putsata ruosteet ja suihkia tuore maali pintaan?Eipä tuo ole iso vaiva, joten jos siistiminen on muutenkin mielessä niin maalaa tämäkin siinä samalla.
Komea on !!
Samalla sitten vielä ne muut jarru- ja kytkinneste letkut tarkasteluun ja vaihtoon, osaavat turvota hyvinkin ahtaiks ...
Komea on !!
Samalla sitten vielä ne muut jarru- ja kytkinneste letkut tarkasteluun ja vaihtoon, osaavat turvota hyvinkin ahtaiks ...
Tarkoitus on käydä ne läpi kanssa ja mahdollisesti uusia osan putkista, että saa vähän lisää pelivaraa kopin nostoon ja kallistukseen.
Paljon on muuten renkaan korkeus?
Paljon on muuten renkaan korkeus?
Jos en väärin muista niin 126 senttiä tais olla halkaisija
Noniin viime postauksesta alkaakin olemaan jo tovi ja toinen mennyt aikaa, eikä kylläkään paljoa ole eteenpäin projektia saatu. Viime viikonlopussa levisi käyttöauto niin remppailu aika meni oikeastaan siihen ja tällä viikolla viimein niputin jarrupääsylinterin kasaan. Jarrupuoli näytti kohtuullisen hyvältä muuten, joten se saa jäädä paketoinnin jälkeen odottamaan kopin korotusta. Katsotaan sitten paljonko täytyy putkia pidentää ja uusia.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=200745
Tässä kuva melkein kasassa olevasta, kun ainoastaan tulopuolelta puuttuu letkut. Asentaakkin piti se tuossa torstaina; mutta konepelti oli jäätynyt sen verran hyvin kiinni; joten homma siirtyy näillä näkyvin ensi viikon lämpimiin keleihin.
Yritys on myös kova pistää taas moggiin vähän lisää öljyä (on syönyt sitä jonkin verran kesästä) ja laittaa menopeli käymään itsensä lämpimäksi. Samalla akkukin saa sitten hieman latausta.
Katsotaas sitten ensi viikolla miten meitsin käy, että kerkeenkö tekemään kaikkea.
Tähän loppuun vielä kuva miltä konepellin alla näytti kun purin osaa irti.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=200744
Noniin nyt tämä ikuisuus projekti on taas päässyt työnalle pitkän ajan ja useiden tekosyiden jälkeen (normiauto levis ja sitä piti huoltaa).
Hommahan tietysti lähti liikkeelle jarrupuolen paketoinnin osalta ja sainkin huijattua kaverin jelppailemaan ilmailussa.
Tässä kohtaa kaikki vielä näytti hyvältä.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=204039
Mutta ei ollut oikeen remppailu mennyt nappiin ja ilmausruuvista ei ollut tullut tiivistä. Toimi vielä matalilla paineilla ok:sti, mutta kun otti paineilma tehostuksen käyttöön niin konehuoneessa oli jarruneste käyttöinen suihkulähde. Joten eikun irti vaan ja ärräpäitä kylvämään.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=204040
Tästä viisastuneena tulin siihen tulokseen, että on ehkäpä aika antaa ammattilaisten hoitaa homma ja vein palikan Metallisorvaamoon kunnostettavaksi.
Tällä aikaa kun jarruremontti seisoi oli hyvä aloittaa pieni sähköremppa takavalojen osalta. Niiden johdotukset olivat ärsyttäneet minua oikeastaan alusta saakka ja halusin tehdä ne siistimmin ja paremmin.
Ajatus on siis vetää kaikki johdot uusiksi ja poistaa epämääräiset abico viritelmät kokonaan ja korvata ne bilteman vedenpitävillä liittimillä.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=204042
Tänäänkin tuli saatua jotakin aikaiseksi elikkäs valoihin liittimet ja johdot molemmille puolille melkein valmiiksi.
Tälläiset valoista tuli liittimien osalta.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=204044
ja johdot näyttävät kutakuinkin tältä. Jokaiselle lampulle oma johtonsa ja yhdessä johdossa kulkee myös virta rekisterikilven valolle.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=204045
Kutistesukat pitää vielä lämpimällä pistää piukkaan, mutta muuten päätyjen abicoja vaille valmiit. Vielä pitäisi lamppujen kannattimet putsailla ja pistää uutta maalia päälle. Kunhan saisi ne vain irti rungosta kun tuntuu pultti olevan vähintääkin piukassa.
Jaahas kaipa se on aika kaivaa tämä projekti kertomus ylös epätoivon ja unohduksen suosta ja alkaa päivittämään miten homma etenee.
Sitten viime vuoden kesän ei ole oikeastaan paljoa tapahtunut ja vajaa neljä tonnia metallia on makaillut parkissa suurimma osan ajasta.
Valojen johdot on nyt taas kesken ja onkohan tämä nyt 3 versio johdottelusta ja toivottavasti viimeisin myös kun enää ei jaksaisi uusiksi tehdä.
Tässä v2.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=217494
Ja tässä v3.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=217495
Hurjaa eroa noissa ei ole kuin johtojen määrän vähentyminen.
Kesällä tuli irroitettua painesäiliö viimeinkin kun alkoi ärsyttää sen vuotaminen ja aika helposti se lähti kun pannat sahasi poikki.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=217496
Eikä säiliössäkään ihan hirmuisen isoa reikää ollut tai oikeastaan reikä kasvoi reippaasti kun koputteli ruosteet pois.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=217497
Tämän hetkinen tilanne on tälläinen
Takaa
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=217498
Sivulta
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=217500
Elikkäs lava on saanut väliaikaisen suojan ja työmaata on vielä reippaasti. Valitettavasti akku oli mennyt aivan sököksi niin täytyi käyttää laina akkua käyntiin saamiseksi. Nätisti kyllä se kävi ja helposti käyntiin lähti.
Noniin nyt on puhjennut säiliö viety pajalle ihmeteltäväksi ja osaavimpiin käsiin huollettavaksi. Tässä vielä korjaus suunnitelma piirroksen muodossa:
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=217501
Elikkäs huono osa pois ja sitten sitten väliseinä väliin ja pari liitäntää lisää.
Vähän hahmottelua miten palaset voisi olla siirtämisen jälkeen. Ajatus olisi nostaa kaikkia vähän ylöspäin enemmän suojaan ja tuomaan lisää tilaa säätää.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=217553
Sitten akkua irroitellessa tuli huomattua akun kaapeleiden huono kunto, joten täytyi vähän antaa ensiapua uuden pultin muodossa miinus kaapelille. Kaapelit menevät vaihtoon kunhan uuden akun paikka selviää.
Hiukan oli pultti syöpynyt vuosien varrella.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=217552
Kaitsu67
30.11.2018, 15:01
Ei ihme jos syöpyy, aika arassa paikassa akku jollei ole todella hyvin koteloitu. :rolleyes:
Samsonite
30.11.2018, 17:54
Heittäisin tuon näkösen painesäiliön romuihin, jos ei pysty itse kunnostamaan....
Ei ihme jos syöpyy, aika arassa paikassa akku jollei ole todella hyvin koteloitu. :rolleyes:
Juu niinhän se tekee. Kotelo tuossa normaalisti on ja tulee taas jatkossa olemaan kunhan se remotista saapuu. Nyt vanerilevy on saanut virkaa hoitaa sen ajan ja onhan tuo kuitenkin sateelta suojassa.
Heittäisin tuon näkösen painesäiliön romuihin, jos ei pysty itse kunnostamaan....
Meinasin tehdä siitä kynttilänjalan, mut ei ole kallista kunnostus (kun tehdään kiireen tuolla puolen) ja onhan siinä työllistävä vaikutuskin.
Noniin nyt on säiliö takaisin hitsauksesta ja hinta ei päätä huimannut. Sitten vielä hiekkaa pintaan ja uusi maali niin eiköhän tosta aika hyvä tule :)
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=218227
ps. näyttää paljon pahemmalta pintaruoste kun todellisuudessa on
Noniin nyt on taas kelien muututtua nätimmäksi hommat vähän edennyt. Raahasin säiliön sovitusta varten tallin perukoilta ja tältä se näyttää ulkoilmassa. (huutaa hiekkaa ja uutta maalia)
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=220321
Tuli myös koitettua jos sen olisi hionut laikalla, mutta liikaa hommaa jälkeen nähden.
Siitä se ajatus sitten lähti, että jos samalla puhalluttaisi myös kannakkeen kun aika karussa kunnossa sekin on.
Helpommaksi tekee myös hitsauksen kannalta kun jouduin säiliötä irti ottaessa pistämään pantojen ruuvit poikki.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=220322
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=220324
Irti oton jälkeen näytti kohta tältä, joten voi alkaa tekemään suunnittelua säiliön nostamiseksi ja siirtämiseksi taakse päin.
Noniin nyt on taas vähän homma edennyt kun on aikaa ollut tehdä.
Tuli tuossa saatua muutama pätkä profiilia niin päätin siitä tehdä pukit auton nostoa varten. Ei nämä mitään maailman kauneimpia ole, mutta materiiali oli ilmaista niin mikäs siinä sitten.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=221356
Tästä ehkä näkee vähän vielä paremmin. Korkeutta noilla on 110 cm ja nykyisillä renkailla runko täytyy olla vähintään 107 cm maasta, että renkaat irtoavat maasta. Pitäisi siis riittää, mutta ratkastavana on vielä miten toteuttaa tuet eteen ja taakse kun kaatuminen noissa on riskinä.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=221355
Muokattu paineilma säiliö tuli tänään hiekkapuhalluksesta ja maalauksesta. Ainostaan maali oli vielä vähän pehmoista niin piti ripustaa kovettumaan vielä toviksi.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=221351
Tulipa samalla laitettua pukit hyötykäyttöön kun ei niillä muuta käyttöä tällä hetkellä ole.
Harjoittelin paineilmasäiliön pantojen hitsaamista ja jäljet alempana.
Eka hitsuttelu
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=221352
Toka ei mennyt kauheen hyvin, mutta pitävältä vaikuttaa.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=221354
Vinkkejä puikkohitsaukseen otetaan vastaan mieluusti ja pitääkö tuon maskin olla pirun pimeä kun ei siitä meinaa nähdä mitään läpi hitsatessa :X
Takana näkyykin pieni ja piskuinen Stanley. Oli pirun halpa ja ehkä ihan hyväkin jos vain osaisi kunnolla käyttää.
BJ-40/76
04.07.2019, 23:30
Noniin nyt on taas vähän homma edennyt kun on aikaa ollut tehdä.
Tuli tuossa saatua muutama pätkä profiilia niin päätin siitä tehdä pukit auton nostoa varten. Ei nämä mitään maailman kauneimpia ole, mutta materiiali oli ilmaista niin mikäs siinä sitten.
https://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=8182&pictureid=221356
Tästä ehkä näkee vähän vielä paremmin. Korkeutta noilla on 110 cm ja nykyisillä renkailla runko täytyy olla vähintään 107 cm maasta, että renkaat irtoavat maasta. Pitäisi siis riittää, mutta ratkastavana on vielä miten toteuttaa tuet eteen ja taakse kun kaatuminen noissa on riskinä.
.
Jos kuorma-autoa meinaat nostaa noiden varaan, niin kokeile ainakin, ettei yhden miehen pienellä voimistelulla kaadu... (pitää olla melko jäykkää/lujaa tavaraa, ettei pukki nyrjähdä, jos muutaman kerran kiikuttaa edestakaisin... )
Varo, ettet loukkaa itseäsi; edes 1/10 osa moggia ei nouse rintakehältä riskiltäkään, kun selkäranka maassa..
veijon-esso
05.07.2019, 06:57
Ristikko tohon keskelle ja sitte vinotuet eteen ja taakse, niin hyväthän noista tulee. Jossei nurjahda silti.
Vinkkejä puikkohitsaukseen otetaan vastaan mieluusti ja pitääkö tuon maskin olla pirun pimeä kun ei siitä meinaa nähdä mitään läpi hitsatessa :X
Ihan eka vinkki mihin vaan hitsaukseen on hommata semmoinen lasi maskiin, että näetkin jotain. Ite vaihdoin parempaan koneeseenkin, ennenkuin lopulta hommasin ihan halpiksen lincolnin itestään tummenevan maskin, ja johan alkoi tulla saumaa.
Kiitoksia hyvistä vinkeistä =)
Jyräys: Hommasinkin pimeysluokaltaan vähän vaaleamman niin katotaan miten käy tällä kertaa. Pitäisi riittää puikkoon ja miggiinkin jos sellaisen joskus saan käyttöön.
BJ-40/76 : Profiili on MIQ-palkkia eli 90mmx90mm profiiliin väännettyä terästä reippaalla sinkillä. Pitäisi kestää painon heittämällä, kun laskujen mukaan keskelle saisi laittaa reippaan neljän ja puolen tonnin painon pistekuormana.
veijon-esso: hyvä idea tuo ristikko