Mite^
04.01.2017, 18:49
Terveppä terve. Kirjoitan uuden topicin vaikka tässä on kysymyksi sellaisistakin asiaoista joihin joitakin vastauksia haulla löytyy ja joitakin sellaisia mihin en ainakaan itse löytänyt vastauksia.
Omasta hiacesta stefat vuotanut jo jonkin aikaa, oikeastaan aika pian rempan jälkeen alkoivat vuotamaan. Ja kyllä, silloin asensin tarvikestefat. Nyttemmin alkoi vuotamaan myös syöttöpumppu.
Nostin hiacesta koko motorin pois niin saa tehtyä kaikki paljon huolellisemmin kuin yrittää paikalla nysvätä. Kampuran päihin ja nokkaan on kulunut urat stefoista, ajattelin siirtää stefoja hiukan ulommas. Onko jollain tietoa paljonko kärsii tuoda stefaa ulospäin? Nokan stefan poterossa näytti äkkiseltään olevan enemmän varaa kuin kampuran etustefalla. Jostain vanhasta topikista luin että kampuran takastefaa voi ainakin 1.5mm siirtää vauhtikseen päin? Uudet stefat on tällä kertaa hommattu marmoritiskiltä.
Syöttöpumppu vuotaa siitä kyljestä josta tulee se akseli läpi joka ilmeisesti liittyy kylmäkäynnin? vivustoon. Vivusto oli tai siis on aivan yhtäpuuta, vaatinee vähän herkistelyä. Ei myöskään tietoa toimiiko se (onko tää nyt vahapatruuna?) ollenkaan. Purin pumppua ja kaikki o-renkaat oli aika koppuraksi mennyt. Mistä kannattaa kysellä tiivisteitä? Itselle tulee mieleen Mynädiesel tai Tojotan marmoritiski? (Itse vaikutan Liedossa, Turun kupeessa).
Syöttöpumppua purkaessa en hokannu merkata ahdonalaisen syötön kalvoa ja se on ilmeisesti nyt hiukan liikkunut. Siitä tulikin mieleen että onko hyötyä säädellä sitä? Kalvo on paikallaan vielä. Onko siinä vastaava systeemi kuin tässä bossilaisessa joku tuli googlailulla vastaan?
http://www.netikka.net/vepiku/syotto.htm (ei oo tarvinnu oikeestaa ennen ruuvailla pumppuja niin hei hirveä tuntemus ole)
Jos systeemi sama niin onko vinkkejä mitä nyt kannattaa muutella, vai muuttaako ollenkaan? Vakioasetukset kiinnostaa myös niin saa tarkastettua vakioasetukset jollei muuta mitään.
Remonttia tehdessä pistin pumpun ajoituksen vakioon, olikos se nyt autodatan kirjan mukaan 0.97mm? Kannattaneeko pumppua ajoittaa aikasemmalle? Moottori ollut aikanaan offiautossa ja aika melkosesti oli ennakkoa laitettu, kellotin sillon ohjeen mukaan niinkuin yllä kirjoitinki jo.
Ahtopaineet mulla on n.1bar luokkaa, paljonko kärsii turvallisesti nostaa ahtoja? Hiace on käytössä työajossa ja kärryn kiskonnassa. Kone rakennettu vaparin nokalla ja tuntui tulevan todella alavääntöinen moottori.
Toivottavasti joku nyt pääsi jyvälle mitä kysymyksillä haetaan. :D