View Full Version : Mitä saa kuljettaa ilman liikennelupaa?
ImacInnes
18.08.2016, 13:19
Koitin etsiä vaan empä juuri mitään virallista mistään löytänyt?
Tuon mukaan korjaamo yrittäjä saisi itse kuljettaa korjattavia autoja korjaamolleen?
Tuollaisen tekstin löysin tulolta.
http://www.koneyrittajat.fi/traktoriyrittajat/liikenne.htm
Muutamia poikkeuksia 1.7.2014 jälkeen
Tavarankuljetuksia voidaan tehdä 1.7.2014 jälkeen liikenneluvatta, kunhan kuljetettavana on vain kuljetuksen suorittajan omaa tavaraa taikka kuljetuksen suorittaja on myynyt tai ostanut, antanut tai ottanut vuokralle, valmistanut, louhinut tai erottanut taikka jalostanut tai korjannut kuljetettavan tavaran. Lisäksi kuljetuksen tarkoituksena on oltava tavaroiden kuljettaminen kuljetuksen suorittajalle tai tämän yritykseen tai yrityksestä taikka niiden siirtäminen joko yrityksen sisällä tai yrityksen omia tarpeita varten sen ulkopuolella ja kuljetuksessa käytettävien moottoriajoneuvojen kuljettajat kuuluvat kuljetuksen suorittajan henkilöstöön tai sen käyttöön sopimuksen perusteella asetettuun henkilöstöön. Lisäksi kuljetuksessa käytettävien ajoneuvojen tulee kuulua kuljetuksen suorittajalle tai olla lykkäävin ehdoin ostamia tai vuokraamia (ilman kuljettajaa). Lisäksi kuljetuksen on oltava toissijainen kuljetuksen suorittajan koko elinkeinotoimintaan nähden.
Löytyykös mistään Trafin tai jonkun muun virallisen tahon ohje asiaan?
Saa laittaa linkkejä jos sellaisia löydät asiaan.
Kiitos.
t. Ismo Ämmä
Lukaseppa tuo ketju vaikka ensiksi:
http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=71559
Sotketaas vielä asiaan nää EU;päivät
Mites ne vaikuttaa liikenneluvatta sallittavaan liikennöintiin
Eli tartteeko EU päiviä esim. metalliyrittäjä joka hakee kaivurin kauhan 10scanialla suon laidasta, ajelee pajalle, hitsaa kauhan kasaan ja vie takaisin sinne suolle
ImacInnes
18.08.2016, 16:54
Onhan tuota luettu ja sinne kirjoitettukin.
Siellä ei mainita sanallakaan mitä saa kuskata ilman liikennelupaa.
T. Ismo Ämmä
Lukaseppa tuo ketju vaikka ensiksi:
http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=71559
Koitin etsiä vaan empä juuri mitään virallista mistään löytänyt?
Tuon mukaan korjaamo yrittäjä saisi itse kuljettaa korjattavia autoja korjaamolleen?
Tuollaisen tekstin löysin tulolta.
http://www.koneyrittajat.fi/traktoriyrittajat/liikenne.htm
Muutamia poikkeuksia 1.7.2014 jälkeen
Tavarankuljetuksia voidaan tehdä 1.7.2014 jälkeen liikenneluvatta, kunhan kuljetettavana on vain kuljetuksen suorittajan omaa tavaraa taikka kuljetuksen suorittaja on myynyt tai ostanut, antanut tai ottanut vuokralle, valmistanut, louhinut tai erottanut taikka jalostanut tai korjannut kuljetettavan tavaran. Lisäksi kuljetuksen tarkoituksena on oltava tavaroiden kuljettaminen kuljetuksen suorittajalle tai tämän yritykseen tai yrityksestä taikka niiden siirtäminen joko yrityksen sisällä tai yrityksen omia tarpeita varten sen ulkopuolella ja kuljetuksessa käytettävien moottoriajoneuvojen kuljettajat kuuluvat kuljetuksen suorittajan henkilöstöön tai sen käyttöön sopimuksen perusteella asetettuun henkilöstöön. Lisäksi kuljetuksessa käytettävien ajoneuvojen tulee kuulua kuljetuksen suorittajalle tai olla lykkäävin ehdoin ostamia tai vuokraamia (ilman kuljettajaa). Lisäksi kuljetuksen on oltava toissijainen kuljetuksen suorittajan koko elinkeinotoimintaan nähden.
Löytyykös mistään Trafin tai jonkun muun virallisen tahon ohje asiaan?
Saa laittaa linkkejä jos sellaisia löydät asiaan.
Kiitos.
t. Ismo Ämmä
Mun mielestä, tarkkaan lukien, tuossa ei lue että sais kuljettaa korjattavaksi ...
Ja tuossa otetaan kantaa traktorilla tehtäviin kuljetuksiin.

Ymmärsin myös että korjaamolle ei saa kuljettaa, ainoastaan korjaamolta pois.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060693#L3P7
ImacInnes
18.08.2016, 19:57
No joo, niin näköjään olikin rakkoreiden kuljetuksista tuossa kyse? En huomannut.
Tuon baxxterin linkstähän löytikin lähes vastavaa tekstiä.
Minä ymmärän että b ja e antaa korjaamoyrittäjälle luvan kuljettaa korjattavaksikin tulevia autoja? Vai onko auto tavaraa? Vai mitä ootte mieltä?
"7 §
Ilman lupaa sallittu kaupallinen liikenne
Lupaa ei tarvita suoritettaessa:
1) tavaran kuljetusta ajoneuvolla tai ajoneuvoyhdistelmällä, jonka suurin sallittu kokonaismassa on enintään 2 000 kiloa;
2) tavaran kuljetusta opetusministeriön koulutuksen järjestämisluvan haltijan kuljettajan ammattiopetuksen yhteydessä;
3) tavarankuljetuksia moottoriajoneuvolla seuraavin edellytyksin:
a) kuljetettavana on vain kuljetuksen suorittajan omaa tavaraa taikka kuljetuksen suorittaja on myynyt tai ostanut, antanut tai ottanut vuokralle, valmistanut, louhinut tai erottanut taikka jalostanut tai korjannut kuljetettavan tavaran;
b) kuljetuksen tarkoituksena on tavaroiden kuljettaminen kuljetuksen suorittajalle tai tämän yritykseen tai yrityksestä taikka niiden siirtäminen joko yrityksen sisällä tai yrityksen omia tarpeita varten sen ulkopuolella;
c) kuljetuksessa käytettävien moottoriajoneuvojen kuljettajat kuuluvat kuljetuksen suorittajan henkilöstöön tai sen käyttöön sopimuksen perusteella asetettuun henkilöstöön;
d) kuljetuksessa käytettävät ajoneuvot kuuluvat kuljetuksen suorittajalle tai ovat sen lykkäävin ehdoin ostamia tai ne ovat sen vuokraamia; jälkimmäisessä tapauksessa sillä ehdolla, että ne täyttävät ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttämisestä maanteiden tavaraliikenteessä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2006/1/EY säädetyt edellytykset; ja
e) kuljetus on toissijainen kuljetuksen suorittajan koko elinkeinotoimintaan nähden;"
t. Ismo Ämmä
Totuutta en tiedä, mutta äkkiä kuvittelis tämän lain henGen luoduksi liikenneluvallisten hinureiden (?) suojaks ...
Minä näkisin että korjaamon omalla hinurilla noudettavat korjattavaksi tulevat autot kuuluvat tämän pykälän sisälle:
b) kuljetuksen tarkoituksena on tavaroiden kuljettaminen kuljetuksen suorittajalle tai tämän yritykseen tai yrityksestä taikka niiden siirtäminen joko yrityksen sisällä tai yrityksen omia tarpeita varten sen ulkopuolella;
Valmiina ne taas saa kuljettaa asiakkaalle takaisin tämän nojalla:
a) kuljetettavana on vain kuljetuksen suorittajan omaa tavaraa taikka kuljetuksen suorittaja on myynyt tai ostanut, antanut tai ottanut vuokralle, valmistanut, louhinut tai erottanut taikka jalostanut tai korjannut kuljetettavan tavaran;
Voip olla.
Ymmärtääkseni kaikki kohdat
a) -> e)
pitää täyttyä (sanamuoto: seuraavin edellytyksin), jotta sallittua ilman liikennelupaa ??
Tuolla ainakin avattu asiaa:
https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=http://www.skal.fi/files/14627/Milloin_tarvitset_liikenneluvan.pdf&ved=0ahUKEwj7_Kqr1cvOAhUGOpoKHYw1BuYQFggeMAA&usg=AFQjCNFDPxCLdUkTLsgQwfX2RZGurfdv2Q
Mielestäni kosjaamoyrittäjä voi sen rikkinäisen auton kuskata omalle korjaamolleen, ainakin jos ensin koittaa korjata sitä noutopaikassa eli ei ainoastaan lastaa ennen kuljetusta.
ImacInnes
18.08.2016, 22:01
vmt:n linkin takaa löytyi tuollainen teksti.
Tuosta voisi ymmärtää jotta ei saa autoja kuskata ilman liikennelupaa? Vaan ei tuossakaan suoraa sitä sanota?
Hinauskuljetus lähimpään
turvalliseen paikkaan
Liikenneturvallisuutta vaarantavat
rikkoutuneet ajoneuvot voi siirtää tieltä
lähimpään turvalliseen paikkaan ilman
liikennelupaa.
T. Ismo Ämmä
Tossahan puhutaan kokoajan kaupallisista kuljetuksista. Toki romuja saa talkoilla kuskata.

Vaan uskooko koppalakit että on asiakaspalvelua jos asiakkaan auto haetaan korjaamolle, esim arvioinnin tekoa varten
Mites sitten kun vak.yhtiö tahtoo paprut siitä siirrosta :confused:
Mites se menikään oman kuljettaminen jos ostaa sen raadon siinä hajoamispaikalla ja se onkin liian hajalla/siinä ei ole sopivia osia/väärä väri/jotain muuta estettä omaan tarkoitukseen jolloin kauppa puretaan ja ajoneuvo korjataan asiakkaan lukuun
Melekoosta arpomista ja työn kannalta toisarvoisen murehtimista tämä elo suomessa nykyään....vähän alalla kuin alalla ja aina löytyy joku kateellinen joka niin mielensä pahoittaa, vaikka asia ei nyt sille edes kuulunut :(
Mutta missään ei ole mainittu, että mitä siitä nyt sitten oikein oikeasti seuraa sanktioina, jos siirrät nyt vaikka keskustelussa olevaa tielle levinnyttä autoa ja kaikki EeUu direktiivit ei nyt täyttynytkään? Panikoidaanko jostain suullisesta huomautuksesta, vai uhkaako liiketoimintakielto...vai jotain siitä väliltä ja onko ennakkotapauksia? :)
Ilman korvausta kuljetus on lupavapaata. Ja niin kauan kun kuljetus ei ole yrityksen, laskutuksen eikä ajankäytön pääasia (kaikki kohdat tulee täyttyä), ihan turhaa stressata siitä luvasta.
ImacInnes
19.08.2016, 06:15
Joo, olisi vaan pirun mukavaa kun tämmösiin ihmettelyihin löytyisi selkeitä vastauksia päättävältä taholta.
Vaan kun vastaukset on näin tulkinnan varaisia niin, minä tulkitsen nuo omaksi parhaakseni ja jos ja kun virkavalta on joskusa asiasta toistamieltä niin tutkitaan sitten niitä tulkintoja porukalla.
Haluaahan se korjaamo siitä noudosta korvausta vaan ei se kuljetus ole yrityksen pääasia vaan se korjaaminen.
t. Ismo Ämmä
Ilman korvausta kuljetus on lupavapaata. Ja niin kauan kun kuljetus ei ole yrityksen, laskutuksen eikä ajankäytön pääasia (kaikki kohdat tulee täyttyä), ihan turhaa stressata siitä luvasta.
Voip olla.
Ymmärtääkseni kaikki kohdat
a) -> e)
pitää täyttyä (sanamuoto: seuraavin edellytyksin), jotta sallittua ilman liikennelupaa ??
Niinhän tuossa lukee.
Itse en ainakaan pysty mitenkään tulkitsemaan noita ehtoja niin, että korjaamo saisi ne korjattavat autot noutaa. Se auto ei ole korjaamon omaa tavaraa eikä sitä ole korjattu eli a-kohta ei täyty. Mikä se selitys olisi poliisille, kun sitä kuormaa ja liikennelupaa kysytään?
-Vaikka noutamisesta ei rahaa ottaisi, syntyy kilpailuetu niihin korjaamoihin nähden jotka vaativat sen liikenneluvallisen hinurin väliin.
-Vaikka se noutaminen ei ole päätarkoitus korjaamolle, se on kuitenkin sen liikenneluvallisen hinurin työ, johon on hankittu luvat ja koulutukset.
-Viranomaisten kiinnostus niitä kuljetuksia kohtaan ja lupulliset sanktiot riippunee siitä kuinka usein niitä autoja kuskataan ja missä kohtaa se hinuriyrittäjä hermostuu.
Mitenhän lie tohon vaikuttaa sijainti jostain vantaalta varmaan löytyy hinuria riittävästi, mutta missäs sallassa tai enossa on lähin hinuri yrittäjä?

Niinpä….odottaako 3h 100km päästä tulevaa virallista hinuria paikkalle, että siirtää ajoneuvon 5km päähän korjaamolle, vai hinauttaa sillä korjaajalla romut korjaamoon? Minä ainakin pyyhkisin sillä vakuutushinauksella p*rsettä, jos vain pääsisin mahdollisimman äkkiä jatkamaan keskeytynyttä matkaa….pahimmassa byrokratiakäänteissä päiväkin kääntyy ehtooseen ja saat vielä kurvata taxilla 50km päähän hotellia etsimään majapaikaksi, kun täällä korvessa ei ole kaikki siinä vasemman käden ulottuvilla, vaikka muuten elo onkin lokoisaa ilman ruuhkahuolia :D
ImacInnes
19.08.2016, 14:43
Missä kohtaa tuo "seuraavin edellytyksin" on? En löydä, näe, puusilmä tai sitten perjantai haittaa keskittymistä???
t. Ismo Ämmä
Voip olla.
Ymmärtääkseni kaikki kohdat
a) -> e)
pitää täyttyä (sanamuoto: seuraavin edellytyksin), jotta sallittua ilman liikennelupaa ??
Pitää sitten ottaa korjaamolle kuljetus puhtaasti asiakaspalveluna eikä laskuta siitä. Mikäs sen sitten kieltäisi?
E:Periaatteessahan arvonlisää muodostuu jo siinä kun vikadiagnoosi ajoneuvolle tehdään ennen kuljetusta ja sitten ei lupaa enää tarvita. Sitäpaitsi, jos kuljetetaan auto korjaamolle ja oikeasti saman toimijan toimesta korjataan niin myymättä jäämisen riski on konkreettisesti olemassa, eli lupaa ei tarvittaisi.
EU pätevyys lienee kuljettajalle pakollinen.
Missä kohtaa tuo "seuraavin edellytyksin" on? En löydä, näe, puusilmä tai sitten perjantai haittaa keskittymistä???
"7 §
Ilman lupaa sallittu kaupallinen liikenne
Lupaa ei tarvita suoritettaessa:
1) tavaran kuljetusta ajoneuvolla tai ajoneuvoyhdistelmällä, jonka suurin sallittu kokonaismassa on enintään 2 000 kiloa;
2) tavaran kuljetusta opetusministeriön koulutuksen järjestämisluvan haltijan kuljettajan ammattiopetuksen yhteydessä;
3) tavarankuljetuksia moottoriajoneuvolla seuraavin edellytyksin:
a) kuljetettavana on vain kuljetuksen suorittajan omaa tavaraa taikka kuljetuksen suorittaja on myynyt tai ostanut, antanut tai ottanut vuokralle, valmistanut, louhinut tai erottanut taikka jalostanut tai korjannut kuljetettavan tavaran;
b) kuljetuksen tarkoituksena on tavaroiden kuljettaminen kuljetuksen suorittajalle tai tämän yritykseen tai yrityksestä taikka niiden siirtäminen joko yrityksen sisällä tai yrityksen omia tarpeita varten sen ulkopuolella;
c) kuljetuksessa käytettävien moottoriajoneuvojen kuljettajat kuuluvat kuljetuksen suorittajan henkilöstöön tai sen käyttöön sopimuksen perusteella asetettuun henkilöstöön;
d) kuljetuksessa käytettävät ajoneuvot kuuluvat kuljetuksen suorittajalle tai ovat sen lykkäävin ehdoin ostamia tai ne ovat sen vuokraamia; jälkimmäisessä tapauksessa sillä ehdolla, että ne täyttävät ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttämisestä maanteiden tavaraliikenteessä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2006/1/EY säädetyt edellytykset; ja
e) kuljetus on toissijainen kuljetuksen suorittajan koko elinkeinotoimintaan nähden;"
Pitää sitten ottaa korjaamolle kuljetus puhtaasti asiakaspalveluna eikä laskuta siitä. Mikäs sen sitten kieltäisi?
Ei sillä oikeastaan ole väliä, kun se kuljetettava tavara ei ole omaa. Ei auta vaikka maksaisit siitä että saat kuljettaa sitä autoa.
Ja pohjoisen esimerkistä, samalla logiikalla jos perustaa hinausyrityksen niin ei tarvitse liikennelupaa, koska ei ole muita hinausyrittäjiä lähellä?
Lainaus SKAL ohjeesta, luulis olevan pätevä:
Käytännössä tämä tarkoittaa, että:
• kuljetuksen suorittaja on tehnyt jotain
lastaamista enemmän kuljetettavalle
tavaralle ennen kuljetusta JA
• kuljetuksen alku- tai loppupäällä on yhtymäkohta
kuljetuksen suorittajaan JA
• omat kuljettajat tai yrityksen käytössä
oleva vuokratyövoima* JA
• oma, liisattu tai vuokrattu* kalusto… JA
lisäksi:
• kuljetus on toissijaista.
*Vuokrattu työvoima tai kalusto:
Kuljetuksen suorittaja ei voi vuokrata
samanaikaisesti kuljetuskalustoa ja kuljettajaa
kuljetusta varten, koska tällöin kyse
on auton vuokralle antajan harjoittamasta
luvanvaraisesta tavaraliikenteestä
---------------------------------------------
Eli vikadiagnosointi tehdään kuljettajan toimesta ennen kuljetusta, problem solved.
Olin asiasta yhteydessä tänään ELY-keskukseen. Eivät ottaneet vielä kantaa asiaan, mutta katsovat asiaa alkuviikolla lainoppineiden kanssa ja ilmoittavat minulle mikä heidän kantansa asiaan on.
Päivitän tiedon tänne myös niin tarvitse tulkita niin monella tapaa.
ImacInnes
19.08.2016, 18:24
Hyvä hyvä. Infoa tänne sitten heti kun sitä saat.
Kyllä mä nyt noista hankalista tekseteitä ymmärrän jotta:
-korjaamo yrittäjä ei saa hakea asiakkaan autoa omalla kalustollaan ilman liikennelupaa. Maksulla vai ilman?
-korjaamo yrittäjä saa viedä korjaamansa auton asiakkaalle ilman liikennelupaa. Maksulla vai ilman?
Näinkö sitten? Nouto kuljetus 0 euroa ja palautus kuljetus 100 euroa. ?????
vai ei noutoja ollenkaan vain maksullisia palautuksia?
Ei oo selkeetä?
t. Ismo Ämmä
Olin asiasta yhteydessä tänään ELY-keskukseen. Eivät ottaneet vielä kantaa asiaan, mutta katsovat asiaa alkuviikolla lainoppineiden kanssa ja ilmoittavat minulle mikä heidän kantansa asiaan on.
Päivitän tiedon tänne myös niin tarvitse tulkita niin monella tapaa.
Eli vikadiagnosointi tehdään kuljettajan toimesta ennen kuljetusta, problem solved.
Riittäköhän diagnosointiin, et kääntää avaimesta ja totetaa ettei auto lähtenyt käyntiin
Tai, että kuljettaja katsoo ja toteaa ajoneuvon olevan vauroitunut
Pitääköhän siitä kirjoittaa lausunto, että on todettu ajoneuvon käyntiin lähtemättömyys

Todetaan ettei toimi kuten ajoneuvon valmistaja on tarkoittanut. Mielellään vielä arvaa mikä on rikki...
Ennen ajoneuvoveron ja lupaehtojen tiukentumista hinausautot olivat liikennelupavapaita omalla toiminta alueellaan joka oli tyyliin 50km omasta kiinteästä asemapaikasta.
Ajoneuvoveron muutoksen jälkeen näitä liikennekäytöstä poistettuja autoja ei saanut enää raahata dollylla tai puomilla tai narun jatkona, vaan kaikki pyörät piti olla jollain kuljetusalustalla, muuten se katsottiin veron kiertämiseksi jos sattui miliisit kohdalle.
Liikennelupaehtojen muuttuessa hinausautot on liikenneluvan alla ja toiminta-alue myös vapautui, toki ei ne kuoki miten sattuu vielä keskenään.
Korjaamoyrittäjällä on tässä lupien luvatussa maassa pieni ristiriita, sillä on oikeus palauttaa auto korjattuna asiakkaalle ja sisällyttää siitä pieni osa laskussa, mutta pykälien mukaan sitä ei saisi noutaa korjaamolle ilman liikennelupia. Tokikaan korjaamot ei tästä monestikkaan välitä, tai edes ajattele asiaa niin pitkälle.
Usein ne kuljetukset ovat kuitenkin autokorjaamolle toissijainen asia liiketoimintaan nähden eli silloin se on sovellettavissa lupavapaaksi.
Selkeää eikös.
Samoin se on lupavapaata jos autovuokraamo tuo ja noutaa omistamansa auton asiakkaan kotoonta.
eli liikenneluvan 7 pykälä kohta e.
Tuohon edellisen postauksen viimeiseen lauseeseen huomiona, pelkkä 7 pykälän kohdan e) täyttyminen ei riittäis, mutta täyttynee kaikki a) -> e) niin ok.
Tämäkin sillä seitinohuella olettamuksella, että autot / ajoneuvot lasketaan tavaraksi
ImacInnes
23.08.2016, 10:57
Tuo otsikkohan oli että.
Ilman lupaa sallittu KAUPALLINEN liikenne.
Kaupallinen = maksua vastaan.
Eli ymmärrän tuon näin.
-asiakkaan auton nouto korjaamolle 0,- = ok. (Ei kaupallista)
-asiakkaan korjatun auton palautus korjauksen jälkeen asiakkaalle 100,- + alv = ok. (Kaupallista)
Tosin tämäkin on taas minun tulkinta asiasta.

Kai se asiakas voi tuohon rahaan jo hakea sen auton ja ajaa sen pois??? Ei mulla oo ollut koskaan ongelmaa tuossa. Ja hinurit tuo autot, jos ei ne itsestään enää liiku tai ei uskalla ajaa, ei tarvii itse jumpata...
ImacInnes
23.08.2016, 14:24
Joo. Vaan lähistöltä vois hakea kotimatkalla. Ilman ei viitsi.
t. Ismo Ämmä
Kai se asiakas voi tuohon rahaan jo hakea sen auton ja ajaa sen pois??? Ei mulla oo ollut koskaan ongelmaa tuossa. Ja hinurit tuo autot, jos ei ne itsestään enää liiku tai ei uskalla ajaa, ei tarvii itse jumpata...
Joo. Vaan lähistöltä vois hakea kotimatkalla. Ilman ei vitsi.
t. Ismo ÄmmäMiksi?? Asiakas voi tuoda ja hakea itse. Jos ei siitä voi veloittaa ja loput kuljettaa hinuri, sillä on liikenneluvat kunnossa kumminkin....
Asiakaspalveluna ymmärrän, mutta on muutakin tekemistä, kuin lastailla autoja ja uhrata työaikaa josta ei voi veloittaa....
Tuo otsikkohan oli että.
Ilman lupaa sallittu KAUPALLINEN liikenne.
Kaupallinen = maksua vastaan.
Eli ymmärrän tuon näin.
-asiakkaan auton nouto korjaamolle 0,- = ok. (Ei kaupallista)
-asiakkaan korjatun auton palautus korjauksen jälkeen asiakkaalle 100,- + alv = ok. (Kaupallista)
Tosin tämäkin on taas minun tulkinta asiasta.
t. Ismo Ämmä
Miksi?? Asiakas voi tuoda ja hakea itse. Jos ei siitä voi veloittaa
No sen takia ettei asiakkaan tarvitse itse hankkia ja maksaa hinuria. Ja se nouto veloitetaan siinä palautuksessa (sen takia on niin kallis) tai muuten vaan lipsahtaa sinne laskuun muun otsikon alle. Voihan tuota kutsua asiakaspalveluksi ja kuittiin kirjotella mitä vaan...
1 §
Lain soveltamisala
...
Tämän lain säännöksiä ei sovelleta oman tavaran kuljettamiseen.
...
2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
...
17) omalla tavaralla tavaraa, jonka omistus tai muu hallinta on kuljetuksen suorittajalla muulloinkin kuin kuljetuksen ja siihen välittömästi liittyvän toiminnan aikana.
Ja tämän mukaan jos ostaa sen viallisen auton mutta myykin takaisin asiakkaalle kun on kunnossa..
Hinurin maksaa vakuutus!! Siis kun se tuodaan, palautuksen voi asiakas hoitaa ihan noutamalla, kyllä ne osaa laskea, että tuonti on kalliimpaa kuin että itse noutaa. Ei oo mulla ollu koskaan ongelmaa asiakkaan noutaa kunnossa olevaa autoa, on jopa ihan ajamalla lähtenyt korjaamatonkin auto, kun ei asiakkaallee kaikki kelpaa...
Ja mites Ismo ajatteli veloittaa, käteisellä, mutta entäs jos asiakas haluaa viedessäs maksaa kortilla ja ei oo maksupäätettä mukana tai sillä ei oo rahaa, kuljetatko takaisin auton?? Minä en luovuta autoa jota ei oo maksettu. Ei tarvii jälkikäteen odotella, että jos se vaikka tulis maksamaan, ei se n imittäin tule, jos ei ole syytä (eli se auto korjaamon pihalla)!! Eikä kyllä aina sittenkään kovin nopeasti....
Mutta kukin tyylillään, jostain ne oppirahat täytyy vaan hankkia, jos useampi satanen jää saamatta ja elinkeinosta kyse!!! Nimittäin jos luovutat auton pois ja luotat, niin aika nopeasti se luotto jopa hyville asiakkaille loppuu, kun nekin jättää maksamatta aina jostain heidän mielestä pätevästä syystä.... Että miksi kaivaa itselleen vapaaehtoisesti kuoppaa, kyllä sen yrittäjälle kumminkin joku kaivaa, You´ll see....
ImacInnes
24.08.2016, 09:15
Kunhan tässä yritän selvittää mitä saa laillisesti kuljettaa ilman liikennelupaa ja näin pähkäilen palvelu vaihtoehtoja.
Olis nääs mukava kun vois jostain saada virallisen selvän vastauksen ja faktaa näihin tulkintoihin vaan eipä ihan tosta vaan näköjään löydy?

t. Ismo ÄmmäKuljeta vaan, niin ne muutkin tekee... Marginaalia on korjaamon kuljetukset, ei oo kukaan kysellyt, että kenen on ja miksi kuljetat, enemmän niitä kiinnostaa painot ja kuormansidonta, jos jotakuta kiinnostaa!!
Eipä oo ELY-keskuksestakaan vielä mitään kuulunut, saattaa lomat hillitä asiantuntijoita. Jäämme odottelemaan.
No mut mitä pitäisi kuljettaa ja minne????

Asiakkaiden hajonneita autoja omalle korjaamolle.
Tässtähän vois olla oivallisena esimerkkinä viime talven kovat pakkaset, kun aamuisin ei enää ihmisillä autot vaan lähteneet käyntiin tai hyytyivät tien päälle. Hinausyrittäjät oli ylityöllistetty ja ihmisten pitäs päästä töihinkin. Sanotaanko siinä sit asiakkaalle "tuo tänne pajalle se auto niin katellaan mikä sitä vaivaa"
Tosin viime talvi tais olla korjaamoillekkin sellanen "tuo se auto kolmen kuukauden päästä, jollei se rupee ennen sitä toimimaan itestään"
Itekkin kävin viime talvena hakemassa yhden perheenäidin auton 120km päästä omalle kylälle halliin sulamaan, kun ei hinausvakuutuksen piikkiin suostunu hinuri lähemmäksi tuomaan, niin piti jättää sinne paikallisen autoliikkeen korjaamon pihalle. Siellä oli vaan autoliikkeessä 3 viikon jonot ennenku oisivat ehtineet edes ottaa talliin sulamaan. Oli siis käymässä toisessa kaupungissa ja auto hyytyi sinne.
Eiköhän se täällä Soviet Finlandiassa ole lähtökohta ettei saa kuljettaa mitään ja jos jotain kuljettaa niin viranomaistaho viimeinen kyselykohde puhuvat sitä sun tätä ja kukaan ei ota sitä vastuuta sanomistaan pompottelet sähköposteinesi osoitteesta toiseen (ei ainoa juttu jossa näin käy) .
Naapurit ja kilpailevat yritykset tekevät ilomielin sen viranomaisvalvonnan valtion puolesta , kateushan voittaa kiimankin.
Tuskin hirveistä rahoista kyse paitsi jos saat sen äkkiväärän asiakkaan riesaksi tai jotain sattuu kuljetuksessa.(korvausvastuu) vaikka risaa autoa kuskattaisiinkin.
Asiakkaiden hajonneita autoja omalle korjaamolle.
Tässtähän vois olla oivallisena esimerkkinä viime talven kovat pakkaset, kun aamuisin ei enää ihmisillä autot vaan lähteneet käyntiin tai hyytyivät tien päälle. Hinausyrittäjät oli ylityöllistetty ja ihmisten pitäs päästä töihinkin. Sanotaanko siinä sit asiakkaalle "tuo tänne pajalle se auto niin katellaan mikä sitä vaivaa"
Tosin viime talvi tais olla korjaamoillekkin sellanen "tuo se auto kolmen kuukauden päästä, jollei se rupee ennen sitä toimimaan itestään"
Itekkin kävin viime talvena hakemassa yhden perheenäidin auton 120km päästä omalle kylälle halliin sulamaan, kun ei hinausvakuutuksen piikkiin suostunu hinuri lähemmäksi tuomaan, niin piti jättää sinne paikallisen autoliikkeen korjaamon pihalle. Siellä oli vaan autoliikkeessä 3 viikon jonot ennenku oisivat ehtineet edes ottaa talliin sulamaan. Oli siis käymässä toisessa kaupungissa ja auto hyytyi sinne.
Ei tarvi lupaa. Ihan sama haetko jostain kioskista kassakoneen tai kasiparipillarin huoltoon. Jos siis haet omalle verstaalle tai hakija voi olla renkikin...
wuntzikka
28.08.2016, 17:38
Jostain luin, että kaikkea saisi kuskata kunhan se ei ole varsinainen elinkeino tai yrityksen varsinainen toiminta. Mutta tämäkin on sellainen asia, että ei taida ikinä saada oikeaa vastausta keneltäkään.

Oikeusistuin arpoo sopivimman vastauksen, todennäköisesti verottajan mieleisen... Mut joo, idea laissa on ainakin ennen ollut että kunhan kuljetus ei ole pääasiallinen hanke niin lisäpalveluna sitä saa tehdä ilman erillistä lupaa.
Jostain luin, että kaikkea saisi kuskata kunhan se ei ole varsinainen elinkeino tai yrityksen varsinainen toiminta. Mutta tämäkin on sellainen asia, että ei taida ikinä saada oikeaa vastausta keneltäkään.
Välillä tuntuu että kysymyksiin etsitään vastausta niin kauan, että se vastaus on oman mielen mukainen. Vaikka sitten muistelemalla miten joku jossain joskus oli sanonut. Ennen oli esim 30% kuljetuskustannusraja kaikista kustannuksista luvan rajana.
Ja vielä yksi osa lakia:
5 §
Luvan tarve
Tavaran kuljettaminen ajoneuvolla tiellä korvausta vastaan edellyttää lupaa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita 7 §:ssä tarkoitettuihin kuljetuksiin.
Välillä tuntuu että kysymyksiin etsitään vastausta niin kauan, että se vastaus on oman mielen mukainen. Vaikka sitten muistelemalla miten joku jossain joskus oli sanonut. Ennen oli esim 30% kuljetuskustannusraja kaikista kustannuksista luvan rajana.
Ja vielä yksi osa lakia:
Välillä tuntuu että kysymyksiin etsitään vastausta niin kauan, että se vastaus on oman mielen mukainen. Vaikka sitten muistelemalla miten joku jossain joskus oli sanonut. Ennen oli esim 30% kuljetuskustannusraja kaikista kustannuksista luvan rajana.
Ja vielä yksi osa lakia:
Tarkennuksena että niin kauan ettei itse tarvi. Naapuri ,tuttu,sukulainen tai joku joka haluaisi saa -tehdä mitään joka on joko hyödyllistä, lisätienestiä, tuottaa hyvää mieltä, auttaa aloittamaan alusta, on uutta yritys toimintaa, parantaa palvelua tai mistä makstaan sunnuntailisä,,, ja jos olemassa olevasta laista ei selkeesti löydy sopivaa kohtaa niin silloin pitää soittaa elykeskukseen, kunnanvirastoon, bernerille, james hirvisaarelle, Tvh:n puhelinvaihteeseen ja viimeeksi kirjoittaa estari maaseudun tulevaisuuteen, etelä saimaaseen, vm lehteen, jalluun ja vartiotorniin... Ja jos vieläkään ei ole saanut tarpeeksi vastakaikua niin vielä on viimeisenä oljenkortena paikallisbaarin päivävuoro. Joka sekin koostuu lähinnä eläkeläisistä koska vuorotyöläisten osuus on pudonnu lähes puoleen siitä mitä se oli viime laman aikaan, soini on lunastanu lupauksensa ja laittana sossun rahahanat kiinni, ne kenellä on töitä, ovat siellä töissä, ne kenellä ei ole töitä ei ole myöskään rahaa maksaa 5.60 isosta Karhusta, eivät ehkä käytä koko olutta mihinkään...
Eli se ainoa pyhä kaikkien,kaikille paitsi painijoille, lätkäjätkille,rallikuskeille,hiihtäjille,mälihyppä äjille ja onnibussille sallima asia on se meissä jokaisessa niin syvälle kaiverrettu nöyryys , epäonnistuminen ja se onnen ja täyttymyksen tunne kun saa ilmoittaa etten saa tulla hakemaan autoasi huoltoon, ottaa sinua samaan kyytiin kuin autosi, kas tässä olkaa hyvä,ruokailu välineet on tuolla, voit noutaa ne itse, posti tuodaan huomisesta lähtien kunnan rajalle, tuotanto siirretään viroon ja tällä kassalla saat piipata ostoksesi ihan itse.
Eli piip,..ttu camoon...:eek::D:mad::confused
savustin
30.08.2016, 06:33
Minä en kysele keneltäkään mitä saa kuskata vaan pannaan kaikki mikä kyytiinsopii lavalle isompia kuormia vaan ,kyllä ne setät sitten kertoo mikä sinne ei kuulu mistä nekään tietää kun ei tiedä lainsäätäjätkään.
Tarkennuksena että niin kauan ettei itse tarvi. Naapuri ,tuttu,sukulainen tai joku joka haluaisi saa -tehdä mitään joka on joko hyödyllistä, lisätienestiä, tuottaa hyvää mieltä, auttaa aloittamaan alusta, on uutta yritys toimintaa, parantaa palvelua tai mistä makstaan sunnuntailisä,,, ja jos olemassa olevasta laista ei selkeesti löydy sopivaa kohtaa niin silloin pitää soittaa elykeskukseen, kunnanvirastoon, bernerille, james hirvisaarelle, Tvh:n puhelinvaihteeseen ja viimeeksi kirjoittaa estari maaseudun tulevaisuuteen, etelä saimaaseen, vm lehteen, jalluun ja vartiotorniin... Ja jos vieläkään ei ole saanut tarpeeksi vastakaikua niin vielä on viimeisenä oljenkortena paikallisbaarin päivävuoro. Joka sekin koostuu lähinnä eläkeläisistä koska vuorotyöläisten osuus on pudonnu lähes puoleen siitä mitä se oli viime laman aikaan, soini on lunastanu lupauksensa ja laittana sossun rahahanat kiinni, ne kenellä on töitä, ovat siellä töissä, ne kenellä ei ole töitä ei ole myöskään rahaa maksaa 5.60 isosta Karhusta, eivät ehkä käytä koko olutta mihinkään...
Eli se ainoa pyhä kaikkien,kaikille paitsi painijoille, lätkäjätkille,rallikuskeille,hiihtäjille,mälihyppä äjille ja onnibussille sallima asia on se meissä jokaisessa niin syvälle kaiverrettu nöyryys , epäonnistuminen ja se onnen ja täyttymyksen tunne kun saa ilmoittaa etten saa tulla hakemaan autoasi huoltoon, ottaa sinua samaan kyytiin kuin autosi, kas tässä olkaa hyvä,ruokailu välineet on tuolla, voit noutaa ne itse, posti tuodaan huomisesta lähtien kunnan rajalle, tuotanto siirretään viroon ja tällä kassalla saat piipata ostoksesi ihan itse.
Eli piip,..ttu camoon...:eek::D:mad::confused
ASIAA suomalainen on valmis maksamaan 50euroa siitä ettei vain naapuri saa sitä 100euroa vai oliko se toisinkin päin :)