View Full Version : mistä kotivakuutus?
lacrits68
29.07.2015, 19:37
moi!
Eli mistä kakkoskodin kotivaakuutus? mitkä vakuutusyhtiöt toimii ja mistä tarvii pysyä poissa?
//Janne
If. Vesivahingon korjaus mukisematta asiallisesti. Kilpailukykyinen hinta.
Nykyisin Fennia, ei vielä kokemuksia (toivottavasti ei tulekaa) korvausmenettelyistä.
En Tapiolakaan moiti, muttei ole hintakilpailutuksessa pärjänny.
Renegade
29.07.2015, 20:06
Just kilpailutettiin kaikki vakuutukset, Fenniasta, IF:sta ja Lähitapiolasta. IF selkeästi halvin ajoneuvoissa, prätkät ym. mutta kallis kotivakuutuksessa. Kotivakuutus vähän riippuu mitä sen piiriin haluaa, meillä kotivakuutuksen alla myös henkilövakuutuksia (tapaturma, sairaskulu, matka, koira, ym.).
Laitettiin kaikki lopulta Tapiolaan. Ei ollut ihan halvin, mutta voitti palvelussa kaikki muut heittämällä. Ja kun kaikki on siellä, pääsee Tapiolan kultapossukerhoon ja saa kaikista -17% keskittämisalennusta.
Ja on ollu Tapiolassa ennenkin, eikä oo ollu korvausasioissakaan valittamista. Ja tota palvelua jotenkin oppinut arvostamaan... Kiva kun on kotikylällä konttori, mihin voi fyysisesti mennä käymään, tai joku (aina sama) asiakaspalvelija, kenelle voi soittaa.
Ei ainakaan If.. aikaa on kyllä tosin mutta kesämökille murtauduttiin ja korvaus oli melko mitätön. ois kuulema pitäny paskahuussissaki olla kunnon lukko (joka ovessa munalukot,paitsi paskahuusissa)
tapiolaan siirty sillon ja ei ongelmaa. loppujen lopuksi suurin osa meni omasta pussista.
KoniJeep
29.07.2015, 23:07
Ifia en suosittele enkä myöskään fenniaa.
Nyt Turvassa ja ainakin edullinen.
-Captain-
30.07.2015, 04:41
Täältäkin ääni Tapiolalle, aina toiminu korvaushommat ja hyvä asiakaspalvelu.
Fennia ollut jo iät ja ajat koti-, ja henkilövakuissa. Ei varmastikaan halvin mutta meillä on korvaukset toimineet hyvin, eli ei ole vaadittu kuukiviä vaan asiat hoituneet puhelinsoitolla ja kuitteja skannaamalla. (eikä niitäkään joka kerta)
Mitään tosi isoja vahinkoja ei toki ole sattunut, onneksi. (vesi-tulipalo- yms)
ImacInnes
30.07.2015, 09:35
Itselläni raha ratkaisee.
Itselläni oli kotivakuutus ja autojen vakuutukset IFissä ja kaikki siirtyi Poppiin kilpailuttamisen jälkeen. Joka vakuutus tuli n. 200,- halvemmaksi / vuosi silloin.
On kuulemma alkuhuuman jälkeen tasoittunut hinnat jonkin verran.
Netissä pystyy helposti katsomaan mitä maksaa omalla kohdalla vakuutukset.
Popissa oli aluksi aika hankalaa tuo laskutushomma vaan nykyjään kun tietää miten toimia niin homma hoituu netin ja puhelimen kautta.
Vieläkään ei pysty suoraan konttorilta valita auto vakuutusta Poppiin vaan tarvii ensin soittaa ja ottaa vakuutus ja sitten vasta käydä ottamassa auto omiin nimiiin.
Jos ostat auton joka on seisomassa niin pitää heti soittaa Poppiin ja kertoa että auto on liikennekäytöstä poistettu tai muuten lähettävät heti vakuutuslaskun.
Ovat lupaillet että kun ottaa vakuutuksen netissä niin sinne tulisi kohta josta käy ilmi että auto on liikennekäytöstä poistettu. Ei ole vielä tullut moista vaihtoehtoa.?
Vaan kun nämä tietää niin homma hoituu.
Parit automurtojen korvaukset ovat hoitaneet nopeasti ja asiallisesti.
Ei paras vaan varmasti edullisin.
t. Ismo Ämmä
Nostokurki
30.07.2015, 09:52
Älä ainakaan IFiin laita kotivakuutusta, eivät korvaa mitään kalliimpaa. Ja tästä on ihan omakohtaista kokemusta.
Tässä kun on useampikin morkannut IF:iä, niin onko kokemukset kuinka vanhoja?
Nimittäin tuo vesivahingon korvaus kaikkineen kokonaisuutena oli 10+ arvoinen suoritus, siis asiakaspalvelu, neuvonta, ja kaikki vaurioitunut korvattiin. Samoin ajoneuvovahingoista on homma sujunut mukisematta. Muiden yhtiöiden aikana ei ole isoja vahinkoja sattunut. Vuosi on nyt Fenniassa ollu vakuutukset, IF korvausten kokemukset sitä edeltäneiltä parilta vuodelta.
Nostokurki
30.07.2015, 21:29
Täällä ainakin kaikki tapaukset alle vuoden vanhoja. Pikkuvahingot kyllä korvaavat, mutta eivät mitään isompaa, aina keksivät jonkun tekosyyn ettei kuulu vakuutuksen piiriin...
Täällä ainakin kaikki tapaukset alle vuoden vanhoja. Pikkuvahingot kyllä korvaavat, mutta eivät mitään isompaa, aina keksivät jonkun tekosyyn ettei kuulu vakuutuksen piiriin...
Eiköhän nuo asiat kuitenkin ole hoidettu vakuutusehtojen mukaisesti. Ei mikään vakuutusyhtiö keksi syitä korvausten rajaamiseksi, mennään ihan noiden ehtojen mukaisesti. Ne ehdot on tosin aika hankalat tulkita mutta se on jo toinen juttu. Töissä käytän kaikissa isommissa vakuutusjutuissa vakuutusmeklaria apuna, niin tulee vahinkoilmoitukset ja muut asiat aina viimosen päälle oikein tehtyä.
En suosittele mitään mutta IF on pakosta käytössä (henkilövakuutus jota ei kannata lopettaa) sekä fennia, ehkei ole halvinta poppoosta mutta pääosin korvausrumba on toiminut kuten voi odottaa
Nostokurki
31.07.2015, 14:34
Eiköhän nuo asiat kuitenkin ole hoidettu vakuutusehtojen mukaisesti. Ei mikään vakuutusyhtiö keksi syitä korvausten rajaamiseksi, mennään ihan noiden ehtojen mukaisesti. Ne ehdot on tosin aika hankalat tulkita mutta se on jo toinen juttu. Töissä käytän kaikissa isommissa vakuutusjutuissa vakuutusmeklaria apuna, niin tulee vahinkoilmoitukset ja muut asiat aina viimosen päälle oikein tehtyä.
On juu, ainut vaan että IFillä ne vakuutusehdot poikkeaa muista yhtiöistä aika paljon. Kahdessa muussa vakuutusyhtiössä, mistä vahinkojen jälkeen kysyin, ne olisi korvattu.
Mutta se siitä, en halua puida asiaa sen enempää julkisesti.
lacrits68
13.07.2016, 10:27
morjens!
Noniin...vuosi lähitapiolaa takana. eipä ole kehumista....1 vanhinko takan jonka Tapiola vai tarvitsi VÄLITTÄÄ eteenpäin, tuloas 1,5kk ilma autoa kun vaihtoehto olisi ollut ottaa peukalo perseestä ja saada homma hoidettua 2 viikkoon! ( niin ja ne on kanssa siinä panamalistalla)
Eli kymympä uudestaan vaihtoehtoja Lähitapiolalle? vai onko nuo kaikki samaa chaissea? lähinnä kotivakuutuksesta kyse.....vuokrakäpääsä kun asun.
//Janne
Kokeileppa sitä kaikkien haukkumaa if:iä....? ;)
Kokeileppa sitä kaikkien haukkumaa if:iä....? ;)
Meillä ei ole myöskään pahaa sanottavaa ifistä.
On autoja lunastellu, pikku kolhuja korjauttanu ja vesivahinko himassa.
Kaikista tullu korvaus nopeesti ilman mitään tappelua.
Keskusteltu on toki tarjotun hinnan jäädessä pieneksi.
Aina silti löytyny kumpaakin osapuolta tyydyttävä ratkasu.
Ehkäpä nämä kenellä on ollu ongelmia ifin kanssa on jättäny lukematta vakuutusehdot tai säästäneet vakuutuksissa ja eikä ole katsonu kuinka esim: perus kasko korvaa verrattuna laajaan kaskoon.
Kokeileppa sitä kaikkien haukkumaa if:iä....? ;)
100% samaa mieltä. Ei periaatteessa kaikista halvin, mutta ne oikeasti korvaa - ja nopeasti :) Myös kattavuus on vakuutuksissa hyvä.
edit: Niin ja tuosta hinnasta vielä.. asuntolainaa OP:sta hakiessamme toki tunkivat Pohjolaa meille ja maksut bonuksista. Noh, kysyin Pohjolalta vastaavaa vakuutuspakettia kuin IF:iltä. Tulos?
* 1998 vuosimallin Jeeppiin ei myönnetä täyskaskoa kuin erikoistapauksissa ja erillishakemuksella (jos myönnettäisi, olisi kallis). IF:issä ilmoitat että haluan täyskaskon -> on täyskasko lasi- ja hinausturvineen.
* Kysyin järjestelmäkamerapaketista miten korvataan ja millä vakuutuksella ja missä olosuhteissa. Pohjolalla kotivakuutus ei korvaisi kamerarunkoa tai objektiiveja muuta kuin kotona. Matkavakuutus ei korvaisi matkalla. Pitäisi olla erillinen arvotavaravakuutus - pelkän sen hinta lähes 700€/ vuosi :D
Sama IF:illä? Menee kotivakuutuksesta suoraan niin kotona kuin matkalla olit sitten lähimetsässä tai Etelänavalla. Hinta? Laaja kotivakuutus koko irtaimistolle lisäturvalla (ikävähennykset vasta 5 vuoden jälkeen yms.) n.250€/ vuosi.
* Henkilövakuutuksissa ei saanut samaa vakuutusturvaa.
* Tapaturmavakuutuksissa ei saanut samaa vakuutusturvaa.
* Vauva/ lapsivakuutuksessa ei saanut samaa vakuutusturvaa.
* Matkavakuutuksen turva paljon huonompi.
Lopputulos? Ei olisi saanut lähellekään yhtä hyvää pakettia, ja lisävakuutuksineenkin joissa olisi ollut IF:in normivakuutuksia rajatummat ehdot - ja asuntolainan bonusvähennykset huomioiden - vuodessa olisi mennyt reilusti yli 1000€ enemmän rahaa. Sanoin niille suoraan, että pitäkääpä tunkkinne :D
Tässä yksi esimerkki IFin toiminnasta. Vaikka ei olekaan kotivakuutuksesta kyse, niin kertoo kyllä selvästi yhtiön linjasta. Miksei sovellettaisi samanlaista omintakeista päättelyä kotivakuutusasioissakin...
http://www.iltalehti.fi/autot/2015022719254126_au.shtml
Onko kellään tietoa, menikö tapaus vakuutusoikeuteen ja jos, niin muutuiko päätös?