View Full Version : Maastoajo-ohjeita nöösille?
Tere
Tulipahan hankittua pitkästä aikaa maasturi. 4x4 eploreri normaalilla ja hitaalla napalukko nelivedolla.
Eilen menikin päin vittua kun tuli mentyä autolla turhan hankalaan paikkaan. Meno loppui kun kesken mäen joka oli tuoretta kangasta ja lehtiä, ilmestyi eteen kalliomaista isompaa kiveä. Peruuttamalla tuli vain kantoja vastaan ja show oli valmis.
Auto porautui oman leveytensä verran metsään tältä polulta ja niin edespäin. Tulihan se sieltä tänään 3h taljatyöskentelyn, lapioinnin ja kikkailun jälkeen pois.
Reitiltä on ajettu metsäkoneella puita jokunen vuosi sitten ekä nyt niin mahdottomalta näyttänyt paikkapaikoin.
Tulikin mieleen kysyä että miten näitä päähänpistoja voisi rajata valmiiksi? Näköjään silmä (ja taidot) pettää reittiä valitessa.
Mitä yleisiä rajotteita ja polku/maa tyyppejä pystyy noin suurinpiirtein normaalilla maasturilla menemään ja missä menee traktorin ja järeämmän offipelin polun raja?
Kun ei huvittais ajella mitään pilipalireitteijä mitä pystyy ajamaan henkilöautolla tai ainoa rajoite henkilöautolle on maavaran loppuminen.
Autossa nyt alla kumho road venturet eli jonkunsortin alkeellinen palakuvio löytyy.
Ajamallahan ne auton ja kuskin rajat löytyy. Vakiopelillä en ehkä lähtisi yhtään syvempiä traktorin tai metsäkoneen uria ajelemaan, tommosessa Voortissa tais se mahanalunenkin olla ihan täynnä kaikkea roinaa mikä tarttuu kiinni.
Kokeilemaan kaikenlaista ajettavaa polkua, ja mielellään porukassa niin on sitten apuja. + se vinoilu on ihan parhautta kun pelit uppoa. Kovalla maalla on ihan mukava hissuksiin mönkiä "mahdottomistakin" paikoista jos on opastajia näyttämässä vähän linjoja.
Helpoissakin paikoissa saa usein ihan riittävästi haastetta jos auto on ns. suorakylkinen ja haluaa sen sellaisena pitää.
Kunnollinen vinssi ja opettelemaan, kyllä se silmä harjaantuu minne pääsee ja minne ei
ihan laakeille ei kannata alussa seikkailemaan koska ei ole paikkoja minne laittaa vaijeri kiinni ja kallioita en kanssa suosittelisi ainakaan ilman kaaria ensimmäisenä rymyämään voi tulla otsa kipeäksi
Ja soita välttelisin vakiolla ainakin yksinään liikkuessa.
... ja nyt tuntuu olevan maastot aika pehmeässä kunnossa, tuli viikonloppuna todettua kolmella eri vehkeellä, ei kovin kummosia paikkoja olleet - ihan piha piirissä kesäkuivalla kelillä takavetohenkilöautolla ajettavia ...
Mene jokun alan kerhon ajopäiville ihmettelemään ja vaikkapa aluksi pikkupyöräisten letkaan. Siellä sitä ajosilmää kehittyy. Ei vaan pysty neuvomaan mitään yksittäistä kerhoa kun tuo paikkakuntatieto on ovelasti laitettu suhteellisen laajakäsitteiseksi.
Niin ja ainoastaan maanomistajan luvalla edes koneurille !
Ensimmäinen ohje on se että ajetaan vain luvallisia reittejä pitkin :rolleyes:
Kaitsu67
12.11.2013, 12:03
Tätä voi kanssa suositella, peruskurssi järjestetään yleensä keväällä (~ huhti/toukokuussa).
http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=79604&highlight=maastoajokurssi
Kannattaa ilmoittautua ja mennä jos vain on mahdollisuus.
-Jarkko-
12.11.2013, 12:28
Pienipyöräisella, lukottomalla ja vinssittömällä autolla jonkun kerhon ajopäiväksi isopyöräisten letkaan aamusta iltaan niin on varmasti paljon viisaampi sitten illalla ;)
Samalla näkee että onko tullut valittua oikea harrastus vai pitäisikö kuitenkin palata vaikkapa postimerkkeilyyn :D
Tai sitten tekee niinkuin näyttää olevan "muotia" nykyisin että laittaa lukot, vinssit ja kalliit alustasarjat autoon heti ensimmäisenä, eikä opi sitten ajamaan oikeasti ollenkaan :cool:
(mikä se alkuperäinen kysymys sitten ikinä olikaan:p)

Toivottavasti tossa on 95% huumoria.:confused::confused::confused:
Tuntus äkkiseltään että jos on helevetinmoisena riippakivenä ja muiden hinattavana kokopäivän niin saattaa olla viimenen reissu kyseisellä henkilöllä. ja autolla yleensä enää millään tiellä.:(
Niin ja jos tollasta ei kestä niin postimerkkeilemään siitä ja jättää nää kovat harrastukset koville jätkille??? Toivottavasti tää on vaan pelleilyä eikä siteeksikään totta.:eek::eek:

Väittäsin että huumorin osuus taitaa olla enemmänkin ku tuon 95prosenttia..;)
veijon-esso
12.11.2013, 13:18
Tai sitten tekee niinkuin näyttää olevan "muotia" nykyisin että laittaa lukot, vinssit ja kalliit alustasarjat autoon heti ensimmäisenä, eikä opi sitten ajamaan oikeasti ollenkaan :cool:
Tää on loistava juttu. Lukot, vinssit ja erityisesti kalliit alustasarjat luvan varaisiksi. Offipalstan arvoisa raati antaa sitten mahdollisesti luvan ostaa kyseisiä tuotteita kun on ajonäytteet annettu oikeasta offiajotaidosta. Vaikka eihän niitä varusteita sitten enää tarvitakkaan, kun on oikea ajotaito hallussa! :D Ja luvat voidaan ottaa pois jos offaa väärin sitten jatkossa.
Itsellä oli 2 ekassa autossa lukot, toisessa myöskin ne kalliit alusta hilppeet (makso vitusti ja aivan karmee paska) sekä välitykset yms. Hilppeet, no uusimmas tekeleessä ei oo lukkoja ees ovissa :) paljo hauskempaa ajaa tolla lukottomalla bertalla ku oikeesti joutuu ajamaa, ei riitä et kiskoo kahvoista lukot päälle ja lämä pohjaa. Tosin vinssata saa huomattavasti enempi mur onpaha apparillaki tekemistä enempi, eikä tartte jatkuvasti olla murros remppaa tekemässä ku toi oma ajotapa tuppaa toisinaa olla vähä turhan raju :)
Mut saattaa olla et jossai vaihees niit lukkoja viel asennellaa...
Kiitoksia erittäin runsaasta mielenkiinnosta!
Auto tosiaan oli edxplorer kun iltasella vähän tuli virheitä.
Pohja on tosiaan suht matala, takalehtien korvakkeet matalalla ja muuta mukavaa. Onneksi paksua rautaa alustassa ja suojapellit tankkien ja putkien päällä mitkä kyllä helisi ja osa irtosi jo tuossa. Lienevät pilipalikäyttöön.
Oon vähän huono harrastaja liittymään mihinkään kerhoihin sun muihin. On tullut jenkkejäkin jo kohta viisi vuotta laiteltua ihan kaverien kesken ja suurimmaksi osaksi yksikseen joten raaka offikerho vielä tuntuu kaukaiselta :D
Eilen ostin 30 euron 4000kg vaijeritaljan (sellainen missä pitkä kahva, näyttää lähinnä niiltä kuormansidonta loukuilta). Ei sillä todellakaan tee varmasti kunnon touhuissa mitään mutta luulisi että perä irtoaa?
Eilenkin 2000kg moottoritalja auttoi vetämään perän tuolta kannon ja muhjun päältä takaisin urille ja sittenhän se peruuttaen sieltä tuli pienten lisäraivauksien myötä...
Niin ja tosiaan auto on vielä luojan kiitos suorakylkinen ja voisi sellaisena vielä pysyäkkin...
Miten vertailla vakiomaastureita/nelivetoja keskenään jos vaikka noita reittejä kyselee? Raideväli ja akseliväli tottakai muuttuu ja maavara + pohjan tavarat sun muut unohtamatta painoa mutta mitä eroa nelivedoissa on niiden 50/50 kytkettävien nelivetojen kesken? Ei mitään?
Tuokin peli painaa jo 2000kg joten voikohan sillä edes joka paikkaan viitsiä lähteä missä on jollain nelivetohiluxilla käyty?
Maastoa oppii lukemaan luullakseni vain lukemalla maastoa?
Uskoisin et esim. mettäkonekuskeil on aikas eri lähtötaso harrastukseen, mitä sellaisella joka käytännössä ei ole metsässä liikkunut ollenkaan.
Pehmoiset paikat oppii helposti havaisemaan ihan maaperää, maaston muotoja ja kasvillisuutta tutkailemalla.
Omat ja auton rajat löytyy koittamalla. :D
Sit tulee pari muuttujaa ja taas lapioidaan...
veijon-esso
12.11.2013, 15:02
Yks hyvä tapa ois olla alkuun jonkun kokeneen kuskin apumiehenä. Auttaa kummasti sit omalla autolla offailuakin.
Menee vaikka jonnekkin ajopäiville mukaan vaikka ihan jalkamiehenä ja seurailee toimintaa ja kyytiinkin pääsee useimpiin laitteisiin kun vaan kysyy. Jos yksin pitää harrastaa niin sit varmaan tulee enempi haastetta ja vastoinkäymistä, mut ne tilanteet kyllä opettaa yleensä tehokkaasti.
hitto mikä flashback... mullehan on josku tuotu salkkutaljaa avuksi kun suburbanilla aikanaan vähän porukalla jumitettiin, vanhaa mettäraktoriuraa mentiin kun auto painui pehmeään niin syvälle että toisen puolen ovenkahvat oli melkein pinnan tasalla, tielle matkaa äkkiseltään pari kilsaa ja kylille 7-8 lisää, kaveri toi 2 koppasella golffilla ajamalla viereen sen salkkutaljan... että niin pahassa paikassa me oltiin :)
oikeasti ne pehmeät, märät mettäköneurat ja kannokot on niitä vaikeimpia paikkoja ajella alottelijalle, johtuen juuri siitä että ovat väliin hyvinkin tasaisia ja näyttävät helpolta paikalta, tulee äkkiä yllätyksiä.
soraharjut ja kangasmaatot on vähän mukavampia siihen että oppii tuntemaan vähän sitä auton kääntyvyyttä ja alustan toimivuutta ja korkeutta.
Ajopäiville menoon ei kyllä erikseen vaadita mitään raakaa offikerhoon kuuluvaisuutta, ne on useimmiten kaikille vaipaita tilauisuuksia missä pyörii autojen lisäksi paljon muutakin väkeä ja yleisöä, kannattaa läheteä jos ei omalla ajamaan niin anakin katsomaan ja kysellä kyytiin, varmasti löytyy paikka jostain autosta apparina.
rabbit ranchillä on ainakin, luulen että muuallakin sama käytäntö että alottelijoille on lähtetty joko itse appariksi tai sitte ajatettu omalla kalustolla helpompia reittejä tuntuman saamikseksi.
Tere
Tulipahan hankittua pitkästä aikaa maasturi. 4x4 eploreri normaalilla ja hitaalla napalukko nelivedolla.
Eilen menikin päin vittua kun tuli mentyä autolla turhan hankalaan paikkaan. Meno loppui kun kesken mäen joka oli tuoretta kangasta ja lehtiä, ilmestyi eteen kalliomaista isompaa kiveä. Peruuttamalla tuli vain kantoja vastaan ja show oli valmis.
Auto porautui oman leveytensä verran metsään tältä polulta ja niin edespäin. Tulihan se sieltä tänään 3h taljatyöskentelyn, lapioinnin ja kikkailun jälkeen pois.
Reitiltä on ajettu metsäkoneella puita jokunen vuosi sitten ekä nyt niin mahdottomalta näyttänyt paikkapaikoin.
7
Tulikin mieleen kysyä että miten näitä päähänpistoja voisi rajata valmiiksi? Näköjään silmä (ja taidot) pettää reittiä valitessa.
Mitä yleisiä rajotteita ja polku/maa tyyppejä pystyy noin suurinpiirtein normaalilla maasturilla menemään ja missä menee traktorin ja järeämmän offipelin polun raja?
Kun ei huvittais ajella mitään pilipalireitteijä mitä pystyy ajamaan henkilöautolla tai ainoa rajoite henkilöautolle on maavaran loppuminen.
Autossa nyt alla kumho road venturet eli jonkunsortin alkeellinen palakuvio löytyy.
Mikä oli kysymys?:D
Tuohan on sitä maastoajoa...
Nii eix tommonen exboileri paina lähemmäs kolme tonnia??
luitko ohjekirjasta mitä tehdä? kun ainakin toyotan ohjekirjassa neuvotaan kytkemään lukot ja ajamaan pois?? :p
luitko ohjekirjasta mitä tehdä? kun ainakin toyotan ohjekirjassa neuvotaan kytkemään lukot ja ajamaan pois?? :p
Neuvotaanko siellä myös murroksen vaihto vaihe vaiheelta :p
Tuokin peli painaa jo 2000kg joten voikohan sillä edes joka paikkaan viitsiä lähteä missä on jollain nelivetohiluxilla käyty?
Ne paikat mihin on nelivetohiluxilla päästy, ei oo kauheen pahoja :D
Tärkeimmät ohjeet:
-Ei ole syvää ja kova pohja. Pätee kaikkii ojiin ja rapakoihin.
-Kiekat kymppiin ja kytkin ylös. Tosin kytkintä ei kuulu nostaa, vaan jalka siirretään sivuttain polkimelta, jotta saavutetaan tarvittava nopeus heti.
-Niin kauan kun auto liikkuu, yritetään. Ja jos liikkuminen loppuu mutta rapa roiskuu, yritetään vielä hetki pykälää suuremmalla vaihteella.
Itekin aika nöösi mut sen oppinu ainakin et talvisaikaan kipeä olkapää, vajaa metri lunta ja lapio on oikeenkin hyvä opettaja minne kannattaa ajaa ja minne ei. :D
Nostalgiaa mutta perusajatukset kunnossa
http://www.youtube.com/watch?v=v07kCA606E0
http://www.youtube.com/watch?v=vi4kaT3yfoM
Kokeneempien kanssa metsälle ja kuuntelee mitä sanotaan vaikka välillä ne tuntuu järjettömiltä neuvoilta :D
Onkos kellään oikealta ajettavaa maasturia (pois lukien se bowler?)
Ja vielä ottaisi aloittelijoita mieluusti kyytiin
Siihen dummy ratti apparin puolelle niin sais tuntumaa oikeasti miltä näyttää mettässä kun "oikealla" puolella olisi matkustamassa :rolleyes:
PunisherFIN
12.11.2013, 23:34
ihekseen kun liikkuu metässä auton kanssa, niin ei oo virhe, eikä heikkouden merkki nousta sieltä kuskin paikalta ja kävellä etukätteen reittiä, mitä oot menossa.. säilyny tuo citymaasturi suorakylkisenä ja astinlaudatkin paikallaan, kun on töissä käyttäny vähän malttia pylyväille pyrkiessä :)
Kaitsu67
13.11.2013, 10:41
Sekin jos laitat isoimmat muutoskatsastettavissa olevat kunnon MT -kuviolla varustetut renkaat jelppaavat jo aika paljon....
itse en enää lähtisi mistään hinnasta ilman vinssiä metsään, kokemusta on auto makasi kahvoja myöten mudassa 3pv ennen kun saatiin jorpakon keskelle kaverin lj vinssaamaan poijes. ja yleensä itse kun ajelen niin kaveri kävelee aina edellä katsomassa kaikki terävät oksat ja pahat paikat on se hiukka ikävää kun se kumi sinne keskelle metsää poksahtaa, ja melkeen joka paikkaa pääsee kuhan ei se pohja raavi kiinni.. :)

Mua ihan suunnattomasti vituttaa, jos apina mainitsee joka pikku kävyn ja kivenkin. Pari sellasta ollu joskus apparina, eikä tasan varmasti tule enää ikinä. Jos mun apparina on, ni ei tarvi tehä ku just se mitä käsken. Muuten saa keskittyy siihen kaljanjuontiin. Ja jos rengas puhkeaa, niin sitten kaivetaan kontista tai katolta varapyörä ja vaihdetaan se :) Ja mitä ohjetta ny antas... Jos ei mee, ni koita uudestaan isommalla kaasulla :D
Ja jos rengas puhkeaa, niin sitten kaivetaan kontista tai katolta varapyörä ja vaihdetaan se :)
Tai hanskalokerosta koiranpaskaa ja paikataan se.;)
Tai hanskalokerosta koiranpaskaa ja paikataan se.;)
Vitut mitään paikkoja :):D
WinChester
13.11.2013, 22:08
Kovin on reittien ajettavuudet kiinni auton ominaisuuksista ja tietysti kuskin ajotaidoista, mihin myös reitinvalinta luetaan.
Menee vaan ensin johonkin ajotapahtumaan katsomaan miten homma etenee ja pyrkii moneen erilaiseen vekottimeen kyytiläiseksi; mielellään tietysti semmoiseen autoon kuin jo on itsellä. Samalla näkee mihin sillä pystyy ja mihin ei. Tarvittaessa voi sitten todeta että on tullut väärä hankinta ja ehtii vaihtamaan (Jeeppiin :D:p) ennenkuin särkee mitään olenaista. Yksin jos lähtee opettelemaan, niin tekee todennäköisesti kaikki väärin, särkee autonsa, hermonsa ja pahimmillaan itsensä. Tapahtui mitä hyvänsä, niin aina on parempi että on kaveri ja toinen maasturi mukana kuin ettei ole.
Sikäli jos ei huvita kuulua kerhoon, niin sitten osallistuu ei-kerholaisena ja maksaa ajosta vähän enemmän. Nämä ovat kuitenkin vapaaehtoista toimintaa, joten kerhoon kuuluminenkaan ei pitäisi olla este, koska se edellytä muuta kuin maksujen maksamisen. Yleensä vuosimaksun saa takaisin jo parista ajopäivästä alemman osallistumishinnan takia ja kerholaisilta saa hyviä vinkkejä erilaisiin asioihin, jotka muuten joutuisi opettelemaan kantapään kautta.
Ja minusta puheet siitä ettei kannata olla varusteltu auto, kun ei muuten muka opi ajamaan on täyttä paskaa. Jos menee metsään sinne huonosti soveltuvalla autolla, niin siitä ei opi muuta kuin että vituttaa metsässä kun ei etene ja auto hajoaa. Sitten vituttaa tallilla ensin korjailla kaikki varsinkin ne kalliit kohdat, jotka hajosi puuttuneiden suojien takia ja sitten rakentaa ne suojat kuitenkin. Mieluummin varustelee paikat etukäteen ja ostaa ylijäävillä korjausrahoilla bensaa. Harrastuksen tarkoitus on kuitenkin pitää hauskaa, vaikka sitä ei tahdo aina itsekään muistaa... :cool:
Jos ostaa tai tekee itse ennen metsään menoa sinne sopivan "valmiin" offariauton, niin voi tietysti olla tylsää odotella kesägummi-orkkisautojen rymyämistä tasamaalla. Hommaa / tekee sitten kerralla semmosen HC-vekottimen, että samassa pintakaasulla läpiajettavassa kuopassa jumittaa isopyöräiset ja lukkoakselisetkin.
Mieluummin potutus silloin, kun se on valinta (=tallilla) kuin sillon kun se on pakko (=maasto). Mutta kukin tyylillään. :)
itse en enää lähtisi mistään hinnasta ilman vinssiä metsään, kokemusta on auto makasi kahvoja myöten mudassa 3pv ennen kun saatiin jorpakon keskelle kaverin lj vinssaamaan poijes. ja yleensä itse kun ajelen niin kaveri kävelee aina edellä katsomassa kaikki terävät oksat ja pahat paikat on se hiukka ikävää kun se kumi sinne keskelle metsää poksahtaa, ja melkeen joka paikkaa pääsee kuhan ei se pohja raavi kiinni.. :)
Jälkeenpäin kun miettii niin aika rohkeisiin paikkoihin sitä tuli aikoinaan ajeltua vaikkei kaveripiirin yhdessäkään maasturissa ollut vinssiä, välillä (tai siis aina) sai melkoiset talkoot yleensä pitääkin että pääsi takas kovalle tielle, mut joka kokemuksesta on kyllä oppinut jotain.
mut joka kokemuksesta on kyllä oppinut jotain.
Purkaa vehkeet talliin ni ei jää mettään kiinni :D
Purkaa vehkeet talliin ni ei jää mettään kiinni :D
Nih! :D Neljää puolee vuoteen ei oo tarvinnu tunkkailla autoa mistään jontkasta. :D
hitto mikä flashback... mullehan on josku tuotu salkkutaljaa avuksi kun suburbanilla aikanaan vähän porukalla jumitettiin, vanhaa mettäraktoriuraa mentiin kun auto painui pehmeään niin syvälle että toisen puolen ovenkahvat oli melkein pinnan tasalla, tielle matkaa äkkiseltään pari kilsaa ja kylille 7-8 lisää, kaveri toi 2 koppasella golffilla ajamalla viereen sen salkkutaljan... että niin pahassa paikassa me oltiin :)
Tuttua joo..
Aikoinaan vein ykköskoppasella pololla hinausliinan ja taljan pajerolle mettätielle kun oli jäänyt jumiin. Erittäin helppoa tuollasella pulunhöyhenistä tehdyllä roskalla mennä pehmeämpääkin tietä. Virallisesti taitaa painaa peräti 690kg ja purettuna suunnistusautona ilman kaaria vaaka näytti just kuskin kanssa 620kg. Renkaat just niin isot kuin alle mahtui pyörimään, olisko ollu 195r14.. Tämä siis yli 20 vuotta sitten.. ai niin moottorina oli peräti isolohko 1,1 :D polo leijui pahemmat paikat yli kun pajero upposi vähän syvemmälle.
Mua ihan suunnattomasti vituttaa, jos apina mainitsee joka pikku kävyn ja kivenkin. Pari sellasta ollu joskus apparina, eikä tasan varmasti tule enää ikinä. Jos mun apparina on, ni ei tarvi tehä ku just se mitä käsken. Muuten saa keskittyy siihen kaljanjuontiin. Ja jos rengas puhkeaa, niin sitten kaivetaan kontista tai katolta varapyörä ja vaihdetaan se :) Ja mitä ohjetta ny antas... Jos ei mee, ni koita uudestaan isommalla kaasulla :D
no onhan noitakin vekkoja ollut jotka huutelee tosiaan kaiken mahdollisen muurahaisesta petäjiin, ja kyllähän se rengas on huutajistakin huolimatta puhjennut. :D tosin jos tuolla ajelee ilman kunnon rengastusta ja vinstuuraa niin kaipa tuollasella metsä apinalla jotain tekee.
WinChester
14.11.2013, 17:04
no onhan noitakin vekkoja ollut jotka huutelee tosiaan kaiken mahdollisen muurahaisesta petäjiin...
Mulle ei ole kyllä tollasia sattunu mukaan, enkä oikein ymmärrä moista. No, eihän mulla ole sitä vinssiäkään! :p :D
Ennemminkin potuttaa jotkut kaljatölkki kourassa horjuvat kuumakallet, jotka "opastavat" huutaen: "Lisää happea!" tai "Kakkosta vaan pesään!" ja sitten yllytyshullu kuski särkee autonsa kiveen tai upottaa sen suohon. Harrastusta aloittelevan ei kannata ottaa yhtäkään ryyppykaveria saati useampaa mukaan "kannustamaan". Siinä vaiheessa, kun autoa pitäisi ruveta korjaamaan, niin "kannustajat" kyllä kaikkoavat. Ketä jää jeesaamaan, niin on jo toinen juttu.
Kerran kaljaporukka katseli ajoja eikä ketään kiinnostanut vihjata edessä olevasta kivestä, jota en nähnyt ja johon ajoin. Huudettuani että "... ei sitten kellekään tullut mieleen varottaa tosta kivestä!", joku ***tanan talidomidi auko päätään että: "... no eihän sitä nyt suotta kun on enemmän tapahtumaa ja kuvattavaa". Vitun paviaanit! :mad: Yritin laittaa jakiksesta pelkkää takavetoa päälle, mutten onneksi saanut. Olis tullu monelle äidille pyykkiä...
Ja mitä ohjetta ny antas... Jos ei mee, ni koita uudestaan isommalla kaasulla :D
ja tähän lisäx että "sääli on sairautta"...tällä menetelmällä päästy monesta paikasta, toki välillä enemmän tai vähemmän remonttia sen jälkeen:D
ja tähän lisäx että "sääli on sairautta"...tällä menetelmällä päästy monesta paikasta, toki välillä enemmän tai vähemmän remonttia sen jälkeen:D
vedoten myös tähän, kyllä se sieltä pois tulee jos on mennytkin. ainahan näiden kanssa saa painia jos kovasti jumiin jää, mutta se lienee osana tätä offi harrastusta? :D
Siinä vaiheessa, kun autoa pitäisi ruveta korjaamaan, niin "kannustajat" kyllä kaikkoavat. Ketä jää jeesaamaan, niin on jo toinen juttu. tähän lisäten että kyllä kyytiläisiä löytyy moneen junaan mutta sitten kun ollaan jumissa tai renkaan vaihtoapua tarvittaisi niin aika moni jannu on soitellut pikitielle toisen kyydin.
Perustellen sillä et täällähän piti ajaa eikä istuu suossa. Mä en ainakaa vaatteitani likaa. Ite sait sen jumiin. Kaljat loppu, myö lähetään baariin.
no onhan noitakin vekkoja ollut jotka huutelee tosiaan kaiken mahdollisen muurahaisesta petäjiin,
(Nyt tulee sellaisia neuvoja, et kannattaa pitää mielessä jos joku vieras on näyttämässä)
Itellä varmaan enemmän vituttaisi ne johin on tullut törmättyä kuorma-autoillessa et joka helvetin kerta kun lähtee peruuttamaan pitää erikseen sanoa, että näyttää :mad:, puhelin kopin peruutin paskaksi kun en älynnyt, että auto ympäri kääntäessä pitää joka kerta erikseen sanoa kun peruuttamaan lähtee vaikka kaveri on vartavasten haettu näyttämään :mad:
Ja sit kanssa ne jotka nyrkki jossain perseessä näyttää minne päin, eikä voi älytä, että kuskin pitää nähdä eikä sen saatanan auton ei sillä autolla ole silmiä.
Emäntä saamari suuttuu jos sille vittuilee asiasta, et voisitko vähän keskittyä nyt siihen näytämiseen ennen sitä kolausta tai ennen kun auto on sellaisessa kohdassa, että on pakko ottaa uudestaan
Sit kanssa sellaisia on tullut vastaan jotka näyttää joko tahallaan tai tyhmyyttään väärin :mad:
Ja kans jotkut ei älyä, että jos aurinko paistaa näyttäjän selän takaa niin kuljettaja ei välttämättä näe oikein
Ajaminen se opettaa, eli paljon ajelemista ja sellaisissa paikoissa, joissa on luvallista. Ja virheistä pitää ottaa oppia....kannattaa välillä hetki miettiä, että mitä tekis ja mitä ehkä ei, varsinkin kun on yksin ajelemassa.