View Full Version : Epäily: Bussi ruhjoi hanhilauman kuoliaaksi Espoossa
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/08/1592448/epaily-bussi-ruhjoi-hanhilauman-kuoliaaksi-espoossa
"Silminnäkijöiden mukaan Helsingistä Espooseen matkalla ollut paikallisbussi törmäsi joukkoon hanhia maanantaina aamukuuden aikaan Länsiväylällä Espoon Hanasaaressa.
Hätäkeskuksesta vahvistetaan, että maanantaina tehdyssä poliisitutkimuksessa paikalta löytyi yksi kuollut hanhi."
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/08/1592600/bussiyhtiota-havettaa-hanhien-yliajo-kuljettajalle-kenkaa
"Bussiyhtiö Nobina Finland on irtisanonut yhden kuljettajansa tänään, kun kävi ilmi, että kuljettaja ajoi hanhilauman yli eilen aamulla. Poliisin tietojen mukaan tapahtumassa kuoli yksi hanhi.
Länsi-Uudenmaan poliisista kerrotaan MTV3 Uutisille, että tämänhetkisten tietojen mukaan kuljettajaa ei ole kuitenkaan syytä epäillä rikoksesta."
"Kuljettaja on työskennellyt meillä vuodesta 2004 lähtien ja hänen työuransa on ollut moitteeton."
Kokenut kuljettaja sai kenkää, kun ei alkanut väistämään muutamaa hanhea ja samalla vaarantamaan ihmishenkiä. :eek:
No, otetaan joku somali ajamaan bussia pienemmällä palkalla, tätä tilaisuutta bussifirma on odottanut kauan.
Se on tämmöstä kun ihmiset alkaa vieraantuun oikeasta elämästä
Voi hevon perse...
Eli nimetön matkustaja näki joukon hanhia ja lasiin/keulaan on lävähtäny yksi hanhi joka oli päässy hengestään eli liekkö niitä ollut edes enempää...
No kai tuo ny oli vuoden palkan arvoinen irtisanominen. On siinä myöskin munaton johtaja kun ei ymmärtäny sanoa medialle ykskantaan että tommosessa tapauksessa mennään turvallisemman mukaan eikä ruveta väistelemään eikä tekemään mitään muutakaan äkkinäistä missä matkustajaturvallisuus saattaisi vaarantua.
Taputapu taas kerran.
Ei Vittu. Oliskohan tullu kenkää jos olis vaikka väistäny ja ajanu samalla ojaan. Meillä täällä pohjosessa opetetaan jo autokoulussa että poron takia ei saa ajaa ojaan, pienempi vahinko tulee jos poro sattuu keulaan.!
Joo kannattais kuskin nostaa juttu tosta liitonmiesten avulla, yhellä työmaalla otti työsuojeluvaltuutettu saumaajan silmätikukseen ja mieheltä paloi päreet kun tuli tikkaista rutiseen, niin tökkäs sitten tikkaat sievästi tätä valittajaa päin. Valtuutettu siitä sitten pahoinpitelystä rikosilmoitusta tekeen ja soitti miehen työnantajalle näin tehneensä, saumaajan työnantaja antoi miehelle potkut, no mies sitten otti liittoon yhteyttä ja liiton miehet tuli työmaalle haastattelemaan tätä työsujelumiestä joka säikähtäneenä kiisti tehneensä rikosilmoitusta, koska tapahtuneesta ei kovin helposti ois mitään juttua edes saanut aikaiseksi. NO saumamiehelle sitten tarjottiin töitä takasi tai korvaukseksi olikohan 6 kk palkkaa laittomasta irtisanomisesta, no oli jo löytänyt töitä muualta ja otti tyyväisenä sen ylimmääräisen palkan. Vaikken muuten niin liiton touhuista aina välitä niin kyllä niistä enimmäkseen hyötyä on jäsenille.
-Jarkko-
07.08.2012, 18:00
Juupajuu...:rolleyes:
Oikeat toimenpiteethän olisi ollut:
Hätäjarrutus.:D
Väistäminen vastaantulevien kaistalle.:D
Väistäminen kevyen liikenteen väylälle.:D
Väistäminen sillan kaiteesta läpi.:D
YM.YM.;)
Kyllä on ammattitaidotonta porukkaa otettu töihin kun ei saanut edes bussia nurin...:D
Höllässä on työpaikka tuossa firmassa.:cool:
Juupajuu...:rolleyes:
Oikeat toimenpiteethän olisi ollut:
Hätäjarrutus.:D
Väistäminen vastaantulevien kaistalle.:D
Väistäminen kevyen liikenteen väylälle.:D
Väistäminen sillan kaiteesta läpi.:D
YM.YM.;)
Tai jos olisi ensin kokeillut vaikka ihan normaalia auton pysayttamista.. Minusta vaikutti ihan oikealta tuomiolta. Siis kuskille
Olihan sieltä yksi kuollut hanhi löytynyt eipä tule itsekkään paljon väisteltyä noita lintuja jos tiellä ovat saatika pysähdettyä ,tosin hirvee haloo jostain vitun linnun raadosta .
lavanelikko
07.08.2012, 18:45
:(Olihan sieltä yksi kuollut hanhi löytynyt eipä tule itsekkään paljon väisteltyä noita lintuja jos tiellä ovat saatika pysähdettyä ,tosin hirvee haloo jostain vitun linnun raadosta .
Varsinkaan kun siitä ei saa edes paistia enään aikaseksi:rolleyes:
Peuran tai hirven jälkeen joutuu pysähymään rikkoo yleensä rekasta keulaa aika pahasti mut onneksi ei ole ku pari hirvee jäännyt alle tähän mennessä .
Se kun on eri juttu vetää hätäjarrut rekalla kuin bussilla missä on ihmiset rentona kyydissä. Eli pienimmillään joku pitää vaan jeesata penkkien välistä pois kun ei ite pääse pois ja se toinen vaihtoehto että joltakin lonkan tekonivel hyppää pois siinä kohtaa kun mummeli vetää kolmiloikkaa hidastuvuuden nopeudella kohti keulaa...
Ja motarilla ei saa pysähtyä muutenkaan ilman hyvää syytä saati mennä paapomaan mitään hanhia mitkä muutenkin on jossain haitta elukoita.
Oikeaa kylmän rauhallista toimintaa sanon mää... Jos oisin liikennöitsijä niin tarjoaisin tommoselle kuskille heti töitä. Kaikenlaisia heikkohermoja on maailma kyllä väärällään.
Tuo nyt oli vaan kaikessa tylyydessä se vähiten vaarallinen vaihtoehto.
Mutta mielenkiinnolla odotan että mitä tästäkin seuraa.
Byrocrat
07.08.2012, 20:32
Tai jos olisi ensin kokeillut vaikka ihan normaalia auton pysayttamista.. Minusta vaikutti ihan oikealta tuomiolta. Siis kuskille
Oletko ajatellut mitä seuraa kun motarilla vaikkapa vain 80 kympistä pistää yllättäen hihnat kiinna tai kokonaan pysähtyy :eek: Onko suurempi vahinko muutama yliajettu valkoposkihanhi (joita muuten on riesaksi asti täällä Espoossa ja Hesassa :mad: ) kuin kunnon ketjukolari tai sitten väistöyrityksessä dösän päätyminen kaiteeseen. Parhaassa tapauksessa olis päädytty sillalta mereen (jos Hanasaaren kohdalla) ja ko ilmoituksen tehnyt viherpiipertäjä olis joutunut uimaan jos olis edes selvinnyt.
..siis jos nää oli niitä länkkärihanhia,jotka sontii pihat nurmikot ja kaikki muut alueet missä sattuu olemaan.
Ne sais muutenkin myrkyttää!!!!
Byrocrat
07.08.2012, 20:38
..siis jos nää oli niitä länkkärihanhia,jotka sontii pihat nurmikot ja kaikki muut alueet missä sattuu olemaan.
Ne sais muutenkin myrkyttää!!!!
Väittävät juurikin niitä olleen ja niitähän täällä riittää yli oman tarpeen :rolleyes:
patroltd
07.08.2012, 22:24
Mutta aatelkaa jos siinä ois ollu parvi liito-oravia!!! kuski istuis tutkintavankeudessa puolustusvoimien vartioidessa tämänhetken suurinta rikollista!
Tässä maassahan ei muuta uutisoitavaa ookkaan kuin auton alle jääny hanhi, voi helevetti!
Ex_inkkari
08.08.2012, 10:02
Jostain luin että kuski olisi lisännyt vain vauhtia parven nähdessään ja oli tapahtunut pikkutiellä, ei missään motarilla tai 120 vauhdissa. Kyllä 40 ja 60 alueella vauhtia pystyy hiljentämään turvallisesti ilman että aiheutetaan joukkotuhoa sillä ajoneuvolla. Tarkoitan tällä että ei aina synny ketjukolareita jos vauhtia hiljentää.
Toki oma ajokokemus on vielä lasten kengissä joten voin olla väärässä, onhan ammattilaiset jo kommentoineet että ei tuollaisessa tilanteessa ole muuta mahdollisuutta kun ajaa päälle.
Kuka vittu viitti joka varpus parven kohdalla seistä jarrulla ja oottaa että lentää hittoon ehkä oon massamurhaaja kun en hiljenä kun lapissa sattuu sopulit lauma tiellä vastaan tekopyhää jeesustelua kyseistä asiasta kannattaa katsoa peiliin haulia hanhille niin saa köyhät ruokaa pöytään .
Ex_inkkari
08.08.2012, 10:20

Juu, olen haulia antanut vesilinnuille :) saatiin köyhille ruokaa.
Samaa mieltä, jarrut pois raskaasta kalustosta, kyllä se koulubussi hiljentää vauhtia sen verran että oma perse säästyy :) kun aletaan kerran viisastelemaan.
Kuka vittu viitti joka varpus parven kohdalla seistä jarrulla ja oottaa että lentää hittoon ehkä oon massamurhaaja kun en hiljenä kun lapissa sattuu sopulit lauma tiellä vastaan tekopyhää jeesustelua kyseistä asiasta kannattaa katsoa peiliin haulia hanhille niin saa köyhät ruokaa pöytään .
Tiipe puhuu asiaa. Minäkin joskus aikoinaan hiljentelin vaikka minkä pulun nököttäessä tiellä mutta empä enää jarruttele edes hirvien takia (porotokka poislaskettuna). Jos joka elikon nähdessään joutuu pudottaa vauhtia ni puolet päivästä menee kiihdytellessä ja polttoainekulutus nousee suhteettomaks. Ja jos väistäessä tulee jotain vaurioita ni eipä paljoa vakuutusyhtiöitä kiinnosta maksaa.
Ex_inkkari
08.08.2012, 11:02

Jotenkin ymmärsin että alkuperäinen juttu koski bussikuskia jossain taajamassa ja hanhiparvea, eikä rahtaria joka vetää miljoonan kilon kuormaa 7km pitkässä ylämäessä ja eteen hyppäsi rusakko voikukanlehti suussa.
Huomaako kukaan mitään eroa näillä kahdella asialla ?

Mitä väliä? Tosi naurettavaa vouhotusta yhestä pitkäkaulasesta kanasta joka on ilmeisesti tärkeämpi ku työpaikka ja yhen ihmisen elanto.
Se on tämmöstä kun ihmiset alkaa vieraantuun oikeasta elämästä
Tiipe puhuu asiaa. Minäkin joskus aikoinaan hiljentelin vaikka minkä pulun nököttäessä tiellä mutta empä enää jarruttele edes hirvien takia (porotokka poislaskettuna). Jos joka elikon nähdessään joutuu pudottaa vauhtia ni puolet päivästä menee kiihdytellessä ja polttoainekulutus nousee suhteettomaks. Ja jos väistäessä tulee jotain vaurioita ni eipä paljoa vakuutusyhtiöitä kiinnosta maksaa.
Tää onkin muuten hauska juttu. Edellisellä omistajalla tapahtunut: ajoi metsoon joka tuli läpi maskista ja teki syyläriin reiän jolloin kone välittömästi tempasi lämmöt tappiin. (ei vissiin mikään pieni holo) Samalla autosta halkesi kansi ja meni visko sekä vesipumppu. Vakuutus korvasi kaiken mukisematta ja tällä hyvä. Sama vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan kun hirveä väistäessä auto osui valkoiseen muovitolppaan ja puskuri meni päreiksi. Ei siis sama auto :D Joten kannattaa vaan sen verran hiljentää että henkilövahingoilta vältytään ja maksamiselta. Niin ja kyllähän paltamon janpuun kohdalla eräskin kuski kiskaisi liikennemerkkiin väistäessään ORAVAA. Auto meni ilmeisesti lunastukseen :D
Ex_inkkari
08.08.2012, 12:11
Mitä väliä? Tosi naurettavaa vouhotusta yhestä pitkäkaulasesta kanasta joka on ilmeisesti tärkeämpi ku työpaikka ja yhen ihmisen elanto.
Tällaista se on kun ammattilainen vieraantuu todellisesta elämästä. Todella naurettavaa vouhotusta !!
Joske vetää kuormaa pääkaupunkiseudun taajamassa, edessä suora ja vauhtia 40-50km/h kadun varrella runsaasti ihmisiä ja kadulle juoksee koira. Joske joka on jo ammattilainen ja kilometrejä takana murehtii polttoainekuluja ja aikatauluja, kuorma on saatava perille.
Joske huomaa koiran, vittu mitä tuokin supi hyppii tossa ja iskee lapun lattiaan... kisacummins laulaa ja mustaa savua pukkaa putkista, koira inahtaa kerran ja noin 20 ihmistä ottaa rekkaria ylös ja kirjoittelee palstoille että vitun rahtarit.
Toinen vaihtoehto olisi ollut hieman löysätä ja antaa koiran mennä, kukaan ei olisi soitellut perään tai kirjoitellu palstoille, olisi se työpaikkakin säilynyt... mutta eihän ammattilainen toimi näin.
Hanasaaren kohdalla mennään bussilla täysiä, motarin ramppi kyseessä.
http://goo.gl/maps/YClDX tuossa se näkyy hyvin. Aikataulut on laadittu niin että jos himmaa ei kerkee ajoissa seuraavalle pätkälle joka saattaa olla ihan eri suuntaan.
Tällaista se on kun ammattilainen vieraantuu todellisesta elämästä. Todella naurettavaa vouhotusta !!
Joske vetää kuormaa pääkaupunkiseudun taajamassa, edessä suora ja vauhtia 40-50km/h kadun varrella runsaasti ihmisiä ja kadulle juoksee koira. Joske joka on jo ammattilainen ja kilometrejä takana murehtii polttoainekuluja ja aikatauluja, kuorma on saatava perille.
Joske huomaa koiran, vittu mitä tuokin supi hyppii tossa ja iskee lapun lattiaan... kisacummins laulaa ja mustaa savua pukkaa putkista, koira inahtaa kerran ja noin 20 ihmistä ottaa rekkaria ylös ja kirjoittelee palstoille että vitun rahtarit.
Toinen vaihtoehto olisi ollut hieman löysätä ja antaa koiran mennä, kukaan ei olisi soitellut perään tai kirjoitellu palstoille, olisi se työpaikkakin säilynyt... mutta eihän ammattilainen toimi näin.
Hehe, hieno provo-yritys :D
Paitsi että en tule ajamaan pääkaupunkiseudun taajamassa vaikka mitä tapahtuu tai mitä maksettas :D
Mitä eroa on pääkaupunkiseudulla linja-auton alle jääneellä linnulla ja maaseudulla linja-auton alle jääneellä linnulla? Ei yhtään mitään. Ero tulee siinä ku taajaman hipit ja kasvissyöjät alakaa itkemään menetetyn sielun puolesta ja maaseudulla jatketaan elämää aivan normaalisti :D Poromiehetki tietää että kyllähän niitä kisuroita jää autojen alle ja ahmat ym. möllit niitä syö, hyvä asiahan se ei oo mutta se on aivan normaalia elämää.
Ex_inkkari
08.08.2012, 12:39
Hehe, hieno provo-yritys :D
Paitsi että en tule ajamaan pääkaupunkiseudun taajamassa vaikka mitä tapahtuu tai mitä maksettas :D
Mitä eroa on pääkaupunkiseudulla linja-auton alle jääneellä linnulla ja maaseudulla linja-auton alle jääneellä linnulla? Ei yhtään mitään. Ero tulee siinä ku taajaman hipit ja kasvissyöjät alakaa itkemään menetetyn sielun puolesta ja maaseudulla jatketaan elämää aivan normaalisti :D Poromiehetki tietää että kyllähän niitä kisuroita jää autojen alle ja ahmat ym. möllit niitä syö, mutta se on aivan normaalia elämää.
Ei mitään eroa, ero tuleekin ympäristöstä..ne hipit ja kukkaistädit nääs. Nytkin olisi työpaikka säästynyt jos olisi huomioitu se YMPÄRISTÖ. Ei mua rassaa ne kanat ja oravat vaan se että kaveri menetti sen takia työnsä kun ei ajatellut loppuun asti.
Se vaan on ihan eri asia ajaa elukan yli jossain perämetsässä kun 30 ihmisen silmien alla.
http://yle.fi/uutiset/akt_bussikuskin_potkut_ovat_laittomat/6246485
Byrocrat
08.08.2012, 14:20
Jostain luin että kuski olisi lisännyt vain vauhtia parven nähdessään ja oli tapahtunut pikkutiellä, ei missään motarilla tai 120 vauhdissa. Kyllä 40 ja 60 alueella vauhtia pystyy hiljentämään turvallisesti ilman että aiheutetaan joukkotuhoa sillä ajoneuvolla. Tarkoitan tällä että ei aina synny ketjukolareita jos vauhtia hiljentää.
Toki oma ajokokemus on vielä lasten kengissä joten voin olla väärässä, onhan ammattilaiset jo kommentoineet että ei tuollaisessa tilanteessa ole muuta mahdollisuutta kun ajaa päälle.
Espoolaisena tiedät varmaan, että Länsiväylällä Espoon Hanasaaren kohdalla ei ole vaihtoehtoja tolle motarille. :eek: ja 80km/h (käytännössä alin käytetty) on rajoitus ajoitpa millä kaistalla tahansa :rolleyes: (Hanasaaren kulttuurikeskukseen johtavalla tiellä tosin 40 km/h mutta sinne ei nää Lansiväylää ajelevat bussit poikkeile) jollei kuski ole ajellut kevyenliikenteen väylää??? :rolleyes: Onko kuski sitten koukannut tarkoituksella hanhilauman yli vai yrittänyt peräti väistää, sitähän nämä lehtijutut eivät kerro varsinkaan kun ei olis mitään dramaattista tarinaa jollei hiukka dramatisoitas. Yksi hanhenraato ei ihan jutun saamaa huomioarvoa selitä :(
Enkä tällä puolustele kuskin menettelyä mutta korostan, että jarruttamalla tai äkkinäisillä väistöliikkeillä olisi voinut olla huomattavasti tuhoisammat seuraukset:(
Ex_inkkari
08.08.2012, 15:30

Voin vain ihmetellä miksi sai kenkää jos toimi pakon sanelemana, ei muuta vaihtoehtoa ?
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Byrocrat http://forums.offipalsta.com/ModernBlue/buttons/viewpost.gif (http://forums.offipalsta.com/showthread.php?p=904773#post904773)
Espoolaisena tiedät varmaan, että Länsiväylällä Espoon Hanasaaren kohdalla ei ole vaihtoehtoja tolle motarille. :eek: ja 80km/h (käytännössä alin käytetty) on rajoitus ajoitpa millä kaistalla tahansa :rolleyes: (Hanasaaren kulttuurikeskukseen johtavalla tiellä tosin 40 km/h mutta sinne ei nää Lansiväylää ajelevat bussit poikkeile) jollei kuski ole ajellut kevyenliikenteen väylää??? :rolleyes: Onko kuski sitten koukannut tarkoituksella hanhilauman yli vai yrittänyt peräti väistää, sitähän nämä lehtijutut eivät kerro varsinkaan kun ei olis mitään dramaattista tarinaa jollei hiukka dramatisoitas. Yksi hanhenraato ei ihan jutun saamaa huomioarvoa selitä :(
Enkä tällä puolustele kuskin menettelyä mutta korostan, että jarruttamalla tai äkkinäisillä väistöliikkeillä olisi voinut olla huomattavasti tuhoisammat seuraukset:(
Kyllä sille on vaihtoehto, bussipysäkki molemmin puolin motaria, joten ei aina 80 km/h.:D:D:D
Sisäpiiri kertoo kuljettajan olleen henkilötär.
Oletko ajatellut mitä seuraa kun motarilla vaikkapa vain 80 kympistä pistää yllättäen hihnat kiinna tai kokonaan pysähtyy :eek: Onko suurempi vahinko muutama yliajettu valkoposkihanhi (joita muuten on riesaksi asti täällä Espoossa ja Hesassa :mad: ) kuin kunnon ketjukolari tai sitten väistöyrityksessä dösän päätyminen kaiteeseen. Parhaassa tapauksessa olis päädytty sillalta mereen (jos Hanasaaren kohdalla) ja ko ilmoituksen tehnyt viherpiipertäjä olis joutunut uimaan jos olis edes selvinnyt.
Kasittaakseni tassa ei ollut kyseessa mikaan hata, vaan paistit olivat tallustelleet tiella jo pitkaan ja ainakin matkustajat olivat nahneet jo pitkan matkan paasta. Edelleen olen sita mielta etta tilanteessa voi vauhtia hidastaa muutenkin kuin HATAJARRUTUKSELLA. Jos ei osaa jarruttaa muutein kuin koko painollaan niin voi siirtya muuhun touhuun kuin kuljettajaksi. On se hyva ettei tiella ollut vaikka lapsia, kun kuski matkustajia suojellakseen ei olisi voinut nostaa edes jalkaa kaasulta.
Byrocrat
08.08.2012, 17:38
Lainaus:
Kyllä sille on vaihtoehto, bussipysäkki molemmin puolin motaria, joten ei aina 80 km/h.:D:D:D
Sisäpiiri kertoo kuljettajan olleen henkilötär.
Totta, on siellä busakaistalla pysäkki, mutta taitaa nopeus olla siellä korkeampikin kuin normi ajokaistoilla :eek: jollei satu oleen matkustajia tuolossa tai menossa ko pysäkille eikä ole pakko pysähtyä:D:rolleyes:
Ex_inkkari
08.08.2012, 17:42
Kasittaakseni tassa ei ollut kyseessa mikaan hata, vaan paistit olivat tallustelleet tiella jo pitkaan ja ainakin matkustajat olivat nahneet jo pitkan matkan paasta. Edelleen olen sita mielta etta tilanteessa voi vauhtia hidastaa muutenkin kuin HATAJARRUTUKSELLA. Jos ei osaa jarruttaa muutein kuin koko painollaan niin voi siirtya muuhun touhuun kuin kuljettajaksi. On se hyva ettei tiella ollut vaikka lapsia, kun kuski matkustajia suojellakseen ei olisi voinut nostaa edes jalkaa kaasulta.
Yllättäen samaa mieltä, mutta useampi ammattiautoilija on kertonut että tällainen on täysin mahdoton temppu suorittaa raskaalla kalustolla ilman että ympäristöön aiheutetaan valtavaa tuhoa :)
Byrocrat
08.08.2012, 18:13
Kasittaakseni tassa ei ollut kyseessa mikaan hata, vaan paistit olivat tallustelleet tiella jo pitkaan ja ainakin matkustajat olivat nahneet jo pitkan matkan paasta. Edelleen olen sita mielta etta tilanteessa voi vauhtia hidastaa muutenkin kuin HATAJARRUTUKSELLA. Jos ei osaa jarruttaa muutein kuin koko painollaan niin voi siirtya muuhun touhuun kuin kuljettajaksi. On se hyva ettei tiella ollut vaikka lapsia, kun kuski matkustajia suojellakseen ei olisi voinut nostaa edes jalkaa kaasulta.
Harvemmin siellä motarilla lapset tallustelee :eek: ja jos tallustelee niin ovat totaalisen väärässä paikassa! (en silti ajais niiden yli vaan yrittäisin väistää:)) Jollet satu muistamaan autokoulussa saamiasi oppeja niin moottoritiellä on ihan omat sääntönsä tuon pysähtymisen tai hidastelun suhteen, joissakin maissa mm. Saksassa turhasta jarruttelusta tai pysähtymisestä motarilla tulee ihan kohtuullinen rahallinen muistutus, pahimmassa tapauksessa lähtee kortti :rolleyes:
Juttuhan perustuu siihen että kokonainen lauma hanhia(valkoposki) jäi bussin alle ja raatoja lenteli pitkin tietä :eek::eek: Kuitenkaan paikalta ei poliisin tietojen mukaan tutkimuksissa löytynyt kuin yksi hanhenraato :( Minnehän ne muut kuolleet ja silpoutuneet otukset ovat joutuneet:confused::confused: Aika värittynyttä ja yksipuolista koko tapahtuman uutisointi. :(
lavanelikko
08.08.2012, 18:17

Oliskohan syytä kurkata ko. kulkineen etukatteen alle, josko vaikka siellä ois rivillinen hanhia grillautumassa:rolleyes: No niin takamoottorihan näissä kaikissa taitaa olla, mutta käy kait se ilmakuivattu hanhikin johonkin:rolleyes: Jutun uutisoinnista suhteessa faktoihin täysin samaa mieltä...
Eli mitä on tapahtunut oikeasti?
Lehtijutun perusteella kokonainen lauma hanhia on ruhjottu bussilla kuoliaaksi.
Lehtijutun mukaan bussista on mm. soitettu hätäkeskukseen asian tiimoilta.
Oliko bussikuskilla todellakin etäisyyttä jutussa mainitut 300m matkaa ennekuin yliajo tapahtui vai sittenkin 50m jolloin bussi ei edes olisi ehtinyt pysähtyä vaikka olisi jarruttanutkin rajustikkin.
Nyt sitten bussikuski on potkittu työstään.
Onko poliisi käynyt tapahtumapaikalla tutkimassa alueen. Jos on niin mitä on löytynyt ja jos ei ole niin miksi ei kun kerran lehtijutun mukaan aisasta on soitettu hätäkeskukseen.
Onko bussi tutkittu ja mitä siitä löytyi.
Miksi linja-autoyhtiö purki työsuhteen välittömästi vaikka poliisin mukaan kyseessä ei ollut rikos.
Kuinka tarkoin toimittaja tutki asian faktat ennenkuin kirjoitti lehtijutun.
Minun silmillä luettuna ainoa fakta on se että lehtijutun pohjilta on saatu tähän maahan yksi työtön lisää.
lavanelikko
08.08.2012, 19:32

Juurikin hyvää kyseenalaistamista...
Kuulin sisäpiiri tietoa.
- Vain yksi hanhi jäi alle.
- Kuljettaja oli vilpittömästi todennut: Hän kuvitteli, että linnut lähtevät lentoon pois auton tieltä, niinkuin ennenkin ovat tehneet. (No yks ei sitte ehtinytkään.)
- Asiasta valittanut sattuu tuntemaan oikeita ihmisiä firman johtoportaasta...

Jos tuo on oikeasti totta niin tällä vähällä tietämyksellä suosittelisin paria asiaa
- tuon bussifirman pitäsi laittaa tuo hanhi johonkin e-bay:hyn huutokaupalla myyntiin ja toivoa että jotkut olisivat niin tolloja että huutaisvat siitä kovan hinnan jotta bussifirma saisi katettua tulevat irtisanomiskulut edes osittain.
- firman johdon olisi ehkä kannattanut istua toviksi alas miettimään syitä ja seurauksia enennkuin alkaa touhottamaan jonkun kukkahattutädin puhelinsoiton vuoksi. Nyt tuolle hössöttämiselle taitaa tulla vähän kovempi hintalappu.
- ja vilpittömästi toivon että tuo irtisanottu bussikuski löytäisi jostain hyvän työpaikan, ja nopeasti. Paremman kuin mitä edellinen oli.
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Byrocrat http://forums.offipalsta.com/ModernBlue/buttons/viewpost.gif (http://forums.offipalsta.com/showthread.php?p=904773#post904773)
Espoolaisena tiedät varmaan, että Länsiväylällä Espoon Hanasaaren kohdalla ei ole vaihtoehtoja tolle motarille. :eek: ja 80km/h (käytännössä alin käytetty) on rajoitus ajoitpa millä kaistalla tahansa :rolleyes: (Hanasaaren kulttuurikeskukseen johtavalla tiellä tosin 40 km/h mutta sinne ei nää Lansiväylää ajelevat bussit poikkeile) jollei kuski ole ajellut kevyenliikenteen väylää??? :rolleyes: Onko kuski sitten koukannut tarkoituksella hanhilauman yli vai yrittänyt peräti väistää, sitähän nämä lehtijutut eivät kerro varsinkaan kun ei olis mitään dramaattista tarinaa jollei hiukka dramatisoitas. Yksi hanhenraato ei ihan jutun saamaa huomioarvoa selitä :(
Enkä tällä puolustele kuskin menettelyä mutta korostan, että jarruttamalla tai äkkinäisillä väistöliikkeillä olisi voinut olla huomattavasti tuhoisammat seuraukset:(
Kyllä sille on vaihtoehto, bussipysäkki molemmin puolin motaria, joten ei aina 80 km/h.:D:D:D
Sisäpiiri kertoo kuljettajan olleen henkilötär.
Ja tästä päästään taas siihen perinteiseen akkaratissa aiheeseen ja paremminkin siihen kun nainen käyttäyyy epänaisellisesti ja hoitaa homman ilman että a.dösä on meressä b. kaiteessa ja c. kenelläkään ei ole murtumia. Niin mitä tekee esiMIES??? Antaa kenkää kun olisi pitäny antaa mitali. Ihan vaan siksi koska itse ei olisi pystyny samaan.
Parempi vaihtoehto julkisuuden kannalta olisi ollut jotain pientä vahinkoa matkustajile ja dösälle mitä sitten olisi uutisissa voitu "ymmärtää ja pahoitella".
Mutta nuo linnut on oikeasti niin hemmetin hölmöjä että osa vaan tapittaa loppuun asti kohti ennenkuin läsähtää ja osa taas (esim fasaanit) ei tajua mitään. Kerran soitimella ollu ukkometto levitti oikein siipensä, että anna tulla perhana, ennen kuin höyhenet pöllysi...
Kaikkea pitää väistää ja suojella yms. mutta esim. tuossa jutussa kun annettiin ymmärtää että kuski painoi kaasua kun näki lauman niin siitäkin jää huomiomatta se että siinä ny saattoi olla muuten vaan normi täyskaasukiihdytys kuristetulla koneella motarinopeuteen käynnissä. Ja asia joka näyttää matkustajalle provokaatiolta, voi olla sille kuskille arkipäivää. Eli linnut kerääntyy usein samoille paikoille ja 9 kertaa kymmenestä kaikki kerkeää karkuun ihan normisti. Sitten sen yhden kerran joku tipu on jo sen verran vanha tai sairas että refleksit ei enää toimi joten luonto korjaa, eli joko dösä, naapurin kiltti kotikissa, ilves tai kettu. Tai se muuten vaan olisi pudonnu johonkin itämereen.
Mutta jos firman politiikka on tämän kaltaista niin voi vain kuvitella mitä meininki on kun joku narkkis keksii päättää päivänsä firman auton eteen... Ei varmaan heru rahaa defiibriinkiin tms. vaan kuski pistetään syytteeseen ihan firman oman lakimiehen toimesta.
Vittu miten pässiä toimintaa. Hävetköön Nobinan pomo Itteensä. pieni, todella pieni mies.
Hyi helvetti sentään, voi vain kuvitella miten kaveri kotona kehuu vaimolle miten olin taas kova "johtaja" ja pistin murhaaja ämmän pihalle kun ainoa vahinko oli kuollu hanhi eikä mitään muuta.
Arska-tehtaalta
08.08.2012, 21:29
Tän täytyy olla paskin keskustelunaihe mitä suomalainen paskamedia on saanut piiiiiiitkään aikaan aikaseksi.
:rolleyes:

Toi on kyllä täysin totta.:D
patroltd
08.08.2012, 21:43
Miten pihalla pitää olla että soittaa hätäkeskukseen jos hanhi jää bussi alle??

ei kun pitää olla bussin sisällä... :D :D :D
Miten pihalla pitää olla että soittaa hätäkeskukseen jos hanhi jää bussi alle??
No jos töpselistä tulee sähköä, puhelin välittää tunnelmat maailmalle ja facebookkiin,telkkarista voi kattoa avaraa luontoa, ja juutubesta kaikki hauskat eläinvideot, ilman että joutuu a. väistämään hirviä reilun satkun vauhdista, b.tarkistamaan karhun jäljet pihalla, c: muutenkin tarkistamaan että kuuluuko omaan elinpiirisi mahdolisesti muita lajeja, niin kai tämä on normi toimintaa....
Ja tästä meitsi tykkää, vaikken fasebookissa olekkaan...
R.I.P sille kiljukaulalle....
Olikohan kuskin erottamiselle syy ajotaidoissa, vai asenteessa.. Veikkaan etta johto rupesi selvittamaan asiaa ja sai kuskilta vain valinpitamatonta vittuilua vastineeks...

Tuossa voi olla vinha perä. Suurin osa pääkaupunkiseudun dösäsuhareista ajelee aivan miten sattuu ja päin vittua (en tarkoita nyt vain kanttikivien yli pompottelua, vaan räikeitä liikennerikkomuksia. Punaisia päin ajamista, idiootti ryhmittymisiä ja torvensoittoa suojatiellä oleville jalankulkijoille etc. etc.). Oikeasti ihmetellyt kuinka ei pahemmista tapauksista ole enempää uutisointia.
Kiinnittänyt huomiota siihen että valtaosa (Stadin lähiliikenne) kuskeista on jotain muuta kuin Suomea äidinkielenään puhuvia. Liekö kulttuurieroja? Ei, se ei ollut "vihapuhetta", sillä myös soljuvimmat kuljettajat ovat usein miten mamuja... ... Ne harvat.
Kuljen nykyään duunimatkat pitkälti julkisilla, ja aina välillä kyllä tuntuu siltä että olisi syytä hypätä kyydistä ja odottaa seuraavaa, vaan onko siinä pysäkillä senkään vertaa turvallista...
-Jarkko-
09.08.2012, 20:38
Olikohan kuskin erottamiselle syy ajotaidoissa, vai asenteessa.. Veikkaan etta johto rupesi selvittamaan asiaa ja sai kuskilta vain valinpitamatonta vittuilua vastineeks...
Tuolla perusteella jos saa autokuski potkut niin aika äkkiä loppuu kuskit koko Suomesta.:D:D:D
Nii meinaan tuota vittuilu osaa tuosta tekstistä.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/akt_hanhiparven_yli_ajanut_irtisanottiin_laittomas ti/?ref=tf_iOKboksi_news_p1

Heh.. AKT:han se on paras instanssi tuomitsemaan ketaan laittomista irtisanomisista:D

Kyllä se liitto niihin aika herkästi puuttuu, ja kovin usein on oikeassakin. Toki tuo homma menee työtuomioistuimen kautta loppukädessä, mutta ei liitot yleensä ihan kevein perustein lähde ajamaan laittomista irtisanomisista juttuja..
Ja se mitä noita uutisia on nyt tarkentunut, niin vaikuttaisi käyneen seuraavaa:
* Bussi on ajanut Länsiväylää (=80km/h rajoitusalue)
* Hanhilauma on ollut x- etäisyyden päässä bussista
* Kuski on kuvitellut hanhilauman väistävän kuten ne yleensä ja ennenkin ovat tehneet
* Yksi hanhi jäi alle ja kuoli, poliisi kävi paikalla tarkistamassa asian eikä todennut mitään väärää käyneen eikä suorita asiasta esitutkintaa.
* Kuski on myös todennut arvioineensa tilanteen hieman väärin.
Toisin sanoen, mikä tässä oikeuttaa työnantajan irtisanomaan kuljettajan? Poliisi (= viranomainen) todennut että rikosta eikä rikettä ole tapahtunut, kuitenkin yrityksen edustaja puhuu liikenteen vaarantamisesta ja matkustajan tarinan perusteella annetaan potkut. Ei kuulosta ihan oikealta menettelytavalta..
Mitä tuohon yliajoon tulee, kun ei meistä kukaan ole paikalla ollut niin vaikea sanoa mikä tilanne tarkalleen on ollut ja mitä on voinut/ ei ole voinut turvallisesti tehdä. Tämä on pelkkää spekulaatiota, mutta jos liikennettä on ollut ja enempi matkustajia kyydissä, lasissa n.80km/h ja etäisyyttä hanhiparveen alle sata metriä, mitä olisi pitänyt tehdä? Siinä vaiheessa pitää jo bussilla tehdä reipas jarrutus -> ihmisiä lentelee ja mahdollisesti loukkaantuu. Parempi kuin yksi lkuollut hanhi?
Koko jupakka on nutturapäisten ekoviherpiipertäjien aikaansaannosta. Juuri tällä hetkellä häpeän asua Espoossa, missä näitä naispuolisia intoilijoita asuu aivan liikaa. Tämä rotu kansoittaa pääosin julkiset liikennevälineet ja siksi bussiyhtiö on ylireagoinut asiassa. Tekisi mieli ottaa yhteyttä tähän "johtajaan", joka nämä potkut on antanut. Munaton mies, sanon minä.
Ja todettakoon vielä se, että liikun paljon luonnossa, kunnioitan luontoa ja haluan opettaa lapsilleni muitakin arvoja kuin city-kulttuurin. Mutta nämä ekoviherpiipertäjät ei oikeastaan koskaan poistu kaupungista, eivät ihan oikeasti tiedä luonnosta yhtään mitään. Kotona on se pikkuinen söpö puudeli tai katti, jota paijataan aamusta iltaan. Ja ollaan niin empaattisia kun Greenpeace tekee iskun valaanpyytäjiä vastaan, hei haloo. Näitä hanhia on Espoossa (ja Helsingissä) ihan riesaksi asti, itse antaisin kyseiselle kuljettajalle mitalin kannan harkitusta harventamisesta. Olisi nyt osunut samalla kymmeneen hanheen, tumpula sai vain yhden teilattua :D
Ja loppuun vielä moderaattoreiden kiusaksi julma sana. PERKELE.
solihull
17.08.2012, 23:59
Tällaista se on kun ammattilainen vieraantuu todellisesta elämästä. Todella naurettavaa vouhotusta !!
Joske vetää kuormaa pääkaupunkiseudun taajamassa, edessä suora ja vauhtia 40-50km/h kadun varrella runsaasti ihmisiä ja kadulle juoksee koira. Joske joka on jo ammattilainen ja kilometrejä takana murehtii polttoainekuluja ja aikatauluja, kuorma on saatava perille.
Joske huomaa koiran, vittu mitä tuokin supi hyppii tossa ja iskee lapun lattiaan... kisacummins laulaa ja mustaa savua pukkaa putkista, koira inahtaa kerran ja noin 20 ihmistä ottaa rekkaria ylös ja kirjoittelee palstoille että vitun rahtarit.
Toinen vaihtoehto olisi ollut hieman löysätä ja antaa koiran mennä, kukaan ei olisi soitellut perään tai kirjoitellu palstoille, olisi se työpaikkakin säilynyt... mutta eihän ammattilainen toimi näin.
Harvoin oon inkkarin kanssa samaa mieltä mutta nyt oon. Alkuperäisestä jutusta tässä ei enää ole juurikaan kysymys vaan lähinnä siitä että toisilla ei näy olevan paljoakaan kunnioitusta eläimiä kohtaan tai sitten vedetään vaan provoa. Asiathan on hyvin tapauskohtaisia mutta noilla em. asenteilla kyllä elukkaa jää säälimättä alle.
TT
...kysymys vaan lähinnä siitä että toisilla ei näy olevan paljoakaan kunnioitusta eläimiä kohtaan tai sitten vedetään vaan provoa. Asiathan on hyvin tapauskohtaisia mutta noilla em. asenteilla kyllä elukkaa jää säälimättä alle.
TT
Kyllä mä uskon että monillakin on täällä eläimiä kunnioittava asenne, mutta kuten itsekin totesit asiat on hyvin tapauskohtaisia. Kyllä se vaan niin on että jos vilkkaassa liikenteessä maantie- tai moottoritienopeuksissa pitää päättää ajanko pikkueläimen tai linnun yli vai vetäisenkö reippaasti jarrua ja otan ison riskin että joku täräyttää perään, niin ei tarvitse miettiä hetkeäkään. Yli ajan aivan varmasti, väistää koitan sen mitä turvallisesti pystyy. Hiljaisessa liikenteessä eri juttu, silloin voi hyvinkin usein turvallisesti jarruttaa ja väistää.
Kaupunkinopeuksissa olen ajanut yhden ruskaon yli, en vain ehtinyt tehdä mitään kun tuli niin yllättäen eteen. Aina olen tarjonnut jarrupedaalia ja tulen tarjoamaankin, tulee eteen sitten jänis, orava, kissa tai vaikka varpusparvi.. Ei mulla ainakaan ole pienintäkään syytä ajaa minkään elävän otuksen yli jos sen vain voi välttää.