|
Chit-Chat Tämä foorumi on tarkoitettu epämääräiseen jauhamiseen, eikä asian ole pakko liittyä suoraan offroadiin. |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#1
|
||||
|
||||
Vihdoinkin oma ryyppäystorniMinulla on ollut monia haaveita elämäni aikana. Viimeisimmät toteutukset ovat savusauna ja ryyppäystorni. Kyllä jokaisella itseään kunnioittavalla miehellä pitää oma torni olla Tämä oli siis järkevin asia minkä sain aikaiseksi lomalla. Ensin kokosin tornin trailerille. Sitten se purettiin ja jeepin katolla toimitettiin noin 50m saimaan pinnasta nousevalle vuorelle. Meinasin myös kaataa Jeepin. Taisi olla hieman ylhäällä painopiste. Sitten vinssillä natiseva torni pystyyn. Oli hiuskarvan varassa, ettei hajonnut. Torni pystyssä. Vielä vaatii viimeistelyä, mutta on sitä jo käytetty. Uusia reittejä en ehtinyt tehdä. Oli lomaa vain kaksi viikkoa. Paljon olisi ajamatonta maastoa vielä tutkittavaksi. Ostin noin 5 hehtaaria lisää offimaastoa, mutta en ehtinyt edes käydä ihailemassa sitä. Tämä uusi pala yhdistää minun kaksi entistä maa-aluetta. Just do it!
__________________
Just do it Jeep Wrangler Sahara 4.0L 1997 Jeep Wrangler Sahara 4.0L 2000 Jeep Grand Cherokee 4.7L 2000 Quadra-Drive |
#2
|
||||
|
||||
Komee on.
Kiipeät siis tuonne, annat katseen kiertää ja tuumit että tuossa niitä nyt on, offailualueita... |
#3
|
|||
|
|||
Otappa seuraavaksi käydessäs pari kuvaa maisemasta mikä tuolta avautuu ni aletaan tulla jo tosissaan kateellisiksi
|
#4
|
||||
|
||||
Saattaa olla upeet näkymät, mutta miten se on jos oikein ryyppäät siellä miten on alastulon kanssa<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
*************************************** *************************************** |
#5
|
||||
|
||||
Siellä ollaan niin kauan, että kerkee selvitä
Löytyi vanhoista postauksista. Sitten marraskuulta 2005. Silloin kun katkaisin vetarin ja Jeeppi jäi tuonne vuorelle. Tämä kuva on otettu siitä kohtaa missä Jeeppi on lastin kanssa. Just do it! Edited by - jappe on 13/08/2007 21:09:51 Edited by - jappe on 13/08/2007 21:10:53 |
#6
|
||||
|
||||
Onko se todella noin korkealla, sieltä on upeat näkymät.
Eipä se maisema paljon tuosta parane, ja vesistö lähellä. *************************************** *************************************** |
#7
|
|||
|
|||
hyvässä paikassa sulla hirven kyttäystorni.
|
#8
|
||||
|
||||
Torniin tulee vielä yksi "kerros" lisää. Lattia noin 1,5*1,5 metriä. Siihen tulee matalat reunat. Tarkoitus olisi saada siihen kalasääski pesimään. Tämän vuoren lähellä on toinen vielä korkeampi vuori. Sen päällä oli vanha kolmiomittaustorni. Kalasääski pesi aina siellä. Mutta kun torni romahti, niin lintukin muutti pois.
Tämän vuoren rinteet ovat minun maillani. Toinen puoli ei ole näin jyrkkä. Sinne saa raivattua kivoja offirinteitä. Just do it! Edited by - jappe on 13/08/2007 21:27:19 |
#9
|
||||
|
||||
Ompa sulla Jappe komee paikka tornilla, voi tähyillä vähän joka suuntaan ja suunnitella uusia offausreittejä.
Onnea vaan uuden maapalan ostosta, komeeta maastoa. jäniksen jälkiä tässä vaan ajelen... |
#10
|
||||
|
||||
Lainaus:
Jappelle: Tuo on aivan mahtavan näköstä seutua. Nauti 110:llä!! SLCK # 229 - MMC - - Roverilla taivaaseen - Toyotalla mihin vaan - |
#11
|
|||
|
|||
Lainaus:
Komeat on maisemat, ei voi kuin ihailla täältä tasaisempien mäkien keskeltä. Meillä ei täällä ole oikeastaan kuin harjuja ja noin jyrkkää rinnettä löytää vain ison sorakuopan reunalta. Muista ankkuroida torni hyvin, ettei käy kuten omalleni - alkutalven myräkkä kaatoi sen. Se oli ankkuroitu pitkillä maakiiloilla joka nurkasta kohtuu syvälle maahan, mutta tuli kova räntämyräkkä sulan maan aikaan ja tornin pintana ollut naamioverkko muurautui umpeen muodostaen purjeen. Nurinhan se meni ja on vieläkin, täytyy se ennen syyskuun loppua vinssata pystyyn ja laittaa painavaa tavaraa jalkojen juureen kiilojen avuksi. Tuossahan saa porattua kallioon kunnon ankkurointipisteet. Offipalsta.com - sinne ne webwheelerit menneet on |
#12
|
||||
|
||||
Torni on pultattu kallioon kiinni. Pitää vielä laitaa muutama lisää. On vielä narut varmistuksena tällä hetkellä.
Kivinen on kyllä tuolla ollut ajelemassa. Kyseinen rinne oli kyllä noin 1km päässä tuosta. Onneksi mun maat on aika mäkisiä. Saa kivoja reittejä. Olisiko tämä ollut se rinne. Märällä kelillä vain Kivinen pääsi ajamalla ylös. Irokeilla pääsin tänä kesänä ylös. Monta kertaa kyllä joutui yrittämään. http://www.youtube.com/watch?v=3KdX0mDnUKk Just do it! |
#13
|
|||
|
|||
Ihan uteliaisuutta että missäpäin saimaata? on jotenkin tutunnäköistä seutua. -Sepe-
Note! This message was posted anonymously! |
#14
|
||||
|
||||
Soon varmaan ostanu Sulkavan Linnavuoren...
SLCK # 229 - MMC - - Roverilla taivaaseen - Toyotalla mihin vaan - |
#15
|
||||
|
||||
Onhan tuolla Jappe paljon kovempiakin rinteitä kun tuo 45 asteinen. Sehän oli aika tasapohjainen. Mutta ei me JiiPee käydä muistelemaan kuolleita ja kuopattuja autoja. Niillä ajamisia ei ole välttämättä koskaan tapahtunutkaan, paitsi ehkä ihan huhupuheissa.
www.alanmiehet.com #1 |
#16
|
|||
|
|||
Alastulohan on aina varma.. <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>
-manakeri- OffRoad Kainuu |
#17
|
||||
|
||||
Komiat on maisemat.
Paljonkos nyt on omaa offimaastoo? Kyllä lähtee.. http://www.overdrive.fi/autovero50/ |
#18
|
||||
|
||||
Maastoa on noin 25ha. Myin 5ha tasaista maata ja ostin saman verran mäkiä tilalle. Ei ollut käyttöä tuolle tasaiselle maalle. Osa on vanhaa hakkuualuetta. Nyt sellaista rannetta paksumpaa pöpelikköä jossa näkee vain 20m päähän. Olen puhkaissut reittejä maastoon, mutta osa on kartalla vieläkin "valkoista" aluetta. En tiedä mitä kivaa sieltä löytyy. Mäkiä kuitenkin on odottamassa. Suota tai pehmeetä ei ole. Tehdyille reiteille ei ole syntynyt uria. Ehkä 1/3 reiteistä on tehty. Monta hikilitraa pitää vielä valuttaa reittihommissa. Reitit olen tehnyt modille sopivaksi. Vakiolla ei vinssaamatta pitkälle pääse.
Harmittaa kun lomalla en ehtinyt uusia reittejä tehdä. Just do it! Edited by - jappe on 15/08/2007 08:21:22 |
#19
|
||||
|
||||
Olin viikonlopun savusaunaa rakentamassa ja tutkimassa uutta tonttia.
Mukavia paikkoja löytyy. Peruutin Jeepin pahaan paikkaan. Tässä toisen takarenkaan alla oli vielä 30cm tyhjää. Peruuttaessa perä lähti valumaan sivulle. Onneksi jäi murikan varaan. Vielä en onnistunut Jeeppiä kaatamaan. Jokuhan lupasi konjakkipullon kaadosta. Vieläkään ei sitä tullut tienattua. Vinssillä piti tukea ettei kaadu. Nätisti se siitä sitten lähti. Fiilistelyä savusaunalla "selviytyjät" tyyliin. Just do it! |
#20
|
||||
|
||||
Lainaus:
____________________________________ Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. |
#21
|
||||
|
||||
Jappe kaataa jeepin > saa pullon > menee torniin juomaan sitä > tulee känniin > putoaa tornista!?
Älä kaada jeeppiä...<img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle> Size [u]does</u> matter, Sisu A-45 Pieni on kaunista, Odes 400 ATV |
#22
|
|||
|
|||
Täytyy myöntää että on sulla hienot maastot kun itekki pidän tosta kallioilla kikkailusta.
Voiko udella että missä päin on? OFF ROAD TEAM BONEHEADS |
#23
|
||||
|
||||
Olen parhaillaan Jeepin kanssa ryyppäystornin juurella. Kahvi juuri valmistui. Tehtiin kaverin kanssa reittiä lisää. Tuli aika mukava pätkä. Pikkusen vinssausta ja muutama ojanylitys
Kuva aika iso. Ei ole asennettuna mitään ohjelmaa millä saisi pienennettyä. Mutta reaaliaikainen kuva. Langaton laajakaista toimii tosi hyvin täällä vuorella. Iso kuva poistettu Just do it! Edited by - jappe on 09/09/2007 13:15:47 Edited by - jappe on 09/09/2007 13:16:18 Edited by - jappe on 16/09/2007 21:34:18 |
#24
|
||||
|
||||
Ja oikein merirosvolipun nosto salkoon, kyllä mahtaa vähän huipata<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
*************************************** *************************************** |
#25
|
|||
|
|||
Vähän aihetta sivuten, mutta miten tuo hirsikehikon jatkeena köllöttävä pystyrunkoinen osa on liitetty kattoon?
Savusaunat nykyään vähän harvinaisempia, joten sekin kiinnostaa mitkä on paloviranomaisen vaatimukset savusaunan kiukaan suojaamisen suhteen...samat kuin muissakin tulisijoissa? Ihan vain mielenkiinnosta utelen... Mikä varmuuskerroin? ...se sieltä mihinkään putoa |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Comanche leimalle VIHDOINKIN | JERKKU | Tekniikka & Jutustelu | 43 | 16.03.2007 22:51 |
Vihdoinkin! | Mörkö | Tekniikka & Jutustelu | 24 | 02.07.2004 10:06 |
Vihdoinkin!!!!! | Nippe | Tekniikka & Jutustelu | 14 | 31.03.2004 22:59 |
Kilvet vihdoinkin? | Sale | Tekniikka & Jutustelu | 0 | 06.10.2003 20:44 |
Vihdoinkin homot rekisteröidään! | Lars | Niilo Paasivirta - Correct Opinions | 0 | 18.12.2001 18:06 |