#1
|
|||
|
|||
tyhmä koiraLihakauppias oli häätämässä koiraa ulos, kun hän näki sen suussa 10 euron setelin ja viestin: "10 kanan koipea, kiitos." Hämmästyneenä kauppias otti rahan ja antoi koiran suuhun kanankoipipaketin ja sulki nopeasti liikkeen oven. Hän seurasi, kun koira pysähtyi valoihin, katsoi molempiin suuntiin ja ylitti tien vihreän valon palaessa jalankulkijoille. Koira suuntasi kulkunsa kadun toisella puolella olevalle bussipysäkille, tarkisti aikataulun ja istuutui penkille odottamaan. Bussin tullessa koira käveli bussin eteen ja katsoi sen numeroa ja hyppäsi sisään. Lihakauppias säntäsi juoksuun ja ehti myös samaan bussiin. Bussin kulkiessa eteenpäin kaupungin lähiöissä, koira katseli ikkunasta maisemia. Jonkin ajan kuluttua, se painoi STOP-nappulaa ja hyppäsi ulos bussista...kauppias seurasi myös mukana. Koira juoksi erään talonrappusia ylös ja pudotti paketin oven eteen. Sitten se palasi samaa reittiä takaisin, kääntyi, otti vauhtia ja hyppäsi ovea vasten: "PANG!" Koira toisti saman asian uudestaan ja uudestaan. Ei vastausta. Se hyppäsi aidan yli ja jolkutti puutarhan läpi ja alkoi lyödä päätään ikkunaan. Sen jälkeen koira palasi takaisin etuovelle odottamaan. Iso mies avasi oven ja alkoi kiroilemaan ja kurittamaan koiraa. Lihakauppias juoksi huutaen miehen luokse: "Mitä helvettiä sinä olet oikein tekemässä?! Tämä koirahan on nero!" Omistaja vastasi: "Neroko?... ja paskan marjat! Tämä on jo toinen kerta, kun se unohti avaimensa kotiin!" --<b>
|
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Ostettu.Koira GPS | T.T.T | O/M/V Muut | 1 | 05.11.2007 09:15 |
Puhuva koira | Elmo | Jokes | 0 | 04.01.2006 22:24 |
Mikä koira olet? | Hippiäinen | URL | 16 | 12.04.2005 12:55 |
Koira tuli taloon... | Carlos | Rakas Päiväkirja | 15 | 10.01.2005 11:46 |
Virkamiehen koira | bono | This And That | 0 | 04.06.2002 10:50 |