Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Mattius
Taisit kiivastua syystä?
Mitenkä se Talvisota voitettiin? Tai Jatkosota?
Faktaa on ainoastaan se, että verellä se voitettiin. Mitenkä 1 suomalainen pystyi vuodattamaan vertaan 10 venäläisen (ex. neuvostoliittolaisen) edestä?
Faktat kertovat sen, että Risto Rytin vaimo aloitti Suomen uskovien naisten keskuudessa rukouskampanjan Suomen itsenäisyyden puolesta.
Olisiko voinut silloinkin toimia yhtälö: 10 litraa neuvostoverta vastasi 1 litraa suomalaisverta ja 1 pisara Kristuksen Jeesuksen verta vastasi Suomen säästämistä tuhoajalta?
Entä tänäpäivänä?
|
Heroiini oli pula-ajan Suomen suosittu superlääke
5.4.2009 4:30 | Kommentit
A A
Tommi Nieminen
Kirjoittaja on sunnuntaitoimituksen toimittaja.
* Sähköposti
Tommi Nieminen
Helsingin Sanomat
Vesa Oja / HS
Lahden sotilaslääketieteen museon ampulleja sisältäneitä lääkemorfiinipaketteja ja heroiinitablettiputkilo toisen maailmansodan ajalta.
Lahden sotilaslääketieteen museon ampulleja sisältäneitä lääkemorfiinipaketteja ja heroiinitablettiputkilo toisen maailmansodan ajalta.
Vuonna 1936 Suomi – presidentti P. E. Svinhufvudin pieni tasavalta – nousi merkittävän maailmantilaston ylivertaiseksi ykköseksi, ohi Japanin. Seuraavat kaksi vuosikymmentä Suomessa kulutettiin heroiinia kansalaista kohti enemmän kuin missään muualla.
Pohjois-Euroopassa olimme suoranainen kummajainen: heroiinia kului moninkertaisesti enemmän kuin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa – yhteensä.
Heroiinia oli tavallisten työssäkäyvien Virtasten lääkekaapeissa 1950-luvun alkuun asti – esimerkiksi suositussa Pulmo-yskänlääkkeessä.
Ei ihme, ettei mummi koskaan tästä puhunut. Eikä vaari. Heroiini oli vain hyvä lääke.
"Suomen 1920-luvun kokaiiniaalto ja heroiinin kulutuksen määrä 1930-luvulla olivat aika uutta ja yllättävää tietoa itsellenikin", historioitsija Mikko Ylikangas sanoo työhuoneessaan Suomen Akatemiassa Sörnäisissä.
46-vuotias tohtori Ylikangas on ohjelmapäällikkönä akatemian Päihteet ja addiktio -tutkimusohjelmassa. Ensi keskiviikkona julkaistaan hänen kirjansa Unileipää, kuolonvettä, spiidiä (Atena). Se on ensimmäinen yleiskatsaus kovien huumeiden käyttöön Suomessa 1800-luvulta 1950-luvulle.
Kirjaa varten Ylikangas penkoi muun muassa sairaaloiden potilasasiakirjoja sekä valtiollisen poliisin, etsivän keskuspoliisin arkistoja, ja sota-arkistoa.
Paljastui isovanhempiemme – sisällissotasukupolven ja sotasukupolven – Suomi, jossa oopiumin, morfiinin ja heroiinin kaltaisia aineita kulutettiin yleisesti.
Huumeiden viihdekäyttäjiäkin oli, mutta vähän. Lääkehuumeita käytettiin, koska ajat olivat ankarat: oli tuberkuloosia, unettomuutta, ahdistusta ja sotia.
Miten sen sanoisi juhlavasti, kuten historioitsijat?Suomi lääkittiin maailmankartalle.
Heroiinia oli paljon, mutta kyse oli reseptilääkkeistä. Ylikangas antaa kolme ihan järjellistä syytä sille, miksi heroiinia käytettiin niin valtavasti verrattuna muuhun Eurooppaan.
"Heroiini oli hyvä lääke etenkin hengitystievaivoihin, ja suomalaisilla oli niitä tuberkuloosiepidemian myötä. Toiseksi se oli halvempi kuin muut vastaavat lääkkeet. Ja kolmanneksi kovien lääkkeiden väärinkäytön sosiaaliset ongelmat eivät Suomessa riistäytyneet käsistä."
Heroiini oli pula-ajan superlääke. Sitä sisältäviä lääkkeitä vetivät lapset ja vanhukset. Oli halpoja heroiinipillereitä. Heroiinia sisältänyttä yskänlääke Pulmoa kului paljon, koska tuberkuloosi oli terveysongelma 1950-luvulle asti.
"Heroiinin saaminen oli lapsellisen helppoa", Ylikangas sanoo. "Sen käyttö olisi periaatteessa voinut räjähtää käsiin, tosin väärinkäytöllä oli Suomessa lyhyet perinteet. Kaiken lisäksi aine oli lähinnä erilaisissa mikstuuroissa, joiden väärinkäyttö oli hankalampaa."
Muu maailma äimisteli Suomea jo 1930-luvulla. Kansainliitto eli YK:n edeltäjä patisti jäsenvaltioita luopumaan heroiinista, mutta Svinhufvudin Suomi ei suostunut. Lääkintöhallituksen ja Suomen lääkäriliiton mukaan heroiini oli halpa lääke, jonka rajoittaminen ei ollut perusteltua.
Sitä ei voinut korvata muilla aineilla.
Niinpä sitä sitten käytettiin, kotimaista ja tuontikamaa: Orionin heroiinitableteissa heroiinia oli viisi milligrammaa. Oli ruotsalaisia Adapyrineitä, saksalaisia Diffinesejä ja sveitsiläisiä Hemyphoneja.
Kun muu maailma kielsi kovia huumausaineita, Suomi hangoitteli toistuvasti vastaan. Suomen liityttyä kansainväliseen oopiumisopimukseen vuonna 1936 tukkukauppiaat ryhtyivät ankaraan hamstraukseen. Apteekit ostivat varastonsa täyteen. Puolustusministeriö tilasi sotilasapteekeille heti puolitoista kiloa lisää heroiinia ja viisi kiloa lisää kokaiinia.
Silti heroiinin ja kokaiinin väärinkäyttö pysyi vähäisenä, sillä 1800-luvulta 1950-luvulle suomalaisten narkomaanien ykköshuume oli morfiini.
"Morfiinin väärinkäytöllä oli Suomessa pitkät perinteet, se oli saanut jo monet koukkuun", Ylikangas sanoo.
Vasta sodassa heroiinin käyttö riistäytyi. Ei silti mennä ihan vielä rintamalle.
Historiankirjoitus on aina tietenkin valikoivaa – ja aina enemmän tai vähemmän ideologista. Koululaisillekin muistetaan aina mainita, että Nurmi, Ritola ja muut hiilimurskaratojen prinssit juoksivat Suomen 1920-luvulla maailmankartalle. Se taas on sivuutettu, kuinka laaja oli 1920-luvulla maamme ensimmäinen rikollinen kokaiiniaalto.
Helsingissä pyöri maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen jäljiltä ihme emigrantteja: rahansa ja valtansa menettäneitä Venäjän aatelisia ja upseereita, vakoojia ja salakuljettajia. Talous oli kuralla, sosiaaliturvaa ei ollut, joten kansan oli pakko yrittää.
Jotkut ryhtyivät huumekauppaan. Saksalaiset lääkefirmat olivat ensimmäisen maailmansodan jäljiltä konkurssikypsiä. Selviytyäkseen talouskriisistä ne myivät suuria määriä kokaiinia ja morfiinia hämärämiehille, jotka salakuljettivat aineet Helsingin kautta Pietariin. Oli kysyntää, koska Leninin Venäjällä oli sotien jäljiltä valtava määrä narkomaaneja.
"Kotimaista kysyntää pystyi tyydyttämään aika paljon ihan apteekeista ostamalla. Sitten sitä haettiin suoraan saksalaisista laivoista satamasta", Ylikangas sanoo.
Osa Saksan–Pietarin-huumerallin kamasta jäi Helsinkiin. Kokaiinia sai salakapakoista sekä tiskin alta ravintoloista.
"Aika paljon se oli ovimiesten pyörittämää toimintaa. Se, mitä myytiin, oli jauhemaista kokaiinia", Ylikangas sanoo.
Huumebisnes ei ollut mitään nappikauppaa, kun määriä vertaa nykypäivään: Vuonna 1925 poliisin kolmessa takavarikossa Helsingissä löytyi neljä kiloa kokaiinia. Eli yhtä paljon kuin Suomen poliisi ja tulli takavarikoivat kokaiinia vuosina 1995–1999.
Helsingissä jäi kiinni pienen luokan huumeparoneita, kuten viipurilaiset liikemies Tahvo Käppi ja lääkäri Kaarlo Kalske. He myivät kilokaupalla Viroon. Lääkärit tehtailivat reseptejä yläluokalle ja kulttuuripiireille, sillä narkomaanit ennen sotia olivat lääkäreitä, sairaanhoitajia, liikemiehiä, taiteilijoita, lakimiehiä, opettajia ja upseereita.
Oli kieltolaki. Alkoholi oli kiellettyä, esimerkiksi kokaiini ei. Etsivän keskuspoliisin raportissa vuodelta 1928 narkomania näyttäytyi yläluokan juhlana: helsinkiläisen everstin Wennerholmin kokaiiniorgioissa "oli läsnä hän, J. Kauppinen, nuoria kadetteja ja tyttöjä. Tytöille syötettiin kokaiinia appelsiineissa ja makeisissa. Kokaiinikuoppana oli peukalonjuuri, johon kokaiinia sijoitettiin imettäväksi."
Miettikää: eversti Wennerholm olisi ollut täydellinen hahmo 1950-luvun amerikkalaiseen rikoselokuvaan.
Hitler valloitti Puolan syksyllä 1939. Keväällä Stalin miehitti Baltian.
Suomi vastasi suursodan uhkaan: se alkoi vimmatusti hamstrata kovia lääkehuumeita. Puolustusvoimat teki Orionin kanssa sopimuksen. Lääketehdas sitoutui pitämään varastossaan Puolustusvoimia varten sellaisen määrän raakaoopiumia, joka vastasi 150:tä kiloa puhdasta morfiinia.
Apteekkarien keskuskunnasta tilattiin kokaiinia, heroiinia ja morfiinia. Pääesikunnan lääkintäosasto tilasi Sveitsistä 50 kiloa morfiinia sekä 35 kiloa heroiinia, josta olisi saanut seitsemän miljoonaa viiden milligramman heroiinitablettia.
Silti lääkintäupseerit olivat tyytymättömiä. Kovia aineita oli niukasti.
Helpotusta oli tulossa. Talvisodan aikana Suomeen virtasi posketon määrä huumeita: Helsingin sotilasapteekkiin oli maaliskuun loppuun 1940 mennessä tullut pelkästään oopiumia 1 511 kiloa. Se tuli pääosin Amerikan Punaiselta Ristiltä ja Ruotsin valtiolta. Joulukuussa 1940 lääkintäkeskusvarastossa oli 117 000 heroiinitablettia, 469 000 morfiinitablettia, 917 kiloa oopiumia ja 351 kiloa morfiinia.
Oli tropit jatkosotaan.
"Se oli mielenkiintoista aikaa aineiden suhteen", muistelee 86-vuotias sosiaalipsykiatrian emeritusprofessori Erik E. Anttinen.
Hän soti talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan. Ensin tykistössä, ja lentosotakoulun jälkeen ilmavoimissa.
"Kyllä koviksi huumausaineiksi luettavia jaettiin mielestäni oudon vapaasti. Jos oli yskää, saattoi saada useita kymmeniä heroiinitabletteja, koska se oli tehokas yskänpoistaja", Anttinen muistelee.
Heroiini oli sodan yleislääke: kipuun, yskään, reumaan ja lihassärkyihin. Lääkintäupseereilla oli laukussaan kaksi ampullia kokaiinia, neljä ampullia morfiinia, 30 oopiumitablettia ja 30 heroiinitablettia. Etuvartioon sai mukaansa viiden heroiinitabletin pakkauksen. Jatkosodassa niitä oli korsuissa hyllyillä ja lääkintämiesten laukuissa. Sai vaikka kourallisen.
Heroiinia Anttinen otti "muutaman kerran". Pervitiniä eli berliiniläisen lääketehtaan metamfetamiinia hän muistaa ottaneensa vain kerran, kesällä 1944, kun hän teki tähystäjänä monta taistelulentoa päivän aikana Kannakselle.
Metamfetamiinissa koneessa? "Kyllä se selkeästi tuotiin esille, ettei saa ottaa liian paljon eikä jatkuvammin", Anttinen sanoo. "En muista, että liiallisen Pervitin-annoksen alaisena olisi sattunut lentohaavereita."
Rintamalla tarvitaan kovat tropit, etenkin haavoittuneille ja sisseille. Silti Ylikangasta hämmentävät ne heroiinimäärät, joita Suomen armeija käytti. Pelkästään Antineuralgin-heroiinitabletteja meni jatkosodan aikana 7–9 miljoonaa vuosittain.
"Tietääkseni missään toisessa sotaa käyneessä maassa ei heroiinia jaettu samassa määrin. Pervitinin käyttö oli jo valvotumpaa", Ylikangas sanoo.
Saksan armeija oli vähentänyt jyrkästi Pervitinin käyttöä jo vuonna 1941, koska aine oli johtanut yllättäviin ongelmiin. Sotilailla oli harhoja. Osa ei saanut unta, vaikka "saksalaisella täsmällisyydellä niitä oli testattu sekä eläimiin että ihmisiin", Ylikangas sanoo.
Saksa tyhjensi osan Pervitin-varastoistaan Suomeen. Päämajan lääkintäosaston salaisen kirjeen mukaan elokuussa 1941 puolustusvoimien varastoissa oli yhteensä 850 000 Pervitin-tablettia. Hädän hetkellä – etenkin Neuvostoliiton vuoden 1944 suurhyökkäyksen aikana – niitä kului. Ihan rivimiehilläkin.
Jatkosota – totta puhuen – tasa-arvoisti huumeidenkäyttöä. Rintamalla pienviljelijät ja tehtaantyöläiset kokeilivat aineita, joita oli aiemmin ollut tarjolla vain Helsingin salongeissa. Jotkut jäivät koukkuun.
Sodan jälkeen kaukopartiomiehet ovat kertoneet kokemuksistaan lehdissä ja kirjoissa. Yksi kaukopartiomies muisteli viikkojen pakomatkaansa amfetamiinissa, toinen kertoi nähneensä rintamalla kerrostaloja, tanssityttöjä ja kristallikruunuja. Eräs lähettiupseeri luuli lumen peittämiä kivenjärkäleitä lampaiksi.
Sodan jälkeen vuonna 1946 Helsinki oli levoton pääkaupunki: paljon sotien tuomaa epämääräistä porukkaa ja rikollisuutta. Pelkästään murtoja oli vuoden aikana lähes 15 000. Oli avioeroja, väkivaltaa ja yskivä talous. Laitoksissa makasi rikkinäisiä rintamamiehiä.
Heroiinia, amfetamiinia ja morfiinia oli valunut rintamalta katukauppaan, ja aineita oli sotilasapteekkien varastot puolillaan. Heroiinia käytettiin ja myytiin useissa keskustan kahviloissa ja ravintoloissa. Morfinistiporukat törttöilivät Vanhassa kirkkopuistossa, Paavalin kirkon puistossa ja Hietaniemen hautausmaalla.
Kolme sotaa käynyt Erik E. Anttinen luki lääkäriksi. Kesällä 1950 hänet pestattiin Lapinlahden sairaalaan Helsinkiin.
"Siellä oli päihderiippuvaisia ympäri maata, koska se oli Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan klinikka. Siellä oli varsinkin oopiumijohdannaisten väärinkäyttäjiä", Anttinen muistelee.
"Heille koetettiin antaa jotakin vähemmän riippuvuutta aiheuttavaa lääkettä. Heitä koetettiin kuunnella ja keskustella, saada sitä ahdistusvaihetta lievitettyä. Ne ihmiset hikoilivat, olivat kauhean tuskaisia."
Kuinka moni huumeongelmainen sitten oli haavoittunut rintamalla? Siitä lääkärit olivat eri mieltä. Helsingin kaupunginlääkäri Erkki Jokivartio arveli, että ainakin 60 prosenttia heroinisteista oli haavoittuneita. Lääkärit Achilles Westling ja Jaakko Riippa tutkivat sodan jälkeen 108 narkomaania. Näistä vain 14:llä huumeriippuvuus johtui haavoittumisen jälkeisestä hoidosta.
Poliisikuulusteluissa narkomaanit itse arvioivat, että heitä oli 1950-luvun alun Helsingissä yhteensä noin tuhat.
Siitä on kaksi sukupolvea. Heroiinia kulutetaan nyt paljon vähemmän, mutta muiden huumeiden väärinkäyttö on selvästi yleisempää. Vuonna 2005 Suomessa arveltiin olevan 14 000–19 000 ihmistä, jotka olivat koukussa koviin huumeisiin. Noin puolet heistä asui Helsingissä. Kolme neljästä oli koukussa amfetamiiniin.
YK:n päämajassa New Yorkissa asti ihmeteltiin, miten on mahdollista, että neljän miljoonan asukkaan Suomessa kului 40-luvun lopulla heroiinia vuodessa saman verran kuin muissa maissa keskimäärin 25 vuodessa.
Vuonna 1946 Suomessa kulutettiin – reseptilääkkeinä – 99 kiloa heroiinia.
Suomi ei ollut vielä YK:n jäsenmaa. Ehkä siksi vastaus Helsingistä New Yorkiin oli kylmänviileä: Jatkamme heroiinin käyttöä. Sitä tarvittaisiin itse asiassa entistäkin enemmän – kansanterveydellisistä syistä.
Mitä uhmaa! Kyse on kuitenkin maasta, joka myöhempinä vuosikymmeninä on aina kontannut sen valtakeskuksen edessä, joka on sattunut käskemään. "Ei sellainen varmaan tapahtuisi enää Bryssel-Suomessa, nyt täällä direktiivit otetaan heti käyttöön", Ylikangas sanoo.
Lopulta Paasikiven Suomi antoi periksi; Suomi halusi YK:n jäseneksi. Kun heroiini katosi apteekeista 1950-luvun alussa ja morfiinin tarjonta hyytyi, Helsingin narkomaaneille tuli paniikki. Tehtiin apteekkimurtoja ja kierrettiin maaseudun apteekkeja. Niistä sai kovia lääkkeitä, kun selitti olevansa sotainvalidi.
Myös lääkärit käyttivät. Dosentti Ailo Huhtala arvioi vuonna 1955, että noin prosentti suomalaisista lääkäreistä oli narkomaaneja. Lääkäriliiton tilastojen mukaan vuonna 1955 Suomessa oli yhteensä 2 381 lääkäriä eli – jos Huhtalan arvio osui lähelle todellisuutta – huumeriippuvaisia lääkäreitä oli 20–30.
"Lääkärikunnan piirissä yritettiin aina hoitaa ongelmat vähin äänin omassa keskuudessa", Ylikangas sanoo. "Ei heitä poliisikuulusteluihin raahattu. Silloin parempi väki hoidettiin kotona tai heidät lähetettiin ulkomaille hoitoon."
Sosiaalipolitiikan rintamaveteraani Ilkka Taipale uskoo, että osa huumeriippuvaisista lääkäreistä oli jäänyt jo sodassa heroiinin koukkuun. "Yhdestä kuntoutuksessa olleesta huumeriippuvaisesta lääkäristä tuli sitten Hesperian johtaja."
Heroiini katosi 1950-luvun aikana. Huumeriippuvaiset vaihtoivat Algidoniin. Se oli morfiinin kaltainen reseptilääke. "Aluksi ajateltiin, että se ei aiheuttaisi riippuvuutta. Mutta kyllä se aiheutti", Anttinen sanoo.
Algidon oli itse asiassa kova aine. Sen väärinkäyttöön kuoltiin 1950-luvulla, varmoja tapauksia on ainakin yksitoista. Jokunen sen ajan narkomaaneista saattaa vieläkin pihistä.
"Varmuudella tiedän ainakin yhden 1950-luvun algidonistin, joka on edelleen elossa", Ilkka Taipale sanoo. Taipale välittää haastattelupyynnön eteenpäin, mutta henkilöstä ei kuulu mitään.
Se on harmi. Pyyntö on edelleen voimassa.
Lähde Hs : verkkosivut.
Tosin luojan luomaahan hepokin on...