Näytä yksittäinen viesti
  #479  
Vanha 30.04.2011, 16:48
Rekisteröimätön
Guest
 
Viestit: n/a
Post

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Mutamies Näytä viesti
Finola on tukikelpoinen kasvi, ekä sen viljelemisestä joudu hankaluuksiin. Tosin se on tarkemmin kontroloitua, ja lisää paperitöitä.

Finolan viljelemisestä ei joudu hankaluuksiin. Aijemmin mitatut korkeat THC pitoisuudet ovat olleet mittaus ajankohdan syytä.

Finolan THC on alle 0,2 prosenttia.
Finolan kehittäjä Tutkija James Callaway leimattiin rikolliseksi poliisin toimesta ja ajettiin valheelliselle pohjalle perustuneen uutisoinnin seurauksena kotipaikkakunnaltaan Hankasalmelta jonne hän oli tullut aiemmin työskenneltyään Missisippin yliopistossa tunnettuna kannabistutkijana.

Finola menetti EU-tukensa vuonna 2007 alle 0,2 % mittausajankohtana ylittävän THC-pitoisuuden vuoksi joka asia ei tee vielä kasvista automaattisesti laitonta huumekasvia ja josta asiasta eli kannabiskasvin pitoisuusprosenteista tuotannossa huumausainetuotannon ulkopuolella Haaran ennakkotapaukseksi aiotussa asiassa osaltaan oli kyse.

Finolan Pitoisuusrajat eivät korreloi pohjoisen ilmaston ja öljyn tuotannon ohella lähinnä eteläisen euroopan, suurien hampuntuottajamaiden alas lobattuihin pitoisuusrajoihin joilla pohjoiset tuottajat huumefobian lietsomisen lisäksi onnistutaankin pitämään hyvin pois markkinaetua viemästä ja pois siten myös kilpailurintamalta.

Syynä tähän olemme me suomalaiset itse, asioista ymmärtämättömyytemme ja poliittisen päätäntävallan puuttumisen sekä omien asenteidemme vuoksi.

Tällä tavoin suomesta ei voi koskaan nousta uutta nokiaa, koska me, itse Suomen kansalaiset sen haluamme estää.
Vastaa lainaten