View Full Version : OFFROADTARVIKKEEN TML-TROPHY 13.-15.7.12 "KISAKESKUKSESSA SAUNA JA BUFFET"
_hornet_
12.05.2012, 17:09
Paratiisi Offi on ohi ja TML lähestyy. Keltalan Kahlaajat lähtevät järjestmään Offroadtarvikkeen TML-Trophyn Juukaan. Lukekaa kilpailukutsu huolella, koska nyt on mahdollisuus päästä osallistumaan edullisemmalla hinnalla. Tämä siitä syystä, ett järjestäjillä on tänä vuonna aika pitkä matka Juukaan kisaa järjestelemään, joten jos osallistujia ei ole tarpeeksi 15.6. mennessä voi olla ettei kisaa järjestetä. Osallistujamäärän kasvattamiseksi, olemme lisänneet kilpailuun mukaan myös ns. safariluokan, johon voi ottaa osaa mys autolla, joka ei sovi muihin luokkiin esim. orbitrol-ohjauksella varustetut autot. Mukaan ei kuitenkaan huolita mitään romuja ja punakilvet ja vakuutus vaaditaan. Safariluokan ilmoittautumiset kilpailunjohtajalle. Mahdollisuus on myös osallistua mönkijöillä pareittain (osallistumismaksu 100/pari), mönkijöissä tulee olla sammutin, ensiapulaukku, puunsuojaliina ja mönkijän tulee olla tieliikennevakuutettu (punakilpi tai traktori ym.). Safariluokassa ajavat eivät saa auttaa cupluokissa ajavia kilpailijoita. Cupluokissa ajavat ovat etuajo-oikeutettuja rasteille mentäessä. Safariluokan kilpailijat antavat tarvittaessa tietä. Kilpailukeskus sijaitsee tuttuun tapaan Offroadtarvikkeen pihalla ja sen palvelut ovat käytettävissä entiseen tapaan. Tervetuloa sankoin joukoin Juukan mahtaviin maastoihin möyrimään.
Keväisin terveisin kilpailunjohtaja Pekka Alatalo 0442677721 keltalankahlaajat@gmail.com
Kilpailukutsu http://4x4cup.com/tiedostot/tml2012/TML-Trophy_2012_kilpailukutsu.pdf
Ilmoittautuneet http://www.4x4cup.com/index.php?sivu=ilmoittautuneet&kid=22
Ilmoittautuminen http://ilmoittautuminen.4x4cup.com/
tulossa ollaan ;)
edittiä. tekstiäkin editoitu...
miksi muissa luokissa ajavat ovat etuajo-oikeutettuja? käytännössä jos mä lähtisin ajamaan wrc rallia fiat unolla ja muille sanoittais, että ei saa ohittaa... mutta se siitä ja tulossa ollaan ;)
edittiä. tän voi käsittää näköjään kahdella tavalla... tämä vissiin tarkotti, että muut ennen safari luokkaa?
Ekalla lukemalla ei ainakaan itelle jääny epäselvyyksiä. Eli safariluokkaset safaroi, ja väistelee cuppiautoja parhaansa mukaan. :)
Miten saan näkymään nuo koordinaatit kansalaisenkarttapaikalla?
Ei huolinnut tuollaisenaan..
Miten saan näkymään nuo koordinaatit kansalaisenkarttapaikalla?
Ei huolinnut tuollaisenaan..
Muuta astemerkki -> d:ksi, niin alkaa rokkailla. Koordinaatisto pitää myös muuttaa WGS84:ksi. Eli ETRS89
Tän muotosilla itella ainakin pelittää:
63d22.100
28d53.800
Mukana ollaan. Parin vuoden tauon jälkeen on taas kiva päästä Juukan maisemiin.
Team 4x4 Hazard ilmoittautuu mukaan karkeloihin!
Mönkijällä vois kiinnostaa rymytä.. Mites tommosella on kilpailunumeron kans, automallin tarraa ei oikee mihkää saa sopimaan, käviskö tohon semmone atv-kisoista tuttu juttu, eli 1,5m narua sarvien eteen sidottuna ja narun toiseen päähän kilpailunumerolappu. Sillä sitte kosketus rastilappuun ja kuva..?:confused: Turassa kuitenki on mönkkärit mukana kisassa ja systeemi on tuo.. Toinen kyssäri olis turvajutuista eli vaaditaanko kuskeille panssarit?
Lalli bj40
19.05.2012, 21:23
tulossa ollaan
Artzi_ip
20.05.2012, 20:59
TEAM VauhtiNAKU ilmottautunut. katotaan et vieläkö toi lumikola kestäs yhen kisan.. :D
Topi1982
25.05.2012, 16:22
Tullaan sahfaariin, jos renkaat palautuu rajan takaa.:cool:
6x6 muuten iskussa tai ainakin melkein.
Kultapossukerhon porsaita olisi tulossa mönkkäreillä safaroimaan eli mitä pakollisia varusteita pitää olla mönkkäreissä? (sammutin jne.)
Pojilla olis eka reissu eli ei oo kokemusta. Eikä itekkään osaa kertoilla et mikä on systeemi mönkkäreillä...
koitin noita suunnistuscupin sääntöjä lueskella niin nämä kaarituki hommat taitaa koskea näitä jälkikäteen väsäiltyjä kaaria eikös? Wranglerissa(-89) kun jo sellaiset on tehtaalta niin tuskin niistä tarvii mitään selvittelyjä---> "Seinämävahvuuden mittaamista varten on porattava 6 mm reikiä sellaisiin paikkoihin että eri osien tarkistusmittaus voidaan suorittaa kiinteitä rakenteita esimerkiksi penkkejä irrottamatta."??
original luokkaan ehkä olisi tulossa jos tuon saisi tiivisteltyä kun alkoi sopivasti vuoteleen loota/jakis kun meinasi alkaa ilmottautumislappua täytteleen...
koitin noita suunnistuscupin sääntöjä lueskella niin nämä kaarituki hommat taitaa koskea näitä jälkikäteen väsäiltyjä kaaria eikös? Wranglerissa(-89) kun jo sellaiset on tehtaalta niin tuskin niistä tarvii mitään selvittelyjä---> "Seinämävahvuuden mittaamista varten on porattava 6 mm reikiä sellaisiin paikkoihin että eri osien tarkistusmittaus voidaan suorittaa kiinteitä rakenteita esimerkiksi penkkejä irrottamatta."??
original luokkaan ehkä olisi tulossa jos tuon saisi tiivisteltyä kun alkoi sopivasti vuoteleen loota/jakis kun meinasi alkaa ilmottautumislappua täytteleen...
Wranglerin alkuperäiset kaaret eivät täytä sääntöjen vaatimuksia koska ne on tehty useammasta palasta ja kaaren kiinnitys ei ole sääntöjen mukainen. Haulla löytyy paljon juttua aiheesta, ei tehdä tästä topickista yhtä sellaista lisää.
T: Jussi
offroadjouni
01.06.2012, 18:35
Wranglerin alkuperäiset kaaret eivät täytä sääntöjen vaatimuksia koska ne on tehty useammasta palasta ja kaaren kiinnitys ei ole sääntöjen mukainen. Haulla löytyy paljon juttua aiheesta, ei tehdä tästä topickista yhtä sellaista lisää.
T: JussiTotta, Wranglerin kaaret eivät täytä sääntöjä, eli niillä ei saa hakea vaarallisia rasteja. Viime aikoina kisoissa on ollut luokkaa 2-10 vaaralliseksi merkittyä rastia, kun kokonaismäärä on yli 200. Eli kisaaminen onnistuu kyllä ihan normaalisti ilman kaariakin. Ei muuta kuin ilmoittautumaan. :)
Totta, Wranglerin kaaret eivät täytä sääntöjä, eli niillä ei saa hakea vaarallisia rasteja. Viime aikoina kisoissa on ollut luokkaa 2-10 vaaralliseksi merkittyä rastia, kun kokonaismäärä on yli 200. Eli kisaaminen onnistuu kyllä ihan normaalisti ilman kaariakin. Ei muuta kuin ilmoittautumaan. :)
Jep, ei muuta ku kisaamaan, kunhan muistatte pitää katon mukana kisassa. Ilman kattoa tarttee olla sääntöjen mukaiset kaaret.
Mun kommentti johtui joidenkin henkilöiden herneen nenään ottamisista ja aiempien keskustelujen aiheuttamista mielipahoista joita ei ehkä haluta lisää.
Tsemppiä kaikille kisaan, mää en edelleenkään pääse mukaan terveydellisten ongelmien takia. Tän vuoden kisat saattaa jäädä väliin muuten kuin että Turaoffin järjestelyissä ollaan mukana aiempien vuosien tapaan.
T: Jussi
Arska-tehtaalta
01.06.2012, 21:24
Ilman kattoa tarttee olla sääntöjen mukaiset kaaret.
Olen kyllä aika pöljä, mutten löytäny tollasta kohtaa säännöistä :D
Turvakaaret 4.1
"Kaikissa luokissa on avoautoissa oltava 6-piste turvakehikko, umpiautoissa vähintään pääkaari takatuin. CUP-kilpailuihin voivat osallistua sellaisetkin autot, jotka eivät täytä näiden sääntöjen turvakaarimääräyksiä. Kilpailujen järjestäjät merkitsevät rastilistaan sellaiset rastit (ns. vaarallinen rasti), joita ei saa tällaisilla autoilla hakea."
Turvallisuus 4.3
"Kaikkien kilpailijoiden istumapaikkojen tulee sijaita kokonaan auton kiinteän korirakenteen ja/tai turvakaarten sisäpuolella."
Mikä katsotaan avoautossa kiinteäksi korirakenteeksi?
Olen kyllä aika pöljä, mutten löytäny tollasta kohtaa säännöistä :D
Turvakaaret 4.1
"Kaikissa luokissa on avoautoissa oltava 6-piste turvakehikko, umpiautoissa vähintään pääkaari takatuin. CUP-kilpailuihin voivat osallistua sellaisetkin autot, jotka eivät täytä näiden sääntöjen turvakaarimääräyksiä. Kilpailujen järjestäjät merkitsevät rastilistaan sellaiset rastit (ns. vaarallinen rasti), joita ei saa tällaisilla autoilla hakea."
Turvallisuus 4.3
"Kaikkien kilpailijoiden istumapaikkojen tulee sijaita kokonaan auton kiinteän korirakenteen ja/tai turvakaarten sisäpuolella."
Mikä katsotaan avoautossa kiinteäksi korirakenteeksi?
Mun mielestä tulkinta on ollut se että jos on kova katto päällä ni on kiinteä korirakenne, esim BJ40 tai jeep wrangler. Jos rättikatto niin avoauto -> hyväksytyt 6- pistekaaret vaaditaan. En ole 100- varma mut varmaan kilpailun järjestäjä tai cup- komitea vastaa omalla tulkinnallaan.
T: Jussi
offroadjouni
01.06.2012, 22:23
Mun mielestä tulkinta on ollut se että jos on kova katto päällä ni on kiinteä korirakenne, esim BJ40 tai jeep wrangler. Jos rättikatto niin avoauto -> hyväksytyt 6- pistekaaret vaaditaan. En ole 100- varma mut varmaan kilpailun järjestäjä tai cup- komitea vastaa omalla tulkinnallaan.
T: JussiSuunnistussäännöt eivät vaadi kaaria avoautoon. Minä ajoin melkein koko viime kauden ilman hyväksyttyjä kaaria avo-Wrankulla.
Suunnistussäännöt eivät vaadi kaaria avoautoon. Minä ajoin melkein koko viime kauden ilman hyväksyttyjä kaaria avo-Wrankulla.
Hyvä kommentti/täsmennys, mun tulkinta oli sitten väärä. Tällä sitte mennään varmaan jatkossakin.
Byrocrat
01.06.2012, 22:49
Hyvä kommentti/täsmennys, mun tulkinta oli sitten väärä. Tällä sitte mennään varmaan jatkossakin.
Kannattaisiko silti lukea CUPin säännöt kohdasta 4.1 turvakaaret eikä mennä viimevuoden tiedoilla ettei tule pettymyksiä, olkoonkin että kaarettomallekin on osallistumismahdollisuus jätetty :mad:. Linkistä löytyy vuoden 2012 säännöt :eek::)
http://www.4x4cup.com/saannot/Suunnistus-CUP_2011-11-21.pdf
Arska-tehtaalta
02.06.2012, 08:23
Kannattaisiko silti lukea CUPin säännöt kohdasta 4.1 turvakaaret eikä mennä viimevuoden tiedoilla ettei tule pettymyksiä, olkoonkin että kaarettomallekin on osallistumismahdollisuus jätetty. Linkistä löytyy vuoden 2012 säännöt.
http://www.4x4cup.com/saannot/Suunnistus-CUP_2011-11-21.pdf
Suora lainaus viimeisimmistä säännöistä...
4.1 Turvakaaret
Kaikissa luokissa on avoautoissa oltava 6-piste turvakehikko, umpiautoissa vähintään pääkaari takatuin. CUP-kilpailuihin voivat osallistua sellaisetkin autot, jotka eivät täytä näiden sääntöjen turvakaarimääräyksiä. Kilpailujen järjestäjät merkitsevät rastilistaan sellaiset rastit (ns. vaarallinen rasti), joita ei saa tällaisilla autoilla hakea.
Jos tämän tulkinta olisi muuttunut, olisi silti ollut mahdollisuus safarointiin kaarettomalla avolla. Avoautolla offaamisen järkevyyteen en ota kantaa.
Topi1982
08.06.2012, 20:51
Tuuttako kisaan vai muutenko vaan jutustelette selvaa asiaa?
offroadjouni
08.06.2012, 21:43
Tuuttako kisaan vai muutenko vaan jutustelette selvaa asiaa?Tullaan tullaan.
Arska-tehtaalta
09.06.2012, 19:47
Kyllä on tarkotus tulla :)
_hornet_
10.06.2012, 22:01
15.6. asti aikaa ilmoittautua edullisemmalla (120€) osallistumismaksulla kisaan mukaan!
Olemme päättäneet, että myöskin kilvettömät mönkijät voivat osallistua safarointiin.
Kaikissa mönkijöissä tulee olla liikennevakuutus!
Kilvettömillä mönkijöillä alueelta toiselle siirtymät tapahtuvat esim. trailerilla, mutta trailerit on siirrettävä HETI takaisin kilpailukeskukseen traileriparkkiin koska muuten tiet tukkeutuvat trailereista.(Traileria voi kuljettaa esim. huoltomies)
Ilmoittautumiset keltalankahlaajat@gmail.com
Maanantaina käydessämme juuassa saimme vielä muutaman uuden alueen jotka eivät ole olleet viimevuonna käytössä. Ajamista riittää varmasti kaikille.
Talkoolaisiksi halukkaat voivat ilmoittautua Pekalle 0442677721
Vielä on muutama päivä aikaa osallistua kisaan halvemmalla!
_hornet_
15.06.2012, 20:15
[QUOTE=thudor;882976]Mönkijällä vois kiinnostaa rymytä.. Mites tommosella on kilpailunumeron kans, automallin tarraa ei oikee mihkää saa sopimaan, käviskö tohon semmone atv-kisoista tuttu juttu, eli 1,5m narua sarvien eteen sidottuna ja narun toiseen päähän kilpailunumerolappu. Sillä sitte kosketus rastilappuun ja kuva..?:confused: Turassa kuitenki on mönkkärit mukana kisassa ja systeemi on tuo.. Toinen kyssäri olis turvajutuista eli vaaditaanko kuskeille panssarit?[/QUOT
juups eli rastilappu hoidetaan meiltäkäsin irrallisena teamin numerona joka on laminoitu... eli laminoitu numero ja rastilappu toiseen käteen ja mönkkäri toiseen.. varusteet olis hyvä olla kuin mönkkäri kilpailuissa yleensä eli suojat, kypärä, ea laukku ja 2kg sammutin.. jos mönkkäreitä tuleepi reilusti niin arvotaan joku tavarapalkinto mönkkäreiden kesken. tervetuloa. t pekka
pyykkipoeka
19.06.2012, 15:05
ÖÖÖÖ! Onkos kellään muulla ollut hankaluuksia saada siirtokilpiä tähän kisaan?? Näyttää aikas huonolta ainakin täällä Mikkelin suunnalla.Toivottavasti ei jää lempparikisa väliin :(
ÖÖÖÖ! Onkos kellään muulla ollut hankaluuksia saada siirtokilpiä tähän kisaan?? Näyttää aikas huonolta ainakin täällä Mikkelin suunnalla.Toivottavasti ei jää lempparikisa väliin :(
Olen kuullut että ruuvia on tiukattu. Tossa lisää keskustelua...
http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=98326
pyykkipoeka
20.06.2012, 12:23
ÖÖÖÖ! Onkos kellään muulla ollut hankaluuksia saada siirtokilpiä tähän kisaan?? Näyttää aikas huonolta ainakin täällä Mikkelin suunnalla.Toivottavasti ei jää lempparikisa väliin :(
SAIN! :D
_hornet_
28.06.2012, 11:02
Ensimmäinen ilmoittautunut safariluokkaan. Onko tosi ettei ole enempää tulossa? Mönkijöitäkin tuntui olevan useampiakin tulossa ja kysyntää tuntui olevan puheluiden määrästä päätellen, mutta ilmoittautuneita ei ole yhtä enempää. Järjestäjän taholta olisi toivottavaa että myös safariluokkaan haluavat ilmoittautuisivat ajoissa, jotta saadaan kaikki safariluokan vaatimat järjestelyt hoidettua hyvissä ajoin. Ilmoittautumiset joko sähköpostilla keltalankahlaajat@gmail.com tai kilpailunjohtajalle puhelimitse 0442677721
Topi1982
28.06.2012, 17:34
Ilmoittauduttu ja maksettu 6x6 safariluokkaan.
Terv Jyty
MotorPsycho
28.06.2012, 21:35
montako on ilmoittautunut safariluokkaan kun ei mistään näy.
Tuossa yläpuolella on tuo tämän hetken ainoa ilmoittautunut safariluokkaan.
_hornet_
29.06.2012, 15:01
kisakeskuksesa on nyt hommattuna uusi tynnyrisauna :D:Dihan kilpailijoiota varten että nyt kaikki käyttäkää mahdollisuus hyödyksi ettei turhaan oo saunaa raahanneet paikalle.:D
kisakeskuksesa on nyt hommattuna uusi tynnyrisauna :D:Dihan kilpailijoiota varten että nyt kaikki käyttäkää mahdollisuus hyödyksi ettei turhaan oo saunaa raahanneet paikalle.:D
Perjantaina sauna lämmin ????
Perjantaina sauna lämmin ????
Sauna on lämmin vaikka torstaista lähtien jos tarvii, ja vaikka kellon ympäri! Elikkä käyttäkää nyt tilaisuutta hyväksenne.
pikku-pepe
29.06.2012, 23:37
Sauna on lämmin vaikka torstaista lähtien jos tarvii, ja vaikka kellon ympäri! Elikkä käyttäkää nyt tilaisuutta hyväksenne.
Viimeistään perjantaina täytyy saunaa testata:D
Viimeistään perjantaina täytyy saunaa testata:D
Pitää kai olla ensinmäisten joukossa ettei käy lekendaariset :D (lämmin vesi loppu)
_hornet_
30.06.2012, 16:34
Pitää kai olla ensinmäisten joukossa ettei käy lekendaariset :D (lämmin vesi loppu)
ja jos loppuu niin tuikataan muuripataan tulet.... :D:D
Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta :eek::D
_hornet_
03.07.2012, 20:49
Lämmintä vettä riittää 1000 ensimmäiselle, kannattaa siis pitää kiirettä ettei lopu lämmin vesi kesken... :D
toivaju83
05.07.2012, 05:41
ilmoittauduttu safaroimaan mönkijällä, ja vielä eka kertaa mukana :)
_hornet_
09.07.2012, 08:20
juukaan saavuttiin eilen ratkiriemukkaan anttolan reissun jäläkeen ja samalla käytiin näppäseen ensimmäinen rastialue valmiiksi..mä mä mä märkää on hyvin kuvaava termi:D:D:D... mukaan mahtuu vielä.. ilmoja kehiin mönkkärit.. ja mikkelin miehille isoo kumarrus mahtavasta viikonlopusta oli kivaa:D:D:D:D
Dodiin... Nyt on ensimmäinen täysipainoinen rastinvientipäivä takana. 3 aluetta on rastitettu kokonaan ja 2 puoliksi. Reilu 100 rastia on metsässä. Oli kyllä aika uitettu koira olo rastienviennin jälkeen, vettä meinaan tuli aika kiitettävästi. Kumisaappaat jalassa oli ytäsuuri lohtu kuin olisi pieni hollantilaispoika ollut tukkimassa Titanicin vuotoa sormellaan. Vaattet täysin märkänä kalsareihin asti, niin jumankuukkeli sentään että tuo sauna teki hyvää näin päivän päätteeksi:)
Aluemuutoksia tapahtuu edellisiin kilpailuihin jonkinverrankin. Nyt näyttää että alueita on tulossa 8 kappaletta. 2 vanhaa tuttua aluetta pudotetaan pois ja yksi lisäksi metsän istutuksen takia jää pois. Vähän aikaa piti miettiä olisiko pitänyt Ruohosuo pitänyt pudottaa pois epäinhimillisenä, mutta sitten ajateltiin Kuramatoja. Eli kyllä se Ruohosuo pitää mukana pitää. Harvemmalla alueella onnistutaan suolla auto kaatamaan.
Tosiaan yksi ensimmäisissä kilpailuissa olleista alueista palaa ja siellä on pikkurenkaisillekkin ajamista aika mainiosti. Lisäksi tulee yksi pieni uusi alue, jossa kikailulenki ja pientä kosteutta Jytyä ajatellen. Lisäksi tänään käytiin yksi uusi upet korkeuserot omaava alue tutustumassa maanomistajan kanssa. Sinne lähtee aamusta rastittamaan toinen rastitusporukoistamme, jonka jäsenet oli aika naantalin aurinkoina alueen rajojen kiertämisen jälkeen. Tämän lisäksi on yksi pienempi uusi alue, jota emme ole vielä käynneet katsomassakaan, mutta huomenissa pitäisi saada tienkäyttölupaan nimi niin sen mukana olo varmistuu ja lähdetään sekin katsomaan. Jos homma menee kuten pitää niin keskiviikkona on kaikki rastit maastossa.
Jaa vain nii, ei noita juttuja usko ennenkuin kuvatodisteita esitetään...
_hornet_
10.07.2012, 16:47
tuosa äsken saatiin matin kans rastitettua tuommonen neljän kilometrin erikoiskoe..:eek: oli mäkeä kivejä ja suota eli aika kompakti paketti ja vain noin seitsämän kilometrin päässä kisakeskuksesta.. mylppy ja mika ovat vielä ruohosuolla (jäiköhän ne sinne):D:D ja jokin uus alue on varmaan jo käsittelyssä kun kysyin miltä näyttää, niin mäkeen lähtee kuulemma lupaavan näköiset urat:D:D kisakeskuksen välittömään läheisyyteen saadaan tänä vuonna erittäin hyvän näköinen telttailu- ja asuntovaunualue. sauna rupiaa lämpiään perjantaina tarvikkeen takapihalla. asuntovaunut ja linkkarit voisivat ilmoittautua vaikka minulle perjantaina hyvissä ajoin niin saadaan porukka mahdutettua sopivasti lähelle.
Noin on 211 rastia metsässä ja vielä yksi rastittamaton alue, jonka kimpuun käydään tänään. Tämän jälkeen pitäisi olla kaikille riittävästi kierreltäviä paikkoja metsissä.
Käytännön vinkkinä voisi sanoa, että kannattaa ottaa sitten vähän hyttysmyrkkyä mukaan, esimerkiksi litra per käyttäjä on aika sopiva vuorokausiannos.
sampolaattori
11.07.2012, 23:16
[QUOTE=
Käytännön vinkkinä voisi sanoa, että kannattaa ottaa sitten vähän hyttysmyrkkyä mukaan, esimerkiksi litra per käyttäjä on aika sopiva vuorokausiannos.[/QUOTE]
Mites paarmat, löytyykö niitäki... Pari litraa hyttysmyrkkyä hankittu :D :D
Duih, rastitalkoot rupeaa olemaan voitonpuolella. Metsään meni sitten 260 rastia ja yhteispistemäärä tarkalleen 8000 (kummallinen sattuma;). Ajamista varmasti riittää kaikille, vaikka siirtymistä on nipistetty lähemmäs satakilometriä. Ainoastaan yksi yli 20 kilometrin siirtymä on mukana.
Tässä laittoi järjestevä taho tulosveikkausta ja tässä alla vielä näin julkisestikin mitä veikattiin. Panoksena vähän mainetta, kunniaa ja matka keskioluen ihmeelliseen maailmaan. (Jr. Teamille tosin Jaffaa)
_Hornet_: 6900
Ms. _Hornet_: 7523
Team Jr. _Hornet_ : 5821
Katsastuspäälikkö: 6749
Mylppy: 5762
-Mika-: 7219
Sampolaatorille tiedoksi, että paarmat ovat kyllä rastinviennissä hyvin ruokittuja. Seuraava ruokailu taitaa niillä olla juurikin lauantaina... Jos asiaa puhutaan, niin paarmoja ei ole mitenkään mahdottomasti, mutta on niitäkin.
-Jarkko-
12.07.2012, 20:13
Pitänee ängetä yleisöksi jos tuo retkeilylaatikko kuljettaa sinne asti...
Löytääkö nuo rastialueet kuinka helposti "käsikopelolla" vai pitääkö tässä ottaa vielä suunnistuksen pikakurssi itsekkin?:D
auto ois kyydissä aamulla kohti juukaa
Pitänee ängetä yleisöksi jos tuo retkeilylaatikko kuljettaa sinne asti...
Löytääkö nuo rastialueet kuinka helposti "käsikopelolla" vai pitääkö tässä ottaa vielä suunnistuksen pikakurssi itsekkin?:D
Kyllä alueille löytää yleisökartalla helposti. Senhän voi käydä hakemassa kisakeskuksesta ja varmasti löytyy ainakin kilpailutoimistosta. Kyseisessä kartassa on kuvaukset alueista, muutama katseluvinkki ja osoitteet mitä voi tunkea navigaattoriin. Monelle alueelle ei vain ole olemassa osoitetta, niin niistä on lähin osoite ja siitä ajo-ohjeet eteenpäin. Ja ylipäätään yleisölle harras toive, pitäkää huoli ettette tuki teitä ja uskotte alueella olevia ajokieltoja... Niitä ei ole sinne määrätyille teille turhaan laitettu. Käytännössä tällöin ei ole tilaa kääntää, ohittaa tai tielle ei ole lupaa.
Pitänee ängetä yleisöksi jos tuo retkeilylaatikko kuljettaa sinne asti...
Löytääkö nuo rastialueet kuinka helposti "käsikopelolla" vai pitääkö tässä ottaa vielä suunnistuksen pikakurssi itsekkin?:D
Vähän samaa tässä miettiny, kun tässä "kulmilla" ollaan niin oisiko vinkkejä että missä ja milloin ois parhaiten äksöniä nähtävissä?
Mylppy kerkesikin valaista asiaa.
Lalli bj40
13.07.2012, 08:54
Päkin pojat matkalla
Noniin, Bussillinen off-roadia lähti lakeudelta kohti itää. Bongattu jo pusikoissa Beejiin raatoja ja viitasaarella kai sapuskat ääntä kohti..
Tulossa ollaan. Mikkeli lähestyy...
Timsec racing 2
4x4parts on myös vihdoin päässyt matkaan. Tänä aamuna rakennettu etpanssari on pultattu ja auton pitäisi ollla muutoinkin nipussa. Heinola on ohitettu, mutta pieni Kuopion koukkaus on vielä edessä. Toivottavasti katsastus on myöhään auki :)
Mikkelin kohdalla maasturistit tulossa. Vettä tulee taivaan täydeltä...
HiluMiks
13.07.2012, 14:23
Luikonlahden kohdalla ootetaan Leppävirran jengiä pojan kanssa.
Enää reilu 50km
Tervetuloa iloiseen ja aurinkoiseen Juukaan :)
http://www.mylppy.com/linkitettyja/tml2012/juuka13072012_1.jpg
PS. Metsäpalovaroitus on peruutettu
ImacInnes
13.07.2012, 15:58
Elkää huoliko.
Lauantaille ja sunnuntaille lupailevat pilvipoutaa ja +20 astetta sinne!
Eipähän ole liian kuvaa tällä hetkellä tosiaan.;)
Hyvää kisaa kaikille!
t. Ismo Ämmä
Moneenko asti katsastus on auki? Pieniä murheita vetoauton (Italialaisen) kanssa.
Retuperä-raisins starttasi just... Navigaattorin mukaan juukassa 21:30, mutta voi olla tiukassa että ehditään tänään katsastukseen.
Klo 23 asti näyttäisi olevan.
KunnanMies
13.07.2012, 18:10
Hakoperä racing starttasi kohti juukaa huonosti nukutun viikon jälkeen:-D
Täälähän on keli jo poutaantumaan päin, ellei ala taantumaan :)) Ruotsista näytti katsastukseen valuvan kolme kiesiä, hieno kansainvälinen off-road tunnelma leijuu juukan yllä.. mutta missä on bajamajat ? enkä nyt puhu beejiistä
saitteko pojat katsastettua rakkinetta (Big Ben) ...ja hyvää kisaa porukalle tv:rakentaja rane
-Jarkko-
13.07.2012, 22:13
saitteko pojat katsastettua rakkinetta (Big Ben) ...ja hyvää kisaa porukalle tv:rakentaja rane
BigBen tiimi eli M16 voisi ilmoitella mihin ne osat jätetään. Jatkan huomenna matkaa johonkin aikaan eikä tuota vannetta ym kehtaa kuletella koko reussua...:D:D
Soittelee vaikka 0449175639
Joko Juuka on herännyt tähän päivään?
Olisiko mahdollista varovasti kysellä, josko kisastudiota saisi päiviteltyä tänne virtuaalimaailmaan? Uteliaita varmastikkin löytynee :)
Tällä hetkellä topic luettu 9.439 kertaa..
Duih, mitään ihmeempää ei ole tapahtunut vaan normaalia helpohkoa ajelua:)
Norppa & Näätä 2:sta seurailin kun Ruohosuota valloittivat.
http://www.mylppy.com/linkitettyja/tml2012/tml_trophy_2012_1-1.jpg
Sama tiimi ja heti kertomassa kalavaleita, kuulemma seuraavaan kilpailuun hankitaan apparille tän pituiset kengät, että pinnalla pysyy.
http://www.mylppy.com/linkitettyja/tml2012/tml_trophy_2012_1-2.jpg
Norppa & Näätä 2 pakittelee kohti perus rastia Ruohosuolla, vähän apua saavat Original luokan joukkueelta "Tostanoin".
http://www.mylppy.com/linkitettyja/tml2012/tml_trophy_2012_1-3.jpg
Ihan valetta on että Ruohosuo olisi pehmeä. Hyvin he siinä pinnalla pysyivät autonkin kanssa. Huomaa apukuljettajan kädessä oleva vinssin juuttuneiden hiilion korjaustyökalu.
http://www.mylppy.com/linkitettyja/tml2012/tml_trophy_2012_1-4.jpg
Alueelta poistutaessa joukku "Tostanoin" laittoi vähän siltaa parempaan kuntoon ja antoivat Suzukin isolohkon mylviä.
http://www.mylppy.com/linkitettyja/tml2012/tml_trophy_2012_1-5.jpg
Ja mikäs tiimi se löytyikään tutuissa puuhissa... Oikeastaan tähän ei tarttis laittaa edes kuvaa kun on niin monasti nähty. Pyykkipoika vaihteli Volvon akseliin murrosta. Oli mennyt alueella 2 eli Pirilä.
http://www.mylppy.com/linkitettyja/tml2012/tml_trophy_2012_1-6.jpg
Ykkösalue eli Panja on kuulemma muotoutunut oletettua vaativammaksi ja siellä on useampia autoja kuulemma kunnolla kiinni.
m08 Montenegro racing16 oli tarkistellut kuulemma suzukin pohjankuntoa nutullaan.
Kuramadoilla taitaa olla tulossa kisanaikana kytkinremontti:)
Team Pätkän ja Pyykkipojan huoltoauto ajeli sillä tiellä missä ei missään nimessä saisi ajella. Eihän siinä tiellä ollut kuin useampi ajokieltomerkki... Tässä täytyy ottaa tuomaristo kasaan ja keksiä sopiva rangaistus. Kuitenkin rikkomus on sellainen, ettei asian pitäisi olla epäselvä kenellekään kuka osaa lukea tai ymmärtää kuulemaansa...
Kuramatojen ura lähti laskuun...not!
Ei mittään ihmeempää ole tällähetkellä tapahtunut. Kolmosalueelta on löytynyt sopivaa rintasyvyistä vettä ja kalsaripyykkiä tehty. Jeppis Offroaders on lähes kilpailunalusta viettänyt aikaansa huoltohallissa laturiremontin merkeissä. Uutta hihnapyörää siellä soviteltiin.
Nunnanlahdessa, eli yleisöalueella on nyt vedetty tieltä liikenne poikki joksikin aikaa ambulanssin saapumisen helpottamiseksi. Pyykkipojan tiimistä ilmeisesti Junnu oli saannut jonkin kovemman iskun rintaansa ja ambulanssi on kutsuttu paikalle. Meni juuri tästä kilpailukeskuksen ohi. Toivottavasti ei mitään vakavempaa ole tapahtunut.
Nunnanlahdesta tuossa juuri Suominen Offroad saapui ja kiitteli suuresti Mudaraketeja vinssausavusta, kun suohon olivat itsensä kuopanneet. Vinssi paskana ja kone ei käynnyt. Oli suzukista hypännyt jako.
Nunnanlahdessa, eli yleisöalueella on nyt vedetty tieltä liikenne poikki joksikin aikaa ambulanssin saapumisen helpottamiseksi. Pyykkipojan tiimistä ilmeisesti Junnu oli saannut jonkin kovemman iskun rintaansa ja ambulanssi on kutsuttu paikalle. Meni juuri tästä kilpailukeskuksen ohi. Toivottavasti ei mitään vakavempaa ole tapahtunut.
Nunnanlahdesta tuossa juuri Suominen Offroad saapui ja kiitteli suuresti Mudaraketeja vinssausavusta, kun suohon olivat itsensä kuopanneet. Vinssi paskana ja kone ei käynnyt. Oli suzukista hypännyt jako.
Ilmeisesti pelästymisellä selvittiin, ambulanssimiehistön mukaan mitään vakavaa ei pitäisi olla. Lähtee kuitenkin varmuudenvuoksi kuvaukseen Joensuuhun. Tilanteessa oli ramppi lentänyt renkaanalta rintaapäiten.
Tsemppiä Pyykkipojalle. Toivottavasti kaikki on kunnossa Junnulla.
Nuhapumppu
14.07.2012, 17:21
Ilmeisesti pelästymisellä selvittiin, ambulanssimiehistön mukaan mitään vakavaa ei pitäisi olla. Lähtee kuitenkin varmuudenvuoksi kuvaukseen Joensuuhun. Tilanteessa oli ramppi lentänyt renkaanalta rintaapäiten.
AUTS:( Koskaan ei tiedä mitä sattuu vaikka hitaasti liikutaankin. Toivotaan ettei mitään pahempaa ole käynyt.
Normaali toheltaminen maastossa jatkuu. Tuossa esimerkiksi takapihalla MaasTuristit odottelevat pesuvuoroa. Kuulemma pajero niin paskanen ettei kehtaa ajaa.... Tai sitten vain kone ei suostunut enää käymään ja tulivat Haukku Racingin hinauksessa Nunnanlahdesta.
MaasTuriestien vikadiagnoosikin on valmiina. Jakohihna poikki. Tuossa metsästävät uuta hihnaa pajeroon, että pääsisivät kokeilemaan onko mitään muuta mennyt...
Onko Team Pätkä/Team Pyykkipoika-tilanteeseen tullut jotain päätöstä? Ja onko Junnun kunto varmistunut paremmalle puolelle?
Täällä pajotetaan... Pätkältä norra poikki ovat tossa takana hallissa. Pyykkipoika lähti safaroimaan? Junnulla kamera sairaalassa... Kyllä se jätkä pärjää,tarkkailussa pitäävät.
Onko Team Pätkä/Team Pyykkipoika-tilanteeseen tullut jotain päätöstä? Ja onko Junnun kunto varmistunut paremmalle puolelle?
400 virhepistettä annettiin (5% kokonaispistemäärästä), koska kyseistä tietä aikamonasti painotettiin ettei sinne saa mennä. Nämä virhepisteet annettiin Pätkälle, koska kyseinen tiimi oli tilannut polttoainetta kyseisen tien varrella olevalle rastille. Pyykkipoikaa ei tästä rangaistu.
Kuramatojen ura lähti laskuun...not!
Tämä rasti 252 oli nimeltään "Lipposen kepponen" ja arvoltaan 99 pistettä. Tuossa ainakin on kuramadot kyseiseen kepposeen langenneet. Tuossa paikassa oli rasti oikeasti tuolla kivenkolossa, eikä olisi vaatinut auton pudottamista alas kiveltä, vaan ainoastaan nokan ylös ajamisen. Kiven takapuolelle oli lippusiimoitettu "ajoura" ja sen keskelle laitettu rasti 253, jota ei ollut edes rastilistassa.
Junnu matkalla kisakeskukseen YKSI kylkiluu poikki.
On ne alumiinirampit heikkoa tekoa kun ei menny kuin yks pikku luu poikki :o
vaarmaa ramppi ihan solmus ja käyttökelvoton :)
ps. On se Junnu terästä
Tollukka
14.07.2012, 20:42
Toivottavasti ei jää ramppikuumetta:)
MaasTuristit saivat jostain tiukan vinkin käytetystä jakohihnasta ja lähtivät sitä noutamaan. Uutta kun ei sattunut hyllystä löytymään.
Kuramadot tuossa pitelivät taukoa ja olivat lähdössä seiska alueelle, joka sulkeutuu 01:00 Muut ovat kiertänee kyseistä aluetta noin 6h, eli kiire saattaa tulla.
Ensimmäinen kotiinlähtenyt tiimi oli Monsterit Oy, jolla oli vähän kaikkea pientä murhetta.
Pyykkipojan loppu tiimi lähti onnettomuuden jälkeen safaroimaan, mutta ei se vieläkään oikein ole putkeen mennyt. Lähti tuossa Timon auto hinailemaan sitä jostain jorpakosta...
Mahtava homma ettei tullu päin näköä se ramppi. Pipi olis ollu pikkasen isompi.
Aika syväsukellusta näkyy taas tämäkin kisa olevan. Onko siellä enää kuivan maan rasteja ollenkaan? :D
Mahtava homma ettei tullu päin näköä se ramppi. Pipi olis ollu pikkasen isompi.
Aika syväsukellusta näkyy taas tämäkin kisa olevan. Onko siellä enää kuivan maan rasteja ollenkaan? :D
Onhan täällä kuivanmaanrastikin;) Mitä tuossa esimerkiksi tosimiesten luokassa eli originaalissa ajeleva "Tostanoin" jutteli, niin tänävuonna on huomattavasti enemmän ajettavia alueita, ettei ole niinpaljon vinssausta.
Nyt on kaikki tiimit tauolla ja tuossa 4:00 ensimmäiset lähtevät uudelleen maastoon. Väliaikatulokset tässä jossain välissä julkaisen, kunhan valmistuvat.
Ja tässä olisi tulos mistä tauolta lähdetään. Mielenkiintoinen loppukisa on tulossa...
http://www.mylppy.com/linkitettyja/tml2012/Offroadtarvikkeen_TML-Trophy_2012_Results_Half_Time.pdf
Ponssekuski
15.07.2012, 02:25
Jokunen kuvatus.
9 auota tullut maaliin. M14 keskeytti vitutukseen
Tosiaan MaasTuristit näyttivät olleen noin tuntitakaperin alueella 2 tienvieressä konepelti pystyssä. Pyykkipoika on tullut maaliin, kun ei enää jaksanut. Tauolle he tulivat hajonneen murroksen kanssa jonka vaihtoivat. Aamusta sitten tauon jälkeen olivat lähteneet ruohosuolle ja huomanneet ensimmäisessä boorissa, että oli ollut vetarikin paskana. Tähän ei ollut enää motivaatio riittänyt fiksaamaan...
17 Autoa lopettanut kilpailun.
Transistori
15.07.2012, 10:25
Kuvia
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5139&pictureid=108981
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5139&pictureid=108995
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5139&pictureid=108993
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5139&pictureid=108986
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5139&pictureid=108987
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5139&pictureid=108990
Loput kuvat profiilisa.
Joko tuloksia?? Lopullisia...
Ponssekuski
15.07.2012, 13:02
Joku kuvanen, loput rohviilissa.
Kuvia löytyy www.josen.kuvat.fi
Hitaasti näkyy netti pelaavan, joten niitä ilmestyy sinne lisää.
kotona ollaan ja tosiaan yksi kylkiluu poikki ja keuhkossa mustelma. järjestäjät hoiti tilanteen todella hyvin, siitä iso käsi järkkäreille ja paikallaolijoille. ainakin ellulle joka ilmeisesti osaa hoitaa tämmösiä tilanteita... hieno fiilis jäi kisasta, oli hieno kisa! ei muutakun seuraavassa koitoksessa nähdään ilman ramppikuumetta :D
edittiä:
Kiitos palkinnosta! se tuli tarpeeseen :D
Kisa ohi ja tässä tuloksia:
http://www.mylppy.com/linkitettyja/tml2012/Offroadtarvikkeen_TML-Trophy_2012_Results.pdf
http://www.mylppy.com/linkitettyja/tml2012/4x4CUP_tilanne_15072012.pdf
Ja huomenissa iltasella nettigalleria ja tarkemmat rastiarvostelut kunhan pääsee kiinteän netin ääreen.
Edit:
Tässä nyt mitä rasteja on haettu:
HTML (http://www.mylppy.com/linkitettyja/tml2012/Offroadtarvikkeen_TML-Trophy_2012_Teams_Control_Points_Html.html)
CSV (http://www.mylppy.com/linkitettyja/tml2012/Offroadtarvikkeen_TML-Trophy_2012_Teams_Control_Points_csv.csv)
safariryhmässä olis kuulemma ollut tilaa, ei purrut tarjous kiinni, tuli oltua vain turistina, käveltyä ainakin kuudeksansataa kilomeetriä ja otettua puhelimella muutama kuva, kamera kun ei sattunut mukaan.
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109103
7 aluetta, Pylkkö menosssa rastille... öö olikohan 111
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109100
sama rasti, vitikainen haki eri suunnasta.
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109101
alkuun näytti olevan vähän tarvetta joko kiertoliittymälle tai jopa valo ohjaukselle.
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109102
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109098
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109099
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109097
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109096
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109095
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109094
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109093
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109092
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109091
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109090
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109089
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109088
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5145&pictureid=109087
Onnea menestyjille!
Eipä ollut TAASKAAN vastusta suzukeille, jokaisessa luokassa 1-pokaali:)
Mudraketin ja Haukku racingin tehokkuus melko vakioilla autoilla on ihan omaa luokkaansa:cool:
Artzi_ip
16.07.2012, 13:51
hienot oli maastot ja muutenkin monenlaista vaihtelua löytyi. mutta risujakin tekis mieli jaella oikein kunnolla mut jätetään ne pienimmät nyt poies ja vuodatetaan ne jotka eniten vituttaa. ELI jos kilpailussa on alue joka on auki klo19:00 asti niin eikö se tarkoita sitä että sieltä painutaan vittuun KLO 19:00. näkyi että vain sisäpiirille oli jaettu sellainen tieto että EHEI sieltä poies tarvii tulla sillon, rasteja saa hakea niin kauan kun niitä löytyy.. MITÄS SE TÄMMÖNEN TOUHU ON.. ? eikö kannattais vähentää niitä lentäviä sääntö muutoksia tai ainakin kertoa niistä kaikille. Luulen että muutama muukin siinä nunnanlahdelta poistuvien letkassa olis halunnut tietää tälläisen pikku seikan.. ja sit ne rangaistukset.. miksi rangaistuksissa aina sanotaan että siitä ja siitä tulee hylky. kun kuitenkaan kaikkien mahdollisten sääntö rikkomusten jälkeen niin ei tuu hylkyä.. ?
ja laitetaanpas tähän vielä kevennykseksi rangen tarinaa.
mun ei nyt kannata kertoa rikkoutumisista mitään, kun on helpoin vain sanoa että tietokone säilyi ehjänä.
Mutta kaikkihan alkoi siittä kun P.Pölkky herra kelohonka päätti ottaa ja tuupata meidän pientä rangea oikein metsän kädestä KaKKoseen.. Auts:D
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=3551&pictureid=109157
noh range otti ja hieman tyrmisty siittä... sen jälkeen ei ollut enää mitään tehtävissä. se vaan säntäili keula ensimmäisenä jalakana hirviää kyytiä ongelmasta toiseen, ensin syvälle.
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=3551&pictureid=109158
sitten vielä vähän syvemmälle
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=3551&pictureid=109159
'
kunnes sitten päätti luonto astua peliin ja raapasta rangen tassua oikeen kunnolla että sihahus vaan kävi ja meno loppu. hiljaisuus täytti metsän. lääkärit tuli ja vei tassun.. toivat sen paketoituna takaisin ja sit ajeltiinkin vähän nätemmin tauolle je hetken levolle.
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=3551&pictureid=109160
tämän jälkeen ei oikeen oo vielä kuvia saatavilla kun meiltä hajos tosiaan kamerakin. mut kuitenkin joskus klo 10:00 am saavuimme maaliin kun rengas meni uudestaan. vois sanoa että nyt pitää hetki keräillä ittiä ennenku taas viihtii koskia tuohon autoon.
Team Jumi kiittää Keltalan kahlaajia ja offroadtarviketta ym. hienosta kisasta!!
Teknisiä ongelmia sen verran että solenoidi sanoi sopimuksen irti jo pe iltana, onneksi varaosat löytyi Lipposen hyllystä.
Raidetanko sai uuden muotoilun joka vaihdettiin, öljynpaineet katosi hetkeksi mutta vika taisi olla mittarissa.
Takalukon letku irtosi kerran ja tehostajan remmi pari kertaa.
Kaikkiaan kisa sujui hienosti mitä nyt yötauolle tuli kiire.
Bj eteni hienosti ja pysyi suorakylkisenä:) Etulukko ja -1000 kg helpottaisi hommaa huomattavasti mutta haastetta pitää olla :D
Niin ja tuloksena hienosti stanun toinen sija :)
ELI jos kilpailussa on alue joka on auki klo19:00 asti niin eikö se tarkoita sitä että sieltä painutaan vittuun KLO 19:00.
Tismalleen sama mieltä että jos on jotkut rajat annettu, niin niitä noudatetaan kisan aikana eikä vatkata eestakas. Mekin olis todennäköisesti voitettu Proto luokka jos olis tiedetty että rasteja voi hakea aikarajojen jälkeenkin. No leikki sikseen tuosta voitosta, mutta säännöt on sääntöjä ja ne pitää olla kaikille samat!. Meille sijoitusten kannalta ihan sama, kun ajellaan lähinnä omaks huviks. Ei isompia ongelmia kisassa, eka rastin jälkeen milliä vaille kaato, yhdellä rastilla johon mentiin vinssin varassa, niin naru paukahti poikki, ja tod. näköisesti kuskilla livahti lusikallinen pöksyyn, myöhemmin syyläriin tuli pari pientä reikää joten suovettä lisättiin useasti, mutta sitä riitti ihan hyvin:). Mutta mukavaa koko rahan edestä
ELI jos kilpailussa on alue joka on auki klo19:00 asti niin eikö se tarkoita sitä että sieltä painutaan vittuun KLO 19:00. näkyi että vain sisäpiirille oli jaettu sellainen tieto että EHEI sieltä poies tarvii tulla sillon, rasteja saa hakea niin kauan kun niitä löytyy.. MITÄS SE TÄMMÖNEN TOUHU ON.. ?
Pyydämme anteeksi että alueen aukiolotiedoitus on ollut sellainen että sen on voinut ymmärtää useammalla eritavalla.
Mitään sisäpiiri tiedoitusta tässä ei ole ollut.
Kaikissa kilpailuautoissahan pitää olla kisakeskuksen puhelin nro. josta epäselvät asia voi tarkistaa.
Tai kuten Offivarusteen tiimi kysyi minulta ja minä varmistin tiedon kisakeskuksesta ja ilmoitin heille.
Nunanlahden purku alkoi klo 19.00 eripuolilta aluetta kuuden henkilön voimin ja oli purettu kokonaan alle ½ tunnin.
En usko että yksikään tiimi sai kerättyä sellaisia pisteitä jotka vaikutti sijoituksiin.
Terveisin Nunnanlahdessa kaljunsa polttanut ratatuomari
Mika Alakopsa
toyota bj 40
16.07.2012, 19:20
kiitoksia järjestäjille hyvästä kisasta! jeepissä taas pieniä remontteja riitti (lämmöt/moottori ym.)
sääntöjä ei tunnu joo kaikki ymmärtävän, tuntuu porukka tekevän omia uria mistä helpoiten vaan läpi pääsee!
Ja rastikuvat/arvostelut löytyy osoitteesta:
http://4x4.mylppy.com/index.php?mode=racestats&race=32&comp=&menu=race
M14 keskeytti vitutukseen
Joo, eihän tuo ihan putkeen menny.. Kiitokset järjestäjille, omassa toiminnassa on parannettavaa. Meni rastialueille meno/haku -kartta/ohje hukkaan jo perjantai-iltana, ei oikeen ollu hajua miten rasteille pitäis mennä ja milloin.
Ps. Kartta/ohje löytyi kun telttaa purettiin sängyn alta :)
sampolaattori
16.07.2012, 20:43
Team Apuri-tuote kiittää järjestäjiä hyvästä ja hienosta kilpailusta. Tavotteena oli ajaa ehjä kisa ja päästä maaliin, mutta yllätyksenä saatiin ihan palkintoki... :D
tapahtuma oli hyvä.noi700km tuli mittariin 24tunninaikana.12 tuntia kerettiin oleen paikalla katsomassa kisaa.kanntti lähtee!muutama kuva profiilissa.ps hj on hyvä matkailuauto.
Arska-tehtaalta
16.07.2012, 21:18
Retuperä Raisins kiittää kisanjärjestäjiä hyvästä kilpailusta.
Oli mukava päästä taas ajelemaan. Pahan taktiikkavirheen takia päädyttiin viimeisenä kiertämään protojen kaivama ruohosuon ränni.
http://lmyllari.pp.fi/OffroadtarvikkeenTMLTrophy2012/m09/2/DCIM/100CANON/IMG_2817.JPG
Appari oli valmis heittämään pyyhkeen kehään puolessa välissä kun tultiin lähes koko alkumatka narun jatkona.
Mutta lopulta kuitenkin kierrettiin koko lenkki, kiitos veli-miehelle :) ( en laita kuvaa viimeisestä ojasta :D )
Pikku-Runkkari toimi teknisesti hyvin, joulukuusi poisti laturihihnan kakkoselle menevän ojan ylityksessä ja kakkosella paloi myös flektin sulake.
Muuten ajo oli yhtä juhlaa. Tai siis niin juhlaa kuin lukottoman ja takavinssittömän ajelu voi olla.
Kiitos äiskälle katon teosta, säilyi läppäri kuivana :)
ps. Kiitos perheelle.
edelleen huvittaa toi vitikaisen pajeron roikotus 111 rastilla, kattelin että monella meni aikaa vaikka kuinka ja paljon alakautta hakemiseen, yläkautta taisi olla alta 10 minuutin homma ohi.
wr-range
16.07.2012, 22:52
olishan siellä ollut moni muukin rasti helpompi ja nopeampi ottaa jos ois siirtänyt
rastia puunrungossa ylös tai alas ,tais olla tässä kisassa sallittua !!!
Mites nykyisin sallitaan tai ei sallita auton ulokkeista kosketuksen ottaminen, esim puskurissa olevat (helposti taivutettavat?) narukoukut/tapit? Kelpaako myös antenni:rolleyes:
Toinen "erikoisuus" ihmetytti myös eli ilmeisesti joillain rasteilla on nykyisin sallittua käyttää autokunnan ulkopuolista ihmistä kuvauksessa auton ja rastilipun välissä? Joka sinällään on ihan järkevää esim. turvallisuus syistä...
olishan siellä ollut moni muukin rasti helpompi ja nopeampi ottaa jos ois siirtänyt
rastia puunrungossa ylös tai alas ,tais olla tässä kisassa sallittua !!!
http://www.4x4cup.com/saannot/Suunnistus-CUP_2011-11-21.pdf
6. RASTIT
Rastimerkin ja sen kiinnityspisteen kaikenlainen vahingoittaminen, yliajaminen, siirtäminen, irrottaminen, piilottaminen tms. kilpailijan oman edun takia tai haitantekomielessä muille on kiellettyä ja siitä seuraa hylkäys kilpailussa.
ei kai sen ois pitäny tässäkään kisassa olla sallittua??
Mites nykyisin sallitaan tai ei sallita auton ulokkeista kosketuksen ottaminen, esim puskurissa olevat (helposti taivutettavat?) narukoukut/tapit? Kelpaako myös antenni:rolleyes:
Toinen "erikoisuus" ihmetytti myös eli ilmeisesti joillain rasteilla on nykyisin sallittua käyttää autokunnan ulkopuolista ihmistä kuvauksessa auton ja rastilipun välissä? Joka sinällään on ihan järkevää esim. turvallisuus syistä...
http://www.4x4cup.com/saannot/Suunnistus-CUP_2011-11-21.pdf
8.1 Kuvaustapaa koskevat tarkemmat määräykset
Auto ajetaan rastin viereen, ja kilpailijat ottavat kustakin rastista kuvan, jossa yksi joukkueen jäsenistä koskettaa käsillään yhtä aikaa rastimerkkiä ja autoa.
....
Rastikuvissa kosketuksen tulee olla auton kiinteisiin osiin. Ainoastaan auton sivulla olevia ovia saa käyttää ulottuvuuden lisäämiseksi. Auton muita luukkuja ei saa käyttää ulottuvuuden parantamiseksi ja niihin kosketus lasketaan vain jos ne ovat selvästi ja kokonaan kiinni. Näitä luukkuja voidaan kuitenkin avata, jotta auton tunnistetiedot saadaan näkyviin rastikuvaan. Luukkujen ja ovien tulee olla saranoituja ainoastaan yhdestä reunasta, sivulla olevien ovien etureunasta.
Fysiikan lakien mukaan nuo joustavat narukoukut ja tapit sekä antennit ovat kiinteitä (Kiinteä, neste, kaasu), mutta kyllä minä kisakuvissa laskisin ne johonkin toiseen olomuotoon kuin kiinteään.
Toisaalta, mikäpä se minä olen sanelemaan säännöistä kun kisaamisen sijasta nyhjötin mökillä narraamassa kaloja :rolleyes:
Toinen "erikoisuus" ihmetytti myös eli ilmeisesti joillain rasteilla on nykyisin sallittua käyttää autokunnan ulkopuolista ihmistä kuvauksessa auton ja rastilipun välissä? Joka sinällään on ihan järkevää esim. turvallisuus syistä...
Me rätkittiin kuvia millo kenestäkin kun ajettiin välillä 3 auton porukassa. Ihan vaan jouduttaaksemme sitä letkassa ajelua :) en tiedä onko kuvia menny hylkyyn sen takia mutta onneks ei oltu kukaan kovinkaan vakavissamme kisan suhteen. Joku tuumas tuosta meidän porukasta, että ei sillä ole väliä kuka siinä kuvassa on jne. mutta ilmeisesti varsin väärää infoa. Parempi kai tuo on oppia tälläsellä hupi reissulla kuin sitten jos joskus oikeesti meinaa ajaa kilpaa.
Kiitokset kisan järjestäjille ynnä muille hommaan osallistuneille. Loistava viikonloppu takana kiitos teidän.
Me rätkittiin kuvia millo kenestäkin kun ajettiin välillä 3 auton porukassa. Ihan vaan jouduttaaksemme sitä letkassa ajelua :) en tiedä onko kuvia menny hylkyyn sen takia mutta onneks ei oltu kukaan kovinkaan vakavissamme kisan suhteen. Joku tuumas tuosta meidän porukasta, että ei sillä ole väliä kuka siinä kuvassa on jne. mutta ilmeisesti varsin väärää infoa. Parempi kai tuo on oppia tälläsellä hupi reissulla kuin sitten jos joskus oikeesti meinaa ajaa kilpaa.
Kiitokset kisan järjestäjille ynnä muille hommaan osallistuneille. Loistava viikonloppu takana kiitos teidän.
Jos sitä pelkästään oman tiimin jäsen saa olla rastikuvissa, niin silloin pitää olla kiinteät merkinnätkin näkysvissä siinä kuvattavassa... Ja kyllä sitä apuja voi pyytää joskus pitempikätiseltä ja turvallisuuskin 2 hengen tiimeissä aika oleellinen, jos joku muu tulee siihen rastin väliin ja kuski seisoo tukevasti jarrulla, kun auto roikkuu narun varassa. jos sieltä lähtee kömpiin pois ja naru katkeaa, niin voi noutaja tulla. Siksipä vaaralliset rastitkin pitäisi olla sallittuja vain yli 2 hengen tiimeille...
Ja kyllä sitä apuja voi pyytää joskus pitempikätiseltä ja turvallisuuskin 2 hengen tiimeissä aika oleellinen, jos joku muu tulee siihen rastin väliin ja kuski seisoo tukevasti jarrulla, kun auto roikkuu narun varassa. jos sieltä lähtee kömpiin pois ja naru katkeaa, niin voi noutaja tulla. Siksipä vaaralliset rastitkin pitäisi olla sallittuja vain yli 2 hengen tiimeille...
Ei voi apuja pyytää pitkäkätiseltä, kun säännöt selkeästi sen kieltää?
Säännöissä lukee että joukkueen jäsentä kuvataan, ja kuvan ottaa kilpailija. Eli toisenkin joukkueen kilpailija voi ottaa kuvan, mutta katsoja ei?
offroadjouni
17.07.2012, 08:21
Kiitokset kisajärjestäjille ja kanssakilpailijoille Team Offipalsta.COMin puolesta. Meidän kisa meni penkin alle lähinnä lämpöongelmien vuoksi. Mutavelli rikkoi lauantaina flektin ja sunnuntaina varaflektin, joten ajaminen oli aika hankalaa. Tuollainen Jeepin kuutonen ja automaatti tuottaa lämpöä aika railakkaasti, joten konehuoneessa oli pieniä tulipalojakin. Kateeksi käy niitä jotka on nostaneet jäähdyttimen auton takaosaan.
Lisäksi kamera uitettiin vellissä, katkaistiin raidentangonpää, paikattiin yksi rengas, vaihdettiin vinssin solenoidi, pleissattiin narua ja rikottiin liftin teline. Välillä kävi jo mielessä lähteä kotiin kesken kisan kun mikään ei mennyt niin kuin piti. Jälkikäteen ajateltuna kuitenkin hyvä että jaksoi loppuun asti, olipa jonkinlainen henkinen voitto kun päästiin maaliin asti.
noniin nyt ois palauduttu remontista jota jäi vähän kotiinki, eli auton pesun yhteydessä huomasin tukivarren olevan poikki. mutta itse kisan aikana upotuksen jälkeen hajos kompura, vinssi ja startti, joista kylläkin startti ja vinssin moottori tempuili jo aikasemminki, ISO KIITOS MUDARAKETEILLE, jotka ajelivat takasi päin vinssaamaan meidät ylös sieltä lammikosta, että päästiin vaihtamaan vinssin moottori, jonka lipponen toimitti heti sinne nunnalahteen. auto saatiin käymään jotenkuten, ku ensin sytty ennakot niin aikaselleen ku sai käännettyä? sit ilman lukkoja pois kilpailukeskukseen, jossa startti lakkasi toimimasta kokonaan. yön aikana startti tuli irroitettua 10-15 kertaa ja viimein kuntoon kahden jälkeen, ja startin korjaaminen ei olisi onnistunu ilman LASSE POODAN apu joten ISO KIITOS JA KUMARRUS MYÖS HÄNELLE ja vähävaheen esalle kiitos startti aihioista joista viimein kasattiin yksi toimiva. ja kiitos vielä järjestäjille ja maan omistajille
Artzi_ip
17.07.2012, 09:12
olishan siellä ollut moni muukin rasti helpompi ja nopeampi ottaa jos ois siirtänyt
rastia puunrungossa ylös tai alas ,tais olla tässä kisassa sallittua !!!
näkyy muuten kuvassakin aika hyvin kun vertaa esim. offivarusteen kuvaan niin rastilappu on metrin alempana..
ja vielä nuista aukioloajoista ajoalueilla. miten klo 19:00 voi ymmärtää monella tavalla kun vielä ohjaajakokouksessa korostettiin näitä kellon aikoja ja asiota että mistä tullaan miten päin ja millon lähetään..
Rasti 111 tapahtumat videona. http://www.youtube.com/watch?v=7RbClqoRIUI
Artzi_ip
17.07.2012, 09:39
voikohan tuohon sanoa mitään..
Artzi_ip
17.07.2012, 12:51
hitsin vitsi kun meillä ei riittänyt autossa pituus siellä kolmos alueen rastilla nro ?? Rastipuusta saa vinssata.. ois pitänyt hokata toi vitikaisen teknikka ja laittaa vänkäri kiipeään puuhun ja tuomaan rasti takaisin maan tasalle. koska varmaanhan se ihan tarkoittamatta oli sinne niin korkealle laitettu. tai sit yks uus idea tähän suunnistuksen hienoon maailmaan ois sellainen autoon kiinnitetty kiinteä hiiab ja turvakori toki. niin sillähän ois nätti ottaa noita rasteja kun ei enää autossa eikä miehistössä suorituskyky riitä.. :D
Tän kanssa nyt pitäisi edetä siten, että joku protestoi tuosta kilpalunjohtajalle ja Officup@gmail.com osoitteeseen. Tämän jälkeen cup:in porukka käsittelee kyseisen asian ja tekee ratkaisun. Protestin mennessä läpi tulos oikaistaan cup-pisteisiin, mutta enää ei kilpailun tuloksiin.
Kannattaa muistaa että monasti tehokkain rangasitus on julkinen häpeä ja normaalin moraalikäsityksen omaava ihminen kyllä oppii nopeasti.Tästä on jo muutaman vuoden takaa kokemusta ja vieläkin ihmiset muistavat yhden tiimin määrätyllä lisänimellä;)
Topi1982
17.07.2012, 14:35
Meillä oli mukavaa safarointia.
Korjattiin sähköjä ja nukuttiin pitkään.
Annettiin tilaa muille ja oltiin joskus muiden tiellä.
Kiitos kaikille asianosaisille!
Hienoa oli seurata muiden suorituksia.
Itse menin "kaikki" ajettavat mäet ajamalla ylös, alasajo oli vaikeaa
ilman jarruja (Volvon rummut).
Mielikuvitusmiehet oli laitellu rasteja jääkaappiin, romuauton moottoritilaan yms, no suunnistustahan sekin on vai onko?
Nikon suklaakastikeojassa sammui kone 3 kertaa, mutta tiivisteet piti
ja k-auto kellui, ei vetanyt takapyorat lainkaan.
Hienot kisat!
PS. Laalaa, meidan sarjaan ei uskaltautunut yhtaan susnaa:D
ä ä ö ö ö naita voi laitella sinne mista niita puuttuu
PeteTurku
17.07.2012, 15:01
Melko helpolla näytti rastilappu videossa liikkuvan. Asia olis jo pahempi jos olisi tarvinnut oksia katkoa tai peräti solmuja availla. Ja uskon kyllä että autoakin olis saanu vielä muutaman kymmene centtiä alaspäin jos olis oikeesti ollut tarvetta.
Tää ny on vaan mun oma mielipide.
Tän kanssa nyt pitäisi edetä siten, että joku protestoi tuosta kilpalunjohtajalle ja Officup@gmail.com osoitteeseen. Tämän jälkeen cup:in porukka käsittelee kyseisen asian ja tekee ratkaisun. Protestin mennessä läpi tulos oikaistaan cup-pisteisiin, mutta enää ei kilpailun tuloksiin.
Kannattaa muistaa että monasti tehokkain rangasitus on julkinen häpeä ja normaalin moraalikäsityksen omaava ihminen kyllä oppii nopeasti.Tästä on jo muutaman vuoden takaa kokemusta ja vieläkin ihmiset muistavat yhden tiimin määrätyllä lisänimellä;)
ai trailer cruisers? :D
petelle ja kankulle terkkuja :p
painepesuri
17.07.2012, 16:58
Todella hienosti siirtyy rastilappu vitikaisella.
Säännöissähän on sanottu ihan selvästi mitä rastin siirtämiseen tulee. Kilpailusta hylkääminen. Harmittaa vaan että joka kilpailussa ilmenee jotain vilunkia. Ei ihme että osallistuja määrät tippuu.
Protesteja tehdään vähän koska nämä asiat selviävät yleensä jälkikäteen kuvista ja videoista.
Ajatellen cuppia niin sinnehän nämä asiat voidaan jälkeenpäin korjata.
Otetaan asiasta oppia ja tehdään kisoista kaikille tasavertaisia.
terveisin
Jeep Keltainen
Timo Myllynen
Askolan Off Road Ry
tapsa4x4
17.07.2012, 17:03
Mun mielestä hyvin hoksattu rastin otto simpalla;)
Kuinkahan moni tossakin kisassa siirteli noita lappuja ylös alas puussa?
T:tapsa"huijaamalla voittoon"4x4
Byrocrat
17.07.2012, 17:13
Aika mielenkiintoinen ratkaisu tuomaristolta jos säännöt sanoo, että: Suunnistus-CUP Säännöt
http://www.4x4cup.com/saannot/Suunnistus-CUP_2011-11-21.pdf
6. RASTIT
Rastimerkin ja sen kiinnityspisteen kaikenlainen vahingoittaminen, yliajaminen, siirtäminen, irrottaminen, piilottaminen tms. kilpailijan oman edun takia tai haitantekomielessä muille on kiellettyä ja siitä seuraa hylkäys kilpailussa.
Tuon perusteella tiimin suoritus olis pitänyt hylätä !!!! Vaivaisen 300 pisteen vähennyshän ei olis ollut rangaistus ollenkaan koska se ei olis vaikuttanut tiimin sijoitukseen mitenkään. Tuomarit eivät siis kyseisessä tapauksessa ole noudattaneet cupin sääntöjä (tai eivät tunne niiden sisältöä) vaan keksivät omia sovellutuksiaan ja jättävät sitten nekin päätökset huomioimatta :confused::rolleyes: Herää kysymys miksi ei ole toimittu säänöjen mukaisesti vaan jätetty asia hoitamatta :eek:
Koska rike oli jo tuloksia laskettaessa tuomaristonkin tiedossa ja käsittelyssä niin olisi ollut järjestäjän (tuomariston) velvollisuus hoitaa asia oma-aloitteisesti päätökseen ilman, että odotetaan jonkun kanssakilpailijan tekevän asiasta protestia tai vielä pahempaa, että katsotaan huomaako kukaan, että annettua (joskin sääntöjen vastaista) rangaistusta ei ole pantu edes täytäntöön :mad:
Jos on sovitut säännöt niin jollei kisaajat niistä välitä olis kuitenkin hyvä, että ainakin järjestäjät niitä yrittäis noudattaa :(
Pekka Alatalon tunnuksilla kirjoittaa Raisa Sihvonen
Tuomarit päättivät rangaista tiimiä M15 vähentämällä kokonaispistemäärästä 300 pistettä. Vähennetyt pisteet eivät kuitenkaan näkyneet tuloksissa. Huomasin asian kyllä juuri kun Mylppy oli tuloksia julkaisemassa, mutta koska tällä 300 pisteen vähennyksellä ei olisi ollut mitään vaikutusta tiimin M15 sijoitukseen, sanoin Mylpylle, että annetaanpa asian olla, jotta saadaan lopulliset tulokset aikataulussa esille.
Tämä ilmeisesti oli väärä päätös, koska aikuiset miehet siitä jaksavat täällä hiekkalaatikolla näin ahkerasti jauhaa. Luulin, että vaan meillä tytöille menee ne lapiot sekaisin, mutta väärässä senkin asian suhteen. Pahoittelen omaa toimintaani asian suhteen.
M15 tiimin teko rastilla 111 ei ole millään tavalla oikeutettu, mutta rangaistus siitä kyllä oli annettu. se vaan ei näy tuloksissa. Jospa jokainen kuitenkin osaa sen verran laskea, että tietää paljonko on 4146-300 ja mitä se vaikuttaa lopputulokseen.
Itse henkilökohtaisesti vihaan suunnattomasti tätä nimimerkillä julkisillä palstoilla valittamista ja ihmisten arvostelemista. Kilpailussa on aina protestiaika, jolloin lärvinsä voi jokainen aukaista. Tuntuu vaan turvat aukeavan aina vasta kotona.
Kiitos ja anteeksi. Raisa
Mielestäni Simppa ainoastaan hyödynti löysiä kiinnitysnaruja. Rastitusvastaavalle varmaan hyvä vinkki seuraavaa kertaa varten että halutessaan varmistaa rastin paikoillaanolo tarkemmin. Kaikesta huolimatta tuomarin ääni ratkaisee.
Toinen pieni keskustelua vaativa juttu tuli tossa myös esille kun saman alueen toisella rastilla 156 eli jyrkkä mäki ylös asti (vaarallinen rastilistassa) , sinne oli yksi autokunta menossa ja toinen autokunta kiireissään kärkkyi vuoroaan puolessa rinteessä ehkäpä turhan uhkarohkeasti. Oheisesta kuvasta tapahtuma näkyy ja harmi kun korkeuserot eivät ehkä näy selvästi. Jos vaijeri olisi katkennut niin ei kumpikaan auto olisi kestänyt jarrun varassa tuossa mäessä...
Olisi suotavaa antaa työrauha rastille menijälle, ei kai tämä kisaaminen voi olla niin vakavaa että riskeerattaisiin oma tai muitten turvallisuus kiireen takia.
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=2045&pictureid=109295
Lalli bj40
17.07.2012, 19:17
mielestäni vaarallinen alue alkaa siitä mistä lippuu siima alkaa järjästäjä oli päättänyt liputtaa vain rinteen ylä osan joten järjästäjän moka miksei vetänyt siimaa rinteen alhaalta asti. voishan tuohon vielä lisätä että muutenhan kaikki rinteen alhaalla odottavatkin olisivat vaara vyöhykkeellä ja mihin vaaravyöhyke loppuu? ja kuvastahan näkee miten kauniisti tossa vuoroa odotetaan eikä olla lippusiiman sisällä samaan aikaan toisen auton kanssa kuvan kohdassa auto pysyi ihan hyvin käsijarrun avulla paikalla ja parikertaa meinasin nousta autosta jalottelemaankin ehkä rastin tekiä oli ajatellutkin että tässä on se oikea oman vuoron odotus paikka eikä rinteen alhaalla. meinasin kyllä ajaa mäen alas ilman takavinssin turvaa mutta naru oli valmiina puussa siksi käytin sitä.
tuota rastia en pitänyt mitenkään vaarallisena uskompa että jotkut yrittivät ajamalla hakea tuota tai ainakin (jeep keltainen olisi yrittänyt mutta ei näkynyt kisassa) mutta eriasia on nämä suon silmät vedettiin autoa yhden suon silmän yli rastille takavinssillä auto lähti menemään suon pinnassa olevan maton alle jossa vettä ehkä 1,5m-2m tai 10metriä jos takavinssin rele olisi jumittanut olisi autosta pelastautuminen ollut sekunneista kiinni ja uskompa ettei niitä ollut edes tälläkelillä mahdollista hakea itse ajattelen rastien laitossa että voisinko itse hakea rastin enkä niin että toivottavasti tänne uppoaa jonkun auto ikuisiksi ajoiksi. välillä käyn ihan autolla viemässä rasteja että on valkoihonen ennenkin käynyt autolla siellä.
kisahan oli todella hyvin järjästetty kuskien näkökulmasta eikä sitä kannata järjästääkkään hyväksi yleisölle ne vaan valittaa ja ovat edessä!! suur kiitos ja kumarrus järjästäjille että jaksoitte tehdä näin suuria alueita näin monta oli ihanaa ajella kun sai useita tunteja olla samalla alueella.
T:PäkinPojat
Arska-tehtaalta
17.07.2012, 20:17
Sellanen oikea kehitysehdotus olis cupin järjestäjille, että olis kaarettomille omat rasti-tikut missä ei olisi vaarallisia rasteja lainkaan.
Kaikenmaailman kohelluksen keskellä ei tule niitä paperilappusia paljoakaan kateltua tai ne paprut lillii jossainpäin suota uloshuuhtouneena :rolleyes:
Nim. puolivälissä hoksattu :cool:
Rastimerkin ja sen kiinnityspisteen kaikenlainen vahingoittaminen, yliajaminen, siirtäminen, irrottaminen, piilottaminen tms. kilpailijan oman edun takia tai haitantekomielessä muille on kiellettyä ja siitä seuraa hylkäys kilpailussa.
-Rastia voi siirtää asiaa enempää ajattelematta pitkin puuta, kun muutenkin rastilappuja pyöritellään ympäri puuta parempaan asentoon.
-Rastin voi myös siirtää vaikka toiseen puuhun tai ottaa puusta irti ja valita kuvakulman niin ettei sitä erota rehellisestä kuvasta.
Jos tässä 111-rastin tapauksessa olisi tahallista vilppiä, mielessä nimenomaan sääntöjen rikkominen, olisi kuvakulmakin varmaan eri. Ja varmasti varmisteltu ettei ympärille ole ylimääräisiä kameramiehiä. Inhimillinen virhe on eri kuin tahallinen sääntöjen rikkominen/haitanteko.
Voiskohan cup-henkilöt selventää samalla kenen kuvassa pitää olla ja kuka kuvan saa ottaa?
Ite harmittaa suunnattomasti, ku ei oo omaa autoo vieläkään :confused: Oli nimittäin niin hienon näköset ajomaastot näin turistin silmin, toki kuraa ja kosteeta mieki välttelen :D.
Sellanen oikea kehitysehdotus olis cupin järjestäjille, että olis kaarettomille omat rasti-tikut missä ei olisi vaarallisia rasteja lainkaan.
Voihan nuo ylimääräiset rastit poistaa sieltä omalta koneelta ennen kisan alkua niin eivät ole turhaan häiritsemässä.
Suuret kiitokset järjestäjille, maanomistajille, kanssakilpaolioille ja huollolle. Hyvät kisat oli :)
t: liisi & co.
Artzi_ip
17.07.2012, 21:58
[QUOTE=Patu925;898497]Mielestäni Simppa ainoastaan hyödynti löysiä kiinnitysnaruja. Rastitusvastaavalle varmaan hyvä vinkki seuraavaa kertaa varten että halutessaan varmistaa rastin paikoillaanolo tarkemmin. Kaikesta huolimatta tuomarin ääni ratkaisee.
niin meinaakko et jos vaikka maalattas ne rastinumerot peltisiin kyltteihin ja juntattais 6 metriä syvälle... :D :D
jo lentää taas kura ja räkäkin pärskää...
Simpan "oivallus" ei mielestäni riko sääntöjä, onpahan vaan monella jäänyt hoksaamatta - rastilapun etäisyyshän ei muutu annetusta gps pisteestä, ja jos kiinnitys puuhun on väljä, on se joko järjestäjän "jippo" tai "moka". Kilpailijaa ei voi mielestäni siitä rankaista, koska ei rastin kiinnityspaikkaa siirretä.
Ja kyllä, ei siirretä koordinaattiin nähden, tai muutenhan rasteja siirretään aina niihin koskettaessa.
ja tämä oma henk.koht. mielipiteeni, omalla nimelläni, vaikken kisassa ollutkaan
Pekka "pee" Virtasaari
offroadjouni
17.07.2012, 22:39
ALKAA vähän tuntua ettei sieltä ketään oikeasti uskalleta hylätä.. aina sanotaan ja uhkaillaan mut sitte riippuu tiimin nimestä ja menestyksestä et miten rangaistaan, ku on kuitenkin niin mukavia ja kivoja kavereita ja tutun tutun tuttuja ja silleen, SIIS oliko tämä kisanjärjestäjien tiedossa jo ennen kuin se tuli jupinoitten ja videoiden muodossa tänne.... miksi enää lähteä edes ajamaan suunnistus kisoja kun yrittää olla rehellinen kisoissa... ??
meidän tiimi alkas oleen aika kypsä, jos alakas ajahan vaikka traialia. Ei se akk välttämättä ookkaan niin huono juttu.Jos haluat aiheeseen vielä jotain lisäselvennystä niin ehdotan että otat yhteyttä kisan järjestäjiin sen sijaan että vatvottaisiin asiaa palstalla. Tämän tapaisesta julkisesta "palautteesta" harvoin seuraa mitään positiivista.
Olihan hienot kisat Juukassa! Yllätyin suuresti, kuinka hienon kisan Keltalan pojat tekivät seudulle, jossa eivät turhan usen metsissä liiku. Rastit olivat riittävän haasteellisia, mutta suurin osa oli kuitenkin haettavissa.
Toinen yllätyksen aihe oli nuinkin reilu protoluokan voitto. Johtuisikohan siitä, että kalusto ja miehistö toimi. Ainoastaan etuvinssi hajosi ja jouduimme vaihtamaan varavinssin paikoleen.
Erittäin suuret kiitokset kisanjärjestäjille, maanomistajille, kanssakilpailijoille ja ennenkaikkea huoltomies Hannulle.
Tosta rastilipun liuttamisesta vielä sen verran että olihan muistaakseni Kuortaneellakin laitettu lippu noin 5 metrin korkeuteen mäntyyn semmoseen koirantalutus "flexiin" ja idea oli kiivetä puuhun ja "liuttaa" lippu alas auton viereen :) .. mun mielestä Simppa hoksas vaan miten rasti kannattaa ottaa ja täts it...
Tosta rastilipun liuttamisesta sen verran että olihan muistaakseni Kuortaneellakin laitettu lippu noin 5 metrin korkeuteen mäntyyn semmoseen koirantalutus "flexiin" ja idea oli kiivetä puuhun "liuttaa" lippu alas auton viereen :) .. mun mielestä Simppa hoksas vaan miten rasti kannattaa ottaa ja täts it...
Pitääköhän sääntöihin erikseen laittaa ettei rastilapunkiinnityspistettä saa muuttaa tai liuttaa vai pitäiskö sallia kiinnityspuiden vääntö yms... Ei mutta sehän onkin jo kielletty..;)
Nevakiitäjä
18.07.2012, 06:58
Aika mielenkiintoinen ratkaisu tuomaristolta jos säännöt sanoo, että: Suunnistus-CUP Säännöt
http://www.4x4cup.com/saannot/Suunnistus-CUP_2011-11-21.pdf
6. RASTIT
Rastimerkin ja sen kiinnityspisteen kaikenlainen vahingoittaminen, yliajaminen, siirtäminen, irrottaminen, piilottaminen tms. kilpailijan oman edun takia tai haitantekomielessä muille on kiellettyä ja siitä seuraa hylkäys kilpailussa.
Tuon perusteella tiimin suoritus olis pitänyt hylätä !!!! Vaivaisen 300 pisteen vähennyshän ei olis ollut rangaistus ollenkaan koska se ei olis vaikuttanut tiimin sijoitukseen mitenkään. Tuomarit eivät siis kyseisessä tapauksessa ole noudattaneet cupin sääntöjä (tai eivät tunne niiden sisältöä) vaan keksivät omia sovellutuksiaan ja jättävät sitten nekin päätökset huomioimatta :confused::rolleyes: Herää kysymys miksi ei ole toimittu säänöjen mukaisesti vaan jätetty asia hoitamatta :eek:
Koska rike oli jo tuloksia laskettaessa tuomaristonkin tiedossa ja käsittelyssä niin olisi ollut järjestäjän (tuomariston) velvollisuus hoitaa asia oma-aloitteisesti päätökseen ilman, että odotetaan jonkun kanssakilpailijan tekevän asiasta protestia tai vielä pahempaa, että katsotaan huomaako kukaan, että annettua (joskin sääntöjen vastaista) rangaistusta ei ole pantu edes täytäntöön :mad:
Jos on sovitut säännöt niin jollei kisaajat niistä välitä olis kuitenkin hyvä, että ainakin järjestäjät niitä yrittäis noudattaa :(
Kilpailujen järjestäjänä ja rastien viejänä ei toki kyseisen kipailun , mielestäni oikea tuomari tässä tapauksessa on
rastin viejä , onko hän ajatellut tehdä jujun hokaa ja nauti helposta rastin otosta
koska mielestäni rastin viejä pitää varmistaa ettei pysty huijaamaan sen otossa.
koska rastit pitää sijoittaa niin ettei pysty taivuttamaan puuta tai tälleen hinata
rastia ylös päin . Sehän on selvää ettei rasteja saa siirtää tai piilottaa .
Rastin viejä olkoon tuomarina ja sanokoon tuomionsas.
Gr TEAM kiittää hienosta kisasta järjestäjiä paljon oli ajettavaa vaihtelevaa maastoa
Kiitos !
me ainakin siirrettiin rastilapuja ylös päin ku muuten ei saanu kuvattua nousematta autosta, eli meille voipi antaa muutaman tuhat miinusta. eikä näitä asioita pitäis jauhaa täällä vaan tehdä protesti virallisesti jos haluaa vaikuttaa oikeasti asioihin, toki täälläkin voidaan jauhaa asioista, mutta näiden keskusteluiden ei pitäisi johtaa mihinkään, vaan virallisten protesteiden
t. samuli suominen S09
pkarlstedt
18.07.2012, 11:31
Rastin viejä on määritellyt rastilapun liikuteltavuuden valitsemalla sopivan rastin sekä rastilapun kiinnitysnarun pituuden ja kiinnitystavan - ääriesimerkkeinä rasti, joka on kivenjärkäle, johon rastilappu on kiinnitetty ilman narua, ja toinen rasti, joka on hoikka pajunvitsa, johon rastilappu on kiinnitetty pitkällä narulla. On aivan turhaa vedota sääntöön, joka kieltää rastimerkin liikuttamisen, jos kerran suurin osa rastimerkeistä on narunpätkän päässä.
Suurin osa kilpailijoista on kyllä ymmärtänyt, että tällä kyseisellä säännöllä kielletään rastilapun, sen kiinnityksen ja rastikohteen vahingoittaminen ja niiden oman liikkuvuuden ylittävä siirtäminen. Tämän voisi kirjoittaa säännöksi vaikka jotenkin näin:
Rastin kaikenlainen vahingoittaminen, yliajaminen ja siirtäminen sekä rastimerkin irrottaminen, piilottaminen tms. kilpailijan oman edun takia tai haitantekomielessä muille on kiellettyä ja siitä seuraa hylkäys kilpailussa.
Tässä tulisi selvennettyä se että rastilappu ei ole itse rasti. Nimetäänhän rastilistassakin rastina kivi, kanto tms, eikä suinkaan lappu numero 111, joka on kiinni petäjässä.
Shakki on muuten erinomainen urheilulaji niille, jotka kaipaavat selviä ja tiukkoja sääntöjä ilman mitään tulkinnanvaraisuuksia.
- p
Byrocrat
18.07.2012, 19:24
me ainakin siirrettiin rastilapuja ylös päin ku muuten ei saanu kuvattua nousematta autosta, eli meille voipi antaa muutaman tuhat miinusta. eikä näitä asioita pitäis jauhaa täällä vaan tehdä protesti virallisesti jos haluaa vaikuttaa oikeasti asioihin, toki täälläkin voidaan jauhaa asioista, mutta näiden keskusteluiden ei pitäisi johtaa mihinkään, vaan virallisten protesteiden
t. samuli suominen S09
Rastimerkin ja sen kiinnityspisteen kaikenlainen vahingoittaminen, yliajaminen, siirtäminen, irrottaminen, piilottaminen tms. kilpailijan oman edun takia tai haitantekomielessä muille on kiellettyä ja siitä seuraa hylkäys kilpailussa.
Ei tämä asioista keskusteleminen palstalla tietty vaikuta kyseisen kilpailun lopputulokseen vaikka pitäisi jo senkin takia että sääntöjen vastaisen menettelyn tuomitsematta jättämisellä annetaan tietoisesti sellainen viesti, että offisuunnistuksessa ei sääntöjä tarvitse noudattaa koska niitä ei valvotakaan tai jos valvotaan niin rikkeistä ei ainakaan seuraa rangaistusta.:mad: Mitähän varten ne säännöt sitten on olemassa.:rolleyes:
Tuosta S09 toteamuksesta että "rastilippua siirrettiin jotta kuva voitiin ottaa nousematta autosta" (kyllä se ylös-alas liuttaminenkin on siirtämistä koska rastimerkki parhaassa tapauksessa siirtyy toista metriä) herää kysymys oliko kuljettaja tai appari mahdollisesti liikuntavammanen jos ei voi nousta autosta :eek: vai oliko vain niin mukavuudenhaluinen ettei viitsinyt poistua autosta:( Jälkimmäisessä tapauksessa säänöissä mainittu "kilpailijan oman edun takia" kohta on täyttynyt jolloin kyse oli sääntöjen vastainen "rastimerkin siirtäminen" josta seuraisi hylkäys mikäli tapahtuma olisi todennettu (rastivalvoja) tai asiasta kanssakilpailija olisi tehnyt siitä protestin. Kilpailun tuloksia vastaan ei enää kisan jälkeen voi tehdä protestia, mutta ainakin järjestäytyneen moottoriurheilun (autot ja moottoripyörät) piirissä niistä voi vielä jälkeenkin päin tehdä vetoomuksen ylemmälle tasolle. Offisuunnistuksessa se olis kisajärjestäjien "cup-työryhmä??" joka lajin sääntöjäkin pähkäilee. Sillä toivottavasti on kiinnostusta ja uskallusta puuttua selkeisiin sääntörikkomuksiin vielä jälkikäteenkin, muuten ei säännöillä ole mitään merkitystä.
Jollei lajille muuten sääntöjä tarvita niin kun on paljon meuhkattu tarrakilvistä ja poikkeusluvista niiden käyttämiseksi myös Offi-suunnistuskisoissa niin ilman selkeitä sääntöjä ajettaviin kisoihin verottomien tarrakilvellisten autojen pysyviä siirtikilpilupia on aika toivotonta lähteä edes hakemaan. Jos eivät kovin innolla nykyäänkään lajiin suhtaudu niin ei se asenne siitä ainakaan myönteisemmäksi muutu nykyisen menon jatkuessa.:(
Toivottavasti palstan keeskustelu johtaa tulevien vuosien säänöjen tarkennuksiin :)
Hyvää mielenkiintoista ja haastavaa lajia ei kannata tulkinnanvaraisilla säännöillä pilata :eek:
_hornet_
18.07.2012, 19:39
Laitan alla olevan kohdan säännöistä nyt takaisin tänne. Poistin omat kirjoitukseni eilen, koska olen tehnyt päätöksen etten keskustele asioista näillä keskustelupalstoilla vaan mieluiten naamatusten. Tämän asian laitan koska tästä näkyy olevan erimielisyyttä ja asettaa yhdistyksemme huonoon valoon. Meitä järjestäviä tahojakaan ei ole liikaa, ja tulee olemaan vielä vähemmän tällä menolla. Palautetta saa antaa ja sitä pitää osata ottaa vastaan mutta rajansa kaikella. Meidän mokamme oli että ne virhepisteet jäi mainitsematta palkintojenjaossa, otan siitä virheestä täyden vastuun.
Raisa Sihvonen Keltalan Kahlaajat Ry.n sihteeri
Alla oleva teksti on kopioitu 4x4cupin säännöistä:
Sääntöjen rikkomisesta seuraa kilpailusuorituksen hylkääminen. Rangaistus voi olla myös pisteiden menetys, mikäli sääntörikkomus ei aiheuttanut suurta turvallisuusriskiä. Kilpailijat ovat velvollisia korvaamaan myös mahdolliset vahingot, jotka aiheutuvat sääntöjen vastaisesta toiminnasta.
4x4parts kiittää ja kumartaa hienosta kisasta.
Voimien palautuminen vei vähän enemmän aikaa kun yleensä
Pikkuhiljaa rupeaa voimat palaamaan viikonlopun kisan jäljiltä.
Perjantaina päästiin lähtemään vasta klo 12.00, kun piti rakentaa etupanssari kilpuriin. No ajateltiin että ei tässä vielä kiire tule, vaikka Pekan tytöt piti viedä Kuopioon.
Vetoauto Iveco oli kuitenkin eri mieltä. Kuluneella viikolla, kalliilla rahalla Raskoneessa korjattu vika paukkasi päälle vähän heinolan jälkeen. Nokka kohti Jyväskylän Raskonetta hakemaan uusia osia Ivecoon. Autoa piti jäähdytellä tasaisin väliajoin, ja matkan teko oli hidasta. Vaihdoimme uuden osan vesisateessa, mutta ei tullut kuntoon. Vielä yhtä kohtaa autosta rukattuamme vesisateessa, rupes meno maistumaan.
Kuopiossa käytiin kaupoilla ja tottakai luottokunnan varmennuksessa oli ongelmia, lopputuloksena maksun antaminen kesti lähes puolituntia ja tileillä oli 600€ varauksia.
Kello oli lopulta 00.00, kun päästiin perille Juukaan. No kun laskettiin kilpuri lavalta, niin vinssin kaukosäädin meni oikariin ja laski vaijerin ensin löysälle ja sitten kiristi sen lopputuloksena avattiin 2h solmussa olevaa vaijeria.
Kun leiri oli lopulta kasattu, niin kello oli 3, kun pääsi nukkumaan. Aamulla kilpailemaan reippain mielin 3-tunnin yöunien jälkeen.
Paluumatkalla huokasin helpotuksesta, että nyt pääsee nukkumaan, vaan toisin kävi.
Ajettiin Joensuuhun asti ja käytiin tankkaamassa ja huomattiin että Ivecon vetokoukku repsotti lähes irtonaisena. Hyvä ettei koko 3-tonnin kuorma lähtenyt omille teilleen.
Onnea oli myös matkassa kun yhden ukon sukulaisia löytyi Joensuusta ja päästiin isoon autotalliin korjaamaan rikkinäistä rungon taka-osaa.
Heti 9h. rempan jälkeen pääsi matka jatkumaan.
Kotona olin maanantai aamuna klo 6. ja nukuttuja tunteja oli takana alle 10.
Että semmonen perjantai 13. päivä reissu.
nyt on kyllä ihan pakko kysyä, että miten tuollaiseen rastimerkkiin voi koskea, niin ettei se siirry ? ainahan ne "osoittaa" kohti autoa kuvatessa ... haloo ???
eihän tää nyt voi olla näin hankalaa, eihän ?
kuka nyt ei näe metsää puilta ?
kenellä on nyt menny kalsarit vakoon ?
katsokaa nyt hetki tätä koko keskustelua "ulkopuolelta" ja tulkaa takaisin rakkaat "ystävät" - ei pilata suunnistustakin, jookos ?
huh... huolestunut -pee- ;)
Näkisin tämän asian niin että voitaisiin seuraavassa kilpailussa pitää sellainen jupina tuokia johon kaikki halukkaat voivat osallistua
Siellä puitaisiin tämä asia halki poikki ja pinoon ei tarvisi täällä netissa huudella
tv:Marko Niinimaa
Minä en ole osallistunut kilpailuihin, mutta olen ollut pari kertaa mukana järjestämässä perinteisiä autosuunnistuskisoja.
Jotenkin tää offisuunnistus on omasta mielestäni kovin kaukana suunnistuksesta, joten haastehan tulee nimenomaan siitä kuka saa ajettua/vinssattua autonsa kullekin rastille, eikä niinkään tarkalleen oikean reitin ajamisesta ja sen mukaisten rastien poiminnasta.
Valitettavasti sellaisia sääntöjä ei voi kirjoittaa kovinkaan helposti missä ei olisi tulkinnanvaraa, protesteja tehdään aina lajissa kuin lajissa ja lopulta kilpailuorganisaatio tekee ratkaisut. Nyt puhutaan kuitenkin harrastuksesta, eikä ammattimaisesta kilpailutoiminnasta? Itse olen opettanut omalle lapselleni ettei tärkeintä ole voitto vaan reilu peli ja hauskanpito.
--
Mikko Joona
4x4 harrastelija
Itse olin Simpan apparina ja otin kaikki kuvat. Kysyisinkin nyt näiltä valittajilta toimimmeko väärin kun noin 50kpl rasteista oli sellasia että kun juoksin aina rastille, jos solmukohta toisella puolella puuta, käänsin solmun toiselle puolelle että saa paremman kuvan. Eli eikös tuokin ole siirtämistä?? Näin ainakin 20 autokunnan tekevän niin. Osa rastilipuista oli niin löysälle solmittu että kun otti rastilipusta kiinni, solmukohta kääntyi itsestään auton puolelle. Hups ,rastin siirtäminen, hylky heti niinkö?? Mites sitten rastin piilottaminen? Oli taunuksen ratissa ja konepellin alla ja jääkaapissa ja aina piti laittaa takaisin se piiloon missä olikin, sitten taisi jokainen joukkue osallistua rastilapun piilottamiseen, hylky kaikille niinkö. Tän pitäis olla kivaa touhua eikä pilkunnussimista eikö?? Mä mistään mitään tiedä mut....
Ponssekuski
19.07.2012, 14:50
Vaikuttais hieman siltä, et osalla on menny vakoon muutakin kuin kalsarit:D ei pahal. Tän pitäs oikeesti olla HAUSKAN PITOA VAPAA-AJALLA ja jätkät napisee jostai rastilapun nostosta (ei taida koortinaatit kummoisesti muuttua). Varmaankin olisi tehty hankalammaksi lapun nosto, jos se olisi just sinne alas puunjuurelle tarkoitettu :rolleyes:. Ymmärrän kyllä et säännöt on sääntöjä, mut maalaisjärkeäkin voisi hitusen käyttää;). Ite en ainaskaan jaksais kilpailla tai edes seurata kilpailua, jos se työltä tai muutenvaan vittumaiselta pilkun nussimiselta tuntuis. TÄHÄN LAJIIN HYVÄ PORUKKA, HUUMORI JA MUKAVAT KOKEMUKSET EHDOTTOMASTI KUULUVAT, mutta tälläisella jupinalla annetaan ulkopuolisille(netistä kisoja seuraaville) aivan väärä kuva tästä hmm... hullusta ajanviete tavasta. Eli ei ihme, jos osallistujia ei kisoihin löydy. Mutta kylläpäs se runosuoli nyt innostui:D
HiluMiks
19.07.2012, 17:10
No meillä oli ainakin apumiehen eli 14v poikani kanssa ERITTÄIN hauska viikonloppu poika oli ekakertaa apukuskina suunnistus kisassa.
Ajeltiin Janin ja Panun kanssa ison osan aikaa porukassa ja Mikko oli muutamassa kuvassa SIKSI että pystyin painamaan jarrua koko ajan eikä ole pelkoa minun tai pojan alle jäämisestä jyrkässä rinteessä.
Lipposen kepponenkin otettiin Nikon kekseliäisyyden ansiosta lippu kyllä piti ottaa pois kiven kolosta.
Takuu varmasti ajelut jatkuu joskus toisessa kisassa.
Topi1982
19.07.2012, 17:33
Vitikainen oli kekselias.:)
Jos rastilappua ei saa nostaa, laskea, taivutella tai kaannella, niin voihan sen kiinnittaa siten ettei se liiku lainkaan tai vaan hieman.
Lopetetaan jo, ollaan hiljaa saahaan kallaa.
Hyvat kisat!
Muihinkin kisoihin Safari luokka = lisaa osanottajia = maksajia ja uusia harrastajia.
Terv Jyty
Vitikainen oli kekselias.:)
Jos rastilappua ei saa nostaa, laskea, taivutella tai kaannella, niin voihan sen kiinnittaa siten ettei se liiku lainkaan tai vaan hieman.
Lopetetaan jo, ollaan hiljaa saahaan kallaa.
Hyvat kisat!
Muihinkin kisoihin Safari luokka = lisaa osanottajia = maksajia ja uusia harrastajia.
Terv Jyty
Hienosti kiteytetty - tähän olisi hyvä lopettaa tämä - asia lienee tullut selväksi...
Nyt kun lopetitta ton aiheen :)
Niin, pistäkääs niitä kuvia lisää kansan nähtäväksi :D
Arska-tehtaalta
19.07.2012, 18:13
Jep, liikkuva kuvakin kiinnostaa :)
Rastin pystysuuntainenkin siirtäminen on sääntojen vastaista.
Tässä tapauksessa CUP-komitea tuli pitkän keskustelun jälkeen siihen
tulokseen ettei kilpailijaa rangaista, koska tilanne on epäselvä,
ei oltu varmoja rastin alkuperäisestä sijainnista.
Rastin viejä ei ole varma mille korkeudelle rasti on alunperin laitettu,
rastimerkki oli selvästikin kiinnitetty turhan löysästi rastipuuhun.
Rastia viedessä oli ajateltu että rastin voi hakea ala- tai yläkautta.
Jatkossa kaikki rastit laitetaan siten, etteivät ne liiku ilman että
naru katkaistaan tai solmut aukaistaan. Narun saa oikaista tai kääntää
puun ympäri jos se on mahdollista ilman että rastimerkkiä vahingoitetaan.
CUP-komitean jäsenetkin olivat erimieltä tapauksen rangaistavuudesta,
käsittelimme tätä siis ennakkotapauksena ja ajattelimme enemmän jatkoa
kuin edellistä kilpailua.
Lalli bj40
19.07.2012, 20:27
oisko yootuupissa videoo tästä kisasta? ainakin väki pyöri kamerat kädessä joka kurakossa luulis jonkun saaneen videoakin otettua.
oisko yootuupissa videoo tästä kisasta? ainakin väki pyöri kamerat kädessä joka kurakossa luulis jonkun saaneen videoakin otettua.
youtubesta löysin muutaman pätkän haulla:tml trophy 2012...
pkarlstedt
19.07.2012, 23:28
Rastin pystysuuntainenkin siirtäminen on sääntojen vastaista.
Haloo!
Eihän rastia siirretty vaan numerolappua.
Tehkää ero rastin ja sen identifioivan numerolapun välille. Rasti otetaan hankkiutumalla niin lähelle sitä että saadaan samanaikaisesti ote rastinumerolapusta ja ajoneuvosta. Rikkomatta numerolappua tai sen kiinnitystä ja siirtämättä itse rastia.
Tulee tosi hankalia hetkiä tuomareille, kun syynäätte, onko rastilappua venytetty milli liikaa ylös, alas, vasemmalle tai oikealle.
Haloo!
Eihän rastia siirretty vaan numerolappua.
Tehkää ero rastin ja sen identifioivan numerolapun välille. Rasti otetaan hankkiutumalla niin lähelle sitä että saadaan samanaikaisesti ote rastinumerolapusta ja ajoneuvosta. Rikkomatta numerolappua tai sen kiinnitystä ja siirtämättä itse rastia.
Tulee tosi hankalia hetkiä tuomareille, kun syynäätte, onko rastilappua venytetty milli liikaa ylös, alas, vasemmalle tai oikealle.
Kannattaa lukea tuo loppu tekstikin.Siellä lukee seuraavaa
"Jatkossa kaikki rastit laitetaan siten, etteivät ne liiku ilman että
naru katkaistaan tai solmut aukaistaan. Narun saa oikaista tai kääntää
puun ympäri jos se on mahdollista ilman että rastimerkkiä vahingoitetaan."
Siis jos rasti on tarkoitettu puun juureen niin rastiviejät varmistaa että se pysyy myös siellä.
Tästähän saa mukavia juonia talvikisaan. Muutama rastilappu saattaa sitten pysyä tukevasti paikoillaan :D Olikos mulla jossain niitä piiitkiä täkkipultteja :eek: onhan tässä vielä aikaa etsiä niitä.
Kiitokset kanssakilpailijoille, järjestäjille ja maanomistajille mukavasta kisasta jossa oli rastit sijoiteltu mukavan inhimillisiin paikkoihin :eek:
HiluMiks
20.07.2012, 20:00
Olipa mukava ylläri kun etsiskelin niitä videoita yuotuubista.
Oma kotterohan se siellä,kiitos Ponssekuskille.
Jos jollain kuvia samasta ajopelistä niin olis kiva saada niitä vaikka mikaka.70@gmail.com
löytyykö Mylliksen kuvia jostain netistä
http://www.youtube.com/watch?v=pA2nyes_NWk
Jep, ekan lauseen tarkempi sanamuoto pitää olla:
Rastilapun kiinnityspisteen pystysuuntainenkin siirtäminen on sääntojen vastaista.
Itse rastilappua saa siis siirtää sen verran kun naru antaa myöten.
-Paavo
Rastin pystysuuntainenkin siirtäminen on sääntojen vastaista.
Tässä tapauksessa CUP-komitea tuli pitkän keskustelun jälkeen siihen
tulokseen ettei kilpailijaa rangaista, koska tilanne on epäselvä,
ei oltu varmoja rastin alkuperäisestä sijainnista.
Rastin viejä ei ole varma mille korkeudelle rasti on alunperin laitettu,
rastimerkki oli selvästikin kiinnitetty turhan löysästi rastipuuhun.
Rastia viedessä oli ajateltu että rastin voi hakea ala- tai yläkautta.
Jatkossa kaikki rastit laitetaan siten, etteivät ne liiku ilman että
naru katkaistaan tai solmut aukaistaan. Narun saa oikaista tai kääntää
puun ympäri jos se on mahdollista ilman että rastimerkkiä vahingoitetaan.
CUP-komitean jäsenetkin olivat erimieltä tapauksen rangaistavuudesta,
käsittelimme tätä siis ennakkotapauksena ja ajattelimme enemmän jatkoa
kuin edellistä kilpailua.
MotorPsycho
21.07.2012, 18:09
Vitikainen oli kekselias.:)
Jos rastilappua ei saa nostaa, laskea, taivutella tai kaannella, niin voihan sen kiinnittaa siten ettei se liiku lainkaan tai vaan hieman.
Lopetetaan jo, ollaan hiljaa saahaan kallaa.
Hyvat kisat!
Muihinkin kisoihin Safari luokka = lisaa osanottajia = maksajia ja uusia harrastajia.
Terv Jyty
joo muihinkin kisoihin safari luokkaa niin päästään ajelemaan ja pitämään hauskaa. eikös se yksikin maksava autokunta ole lisää järjestävälle taholle.
TeamWille/Ellu
22.07.2012, 16:54
Kuvat katsastettu ja saatu jo nettii, lisää löytyy http://teamwille.kuvat.fi/kuvat/TML+Trophy+2012/ käyhän katselemassa...
Ellu :cool:
Hienoja kuvia Ellulla!!
Nähtävästi kamerapäivitystä tapahtunut :)
joo muihinkin kisoihin safari luokkaa niin päästään ajelemaan ja pitämään hauskaa. eikös se yksikin maksava autokunta ole lisää järjestävälle taholle.
TuraOffissa on safariluokka. Tervetuloa.
tässä huonoo videoo : http://jt.pictures.fi/kuvat/Tml+Trophy+2012/Produce_0.mpg . musaa siks et kaikki ne huutelut ja muut on hävitetty. Mutta onhan teillä toki mute nappi :D
MotorPsycho
23.07.2012, 17:47
TuraOffissa on safariluokka. Tervetuloa.
jaahas rupean houkuttelemaan jytyn sit sinne
tässä huonoo videoo : http://jt.pictures.fi/kuvat/Tml+Trophy+2012/Produce_0.mpg . musaa siks et kaikki ne huutelut ja muut on hävitetty. Mutta onhan teillä toki mute nappi :D
Ihan hyvää video, kiitos :) Vielä isomaat kiitokset HYVÄSTÄ kisasta,Suzukille oli see tosi rankaa kisaa, aamusta saati oli pieniä teknisiä onkelmia. 3 tuntia ennen loppua päätimme lopetta, perk... mietimme 500-600 pistettä jäi varmasti ottamatta :mad: no ei see mitään :)
paperimies
18.08.2012, 22:03
Meidän näkemys kilpailusta. Melko pitkällä toimitusajalla.
http://www.youtube.com/watch?v=Oret8LmH3Hg
Meidän näkemys kilpailusta. Melko pitkällä toimitusajalla.
http://www.youtube.com/watch?v=Oret8LmH3Hg
Laadukasta materiaalia:)
-Jarkko-
31.08.2012, 18:48
Muutama kuvakin tuli räpättyä.
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5298&pictureid=112774
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5298&pictureid=112773
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5298&pictureid=112772
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5298&pictureid=112771
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5298&pictureid=112770
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5298&pictureid=112769
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5298&pictureid=112768
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5298&pictureid=112767
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5298&pictureid=112766
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5298&pictureid=112765
http://forums.offipalsta.com/picture.php?albumid=5298&pictureid=112764
young n dum
31.08.2012, 20:43
Meidän näkemys kilpailusta. Melko pitkällä toimitusajalla.
http://www.youtube.com/watch?v=Oret8LmH3Hg
hyvä video! ja olipas tutun näkönen kuski ja auto!:D kerran tainnu meiät pelastaa ravijoella...:rolleyes::p