MäIte
03.01.2003, 23:54
Saatanalliset roolipelit
ja mielenterveys
Sunnuntaisuomalaisessa 19.12.99 oli artikkeli lasten ja nuorten roolipeleistä otsikolla Päivä paholaisena. Huolestuneita vanhempia rauhoiteltiin jutussa selostamalla, kuinka roolipelit eivät ole tavallisia korttipelejä vaarallisempia. Miksikähän sitten amerikkalaisten lasten vanhemmat perustavat kaikkialle roolipelejä vastustavia yhdistyksiä?
Suomessa ei olla niin pitkällä, koska roolipelit ovat tulleet meille muutaman vuoden viiveellä ja suuri yleisö ei vieläkään tiedä, mistä ylipäätään on kysymys.
Monet tietämättömät vanhemmat luulevat lastensa olevan hyödyllisten harrastusten parissa, kun nämä muista nuorista poiketen eivät lähdekään kadulle notkumaan ja litkimään olutta, vaan pysyttelevät kotona tiukasti tietokoneensa ääressä roolipelejä pelaten.
En suosittele alkoholin käyttöä kenellekään, mutta pakkotilanteessa sallisin omalle lapselleni sata kertaa mieluummin kylmän kadun ja juopottelun kuin roolipelien pelaamisen.
Oluen juomisesta voi toki alkoholisoitua, mutta kaikessa karmeudessaan se on kuitenkin pienempi paha. Alkoholisti tuhoaa oman ja lähimmäistensä elämän, mutta murhia, kauhua, okkultismia ja hirviöitä pullollaan olevat roolipelit muovaavat ajan myötä lapsistamme täysin sairailla käyttäytymismalleilla varustettuja tunneinvalideja; pahimmissa tapauksissa saatananpalvojia ja tappajia, joille ihmishenki ei merkitse yhtään mitään.
Roolipelit eivät siis suinkaan ole viatonta ajanvietettä tai harmitonta humpuukia. Luonnollisesti niiden vaikutus pelaajaan riippuu ratkaisevasti paitsi pelaajan psyyken vahvuudesta ja rakenteesta, myös roolihahmoista joihin samaistutaan sekä siitä, minkä verran pelaaja viettää aikaansa virtuaalitodellisuudessa ja kuinka terveissä elämänolosuhteissa hän ylipäätään elää.
Roolipeleissä pelaajat vaihtavat oman persoonallisuutensa toiseen, esimerkiksi paholaisen hahmoon. Pelissä on unohdettava kokonaan oma itsensä ja sulauduttava täysin roolihahmon sielunelämään. Ennen peliä pelaaja eläytyy hahmoonsa niin kuin näyttelijä rooliinsa: hän opettelee puhumaan, käyttäytymään ja ajattelemaan roolihahmonsa tavoin. Peli kestää muutamasta tunnista jopa muutamaan vuorokauteen.
Roolihahmoista huomataan, että peleillä on yhteys saatananpalvojiin. Tämän päivän pelitarjonta ylittää häiriintyneimmänkin saatananpalvojan vaatimukset.
Näin kertovat pelaajat itse muutaman vuoden takaisessa lehtihaastattelussa (AL 13.3.96): "Eräässä pelissä jouduin romahtaneeseen luolaan ja olin kuolemassa nälkään. Pelinjohtaja käski syödä koirani. Vänkäsin vastaan, mutta pakko oli alistua. Raa'an lihansyöminen inhottaa vieläkin."
Kuka muistaa noin vuosi sitten tapahtuneen Hyvinkään kaatopaikkasurman? Silloin murhaajat eivät olleet syöneet lemmikkiään, vaan paloitelleet ystävänsä ja popsineet hänen lihaansa. Kun syöppöjen oikeudenkäyntiä vilautettiin televisiossa, järkytyin: katumuksen sijaan he hihittelivät tapahtuneelle.
Tapaus ilmentää paitsi nuorisomme henkistä kuntoa, myös yhteiskuntamme moraalista rappiota. Selvää on että aina vain parempaa on tulossa, ellei tämänkaltaisiin tapahtumiin ja saatananpalvojien määrän kasvuun aleta kiinnittämään todella vakavaa huomiota myös yhteiskunnan taholta.
Seikkailut kuuluvat jokaisen lapsen normaaliin kehitykseen ja mikäli roolipeleissä samaistuttaisiin terveisiin roolihahmoihin, asia olisi ok. Lapsen kehityksen kannalta ratkaisevia ovat mallit, joita ihannoidaan ja jäljitellään.
Suuri ongelma on, että tämän päivän lapsilla on niin vähän tai ei ole lainkaan terveitä elämisen malleja. Ja mitä vähemmän terveitä käyttäytymismalleja lapsella elävässä elämässä on, sen syvemmälle elämykset ja käyttäytymismallit pelaajan sielunelämään uppoavat.
Suosituimmissa roolipeleissä samaistumiskohteet ovat toinen toistaan aggressiivisempia, julmempia ja sairaampia hahmoja. Kun samaistumiskohde pelissä voi olla esimerkiksi paholainen tai Hitler tai Stalin, tarvitseeko kenenkään enää ihmetellä, että saamme jatkuvasti lukea uutisia yhä järjettömimmistä ja yhä nuorempien lasten tekemistä tapoista ja murhista?
Jokainen on kuullut, kuinka aikuiset näyttelijät vaikeroivat, kuinka vaikea heidän on päästä esitysten jälkeen irti roolihahmoistaan ja olla oma itsensä.
Tutkimattakin on selvää, että lasten ja nuorten jatkuva, intensiivinen eläytyminen julmiin raakalaisiin jättää heihin vakavia ja pysyviä tunne-elämän häiriöitä ja tuhoisia käyttäytymismalleja. Asiaa ei muuta miksikään se, että joihinkin peleihin on asetettu ikärajat.
Artikkelissa roolipelien kritisoijat leimattiin konservatiiveiksi. Toivon sydämestäni, että vanhemmat uskaltaisivat leimata ja pilkkakirveistä välittämättä heittäytyä niin "konservatiivisiksi", että suojelisivat lastensa ja nuortensa mielenterveyttä kaikin mahdollisin keinoin ja heittäisivät kotona olevat kauhua ja väkivaltaa sisältävät roolipelit kylmästi menemään.
SEIJA PAJATIE-HÄRKÖNEN
Sosiaalisihteeri (vuorotteluvapaalla)
Uukuniemen kunta
ja mielenterveys
Sunnuntaisuomalaisessa 19.12.99 oli artikkeli lasten ja nuorten roolipeleistä otsikolla Päivä paholaisena. Huolestuneita vanhempia rauhoiteltiin jutussa selostamalla, kuinka roolipelit eivät ole tavallisia korttipelejä vaarallisempia. Miksikähän sitten amerikkalaisten lasten vanhemmat perustavat kaikkialle roolipelejä vastustavia yhdistyksiä?
Suomessa ei olla niin pitkällä, koska roolipelit ovat tulleet meille muutaman vuoden viiveellä ja suuri yleisö ei vieläkään tiedä, mistä ylipäätään on kysymys.
Monet tietämättömät vanhemmat luulevat lastensa olevan hyödyllisten harrastusten parissa, kun nämä muista nuorista poiketen eivät lähdekään kadulle notkumaan ja litkimään olutta, vaan pysyttelevät kotona tiukasti tietokoneensa ääressä roolipelejä pelaten.
En suosittele alkoholin käyttöä kenellekään, mutta pakkotilanteessa sallisin omalle lapselleni sata kertaa mieluummin kylmän kadun ja juopottelun kuin roolipelien pelaamisen.
Oluen juomisesta voi toki alkoholisoitua, mutta kaikessa karmeudessaan se on kuitenkin pienempi paha. Alkoholisti tuhoaa oman ja lähimmäistensä elämän, mutta murhia, kauhua, okkultismia ja hirviöitä pullollaan olevat roolipelit muovaavat ajan myötä lapsistamme täysin sairailla käyttäytymismalleilla varustettuja tunneinvalideja; pahimmissa tapauksissa saatananpalvojia ja tappajia, joille ihmishenki ei merkitse yhtään mitään.
Roolipelit eivät siis suinkaan ole viatonta ajanvietettä tai harmitonta humpuukia. Luonnollisesti niiden vaikutus pelaajaan riippuu ratkaisevasti paitsi pelaajan psyyken vahvuudesta ja rakenteesta, myös roolihahmoista joihin samaistutaan sekä siitä, minkä verran pelaaja viettää aikaansa virtuaalitodellisuudessa ja kuinka terveissä elämänolosuhteissa hän ylipäätään elää.
Roolipeleissä pelaajat vaihtavat oman persoonallisuutensa toiseen, esimerkiksi paholaisen hahmoon. Pelissä on unohdettava kokonaan oma itsensä ja sulauduttava täysin roolihahmon sielunelämään. Ennen peliä pelaaja eläytyy hahmoonsa niin kuin näyttelijä rooliinsa: hän opettelee puhumaan, käyttäytymään ja ajattelemaan roolihahmonsa tavoin. Peli kestää muutamasta tunnista jopa muutamaan vuorokauteen.
Roolihahmoista huomataan, että peleillä on yhteys saatananpalvojiin. Tämän päivän pelitarjonta ylittää häiriintyneimmänkin saatananpalvojan vaatimukset.
Näin kertovat pelaajat itse muutaman vuoden takaisessa lehtihaastattelussa (AL 13.3.96): "Eräässä pelissä jouduin romahtaneeseen luolaan ja olin kuolemassa nälkään. Pelinjohtaja käski syödä koirani. Vänkäsin vastaan, mutta pakko oli alistua. Raa'an lihansyöminen inhottaa vieläkin."
Kuka muistaa noin vuosi sitten tapahtuneen Hyvinkään kaatopaikkasurman? Silloin murhaajat eivät olleet syöneet lemmikkiään, vaan paloitelleet ystävänsä ja popsineet hänen lihaansa. Kun syöppöjen oikeudenkäyntiä vilautettiin televisiossa, järkytyin: katumuksen sijaan he hihittelivät tapahtuneelle.
Tapaus ilmentää paitsi nuorisomme henkistä kuntoa, myös yhteiskuntamme moraalista rappiota. Selvää on että aina vain parempaa on tulossa, ellei tämänkaltaisiin tapahtumiin ja saatananpalvojien määrän kasvuun aleta kiinnittämään todella vakavaa huomiota myös yhteiskunnan taholta.
Seikkailut kuuluvat jokaisen lapsen normaaliin kehitykseen ja mikäli roolipeleissä samaistuttaisiin terveisiin roolihahmoihin, asia olisi ok. Lapsen kehityksen kannalta ratkaisevia ovat mallit, joita ihannoidaan ja jäljitellään.
Suuri ongelma on, että tämän päivän lapsilla on niin vähän tai ei ole lainkaan terveitä elämisen malleja. Ja mitä vähemmän terveitä käyttäytymismalleja lapsella elävässä elämässä on, sen syvemmälle elämykset ja käyttäytymismallit pelaajan sielunelämään uppoavat.
Suosituimmissa roolipeleissä samaistumiskohteet ovat toinen toistaan aggressiivisempia, julmempia ja sairaampia hahmoja. Kun samaistumiskohde pelissä voi olla esimerkiksi paholainen tai Hitler tai Stalin, tarvitseeko kenenkään enää ihmetellä, että saamme jatkuvasti lukea uutisia yhä järjettömimmistä ja yhä nuorempien lasten tekemistä tapoista ja murhista?
Jokainen on kuullut, kuinka aikuiset näyttelijät vaikeroivat, kuinka vaikea heidän on päästä esitysten jälkeen irti roolihahmoistaan ja olla oma itsensä.
Tutkimattakin on selvää, että lasten ja nuorten jatkuva, intensiivinen eläytyminen julmiin raakalaisiin jättää heihin vakavia ja pysyviä tunne-elämän häiriöitä ja tuhoisia käyttäytymismalleja. Asiaa ei muuta miksikään se, että joihinkin peleihin on asetettu ikärajat.
Artikkelissa roolipelien kritisoijat leimattiin konservatiiveiksi. Toivon sydämestäni, että vanhemmat uskaltaisivat leimata ja pilkkakirveistä välittämättä heittäytyä niin "konservatiivisiksi", että suojelisivat lastensa ja nuortensa mielenterveyttä kaikin mahdollisin keinoin ja heittäisivät kotona olevat kauhua ja väkivaltaa sisältävät roolipelit kylmästi menemään.
SEIJA PAJATIE-HÄRKÖNEN
Sosiaalisihteeri (vuorotteluvapaalla)
Uukuniemen kunta